Suomi 100 väreissä

Joulukuusemme koristeiden väritys on tänä vuonna kovin trendikäs. Sinistä, valkoista ja hopeaa, satavuotiaan Suomen värit. Yleensä kuusemme ei seuraa trendejä, värit koristeissa ovat aina samat, sinistä, valkoista ja hopeaa. Olen keräillyt sen värisiä koristeita jo melkein 20 vuotta. Tällä hetkellä etsin lisää sinisiä lasipalloja, niitä ei tahdo löytyä mistään.  Pallot lasisina ovat ehdoton vaatimus, muovisia en huoli.

 Kuusi on harvennustaimi omasta metsästä. Toispuoleinen ja vähän vänkkyrä, ei siis tukiksi kasvamaan kelpaava mutta joulukuuseksi loistava valinta.

 Koristeluapuna olivat molemmat kotona asuvat lapset, kuuseen laitettiin kaikki koristeet mitä koristelaatikosta löytyi. Sekin jokavuotinen perinne.

 Kuten myös suklaapallot joita saa syödä luvan kanssa joulun aikaan jälkiruuaksi. Smarties-pallot on laitettu kuuseen ihan mummin mussukka varten, ovat hänen lempikarkkejaan. Ja väriltään sopivat muuhun koristeluun, yksi valintasyy sekin.

Omat lapset ovat jo niin isoja että lahjat saattavat ilmestyä kuusen alle jo ennen aattoa. Viime vuonna teimme samoin ja siinähän kävi niin että Kaapo viimeisen joulunsa kunniaksi söi kuusen alta pari suklaata sisältävää pakettia. Nyt asiaa voi jo muistella nauraen. Vuosi sitten kun yöllä heräsin suklaan syömiseen ja paketin repimisen ääniin ei naurattanut yhtään. Tänä vuonna vastaavia kommelluksia ei toivottavasti synny.

Joko teillä on kuusi koristeltuna?

Kaapo 16.6.2009-25.7.2017

Kaapo lähti lopulliselle matkalleen eläinlääkärin avustamana. Edellisenä iltana vein Kaapon tyttären luo josta Kaapo pääsi viimeisen kerran mökille, uimaan ja vain olemaan. Kotiin Kaapo palasi vilttiin käärittynä ja sai paikakseen metsärinteen peltoaukeaman vierestä.

Loppu tuli oikealla hetkellä, Kaapon viimeiset viikot eivät olleet enää parhaita. Paha ihottuma, märkivät silmät ja suupielet, todennäköinen sydämen vajaatoiminta ja muut oireet eivät helpottaneet muutoinkin vanhaksi kääntyneen koiran oloa.

Kaapolle kuuluu iso kiitos pyytteettömästä ystävyydestä, pohjattomasta ruokahalusta, talon vahtimisesta ja kissanpentujen koiriin totuttamisesta.

Talo tuntuu nyt kovin tyhjältä.

Lyhyt kevät, pitkä kesä

Tänä vuonna tuntuu kuin olisi hypätty lähes suoraan talvesta kesään. Lähdin perjantaina aamuyöstä Viron Türiin ja kun tulin seuraavan yönä kotiin, oli luonto puhjennut eloon. Koivuihin oli ilmestyneet lehdet, eikä mitään hiirenkorvia vaan suoraan lehdet. Vihreä vallankumous tapahtui yhden vuorokauden aikana.

 Talon edustan penkissä on suloinen sekamelska. Kevätesikko, kirjopikarililjat ja hyasintti "Woodstock" muodostavat kauniin yhdistelmän. Ja näkyy siellä kasvavan pionikin keskellä kaikkea. Tykkään tästä penkistä etenkin keväällä.

 Rosariossa on auennut lisää narsisseja. Ja uskokaa tai älkää, nämä ovat nyt niitä "Minnow" tasetteja jotka olivat hukassa. Ilmeisesti olen laittanut myös tete-narsisseja rosarioon ja ekaa kertaa nekin selvisivät talven yli.

 Tulipa tarda, parvitulppaani ilahduttaa kiinanhortensia "Bougien" juurella.

 Kaapo juoksee puutarhassa täynnä kevään intoa. Vähän juoksua varjostaa tieto siitä että tämä taitaa olla Kaapon viimeinen kesä. Koira kärsii pahasti allergiasta johon ei tunnu olevan helpotusta. Milloin on kipeänä korvat, milloin tassut tai suupielet. Ei se ole mukavaa elämää se.

Vanha haalistunut punamultainen hirsiseinä, kivimuuri ja tulppaanit. Navetan seutu on kaunistunut huimasti siitä hetkestä kun ostimme talon. Harmi ettei ennen kuvia ole yhtään näiltä nurkilta.

Lyhyestä keväästä pitkään kesään. Tästä se alkaa.

Ennen ja jälkeen

Tulevana lauantaina 11.6. pikkuinen museoni ja puutarha on auki yleisölle liittyen Avoimet Kylät-tapahtumaan. Sitä tähdäten olen tämän viikon kitkenyt kukkapenkkejä, pensaiden alustoja ja kaikkea mahdollista. Ennen sateita oli tavoite saada toinen talon vierustan kiveyksistä valmiiksi.

 Tästä tilanteesta lähdin. Työnä oli nostaa kivet pois, sanomalehteä alle ja kivet uudestaan päälle.

 Kurjenmiekkojen ja päivänliljojen alue kaipasi sekin rikkaruohoista siistimistä.

 Kivien suhteen oli laiska enkä nostanutkaan kiviä pois kuin pahemmalta pätkältä. Lähinnä lasikuistia kasvavat rikat lähtivät niin hyvin pois että kivet saivat olla paikoillaan.

 Istutusaluekin siistiytyi heti kun siitä kiskoi kottikärryllisen verran rikkoja pois. Korte tuossa meinaa vähän vallata alaa mutta siinähän yrittää, nypitään pois.

 Kaapo-koiruus on ollut tämän kesää hyvä puutarha-apulainen. Nuoruuden karkaamisvimma on taakse jäänyttä elämää ja nyt Kaapo pysyy omassa pihassa ja kitkijän lähettyvillä. Pihan harakat eivät vain oikein tykkää vapaana juoksentevasta koirasta ja kissoista. Poikaset lähtivät pesästä muutama päivä sitten, ja nyt niitä suojellaan uutterasti vaikka koira ja kissat eivät mene lähellekään poikasia harakan nokkaisujen pelossa. Emon vaistot pelaavat harakoillakin.

Tien viereisen kivimuurin koristukseksi vein kaksi suurta sähkölinjojen posliinieristintä jotka mies oli pelastanut jostain kaatopaikkakuormasta. Samalla istutin muutaman kesäkukan vanhoihin peltiastioihin muurin lomaan.

Tämän kesän tavoite oli jatkaa kivimuuria vasemman reunan kiveen saakka. Tavoite on jo toteutunut ja lisääkin on tiedossa kun navetan takaa pitää siirtää muutama isompi kivi pois. Kivimuuri jatkuu muutaman metrin vasemmalla ja sitten onkin toistaiseksi valmis. Oikeaa puolta vielä harkitaan jatketaanko muuria vai pidetäänkö alue avoimena huoltoväylänä arboretumille.

Kaapo ja pennut

Koirat ja kissat ei tunnetusti ole mitään sydänystäviä. Näin on meilläkin vaikka yksi poikkeus löytyy. Otto-kissa käy aina puskemalla ja nuuhkuttelemalla tervehtimässä Kaapoa kun tulee sisälle. Muita kissoja koira ei voisi vähempää kiinnostaa, tunne on jopa hienoisen inhon puolella. Etenkin Iines kunnostautuu inhossa mitä tulee koiriin.

Alma tietysti tottui jo pentuaikoina Kaapon vierailuihin. Vähän minua jännitti miten Alman ja pentujen kanssa käy kun tiedossa oli että Kaapo asuu täällä silloin vakituisesti. Almalle tilanne oli hyvä niin kauan kuin pennut olivat pesässä. Pentujen liikkeellelähtö aiheutti sen, että Kaapo ei saanut tulle lähellekään sitä osaa taloa missä pennut ovat. Almasta tuli oikea tiikeriemo suhteessa pentuihin.

 Tilanne on taas muuttunut. Pennut liikkuvat nykyään missä tahtovat ja ovat valloittaneet koko talon. Kaaposta se on hauskaa sillä koiruus on utelias pentujen suhteen. Samalla myös hyvin varovainen. Bertta kun saapuu lähelle niin koira on miltei liikkumatta ja antaa kissanpennun huolehtia tutustumisesta. Kaapohan on muutenkin hyvin rauhallinen koira, ei mikään adhd-tolleri niin kuin monet muut lajitoverinsa ovat. Ja taitaa Kaapo muistaa miltä tuntuu kissankynsi kirsussa joten parempi olla varovainen tutustumisessa pentuihin.

 Bertta onkin pennuista ainut jota koira kiinnostaa, muut eivät ole edes yrittäneet ottaa mitään kontaktia. Koira on poikapennuille ihan sama.

Ihan sama näkyy tässä, Bertta kun tahtoo koiran lähelle ja nukahtaa pöydälle lähietäisyydelle koirasta niin pojat viis veisaavat. Paremmat unoset tulee salin rahilla. Almalle Bertan tutustumisretket ovat ok. Silti vahtia täytyy näköetäisyydeltä. Ja jos Almasta tuntuu että nyt on oltu liian kauan lähellä koiraa käy Alma naukumassa Bertalle koväänisesti ja vaatii ruotuun palaamista. Kissanpennut ovat kuitenkin tällä hetkellä sen verran kurittomia kakaroita että emoa totellaan hyvin harvoin.  Suuri avara maailma ja sen houkutukset on löydetty.

Vapaalle vuodeksi

Toukokuussa sain tiedon joka laittoi miettimään perhepäivähoitajana jatkamisen mielekkyyttä. Lapsimääräni tippui 1,5 lapseen kesän alussa mikä taas tarkoitti sitä, että palkkani tippui puoleen eli n. 900 euroon bruttona. Eikä palkalle ole mitään nousunäkymiä, kylällä ei ole enää riittävästi pieniä lapsia. Nopeasti tehtyjä laskutoimituksia ja päätös oli helppo. Anoin vuodeksi vuorotteluvapaalle.

Esimies ja työnantaja oli myötämielinen, sijainenkin löytyi. Te-keskukseen ja liittoon nippu papereita ja tässä sitä ollaan, vuoden verran vapaalla palkkatyöstä. Viimeistä sanaa korostan, ei minulla ole mitään vapaa-ajan ongelmia. Olen lupautunut olemaan vuorotteluvapaani ajan mummin mussukan varahoitaja eli hoidan häntä kun oma hoitajansa on vapaalla tai lomalla. Harrastuksia ja tekemistä on tullut haalittua lisää.

 Juuri nyt pitäisi ottaa työn alle kaksi tilkkupeittoa, sukuun on syntymässä vauvoja. Värit on mielessäni jo selkeät, enää kankaiden valinta ja peittojen valmistus. Nautin kun kerrankin on aikaa ommella vaikka koko päivä, tai kolme päivää putkeen jos mieli niin tekee.

 Sukututkimus sai uuden sysäyksen kun ilmoittauduin sukututkimuksen alkeiskurssille. Pari ekaa kertaa oli  tuttua asiaa mutta eilen opin jo uuttakin. Tietokone käy kuumana kun kahlaan netin arkistoja läpi. Tämä jos mikä vie mukanaan ja vaatii aikaa.

 Uusista harrastuksista ja aikatauluista huolimatta tällä vapaallani arjen askareet on ennallaan. Uuneihin pitää laittaa tulia jotta kosteus pysyy hirsiseinien ulkopuolella. Ruokaa on laitettava ja pyykit pestävä. Töitä tehdessä oli rutiinit töiden mukaiset, nyt huomaan että vapaaherrattaren rutiinit on vielä vähän hukassa. Erityisesti niitä sotkee auto jonka sain käyttööni pari viikkoa sitten. Aivan outoa kun voi lähteä kauppaan heti aamusta eikä tarvitse odotella hetkeä kun mies tulee töistä kotiin. On autolla toinen ja kolmaskin rooli, saan sen avulla vietyä opiskelevan pojan opinahjoonsa, bussilla ei ehdi ja pääsee kotiin vähän miten sattuu. Ja auto tulee opetuskäyttöön, poika saa suorittaa sen ja isän ohjauksella autokoulunsa.

Myös Kaapo alias Sohvaperuna liittyy vuorotteluvapaani ohjelmistoon. Koiruus asuu meillä nyt ensi kesään asti vakituisesti kun tyttären perheessä lähdettiin vuodeksi valtion palvelukseen. Helpottaa nuoren perheen elämää toisen vanhemmista asuessa viikot kasarmilla, kun koira ulkoilutuksineen on täällä.

Se miksi päätös tästä kaikesta oli helppo on juuri tuo n. 900 euroa. Siitä jää käteen saman verran kuin nyt vuorotteluvapaalla. Tietysti olisin voinut hakeutua heti koulutustani paremmin vastaavaan työhön täydellä palkalla eli päiväkotiin, mutta koska vuorotteluvapaa on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa ja muutenkin näytti olevan sen aika niin päädyin vapaan hakemiseen. Taloudellinen katastrofihan vapaa on, vaan kiristetään vyötä ja mietitään entistä tarkemmin mitä ostetaan. Todennäköisesti tämä vapaa on ainutlaatuinen kerta elämässäni, viimeinen vuosi kotona.

Siivouksesta

Auringon paiste on ihanaa ja suotavaa, mutta ikävästi se paljastaa kodista kaiken pinnoille kertyneen pölyn ja lian. Tuntuu, että pölyä on ihan älyttömästi. Aika luonnollista, onhan meillä neljä kissaa ja vieraileva koiruus Kaapo. On seitsemän tulisijaa jotka tuovat sisälle nokea vaikka kuinka siististi niitä poltamme. Klapeista tulee roskaa vaikka niitä kuinka kalistelisi liiterissä ennen sisään tuomista. On vaatteita, tekstiilejä ja muuta josta tulee nukkaa ja pölyä. Lapset jättää siisteyteen ihan omat jälkensä.

Olen viime aikoina vähän lipsunut viikkosiivouksista. Imurointia olen tehnyt, mutta pölyjen pyyhintää en. Lattioita on pakko pestä vaikka pakkopullaa se enemmän on. Tai on sitä koko siivoaminen. Kun tänään teet, on huomenna taas sama sotku ja lika. Joskus nyppii ja ärsyttää.

Tänään viimeistelin eilen aloittamani kodinhoitohuoneen suursiivouksen. Päätin, että aloitan jo nyt talon kevätsiivoukset. Huone per päivä aina arkivapaina. Ensi viikon lomalla teen kylpyhuoneen ja salin. Se on tavoitteeni vähimmäismäärä, enemmänkin saa tehdä jos innostusta riittää. Sali onkin aika hyrskyn myrskyn, mutta olkoot siivouspäivään saakka. Kynttilät saa lähteä kaappeihin odottamaan syksyä, punakirjailtu liina sää väistyä kesäkukkien tieltä.

 Lomalla saisi siten olla edes yksi päivä kunnon pakkasta. Miehen työ on kantaa salin villamatot lumeen tuulettumaan, viime talvena tätä ei päästy tekemään lumettomuuden takia. Tuuletusta kaipaa myös ne sohvatyynyt joita ei voi pestä. Oisipa mukava kantaa sohvatkin pihalle ja piiskata ne siellä oikein kunnolla pölyistä vapaaksi. Sisällä ei sellaista paukutusta viitsi tehdä.

Eilen käytin piiskaa entisöinnissäkin. Saliin tuleva puusohva on nyt ootrattu piiskaa ja vanhaa pensseliä apuna käyttäen. Ootrauksen tein kotikaljalla ja pigmenteillä, seuraavaksi pinta käsitellään vernissan ja tärpätin seoksella. Lopputulosta hiukan jännitän, pohjamaalin sävytys ei mennyt ihan niin kuin piti. Maalista tuli enemmän liila kuin ruskea, mutta sudin sen kuitenkin sohvaan. Sen takia ootrauksesta tuli ehkä hivenen liian peittävä. Jos lopputulos ei miellytä, teen sitten kaiken alusta uusiksi. Sellaista se joskus on näiden projektien kanssa.

Höntti ja höntein

Kaapo on ollut vieraanamme taas jonkin aikaa. Siinä koira josta todella voi sanoa höntti. Tai se höntein. Elää vain ruokaa varten, pelkää kuollakseen automatkoja, tahtoo nukkua sängyn alla tai sohvalla, inhoaa pakkasta ja pelkää pimeää.
Mutta osaa karvakamu olla ihanakin, on kiltti kuin mikä. Ja oli maanantaina aivan täpinöissään kun pääsi mukaan tokaluokkalaisen bussia vastaan. Siinä odoteltiin yhdessä pellonreunassa milloin bussi tulee. Ihmettelimme ohikulkevia ja yritimme olla niin päin ettei kylmä ja tuima viima tuntuisi pahalta.

 Alman, sen toisen höntin kanssa ollaan jo aika hyvin kavereita. Ihan ei uskalla työntää kirsua kissaan kiinni, Kaapo on oppinut, että kissankynsi kirsussa ei tunnu kivalta. Alma taas ei nykyään oikein edes välitä Kaaposta, sähähtää vain jos koira tulee liian yllättäen liian lähelle. Muuten koiran edessä riekutaan, käydään haistelemassa sen ruokia ja kuljetaan ohi häntä koiraa vähän hipaisten.

 Tämä joulun aikaan otettu kuva kertoo hyvin asetelman joka meillä kotona on. Otto-kissa (kaikkea muuta kuin höntti) istuu hieman korkeammalla ja seuraa kun kaksi hieman yksinkertaista nuorempaa touhuaa lattialla.  Hei te pöhköt siellä lattialla, nauttikaa vaan, kohta minä teille näytän!

Almasta tulee näköjään ihan yhtä paha hienohelma kuin emostaan Iineksestä mitä tulee talvisäähän. Lumi tassujen alla on jotain aivan kamalaa, sohjosta puhumattakaan. Ulos tekee joka päivä mieli, mutta puoli minuuttia terassilla riittää, sitten on jo kylmä, väsy ja nälkä ja on päästävä sisään. On se vähän höntti.

Hössöpää,

höntti, koiruus, rotta,

 karvaaja, kapsu, rontti, ulohaisu, höpsäke, hurtta tai jätemylly.

 Kaapo

Rakkaalla karvatassulla on monta nimeä. 

p.s. Viimeisessä kuvassa ahmatti noudattaa käskyä kieri. Palkintona viimeinen pala pannukakusta.

Kaapo

Koiran onnea, unet kenkien päällä. Kirsussa omien ihmisten tuoksut.

Voiko enää onnellisempi olla?

Kuvat Kaapon omistaja.

Viikonloppuna

hellitään kyläilemään saatua Kaapoa.

 Täytetään uusittu liiteri talven polttopuilla.

 Onnitellaan 10-vuotta täyttävää keskimmäistä poikaa.

 Ja sovitellaan putsaamisen jälkeen lasikuistin ikkunoita paikoilleen.

Puutarhatöitäkin olisi, mutta kovin sateiselta näyttää.

Tyytyväinen rouva

Joskus käy kirpparilla ihan mieletön mäihä. Tässä osoitus siitä.

Eteisemme valaisin on 1990-luvun kristallikruunu. Se ei enää sopinut äitini tyyliin, joten lahjoitti valaisimen meille entisen kotimme kirjastohuoneen valaisemiseksi. Hyvinhän se kirjastoon sopi, mutta yhden isomman ja parin pienemmän pojan tiimellyksessä yhdelle kruunun laseista kävi vähän köpelösti. Asia salattiin minulta hienosti liimamalla lasi pikaisesti kasaan.

Ilmihän se tuli, minulla kun on tapana imuroida valaisin aina joskus. Suuttunut en, vahinkoja sattuu. Ja niin sattui kun taas imuroin tuota eteisen kruunua. Sain tölväistyä imurin valaisimeen niin, että miehen tekemät liimaukset pettivät. Siinä kohtaa ajattelin että voihan pee, takaisin en sitä enää liimaa vaan etsin jostain uuden. Henkisesti varauduin, että varaosaa saa hakea ja pitkään.

 Vaan toisin kävi. Joku ihana sielu oli tuonut kirpparille myyntiin hänelle ylimääräisen lasin. Täysin ehjä ja malliltaan just samanlainen kuin meidän kruunun lasit. Prismat on erilaiset, mutta ne on helppo vaihtaa hajonneesta versiosta tuohon ehjään. Olinpa iloinen kun tämän löydön tein. Kotiin palasi varsin tyytyväinen rouva.

 Kotona vastassa oli tupa täynnä ruuan tuoksua. Mies se siellä paisteli lihoja leivinuuniin laittoa varten. Kyseli toiveita mitä kasviksia ja miten laitettuna haluan. Oi joi, rouvan tyytyväisyys sen kun kasvoi. Sivuhuomautuksena huomatkaa kuvasta ruuanlaittoa seuraava Kaapo. Pää ei käänny hetkeksikään ruuan ääressä hääräävästä miehestä pois. Kaapo tietää, että aina kun mies paistaa lihoja, on roippeet varattu koiran syötäväksi.

 Ja jotta iltakin sujuisi samanlaisen tyytyväisyyden merkeissä, on salissa odottamassa miehen valitsema filmi ja minun elokuvanamit, 10 irtokarkkia.

Jos lihapata on erityisen hyvää, saatan heltyä jakamaan karkkini miehen kanssa, näin tyytyväinen kun olen.

Sohvaperunan paluu

Kaaposta on tullut kerrostalossa haukkuva hurtta. Koiruus reagoi voimakkaalla eroahdistuksella tyttären töissä oloon, eikä kestä olla yksin. Haukkuu ja ulisee. Kaikkihan tietää mitä se merkitsee, kun asuu kerrostalossa, ei ainkaan mitään hyvää.

Jotta tyttö ei joutuisi pulaan, pääsi Kaapo meille vähän pidemmäksi aikaa. Mitää aikarajaa ei asetettu, katsotaan miten kotiinpaluu kerrostaloon olisi parasta hoitaa. Toistaiseksi Kaapo saa rauhassa olla sohvaperunana Arvilan sohvilla, täällä on aina seuraa.

 Viikonloppuisin vieraillessaan Kaapo on nukkunut enimmäkseen sängyn alla. Talvi ja viileä vanhempien valtakunta ei ilmeisesti koiraa houkuttele, ja niinpä yösija on löytynyt isännänhuoneen sohvalta. Joka aamu Kaapo on löytynyt sikiunessa tuosta sohvalta. Korvakaan ei heilahda vaikka alan aamutoimieni kanssa metelöimään hiukan ennen kello kuutta. Ei ole mitään aamuvirkkua laatua tämä koira.

Mukava heppuhan tuo hurttanen on, mutta kyllä siitä lähtee karvaa! Kissat tiputtaa ylimääräisen osan turkistaan pihalle kun pyörivät sillä suurimman osan vuorokaudesta. Kaapon kohtalona on karvata matot. Vaan mitäpä sitä ei äiti tekisi kaikkien "lastensa" eteen. Kotiin saa tulla takaisin jos siltä tuntuu.

1v4kk

Siinähän se otsikossa on, aika jonka olen elänyt vähemmillä hiilareilla. Syksyn lukemista paino ei ole tippunut lainkaan, mutta eipä ole ollut tarkoituskaan. Ruokavalioni koostuu edelleen pääosin marjoista, kasviksista, proteiinista ja rasvasta. Ihan niin tarkka en ole kuin alkuaikoina, tiistaina oli entisöintikurssilla tarjolla vaikka mitä herkkua ja kaikkea söin.

Otsikon aika ei kuitenkaan ole nyt se tämän kirjoituksen juoni, vaan labra-arvoni. Sain käytyä vihdoin ja viimein työhöntulotarkastuksessa ja verikokeissa. Ja voisin kuvitella että ainakin osa teistä lukijoista on kiinnostunut kuulemaan millaisia tulokseni tällä ruokavaliolla ovat. No, nyt viis yksityisyydestä, ne luvut teille julkistan ihan kohta.

Ensin pari kuvaa, sillä niitäkin piti juttuun saada. Tarkoitus oli kuvata flunssaisen allekirjoittaneen päivän asu Iines sylissä. Kissaneito oli kuitenkin eri mieltä kuvaamisesta, joten sain aikaan vain suttua. Mutta, eipähän näytä flunssapöhöinen naama niin pahalta.

 Ja sitten ne arvot, verenpaine 116/64, glukoosi 5.0, kokonaiskolesteroli 4.7,  HDL 1.71, LDL 2,8 ja triglyt 0,57. Sekä lääkärin että terveydenhoitajan mielestä hyvät arvot ja samaa mieltä olen itse. Edellinen mittaus on tehty 11 vuotta sitten ja näissä uusissa arvoissa on jopa parempaan menoa. Painoindeksi silloin 11 vuotta sitten oli sama kuin nyt. Ihan kaikki ei kuitenkaan mene koskaan minun veriarvoissa putkeen, vanha tuttu vihollinen nimeltä anemia on taas nostanut päätään. Hemoglobiini oli vaivaiset 114. Vaihteluväli minulla on 110-120. Ensimmäistä kertaa elämässäni lääkäri oli sitä mieltä että tutkitaan tarkemmin onko muuta syytä kuin ihan puhdasta raudan puutetta, joten lisää verikokeita luvassa. Katsotaan muun muassa B-vitamiinien taso.

 Näillä arvoilla uskallan jatkaa samaan tyyliin, voita (+ muuta eläinrasvaa) ja oliiviöljyä nauttien. Hemoglobiini antaa hyvän syyn popsia edelleen punaista lihaa jota on muuten nytkin kypsymässä uunijuuresten kanssa leivinuunissa. Herkkuruokaa miehen laittamana.

Kaksi viimeistä kuvaa ei nekään liity mitenkään aiheeseen, mutta oli pakko napsaista kuva viikonloppuvieraastamme, Kaaposta. Koiruuden lempipaikka on salin rahi. Siitä kun näkee sopivasti joka suuntaan taloa. Tarkkasilmäisimmät voivat huomata rahin takana keinutuolista pilkistävän Iineksen. Silkkiturkki siellä mököttää kun kehtasin tuoda Kaapon kylään. Kuvatessakin kääntää vain päänsä pois, "kuvaa nyt sitten sitä koiraa kun sen kerran tänne raahasit, nih!" 

Ihan lopuksi pakko mainita, että aitta saatiin paikoilleen pihalle, kuvia tulossa!

Potilas Kaapo

Kyllä nyt koiraa koetellaan. Toukokuusta asti on ressukan elämä ollut yhtä sairastamista. Ensin iski paha, siis oikein paha korvatulehdus. Sai lääkkeet, ei tepsinyt. Vaihdettiin toisiin ja vieläpä kolmansiin antibiootteihin.

Viime viikolla käytiin korvakontrollissa, korvat puhtaat, mutta tulihan sieltä uusi diagnoosi kun kerroimme Kaapon edelleen vinkuvan kipua: niskat jumissa. Kaapon pää ei käänny toiseen suuntaan lainkaan ja kaularangan vieressä tuntuu jopa ihan patti. Saman puolen etujalka ontuu eikä syömisestä tule oikein mitään kun sattuu niskaan. Vasta heinäkuulle saimme ajan koirien fysioterapeutille kun haluamme viedä Kaapon tutulle ihmiselle. Toivottavasti fyssari saa niskaotteen Kaapon niskajumista.

Juhannus Kaapolla meni hyvin:

 Mikäs se oli istuskella veneen keulassa ja ottaa aurinkoa tyynessä säässä.

Alkoi arki, ja sitten huomattiin uusi vika, hammas on halki. Tänä iltana kiikutan koiran taas kerran lääkäriin. Muuten samalle lääkärille joka on hoitanut koiriamme jo 1980-luvulta asti. Oikea luottolääkäri vaikka onkin nyt lomalla. Sijainenkin meille kelpaa, kunhan tulee koira kuntoon. Eikä haittaa sekään, että siinä koetellaan minun lompakkoa. Me kun luotimme ettei meille voi tulla toista niin sairastelevaa koiraa kun edellinen tapaus oli emmekä ottaneet Kaapolle vakuutusta. Toisaalta, Kaapo on kolmevuotias ja nyt vasta sairastelee. Kolmen vuoden vakuutusmaksuilla makselee kyllä näitä käyntejä ihan mukavasti vaikka tyyristä hommaa onkin.

Silti toivon että sairastamiset ovat nyt tässä.

edit. Nyt on käyty lääkärissä ja saatu aika hampaan poistoon. Päädyttiin siihen koska hampaan ydin on näkyvissä ja tulehdusriski on suuri.