Risti ja puukko

Aika esitellä taas pari talon uumenissa virunutta aarretta. Tai ainakin esineitä jos nyt ei ihan aarteeksi voi sanoa. Ja tälläinen romanttisen kirjallisuuden ahkera lukija tietysti esittelee yhdessä ristin ja puukon. Jo pienellä mielikuvituksella saisi aikaan vaikka minkälaisen tarinan...

Mutta olkoot, ei näihin liity mitään tarinaa. Rististä en edes muista mistä se löytyi. On vähän vääntynytkin, eikä siinä ole mitään merkintöjä. Ikäkin on arvoitus, mutta katsoin silti säästämisen arvoiseksi. Luterilainen kasvatus ei anna heittää pois ristiä ristiinnaulittuineen. Voisihan tuohon hankkia vaikka ketjunkin ja laittaa kaulaan.

 Puukko löytyi sangen erikoisesti talon etuosan ulkovuorausta vaihtaessa. Emme tiedä oliko se työnnetty tarkoituksellisesti vai vahingossa tippunut talon ulkovuorauksen väliin. Tuuletusrakoahan ei ole, joten tippunut puukko ei ole ollut kyllä kovin kaukana jos sen on hukannut. Vai onko puukon seinässä ololla kenties joku merkitys? Tai onko vanha ja kulunut puukko annettu lapsen leikkeihin, ja lapsi on sen sitten unohtanut  paneelin alle? Joskus olisi kiva tietääkin vain näiden arvailujen sijaan.

 Puukko on joskus ollut hieno puukko nahkaisine tuppeineen. Tuppi koristeluinen viittaa tahdastekoiseen puukkoon, tai ainakin tuppeen. Tupen kärjessä oleva puunpalanen on jälkikäteen lisätty kenties irronneen tuppihelan paikalle. Puukon terä on ruostunut lähes tunnistamattomaksi, osa varresta on kateissa. Varsi näyttäisi olevan tehty tuohesta. Paljon tietoa, mutta silti niin vähän.

 Netin ihmeellisessä maailmassa löytyy kaikenlaista, kuten puukkoluetteloita. Sieltä selasin löytäisinkö juuri tämän puukon, mutta tismalleen samanlaista ei silmiin osunut. Vastaavanlaisia tuppeja kuitenkin luetteloissa on.

Rahallista arvoa näillä löydöillä tuskin on, mutta sehän näissä ei olekaan tärkeintä. Tärkeintä on se, että ne ovat osa talon historiaa ja sitä elämää mitä täällä on eletty. Ei siitä niin montaa vuosikymmentä ole kun puukko oli joka miehen ja pojan varuste. Ja risti uskontoineen oli se joka määritteli miten eletään.

Luomua vai ei?

Joskus kaupassa mietin vaihdanko sen normiostokseni luomuun vai tyydynkö tavalliseen versioon. Viimeksi eilen pohdin asiaa sokerihyllyllä. Kokeeksi ostin sokeria luomuna, mutta vasta kotona aloin lukea tuoteselostetta tarkemmin. Pakattu Tanskassa, edes Dansukkerin sivuilta ei selviä sokerin alkuperä. Tavallinen sokeri, valmistettu Suomessa. Ero on juuri sellainen, jonka takia jatkossa valitsen sokerin joka on valmistettu Suomessa ja raaka-aineesta noin puolet on kotimaista sokeria. Jos voisin valita, ostaisin täysin kotimaista sokeria, luomuna. Tätä mahdollisuutta ei valitettavasti kaupan hyllyllä ole.

 Täysin luomuna ostan tällä hetkellä vain puurohiutaleet ja jauhot. Ja nekin vain jos tarjolla on kotimaista versiota. Sen verran haluan tukea kotimaista maataloutta ja taloutta ylipäätään. Ruokalaskua luomun ostaminen ei ole kasvattanut huomattavasti, meillä viljatuotteita kuluu kuitenkin määrällisesti vähemmän kuin ennen. Vaikka viimeaikaiset ruokakohut on yltäneet tänne lintukotoonkin, luotan edelleen kotimaiseen ruuan tuottamiseen. Ostan mieluummin tavallista kotimaista kuin luomua ulkolaista. Täällä peltojen keskellä kun on yhdenlainen aitiopaikka tarkkailla miten se ruoka kasvatetaan ja millaisilla myrkyillä.

Marjat on onneksi mahdollisuus saada luomuna ja itse kasvattaen sekä poimien. Mehuun menevät nämä marjat ja siksi piti ostaa sokeria. Nyt voinee sanoa mehusta, että luomua on, sokerikin.

 Nyt vain näyttää siltä, että oman pakastimen marjat eivät riitä seuraavaan satokauteen asti. Jogurttiini uppoaa kuukaudessa 6 litraa marjoja, mansikoita, puolukoita, mustikkaa ja vadelmaa. Pakastimessa on vielä 2-3 kuukauden syömiset. Mehua varten siellä on enää keltaista vadelmaa ja oman maan mansikkaa. Niitä yritän säästellä jotta keitän vadelmamansikkamehua kesän rippijuhliin. Lisäksi ostomansikkaa on vielä pariin hillotölkkiin. Viimeiset oman maan hillomansikat keitin hilloksi tänään .

Ensi kesänä toivon omalta maalta yhtä hyvää marjasatoa kuin viime kesänä. Ostomansikkaa yritän tosissani saada luomuna, tähän asti se on ollut vain haave. Ja todennäköisesti joudumme ostamaan toisen pakastimen. Yhden täyskorkean pakastinkaapin sisältö on näillä syömisillä auttamattomasti liian vähän.

Hame & neule

Farkkua ja harmaata, siinä viimeisimmät vaatelöydöt kirpparilta. Itselleni uutta farkkuhametta olenkin etsinyt jo jonkin aikaa. Sopiva tuli vastaan tällä viikolla. Koko oli hieman reilu lapussa ilmoitetusta, onneksi oli ilmoitettu, sillä koon 34 vaatteisiin en oikeasti mahdu ja yleensä en niitä toista kertaa katso kun kokolapun näen. Tätä kannatti katsoa ja sovittaa. Vyötärö on kyllä napakka, mutta tuon mallinen hame ei saakaan olla löysä. Hame on o.i.s-mallistoa. Kirpparilla sillä oli hintaa muutama euro.

Kun aloin ottaa kuvia, luulin valinneeni talon puhtaimman ja pölyttömän peilin. Huh, kuvat näyttää totuuden. Lienee uhrattava yksi lomapäivä siivoukselle. Ensin ajattelin laittaa vain näitä päättömiä kuvia, allekirjoittaneen kasvot eivät ole tänään edustavimmillaan, hiuksista puhumattakaan. Mutta saatte nyt nähdä tuollaisen vähän väsähtäneen nelikymppisen naaman, sitä kun se arki oikeasti on.

Kuvissa on myös neule, sen voisi melkeinpä kirjoittaa Neule. Ihastelin tuota neuletakkia jo viime keväänä Espritin mallistossa. Olisi ollut oiva työneule. Riittävästi pituutta ja taskut. Mutta en todellakaan raaskinut maksaa työkäyttöön tulevasta neuleesta 80 euroa. Alessa oli jäljellä enää liian suuria kokoja ja alehintakin oli vielä monta kymppiä. Hukkasin haaveeni neuleesta hyvin pian. Kunnes mitä näinkään eilen kirpparilla. Voi sanoa, että neule on lähes käyttämätön. Koko juuri minun kokoa ja hintalapun hinta, 6,50e. Nappasin mukaani ja äkkiä, ettei kukaan muu vie. Nyt raaskin pitää työkäytössä.

Eikä sovi unohtaa esitellä muitakin löytöjäni. Kissat saivat kaksi uutta ruokakuppia, nuo kirkkaat. Harmaat Iittalat ujutin kuvaan vain hitusen, sillä ovat lahjaksi. Saaja kun tätä lukee, niin näkee ne nyt vain hiukan etukäteen. Sori, sisko, saat lahjasi vasta huhtikuussa!

Voi kun näitä löytöjä tekisi joka kerta kun kirpparilla käy.

Jos ei syö, ei jaksa.

Ei ainakaan lomalla. Tänä aamuna oli ihana kun kännykkä ei soinut normimaanantain tyyliin kello 5:15. Sai nukkua ja loikoilla sängyn pohjalla ihan niin pitkään kuin halusi. Aamupala oli kymmenen pintaan vaikka normaalisti syön sen kuuden aikaan. Tähän voisi vaikka tottua!

Tiedossa oli ja on fyysisesti tosi tosi raskasta puuhaa, eli tilkkutöitä. Vaatii siis kunnon ruokaa. Mun ruoka oli tänään nimeltään, ota mitä kaapista löydät.

Ensin hellaan tulet, sitten pannu kuumenemaan. Pannulle reilu köntti voita ja kunnon loraus oliiviöljyä. Perään   yksi keltainen paprika, kolme porkkanaa, desi itse kasvatettuja herneitä ja puolikas kiinankaali. Viereen toinen pannu, siihenkin voita ja oliiviöljyä.

 Sitten sotketaan kasvikset keskenään. Paistetaan haluttu kypsyys ja väri. Viereisellä pannulla paistui samaan aikaan pieni paketti broilerin suikaleita. Lopussa kippasin broilerit kasviksiin ja jaoin kasan kahdelle lautaselle. Toiselle lounas, ja toiselle päivällinen. Päivän kasvisannos on kasassa.

 Kasvisten ja broilerin kypsyessä ehdin silittää aamusella leikkaamani ja ompelemani tilkut. Seuraava operaatio on tasata palat ja leikata ylimääräiset pois. Sitten mallataan pöydälle ja mietitään miten leveät välit teen mustasta kankaasta. Kultainen leikkaus on hyvä ohjenuora tässäkin. Tulee silmälle sopusuhtaisin tulos.

Nyt on päivätee juotu ja nautittu puolet päivän suklaa-annoksesta. Takaisin tilkkujen pariin!

Lievästi ilmaistuna noloa

Häpeällistä tunnustaa näin kaikelle kansalle, mutta ehkä tarina saattaa lohduttaa jotain samaisessa tilanteessa olevaa vanhempaa, todennäköisesti toista näin onnetonta ei ole. Tällä ei ansaita mitään Vuoden Vanhempi-pystiä, ei todellakaan.

Tässä taannoin tuli kuopuksen esikoulusta pyyntö toimittaa koululle valokuva siitä kun lapsi oli vauva tai pieni.    Notkeasti hypähtelin valokuvakansiokaapille saliin, ja ajattelin tuossa tuokiossa kaivella esiin muutaman kuvan joista kuopus itse saa valita minkä kuvan valitsee kouluun vietäväksi. Siinä jo kaappia avatessa vaani mieleen paha aavistus. Miltäs ne kuopuksen kansiot näyttivätkään? Hih hei ja löytyivät, ja kuulkaas niin sievästi vielä muoveissaan. Että silleen.

Tämä onneton äiti ei ole saanut teetetyksi ei sitten ainuttakaan kuvaa nuorimmaisestaan, joka täyttää toukokuussa jo kuitenkin seitsemän vuotta. Kaiken lisäksi kuvat uhkasivat kadota vuoden takaisen tietokoneen tiltin takia. Kuvat saatiin pelastettua ja nyt ne viiden vuoden otokset ovat ulkoisella kovalevyllä, n. 10 000 kappaletta. Arvatkaa mikä työ alkaa selata läpi sieltä lasten kuvia ja alkaa niitä teettämään. Ei auta itkut eikä hampaan kiristelyt, pakko tarttua työhän vaikka loma oli tarkoitus viettää vain oleilemalla. Oleillaan nyt sitten tiiviisti tietokoneen kaverina.

Samalla työllä kävin läpi vuoden 2012 kuvia. Sieltä poimin muutaman puutarhakuvan heinäkuulta.

 Kuvissa on ukonhattuaidanne joka erottaa marjatarhan muusta puutarhasta. Aidanteessa on keskikohdassa pieni kulkuaukko jossa on muutama kiviaskelma.

 Kiviaskelmien väliin ja reunoille on istutettu kivikkokasveja ja tuo keltainen maanpeitekasvi. Nimeänsä en muista ikinä.

 Mehikasvejakin löytyy ja rikkaruohoja. Ajatuksena on, että leviäisivät tuohon ihan kunnolla (ei ne rikkaruohot). Muutaman kiven voisin vielä lisätä väleihin.

Kova hinku olisi päästä puutarhan kimppuun. Tällä hetkellä olo on sellainen, että kaivan mieluummin vaikka loppupuutarhan käsin hyötykäyttöön kuin että käyn ne kaikki valokuvat läpi. Voi huokaus sentään.

Lomaa

Milloinkohan olisi lomaa riittävästi? Kohta paukkuu pidettäväksi 38 päivän vuosilomastani viimeiset viisi, mutta silti tuntuu, että loman tarvetta olisi enemmänkin. Syynä voi olla viime aikoina vaivannut väsymys yhdistettynä pitkiin työpätkiin ilman vapaita, herätykset aamuviideltä ja se anemia. Tai sitten ihan lorvikatarri.

Lomasuunnitelmia ei ole, eikä tule. Ei ole tavoitteita, ei aikatauluja, ei mitään. Pieni ajatus on siitä, että lomalla nukun pitkään, luen mahdollisimman monta kirjaa, ehkä vähän ulkoilen. Ja teen yhden tilkkutyön valmiiksi.

 Tammikuussa syntyi pieni poika jolle olen ajatellut tehdä tilkkupeiton lahjaksi. Väreiksi ja sävyiksi valitsin mustan, kirkkaan punaisen, vihreän ja keltaisen. Tuon pinossa olevan oranssin ehkä tiputan pois. Ja mietin vielä sinisen vaihtamista turkoosiin. Musta tulee olemaan aika isossa roolissa, tässä peitossa ei tarvitse olla mitään hempeää. Tarvitaan kirkkaita, kunnon värejä. Kuvaan en onnistunut  vangitsemaan kankaiden oikeaa kirkkautta, mutta käyttäkää mielikuvitusta.

  Kankaat on odotelleet leikkaajaa jo viikon verran salin pöydällä. Yksinkertaisesti ei ole ollut yksikään ilta sopivaa rakoa käydä kankaiden kimppuun. Pieniä, liian lyhyitä hetkiä on, mutta haluan, että kun ryhdyn työhön, saan tehtyä sen kerralla valmiiksi. Toisaalta, ne iltojen asiat ovat olleet kovin tärkeitä etappeja elämässä. Kuten eilen esikoululaisemme kouluun ilmoittautuminen. Aivan mahtavaa, ettei kaikki vielä toimi nappia painamalla.

Koululle pääsi ilmoittautumaan henkilökohtaisesti paikan päälle. Rehtori oli aulassa vastaanottamassa ja kättelemässä, opettajalta sai lomakkeen täytettäväksi, ja kun sen palautti, sai lappusen tutustumispäivästä ja lukujärjestyksen. Pieni,mutta tärkeä hetki tulevalle koululaiselle ja koko perheelle. Ensi syksystä alkaen olemme kouluikäisten lasten vanhempia. Kääk, ei kannata ajatella, että yksi on lentänyt jo pesästäkin.

Ulkoasusta ja vähän muusta

Tuoreimmat blogissa vierailleet ovat jo törmänneet uudistuneeseen blogin ulkonäköön. Kommentteja siitä otetaan auliisti vastaan. Kannattaisiko vielä muutella, parannella tai kenties palata entiseen? Nykyisessä tykkään siitä, että saan kuvani vähän suuremmiksi myös vaakaversiona.

Toinen tiedusteluni liittyy blogin käytettävyyteen. Osa teistä on huomannut, että kun klikkaa hiiren oikeaa painiketta kuvan päällä, pompsahtaa siihen teksti, sisällön kopiointi kielletty. Sain kommentin, että tuo häiritsee blogin luettavuutta, koska teksti pompsahtaa myös jos klikkaa samaisella hiiren oikealla sivupaneelin blogeja lukeakseen niitä. Kuinka moni kokee tuon ongelmaksi? Minulle se on helpoin tapa ehkäistä kuvieni kopiointi, vaikka oikeasti en kovin usko että niitä mihinkään kopioidaan.

Sitten siihen vielä tärkeämpään asiaan josta on pitänyt kertoa jo parin viikon ajan. Meille tulee taas vauvoja.

 Kuvasta ei ihan näy miten iso Iineksen vatsa jo on. Laskettu aika on viikolla 10, ihan parin viikon päästä. Tulevan äidin olo alkaa olla jo vähän tukala. Salin rahin päällä on hyvä levätä, siihen saa vatsan suoraksi ja mahtuu venyttelemäänkin. Lempipaikka, keinutuoli alkaa olla hylätty ahtauden takia.

Näistä pennuista on tarkoitus jättää yksi meille, ja sen jälkeen on harkinnassa Iineksen kastraatio. Hauska nähdä millaisia veijareita tällä kertaa saadaan taloon.

Taidepläjäys talviseen tyyliin

Heinolassa on menossa jääveistoskarnevaalit. Rantakadun varteen on tehty toinen toistaan upeampia jääveistoksia joita kävimme tänään ihastelemassa. Melkoinen taitolaji jossa yksi pieni virhe voi pilata koko teoksen. Senkin puolesta näytti hurjalta työkalut joilla veistoksia tehtiin. Oli jyrsintä, sähkösahaa, vasaraa, talttaa ja ties mitä. Lopputulos on huikea.

Oma suosikkini on mongolialaisten tekemä "ensikertaa suomalaisessa saunassa". Osa työstä on toisiksi alimmassa kuvassa.

Tyytyväinen rouva

Joskus käy kirpparilla ihan mieletön mäihä. Tässä osoitus siitä.

Eteisemme valaisin on 1990-luvun kristallikruunu. Se ei enää sopinut äitini tyyliin, joten lahjoitti valaisimen meille entisen kotimme kirjastohuoneen valaisemiseksi. Hyvinhän se kirjastoon sopi, mutta yhden isomman ja parin pienemmän pojan tiimellyksessä yhdelle kruunun laseista kävi vähän köpelösti. Asia salattiin minulta hienosti liimamalla lasi pikaisesti kasaan.

Ilmihän se tuli, minulla kun on tapana imuroida valaisin aina joskus. Suuttunut en, vahinkoja sattuu. Ja niin sattui kun taas imuroin tuota eteisen kruunua. Sain tölväistyä imurin valaisimeen niin, että miehen tekemät liimaukset pettivät. Siinä kohtaa ajattelin että voihan pee, takaisin en sitä enää liimaa vaan etsin jostain uuden. Henkisesti varauduin, että varaosaa saa hakea ja pitkään.

 Vaan toisin kävi. Joku ihana sielu oli tuonut kirpparille myyntiin hänelle ylimääräisen lasin. Täysin ehjä ja malliltaan just samanlainen kuin meidän kruunun lasit. Prismat on erilaiset, mutta ne on helppo vaihtaa hajonneesta versiosta tuohon ehjään. Olinpa iloinen kun tämän löydön tein. Kotiin palasi varsin tyytyväinen rouva.

 Kotona vastassa oli tupa täynnä ruuan tuoksua. Mies se siellä paisteli lihoja leivinuuniin laittoa varten. Kyseli toiveita mitä kasviksia ja miten laitettuna haluan. Oi joi, rouvan tyytyväisyys sen kun kasvoi. Sivuhuomautuksena huomatkaa kuvasta ruuanlaittoa seuraava Kaapo. Pää ei käänny hetkeksikään ruuan ääressä hääräävästä miehestä pois. Kaapo tietää, että aina kun mies paistaa lihoja, on roippeet varattu koiran syötäväksi.

 Ja jotta iltakin sujuisi samanlaisen tyytyväisyyden merkeissä, on salissa odottamassa miehen valitsema filmi ja minun elokuvanamit, 10 irtokarkkia.

Jos lihapata on erityisen hyvää, saatan heltyä jakamaan karkkini miehen kanssa, näin tyytyväinen kun olen.

Talvista

Lunta riittää.

 Aitan valot vaihtuivat miltei heti pattereilla toimiviin hautalyhtyihin. Kaksi halpakaupan lyhtyä posottaa aitan sisällä samoilla pattereilla jo kolmatta kuukautta. 

 Oikea aitta on kuin lumen keskelle unohdettu, ympärillä vain umpihanki.

 Sauna lämpenee tänäkin talvena joka toinen päivä.

 Hankia ja kinoksia, ja yksi talokin.

 Kasvimaa se siellä pilkottaa keinojen takana. Odotan kuin kuuta nousevaa lumien sulamista ja käsien multaan upottamista.

Hetki pitää vielä odottaa.

Ennakkoluuloisen uusi herkku

Olen ruokapuolella vähän hankala ihminen (muuten en toki yhtään), kauniisti sanottuna nirso. Herkän suun takia en mielelläni maistele mitään uutta. Uusi ruokavalio on tuonut tähänkin muutosta, makuaisti on muuttunut. En muuten olisi uskonut, jos joku olisi etukäteen sellaista väittänyt. Että minäkö söisin esimerkiksi puolukoita ilman sokeria, ei olisi tullut ennen kuuloonkaan. Nyt se on vain ja pelkästään hyvää.

Uusin valloitukseni on tyrniä ja tyrskyjä-blogin innoittamana granaattiomena. En taida olla koskaan ennen syönyt kyseistä hedelmää, mutta nyt olen ja vieläpä monta. Viimeiset viikot olen ostanut yhden hedelmän ihan itselleni ja syönyt sen sunnuntaiaamuisin kreikkalaisen jogurtin kera.

 Hapan jogurtti ja lievästi kirpeät granaattiomenan siemenet on mielenkiintoinen yhdistelmä. Kirpeä siemen on kiva puraista suussa rikki ja antaa mehun sekoittua jogurtin pehmeyteen. Taivaallisen hyvää! Harmi että hedelmän kalleudesta johtuen, tuo on vain sunnuntaiherkku. Arkisin menee jogurtti mustikoiden kanssa. Terveellisyydessä ei tietysti mikään paha asia.

Tänään ostin kokeeksi Lidlistä kaksi litsiä. Olipas hedelmä! Maistui ihan hedelmäkarkille. Eka pala ei vielä ollut hyvää, toinen pala oli jo erinomaista. Luulenpa, että ostan toistekin.

Vastaisku anemialle

Pari kuukautta on kulunut erinäisissä verikokeissa. Kaikki arvot loistavia, ei vikaa munuaisissa, ei kilpirauhasongelmia, ei muutakaan häikkää. Ainut arvo mikä keikkuu sallitun ulkopuolella on rauta. Ei sekään mitenkään pahasti, olihan hemoglobiini kuitenkin viimeksi 113. Minulle on ihan normaalia, että huitelee satasenkin pintaan.

Koska muista kokeista ei löytynyt mitään vikaa, niin tuomioksi tuli lisäraudan nauttiminen. Itse lisäsin listaan vielä B12 vitamiinin jonka arvo oli matala vaikka rajan sisällä. Lääkäri käytti mataluudesta termiä harmaalla alueella.

Apteekin rautapillereistä minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ne ja vatsani eivät ole koskaan ystävystyneet useista raskaudenaikaisista kokeiluista huolimatta. Vaihtoehto pillereille löytyi luontaistuotteiden puolelta, rautaa ja vitamiineja nestemäisessä muodossa. Testataan kuinka toimii.

Samalla ostosreissulla nappasin mukaani  tuota B12 vitamiinia, napsitaan sitäkin jatkossa pilleri päivässä. Vitamiini tuli tutuksi parissa viimeisimmässä raskaudessa kun arvot eivät olleet edes harmaalla alueella vaan lähes olemattomat. D-vitamiini on ollut nautintoaineena jo pitkään. Tämän hetkinen annostukseni voi kuulostaa hurjalta, 150 mikrogrammaa vuorokaudessa. Mutta eipä ole flunssat ja taudit pahemmin kiusanneet.

Muutaman kuukauden päästä on seurantaverikoe. Hartaasti toivon, että tuosta vitamiiniarsenaalista on apua, edes vähän. Vaikka hassuintahan on, että anemia ei oirehdi mitenkään. Kun se on ollut koko aikuisiän ongelma, on keho siihen jo tottunut. Saa nähdä onko olotilassa muutosta mihinkään suuntaan jos arvot kohoavat.

Suklaajuustokakku

Bongattuani kaupasta suklaatuorejuustoa, ei tarvinnut miettiä kahta kertaa mitä leipoisin. Mielessä on siintänyt jo monta viikkoa, että juustokakkua on kokeiltava myös suklaisena versiona. Ohje on lähes omasta päästä, olkaahan hyvät:

Tarvitset 4 purkkia tuorejuustoa, sitä suklaista, 3 munaa, yhden pötkylän marie-keksejä, 250g maitorahkaa, 150g voita, 1dl maissitärkkelystä ja n. 100g maitosuklaata tai muuta suklaata (minulla lipsahti n. 150g). Kuvassa on myös sokeria ja tummaa kaakaojauhetta, mutta niitä ei tarvittu toisin kuin ajattelin.

 Murskaa keksit jollain konstilla. Minulla toimii tupperin kulho ja sauvasekoitin. Lykkää voi päälle ja laita hetkeksi mikroon. Sekoita sulanut voi keksimurskaan.

 Taputtele voinen murska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle tasaiseksi.

 Ota toinen kulho ja kippaa sinne tuorejuustot ja rahka. Sekoita vatkaimella. Jähmeää on.

 Lisää maissitärkkelys ja munat yksitellen. En suosittele liian tuoreita munia. Lopuksi rouhi sekaan suklaat, älä syö liikaa. Sakset on hyvä apuväline rouhintaan.

 Kaada seos pohjamurskan päälle ja laita uuniin 175 asteeseen n. 50 minuutiksi. Älä käytä kiertoilmaa! Tuon vajaan tunnin päästä sammuta uuni, ja jätä kakku jälkilämpöön noin puoleksi tunniksi. Jäähdytä hetki ja lopuksi vielä yön yli jääkaapissa.

 Laita kakku tarjolle. Kuvasta poiketen älä tee koristelua tomusokerilla. Kakun pinta on kostea ja sokeri sulaa pois.

 Syö ja nauti. Makeaa se on, mutta kuulkaa, ihan tajuttoman hyvää!

Huh, ei mitään karppaajan herkkua. 

Sohvaperunan paluu

Kaaposta on tullut kerrostalossa haukkuva hurtta. Koiruus reagoi voimakkaalla eroahdistuksella tyttären töissä oloon, eikä kestä olla yksin. Haukkuu ja ulisee. Kaikkihan tietää mitä se merkitsee, kun asuu kerrostalossa, ei ainkaan mitään hyvää.

Jotta tyttö ei joutuisi pulaan, pääsi Kaapo meille vähän pidemmäksi aikaa. Mitää aikarajaa ei asetettu, katsotaan miten kotiinpaluu kerrostaloon olisi parasta hoitaa. Toistaiseksi Kaapo saa rauhassa olla sohvaperunana Arvilan sohvilla, täällä on aina seuraa.

 Viikonloppuisin vieraillessaan Kaapo on nukkunut enimmäkseen sängyn alla. Talvi ja viileä vanhempien valtakunta ei ilmeisesti koiraa houkuttele, ja niinpä yösija on löytynyt isännänhuoneen sohvalta. Joka aamu Kaapo on löytynyt sikiunessa tuosta sohvalta. Korvakaan ei heilahda vaikka alan aamutoimieni kanssa metelöimään hiukan ennen kello kuutta. Ei ole mitään aamuvirkkua laatua tämä koira.

Mukava heppuhan tuo hurttanen on, mutta kyllä siitä lähtee karvaa! Kissat tiputtaa ylimääräisen osan turkistaan pihalle kun pyörivät sillä suurimman osan vuorokaudesta. Kaapon kohtalona on karvata matot. Vaan mitäpä sitä ei äiti tekisi kaikkien "lastensa" eteen. Kotiin saa tulla takaisin jos siltä tuntuu.