Tulevaa pöytähonkaa?

Olen ihan hulluna puihin. Jokainen tämän talon pihan puista tuntuu kuin ystävältä, ja voin paljastaa, että jopa juttelen niille. Puiden karsiminen aiheuttaa suurta tuskaa, ja sisin itkee verta joka kerta kun tontilta kaatuu puu. Valitettavasti niitä on kaatunut kymmeniä, ja kaatuu lisää. Vastoin toivettani, on omasta puolen hehtaarin metsästä kaadettu puita tulevien talvien polttopuiksi. Aina ei saa mitä haluaa, ja onhan se järkevääkin ottaa puut sieltä mistä edullisimmin saa, eli omilta mailta. Ehkä totun ajatukseen kaljummasta metsästä pikku hiljaa.

Puurakkaus näkyy myös siinä, että otan kaikki omalta maalta löytyvät sellaiset puun taimet talteen jotka kasvavat väärässä paikassa, kuten kukkapenkissä. Toissa kesänä laitoin niityn reunaan kaksi mäntyä ja pari kuusta. Eilen sain aikaiseksi suojata puut heiniltä. Konsti on helppo jos on vain muutama taimi suojattavana,  hehtaarien metsän kanssa jo vähän eri juttu.

Otetaan kottikärryllinen sahanpurua liiterin pohjalta (mukana tulevat kissanpökäleet ei haittaa),  ja lehtikorista pari sanomalehteä.

 Lompsitaan kottareiden kanssa niityn reunaan, etsitään taimi. Samalla vältetään katsomasta kuvan vasemmassa yläreunassa näkyvään puidenkaatoalueeseen, ei tule harmitus.

 Ensin sanomalehteä tiiviisti taimen juurelle. Jos ei ole sanomalehteä, niin pahvikin käy.

 Lopuksi vielä iso kasa sahanpurua sanomalehden päälle niin, että lehti peittyy kokonaan. Seuraava sade tiivistää purun matoksi joka estää heinän ja muiden taimea tukahduttavien rikkaruohojen kasvun.

 Viimekseksi kuva tontillamme virtaavasta puropahasesta. Haaveilen, että joskus olis aikaa ja voimia rakentaa pieni ja sievä silta puron ylle. Tuohon kohtaa missä näkyy kaadetun koivun latva puron päällä. Puron loppupäätä voisi vähän padota jotta siinä olisi vettä koko kesän kuivinakin kausina.

Tänä kesänä on tarkoitus pelastaa iso määrä koivun taimia navetan edestä pois. Mietinnässä on, istutanko ne samalle niitylle, vai jonnekin ihan muualle. Tyhjää maata onneksi riittää.