Kaivataan lisää tilaa

Talossa on neliöitä ihan riittävästi, mutta niiden sisällä kaivataan kipeästi tilaa. Ihan ykköstarve alkaa olla kirjoillani jotka eivät mahdu yhtään mihinkään. Karmivan totuuden totesin taas eilen kun piti kaivaa esiin vihkiraamattu ristiäisiä varten.

Ensin piti tarkistaa isännänhuoneen paraatihylly, ei ollut siellä.

 Vesiperä tuli myös tämän kyseenalaisen kirjahyllyn kanssa. Ei ollut edes takarivissa etummaisten kirjojen takana. Tulipahan pyyhittyä pölyt tuoltakin.

 Seuraava mahdollinen paikka on kauppaleikin ja legojen takana. Kaappi sisältää komean rivin pahvilaatikoita jotka ovat olleet täynnä kirjoja viimeiset 8 vuotta.

 Auts, ajattelin ja kävin kimppuun. Raamattu löytyi sentään melkein heti, neljännestä laatikosta jonka pengoin. Iloksen havaitsin, että minullahan on kirjoja joiden olemassaoloa en ole muistanut.

Sanonpa vaan, että isännänhuoneen remontti tekeille ja äkkiä. Haluan kunnolliset kirjahyllyt ja tämän lastulevykaapin matalaksi. Kun ei tässä tullut mainittua mikä pino kirjoja on säilössä vanhempien valtakunnassa kaikkien mahdollisten tasojen päällä...

Klahvipöytä

Kahdesta asiasta en luovu, tiistaisesta entisöintikurssista ja, ja mikä se toinen nyt voisikaan olla, ehkäpä tee. Ensi viikolla joudun luopumaan entisöinnistä vanhempainillan takia, mutta menee ainakin hyvään tarkoitukseen. Ja onhan se sentään vanhimman pojan viimeinen vanhempainilta!

Kurssilla on tullut valmista. Ensin Arvilan alkuperäiskalustoon kuuluva klahvipöytä sai puuttuvat palaset yllensä ja sivuillensa. Kuva on otettu ennen klahvin kiinnitystä.

 Päätyyn olisi oikeasti kuulunut laatikko, mutta se on kateissa. Ja koska halusin pöydän valmiiksi tänä vuonna,  menin siitä mistä aita on matalin, ja tein vain levyn laatikon tilalle pöydän päätyyn. Kukaan ei arvaisi tuossa olleen laatikon jos ei tietäisi.

 Seuraavaksi uusitut osat saivat kerroksen ruskeaa maalia, ja eilen siihen päälle tuli harva kerros hiukan punaisempaa maalia. Kolmas kerros tulee olemaan vieläkin enemmän hutaisten tehty (tarkoituksella) ja se väri on lähes mustaa. Alkuperäisistä osista on maali kulunut osin pois, mutta uudestaan maalatuista en lähde kuluttamaan maalia keinotekoisesti. Tässä pöydässä uusi saa näyttää uudelta.

 Klahvikin on maalattu tavoitteena epätasaisuus. Olipa muuten hankalaa kun sellaista ei ole tottunut tekemään. Väkisin käsi tahtoi maalata kaiken umpeen vaikka ruskean on tarkoitus pilkistää punaisen värin alta.

 Lopputulokseen olen silti tyytyväinen, etenkin jos saan mustan taiteiltua muiden maalien päälle alkuperäisen kaltaisesti. Sitten klahvipöytä tulee sopimaan täydellisesti tuvan kalustoon, ja erityisesti astiahyllyyn. Tosin voi olla, että pöytä saa palvella ensi hetkensä taimipöytänä salin eteläikkunalla.

Onpa ihana tunne kun voi sanoa: Tein ihan ite!

Edelleen kesken...

Salin pikkupöydällä majaillut mytty on siirtynyt isännänhuoneeseen. Sillä onhan se huomattavan mukavampi tehdä käsitöitä avotakan loimotuksessa kuin haalistuneen pönttöuunin kyljessä. Tai niin ainakin kuvittelin. Mytyn alla villasukat jotka aloitin jo vuosi sitten. Sukkien päällä mytyssä eteisen oviverho joka on edelleen kesken.

 Jos nyt tässä julkisesti lupaan, että verho on kahdessa viikossa valmis, niin menenkö asian kanssa pahasti metsään vain en. Vajaan kahden viikon päästä kun on vauvan ristiäisetkin täällä meillä. Toisaalta, olisi se aika juhlavaa, että eteisessä olisi oviverhot paikoillaan ja vieraat tarkenisivat juhlavaatteissa ilman päällystakkia. Tytär opastakoot pappia pukemaan villahousut työvaatteidensa alle. Ettei tule vilu.

Verhon suhteen kaipaisin ripustusvinkkiä. Tämä tulee karmien ulkopuolelle, ja pitäisi saada mahdollisimman tiukasti myös yläosastaan seinää vasten. Onko hyviä ideoita muuta kuin perinteinen vaijeri jota en haluaisi.

Pyhäsukat

Kun ei osaa itse neuloa kuin raitaa, on parempi teettää pitsisukat taitavammalla persoonalla. Mokoma sai nämä parissa viikossa valmiiksi, minun ei siis kannattanut edes yrittää, olisi vienyt 20 vuotta ja hermot kaikilta lähelläni. Väritoiveena oli luonnonvalkoinen, kuvion sain valita itse kirjasta joka oli täynnä erilaisia pitsisukkia. Kaikki kuulemma onnistuisi. Huh, sanon minä, toiset ne osaa.

 Ei näitä raaski arkisin pitää, korkeintaan pyhäisin ja vain lattianpesun jälkeen. Ja silloinkin pitää olla päivä, että olen vaakatasossa sohvalla. Ettei vain kulu kantapäät puhki.

 Mutta on ne ihanat, täysin hintansa väärtit, kauniit kuin mitkä. Ja lämpöiset. Puin sukat ihan vain kuvia varten, ja heti kun otin pois oli jaloilla kylmä lämpösukkahousuista huolimatta. Tuntui vähän ankealta vetäistä jalkaan arkivillasukat, ne joista kantapää on jo pariin kertaan korjattu, pituuskin vain nilkkaan saakka.

Illalla on asiaa ruokakauppaan, ehkä sittenkin laitan uudet sukat jalkaan arkipäivästä huolimatta. Pitäähän koko kirkonkylän nähdä uudet pitsivillasukkani.

Mummin mussukalle

Olimme maanantaina miehen kanssa kuin konsanaan nuori pari ostoksilla ensimmäisen vauvan kanssa. Kärryissä oli vaippoja, puhdistuspyyhkeitä, ja turhake numero yksi, tuttikuumemittari. Vain se vauva puuttui, mutta ei hätää, tyttäreltä löytyy. Ja vaipat kelpaa vauvataloon, kuten kuumemittarikin. Kuvan kuumemittari ei ollut Lidlissä hinnalla pilattu, nähtäväksi jää toimintakyky. Omilla lapsilla tuollaista hienoutta ei ole ollut.

 Vauvatavaroita siunaantuu postinkin kautta. Alesta ensi talveksi haalari, toivottavasti arvoimme koon oikein.

 Ja tietysti pakettiin mukaan jotain itse tehtyäkin, villasukat alpakkalangasta. Näitä sukkia aloin tehdä viime toukokuussa bussimatkalla Türiin. Eilen sain sukat vihdoinkin pääteltyä ja vietyä muiden tavaroiden ohessa vauvalle. Mussukka kun on kasvanut ensimmäisistä villasukistaan jo ohi! Toppahaalarissakin kuulemma siirryttiin jo seuraavaan kokoon.

Vaikka näen vauvaa parikin kertaa viikossa, tuntuu että jo muutamassa päivässä tapahtuu paljon kasvua ja kehitystä. Todennäköisesti kuitenkin katselen mussukkaa sellaisten vaaleansinisten mummilasien läpi. Ihan tavallinen vauva, mutta minun silmissäni maailman paras ja ihmeellisin.

Tarkeneeko?

Muidenkin vanhoissa taloissa elävien blogistien kirjoituksista olen saanut päätellä, että tänä talvena talot lämpiää perin kehnosti. Uunit ja muut lämmitysjärjestelmät niiden ohessa hohkaa täälläkin, mutta tuntuu ettei tupa ja muu talo lämpene, ei sitten millään. Tämä on yhdeksäs talvi tässä talossa enkä muista, että sisällä olisi koskaan ollut niin kylmä kuin nyt, ei edes ennen lattioiden tiivistämistä.

Naisen logiikalla näen ilmiöön kaksi syytä. Eka syy on näiden kahden kuvan välillä. Ensimmäinen kuva on otettu vuosi sitten, seuraava tänään. Valkoisen aineen suhteen on melkoinen ero.

Melko vähän lunta siihen nähden, että eletään tammikuun loppua. Tuosta ei kauhota mitenkään tuuli- ja pakkassuojaa kivijalkaa vasten.

 Kivijalka on täynnä koloja, jopa sellaisia kissan mentäviä. Niin isoja, että ei kannata alkaa tilkitsemään, emmekä oikein edes uskalla jotta alapohjan tuuletus ei häiriintyisi.

 Syy numero 2. on tässä. Kosteusmittarin mukana tuvassa kosteusprosentti on 54. Siis melkoisen paljon taas siihen nähden että eletään tammikuun loppua. Laskee sentään parin prosentin päivävauhtia, mutta liikaa on silti. Kosteus yhdistettynä lattiasta hohkaavaan kylmää on todella kalsean tuntuista.

 Tuvan toinen lämpömittari on tarkoituksella vähän vetoisen ikkunan vieressä. Ulkona auringossa -15,9. Tuvassa sisällä +14,7 tuossa kohtaa ulkoseinää.

 Toinen mittari joka sijaitsee puolen metrin päässä ensimmäisestä mittarista kertoo toiset luvut. Seinällä sisällä + 17,9, rossipohjassa -5,7 astetta. Ei siis ihme, että lattiat tuntuu kylmiltä, viime talvena rossipohjassa ei ollut ikinä noin viileää, kiitos kattavan lumisuojauksen. Eipä tainnut olla kuin muutamana päivänä miinuksen puolella, muuten alapohja oli plussan puolella.

Onneksi sentään lämpömittarit keskemmällä tupaa näyttää toista +22 astetta on keskellä huonetta, joten eiköhän tässä tareta. Vältetään ikkunaseinää ja ulkonurkkia.

Tarkeneeko teillä?

Visaisia kysymyksiä

Sain Saaripalstalta kahvikutsuhaasteen, ja rivin kysymyksiä. Samalla pahoittelen, että olen jättänyt vastaamatta muutamaan aiempaan haasteeseen. Olen siis aika huono näissä. Nyt kuitenkin kuurakuvia ja vastaukset kysymyksiin.

 1. Mikä on sisustustyylisi?
Se on ihan ehdottomasti mummola. Sekaisin uutta ja vanhaa, paljon esineitä jotka ovat ikuisesti samoilla paikoilla, sellainen tietynlainen pysähtyneisyys on tavoite.

 2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten?
Yhtä en osaa sanoa, mutta koska osa talosta on vielä kesken, niin vastaan, että sali ja tupa. Ainakin sisutuksellisesti näihin on panostettu eniten. Tulevat remonttikohteet, ei niihin viitsi panostaa.

 3. Mihin käyttäisit/käytät paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Tähän yhdistin kaksi kysymystä samaan. Yleensäkään en koe huonoa omaatuntoa rahankäytöstäni. Kerta summissa eniten vie rahaa remontit ja niihin tule rahaa palamaan vielä tonni jos toinenkin. Toiseksi tällainen kolmen pojan perhe käyttää aina rahaa paljon, tahtomattaankin.

 4. Mistä onnesta unelmoit? Mikä olisi huonoin onnesi?
Taas yhdistin kaksi kysymystä. Unelmoin harmonisesta elämästä jossa ei tapahdu liikaa kaikkea. Huonoin onneni olisi läheisen ihmisen menettäminen.

5. Missä asiassa olet tunnollisin?
Kääk, en ole lainkaan tunnollinen ihminen. Työ lienee niitä asioita jossa ei voi oikoa ja jossa olen tunnollisin.

6. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?

Sellaisen joka ei aiheuta liian suurta fyysistä, henkistä tai taloudellista vahinkoa.

7. Mikä on naisen ja miehen paras ominaisuus?

Naisella sitkeys, ilman sitkeitä naisia olisimme jo kuolleet sukupuuttoon. Entäpä miehen paras ominaisuus? Oisko se taito kestää sitkeää naistaan.

Sellaista tällä kertaa, tämän saa napata kuka haluaa.

Arki

Pakkanen toi arkeen puoli tuntia lisää töitä. Puoli tuntia aikaisemmin kun herää, niin ehtii tehdä tulet uuneihin ennen töideni paikalle ilmaantumista. Ja kun tämä talvi nyt kerran alkoi näiden pakkasten muodossa, menee sitä klapia pesään kiitettävällä tahdilla. Valittaa en tohdi, tulien teko on mielipuuhia ja sallin pakkasen tappavan kaikki kotilot jotka eivät ole tänä talvena puolen metrin lumikinoksen suojassa.

Tulen avulla valmistuu ruoka, olennainen osa arkeani. Aina hellan ääressä.

 Onnekseni mies kantaa suurimman osan puista sisään taloon, hellaklapit on pilkottu minun kätösille ja uunin pesälle sopiviksi. Se on sitä aviomiehen arkea.

 Lisää huonolaatuisia kuvia arjen ilmiöistä. Tänä vuonna olen rinta rottingilla, poikien luistimet ovat teroitetut ja kypärät sovitetut ennen kauden alkamista. Ja on taas lämmitetty. Takan alaosan vesiputket ovat sitä näkyvää arkea, vasta ne on tuossa 8 vuotta kulkeneet. Pieni ääni päässäni kuiskaa, keväällä aloitetaan remontit. Ja iso ääni sano sen ääneen miehelle.

 Iineksen arki on maukumista oven sisäpuolella ja maukumista oven ulkopuolella. Tyypillistä, nainen ei osaa päättää.

 Mainitsinko jo, että arki kuluu uunien kanssa? Taas yksi uuni tulessa, irtotavarasta ja vaatepinoista päätellen olemme siirtyneet salista teinipojan huoneeseen. Loppua huonetta on paras olla näyttämättä. Ihan teidän lukijoiden mielenrauhan säilyttämiseksi.

 Mutta mahtui tämän viikon arkeen yksi pikainen käynti kirpparilla. Ostin vitosella vauvalle villahaalarin. Tai taaperon kokoahan tuo on, mutta kun tuli sulovileen ja sai halvalla. Alunperin taitaa olla tyttöjen rekistä, mutta päättäkööt tytär kelpuuttaako pojalle. Jos ei kelpuuta, on minulla hyvä ja halpa villahaalari myytävänä koossa 92. Niskalapussa lukee name it.

Arki jatkuu huomenna koulutuspäivän merkeissä. Ihan mukavaa, olen niitä joiden mielestä koulutusta ei ole koskaan liikaa. Ja näen kollegoita ja saan viettää yhden päivän ihan vain aikuisten seurassa. Joskus tässä arjessa kaipaa sitäkin.

Nettiostoksia

Olen parin kuukauden sisään ostanut netistä enemmän kuin koko elämäni aikana. Eikä tarvitse kauhistua, ostokset voi laskea yhden käden sormin. Haalari mummin mussukalle, pojalle joululahjaksi legoja ja pientä kivaa sisustusjuttua minulle.

Yleensä sisustustavarani on ostettu kierrätettyinä, kirppareilta, antiikkikaupasta tai kierrätyskeskuksesta. Harvoin edes löydän uutena sellaista minkä oikeasti haluan, tai mihin minulla on varaa. Elsan lempituolista löysin joulun aikaan kynttilälyhdyn ja minikokoisen kasvihuoneen. Ja koska sali on meillä se huone jota edes hitusen sisustellaan, päätyivät molemmat sinne.

 Kuvan outo valoilmiö on ehta ja aito aurinko jota olemme saaneet parina päivänä vieraaksi pakkasen kylkiäisenä. Ei haittaa kumpainenkaan, aurinko ja pakkanen.

 Kynttilänpolttoa en jätä pelkkään joulunaikaan. Illat on vielä pimeitä kuin mitkä ja nyt kun nurkat hohkaavat kylmää, tuo kynttilät lisälämpöä tunnelman lisäksi. Salin sohvalla tarkenee ihan vain yhden viltin alla kun parikymmentä kynttilää hohkaa pönttöuunin lisäksi.

 Toinen ostokseni oli se kasvihuone. Miehelle vitsailin, että tässä on nyt malli tulevaan suurempaan kasvihuoneeseen, suunnittelun saa aloittaa. Eikä sen ihan samanlainen tarvitse olla, minun nakit kun eivät saaneet metalleja taivuteltua niin, että kaikki osat osuisivat ihan kohdalleen. Pikkasen yksinkertaisempi kasvihuone riittää. Mutta oikeasti uuden kasvihuoneen suunnitelmat ja paikka on jo valmiina. Ei tarvitse kuin aikaa, rahaa ja materiaalia sen tekoon. Tyyli on enemmän maalainen kuin tälläinen viktoriaanisen ajan Englanti. Tähän miniversioon tulee kasvamaan sisälle pari orvokkia kunhan saadaan kevät kunnolla alkaneeksi.

Ja se mitä muuta kuvassa näette on ihan totta. Pölyt ajattelin pyyhkiä paremmalla ajalla, tai oikeammin sitten kun ei laiskota. Lupaan, että viimeistään ristiäisiin.

Aarrearkku

Viikonlopun reissulla jäi suurimmat shoppailut väliin. Ihan ajan takia, ja siitä syystä että liikuin neljän miespuolisen henkilön kanssa. Ei siis ollut pahemmin asiaa rättikauppoihin miesten suulla ilmaistuna. Paikallisessa ruokakaupassa kuitenkin pyörähdettiin kun odoteltiin sataman liepeillä laivaan pääsyä. Itselleni ostin purkin teetä, enkä ihan mitä tahansa purkkia, vaan aarrearkun.

 Kaupassa mietin pitkään, että raaskiiko tuosta nyt maksaa reilut seitsemän euroa. Ihan hyvä että raaskin, peltipurkki on kaunis ja sisällä oleva tee on oikein hyvää.

 Mitä tuonne laitan? En tiedä, mutta onhan se kiva purkki. Ja sellainen jota voi pitää esillä. Kyllä sille paikka löytyy, on vain liian paljon tilpehööriä mitä rasiaan säilöä.

Alla on muuten joululahjaksi saamani vanha pöytäliina. On kuin tehty tuohon salin kaapin päälle.

Titanic

Varasin meille pari viikkoa sitten pikapyrähdyksen Tallinnaan tarkoituksena käydä katsomassa Lentosataman merimuseon Titanic-näyttely. Onneksi tulin samalla tarkistaneeksi keskimmäisen pojan passin jonka tiesin menevän vanhaksi tänä vuonna. Hups, menisikin vanhaksi ennen reissua. Mutta onneksi torstaina saatiin uusi passi ja päästiin reissuun.

Museo aukesi tasan klo 10 ja me olimme ovilla yhdentoista aikaan. Jonoa oli jo tullessa vaiheessa, mutta siinä jonossa en olisi halunnut olla joka oli museon pihalla kun lähdimme pois. Tungoksen takia pojat eivät päässeet sukellusvene Lembit:n sisälle, mutta Titanic-näyttely nähtiin. Näyttelyyn kuljettiin Titanicin näköiskäytävän läpi.

 Sitten ihmeteltiin laivan pohjapiirustuksia ja niiden ylellisiä kirjastoja, tupakkahuoneita, salonkeja ja muita tiloja.

 Ihasteltiin aitoja hylystä nostettuja esineitä, lautasia, koruja, silmälaseja, karahveja, papereita, kampoja jne.

 Näimme miltä näytti 1. luokan hytti punaisine samettitapetteineen.

 Ihastelimme loisteliasta portaikkoa joka on tehty tismalleen samannäköiseksi kuin Titanicin mukana uponnut portaikko.

 Ja mietimme millaista oli matkustaa 3. luokassa jos olisi sattunut näkemään 1. luokan tilat. Toisaalta 100 vuotta sitten taisi tämäkin olla jo melkoista luksusta.

Kaikesta tästä huolimatta olin näyttelyyn hivenen pettynyt. Ehkä odotin enemmän tarinoita, tai sitten syy oli siinä, että nuoremmat pojat eivät jaksaneet ihan täysillä näyttelyä joka ei ollut suomen kielellä. Ehkä tämä oli enemmän aikuisten juttu. Silti sanon että käykää katsomassa jos tulee tilaisuus, näyttely on museolla maaliskuulle saakka.

Kuivan kelin katit

Ihminen jolla on ulkoilevia kissoja, ei oikeastaan tarvisisi muunlaista ilmapuntaria tai sääennustetta. Sen kun vilkaisee onko kissa sisällä vai ulkona. Jos katti on sisällä, tietää sään olevan tähän aikaan vuodesta joko liian kylmä tai liian märkä. Viimeisimpinä päivinä sää on ollut lähinnä liian märkä, suorastaan superloskainen.

Talossa majailee siitä syystä mitä pehmeimmissä ja lämpimimmissä paikoissa kolme kuivan kelin kissaa. Iines valloittaa salin lampaantaljan, ja on sen oikeutettu kuningatar. Kumpikaan pojista ei edes yritä Iineksen taljalle.

 Aatu, josta alkaa jo ikä näkyä, on vallannut teinipojan huoneen. Eikä ihme, se on talon lämmitetyin huone, pönttöuunissa on tulet joka päivä.

 Seitsenkiloinen myyräpoliisi Otto näyttää haukotusmallia. Kun ulkona on kaikkialla märkää loskaa tassun ranteeseen asti, ei edes Otto vaivaudu pihalle.

 Käpertyy mieluummin isoveikan kainaloon kehräämään kuin lähtisi pihalle ruokaansa ansaitsemaan.

Ei minua haittaa lumettomuus ja ainainen pimeys, mutta märkyys saisi jo riittää. Onneksi sääennuste alkaa näyttää jo vähän muutakin kuin vesisadetta.