Tavallisen naisen tavallinen vuosi

Vai onko nainen tai elämänsä sittenkään tavallinen, tai oliko tämä kohta loppuva vuosi miltään osin tavallinen? Mitä on tavallinen? Sen kukin saa päättää itse. Tälle tavalliselle naiselle tavallisuus on vaihtuvaa kulloisenkin tilanteen, mielialan ja olosuhteiden mukaan. Tässä kuitenkin 12 kuvaa vuoden 2014 varrelta.

Tammikuu alkoi lauhana, lumettomana ja matkalla. Käytiin koko perhe Tallinnassa kun monena muunakin vuonna vuodenvaihteen tienoilla. Sään puolesta ei niin tavallinen tammikuu, vaikka muuten sitä olikin.

Helmikuussa juhlittiin täällä Arvilassa esikoisen esikoisen kastejuhlaa. Juhla oli tavattoman kaunis, kastettava käyttäytyi kuin unelma ja tarjottavat onnistuivat. Ei ehkä ihan tavanomaisinta 42-vuotiaan naisen elämässä saada viettää ensimmäisen lapsenlapsen ristiäisiä. Ennen ristiäisiä ja vielä niissä sairastin flunssan mikä ei ole ollenkaan tavanomaista minulle, tavallisesti taudit kiertävät minut kaukaa. Flunssasta johtuen näytän kuvissa ihan tavalliselta itseltäni, tavalliselta keski-ikäiseltä naiselta. Sää helmikuussa oli jo lähempänä tavallista talvea, mutta ei sitä kauaa kestänyt.

Maaliskuussa oli luonnon maailmankirjat sekaisin. Luonto oli kuin toukokuussa minkä huomasivat myös kyyt niin, että lajin edustajista yksi puraisi Aatu-kissaa jalkaan. Minä aloittelin puutarhatöitä tavallista aiemmin, ja mies korjasi sivusisäänkäynnin portaat ja porraskivet. Maaliskuussa myös matkusteltiin, kävimme Teneriffan saarella kymmenen vuoden tauon jälkeen. Enää ei ole etelänmatkat tavallista ja jokavuotista arkea tässä perheessä. Matkojen hinnat alkaa olla meidän säästökyvyn ylittävissä korkeuksissa vaikka mies saikin maaliskuussa työpaikan työttömyyden jälkeen.

Huhtikuuta jouduin oikein miettimään. Elo taisi olla niin tavallista etten edes muista. Lapsille on jäänyt mieleen parhaiten, tavallisesta serkkumatkasta poikkeava reissu joka tehtiin Valtion Rautateiden kyyditsemänä. Reissussa tehtiin muutakin tavanomaisesta poikkeavaa kun sisko vei minut paikallisiin raveihin. Edellisestä ravikokemuksesta oli aikaa pyöreät 30 vuotta. Huhtikuussa tapasin puutarhassa tämän vihreän hämähäkin. Eläinkirjan mukaan ihan tavallinen vieras puutarhassa, mutta joka värinsä takia jää tavallisesti huomaamatta. No, enpä tiedä olisinko halunnut edes tietää tämän viherhämähäkki-lajin olemassaoloa. Hämähäkkipelkoinen kun tavallisesti olen.

Toukokuussa päästiin pienen takatalven ja kylmän jakson jälkeen kunnolla puutarhatöiden kimppuun, kuten tavallisesti toukokuussa on tapana. Ja pääsinpä jo kolmatta kertaa Türin kukkamarkkinoille, ihan tavallista toukokuun puuhaa.  Toukokuun viimeisellä viikolla Iines pyöräytti maailmaan neljännen kerran neljä pentua. Pennuista oranssin otsatäplän omaava Alma jäi meille, meidän neljänneksi kissaksi. Tällöin ei vielä tiedetty, että nämä oli Iineksen viimeiset pennut.

Kesäkuussa matkustettiin taas. Tällä kertaa vietettiin 5 päivää Saksassa tapaamassa siskopuoltani. Samalla käytiin Legolandissa ja tehtiin autoretki jolla käytiin Sveitsissä, Itävallassa ja Liechtensteinissa. Todennäköisesti meille ainutlaatuinen reissu, sillä mukaan lähti myös vanhin  poika. Kesäkuun sää ei ollut ihan tavallinen. Oman muistini mukaan se oli sateisempi ja kylmempi kuin koskaan. Juhannuksena mies grillasi vesisateessa toppatakki päällä. Jostain syystä söimme talossa sisällä tavanomaisesta poiketen. Kesäkuussa aloitettiin vihdoin ja viimein eteisen remontti. Kuvassa se tilanne josta lähdimme purkamaan rakenteita. Sitä ihan tavallista remonttia oli tiedossa koko kesäksi, hiomista, maalaamista ja lattioiden avaamista.

Heinäkuussa koitti tavallisen duunarin kesäloma, joka kesän yksi odotetuimmista tapahtumista. Ja kuten tavallista, sää suosi ja vietimme remontin ohessa aikaa myös uimarannalla. Sisällä talossa kasvoi kissanpennut kohisten, puutarhassa kukoistettiin heinäkuussa kuten tavallisestikin. Luumulehtoa saattoi jo sanoa luumulehdoksi, eikä täysin keskeneräiseksi raakileeksi.

Elokuussa jatkui heinäkuun tavanomaisuus, rempattiin edelleen eteistä, kasvateltiin kissanpentuja ja touhuttiin puutarhassa. Kunnes alkoi koulut, eikä meillä ollut enää kuin kaksi peruskoululaista. Elokuun lopulla sanoimme hyvästit Alman kolmelle sisarukselle. Nuorimmalle pojalle pentujen lähtö otti koville, paljon enemmän kuin aiemmin. Toinen oransseista pennuista oli ihan täysin hänen kissansa. Raitakamu olisi muuten jäänyt meille, mutta nyt molemmat oranssit pojat pääsivät samaan kotiin melkein toiselle puolelle Suomea. Elokuussa Alma oppi olevansa peto ja ravintoketjun yläpäässä kun Iines toi pennulleen tavanomaista saalista. Kyseisen kurren taisi kyllä diilata Almalle Otto-herra jonka tavanomaista alaa on oravat.

Syyskuussa tyhjennettiin kasvimaata ja onnetonta perunasatoa. Kesän äärimmäisyyksiin menneet säät saivat aikaan, että perunaa tuli huomattavasti tavanomaista vähemmän. Onneksi sama ei koskenut porkkanaa, kesäkurpitsaa ja montaa muuta tavallisesti kasvimaalla kasvatettua vihannesta. Eteisen remontti eteni tavalliseen tapaan, ilman kiireitä ja omalla painollaan. Valmistakin alkoi tulla. Entisöintikurssin osalta alkoi minulle seitsemäs syksy. Ihan tavallista ei kuitenkaan ollut, vaihtui paikka, opettaja ja suurin osa kurssilaisista. 

Lokakuu, tavanomaisesti syksyn inhottavia kuukausia marraskuun lisäksi. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni ruokaa maa-artisokasta. Sosekeitosta tuli kirkerää, missä lie vika. Sinne jäi maahan loput artisokat. Jos talvi ja pakkanen saisi niistä paremman makuista. Eteisen remontti tuli valmiiksi viimeistä listaa lukuunottamatta. Kuulostaako ihan tavalliselta? Sama lista puuttuu edelleenkin. Kuulostaako sekin tavalliselta?

Entäpä marraskuu? Ihan tavallista arkea, jopa tylsää. Entisöintiä, kynttilöitä, valmiista eteisestä nauttimista, vuodella vanhenemista, kuopuksen ongelmia koulussa, lukuisia luettuja kirjoja, päivittäin tulia uuneissa, ruokaa ja lepoa. Ihan tavallinen marraskuu.

Joulukuussa jatketaan tavanomaisuudella. Tavalliset joulukoristeet, tavat ja ruuat. Tavallisista työvuosista poiketen lomaa 2,5 viikkoa. Paljon ässäarpoja sillä tuossa vierellä odottaa jo yli kymmenes peräkkäinen voittoarpa jolla on aina saanut uuden arvan. Mutta missä luuraa se päävoitto? Sellaisen tavallisesta poikkeavan toivoisin tapahtuvan vaikka muuten olen ollut tavallisen tyytyväinen tavalliseen elooni.

Tavalliseen tapaani en lupaa enkä toivo mitään tulevalle vuodelle. Mutta teille lukijoilleni toivon hyvää ja kaunista vuotta 2015. Tavallista, ja tavallisesta poikkeavaa, mitä sillä kukakin sitten tarkoittaa. 

Rauhallista vuodenvaihdetta 2014-2015.

Perimmäisten kysymysten äärellä

Reilun parin viikon loma on tullut hyvään saumaan. Joko sen ansioista, tai muusta innostuksesta johtuen, olen taas tutkinut sitä kuka olen, ja mistä tulen. Sukututkimus on sellaista kun siihen innostuu, vie se mukanaan täysin. Selkä jumissa olen kyhjöttänyt koneella kun en ole malttanut lopettaa digitoitujen kirkonkirjojen lukemista. Vielä yksi sivu ja vielä yksi. Kunnes huomaan että kello on kaksi yöllä ja nukkumaankin voisi käydä. 

Mutta on tälle kaikelle saanut palkkansa. Pääsin ison alkeleen eteenpäin, ja nyt tiedän mistä yksi osa minua on lähtöisin. Ei sen kauempaa kuin Asikkalasta, ihan tuosta naapurista. Tätä askelta on ollut helppo seurata kun sain vinkin, että Asikkala on ollut kirkollisesti osa Hollolaa vuoteen 1848 saakka. No tietysti, sanon näin jälkikäteen. Hollolan kirkonkirjat ovat ihan mukavasti tallessa ja kirjoitettu osin niin, että aloittelija saa edes jotain selvää ruotsinkielisestä kirjoituksesta mustetahroineen ja epäselvine käsialoineen. On tullut tutuksi sanat bonde, pigan, kikhosta ja rödsot. Ei noita opetettu peruskoulun oppimäärässä vaikka siitä ruotsinkielestä jäi tuskin mitään päähän. Kaksi jälkimmäistä on kuolinsyitä, hinkuyskä ja punakuume. Yksi yö melkein itkin kun luin kuolleiden luetteloa. Useamman kerran toistui sama kohtalo, samasta perheestä oli kuollut jopa kolmena peräkkäisenä päivänä lapsi, milloin epidemiana oli ollut hinkuyskä, milloin isorokko tai punakuume. Miltä se oli tuntunut vanhemmista, menettää niin monta pientä, jäikö yhtään lasta henkiin? 

Toistaiseksi tiedoista joita olen löytänyt on ehkä sykähdyttävin se tilanne missä nuori vaimo jää leskeksi, siitä parin viikon kuluttua synnyttää kolmannen lapsensa (joka kuolee muutaman vuoden ikäisenä). Eikä mene kuin reilu vuosi, niin sama vaimo, nyt leski, menee naimisiin kuolleen miehensä nuorimman veljen kanssa. Kun tietää mitä vuosia eletään, niin kuvio on luonnollinen kuin mikä. Talo joka on omistettu itse, on pysynyt näin tiukemmin suvussa, ja tulevat lapset ovat olleet taloon täysin sukua. Minä olen tuon jälkimmäisen sarjan lasten jälkeläisiä muutaman sukupolven jälkeen. Tuo vaimo sai kaikkiaan 7 lasta joista 6 oli poikaa ja yksi tyttö. Tytär kuoli reilun vuodenvanhana, syy oli kirjoitettu niin epäselvästi etten saanut selvää. Mutta sukulaislapsi samasta talosta oli kuollut saman syyn takia vuorokautta aiemmin. Kaikkiaan noista seitsemästä lapsesta kuolee pienenä kolme. Mutta luulen, että neljä elossa olevaa aikuiseksi ehtivää poikaa on ollut paljon.

Seuraavaksi lähden selvittämään tuon eloon jääneen veljessarjan (äidin puolelta veljiä, isän puolelta serkkuja) eloa. Vaimoja, lapsia, syntymiä ja kuolemia. 

Ja nuo alimman kuvan kolme kirjaa pitäisi lukea jotta hahmotan paremmin paikallista historiaa.

Onneksi loma jatkuu vielä yli viikon.

Vuoden 2014 terveiset sohvan pohjalta

Täällä sitä ollaan, hengissä joulun ylensyönnistä huolimatta. On silitetty yksi ja toinenkin kuopuksen tekemä hamahelmiteos, saatu valmiiksi ehkä maailman ihanin palapeli, Muumit Rivieralla sekä on tyhjennetty talon karkkikipot hyvällä vauhdilla ja halulla. Niin perinteistä pyhäpäivien puuhaa kuin vain voi olla.

 Kuopus eräänä päivänä ennen joulua harmitteli ettei meillä ole hamahelmiä. Tontut olivat onneksi kuulolla, ja helmiä tuli lahjaksi iso paketti. Kuulemma paras lahja heti legojen jälkeen.

Eikä sovi unohtaa kirjapinoa mitä on luettu ahkerasti matalammaksi pyhien iltoina lähes aamuyöhön saakka, on poltettu tulia talon jokaisessa uunissa joka päivä. On ihasteltu lintuja lintulaudalla ja nautittu tämän päivän auringonpaisteesta.

Loma, ja elämä on aika ihanaa pyhien kiireettömyydessä.

Arvilan hätävara

Ei pitänyt leipoa tai tehdä mitään jälkiruokaa joulupöytään. Kun salissa senkin päällä on konvehteja, vihreitä kuulia, pähkinäpalloja ja paljon muita herkkuja. Mutta tässä sitä nyt on lautasella maistettavana, Arvilan hätävaraa. Ohje on helppo, tehty siitä mitä kaapista löytyy.

1. Ota pakastimen perukoilta yksi valmis piirakkapohja (kätevällä on niitä aina jemmassa).
2. Murskaa muovipussissa pari viikkoa piparipurkissa marinoituneet piparit joita kukaan ei enää jaksa syödä. Ota pakastimesta marjoja, mitä nyt ekana käteen sattuu, tai ne puolukat joita kukaan ei muuten syö. Minä valitsin puolukat. Sotke kulhossa murskatut piparit, puolukat ja reilulla kädellä sokeria. Sokerin laadulla ei niin väliä, minä laitoin tummaa ja vaaleaa. Puolukoita laita niin paljon kuin arvelet syöväsi ilman irvistelyä. Sokerin määrä marjojen määrän mukaan.
3. Levitä vuokaan laitetun piirakkapohjan päälle.

Sotke kulhossa 2-3 desiä rahkaa tai jogurttia tai smetanaa, tai mitä tahansa hapanmaitotuotetta mitä kaapista löytyy parin kananmunan ja sokerin kanssa. Jos haluat fiinistellä, hienonna sekaan valkosuklaata, tai ne konvehdit joita kukaan ei halua syödä. Minä laitoin jotain piparkakkusuklaata ja piparkakkurahkaa joulun kunniaksi. Kaada piirakan päälle ja laita uuniin pariin sataan asteeseen noin puoleksi tunniksi. Älä polta kuten minä tein. Ei siis kiertoilmaa jos ajattelit pitää uunissa puoli tuntia.

 Tarjoile ja nauti.

*Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua lukijoilleni*

Kertakäytöistä ja kestävää

Eilen tuotiin saliin kuusi, nyt jo vakiintuneelle paikalle peränurkan lähelle. Syy vakipaikalle on selvä, tuossa kohtaa on katossa koukku ja siihen kuusi sidotaan joka vuosi kiinni. Tänä vuonna erityisesti Alma-kissan takia. 7 kuukautta vanha pentu on juuri otollisessa iässä kuusen kaatamisen kannalta.

 Kuusen koristeet on aina samat, pääasialliset värit valkoinen, hopea ja sininen. Uusia koristeita tulee harvakseltaan, ja tänä vuonna en raaskinut laittaa edes Viipurista tuotuja käsintehtyjä lasipalloja etteivät ne vain hajoa innokkaiden kuusen ihmettelijöiden käsissä.

 Tämän sinisen enkelin sain tänä vuonna hyvältä ystävältä joululahjaksi. Samanlaisia enkeleitä on kuusessa ennestään kaksi, syklaamin värinen ja väritön. Tämä sopi hyvin joukkoon ja kimaltelee valossa uskomattoman kauniisti. Kestävä ja ajaton koriste, tykkään.

 Ja joka vuosi kuusessa pitää olla kertakäyttökoristeita, eli suklaata. Näitä löytyy kaikenvärisinä ja muotoisina. Perinne jota erityisesti lapset osaa odottaa.

Kuusen alla on tietysti Alma, yrittää olla kovin piilossa eikä onnistu. Vähän nuuhkii oksia, yrittää tavoitella palloja tai lymytä kuusenjalan takana.

Huomenna on virallinen eka lomapäivä, tavoitteena tehdä joulusiivous, eli ihan normi viikkosiivous, ei sen kummempaa. Ja jos kävisi ostamassa jo joulun ruuat, voisi tiistain vain löhötä ja lomailla. Mitään pakollista puuhaa ei enää ole ennen joulua.

Talon pohjapiirustus

Vintiltä, tuosta omasta aarreaitastamme löytyi kerran vanha vihko. Otin vihkon talteen, niin kuin kaiken muunkin ehkä mielenkiintoisen ja vasta myöhemmin katsoin mitä se sisältää. Vihko on A.Arvilan piirustusvihko, ja hän taas on henkilö joka on siirtänyt tämän Arvilan talomme nykyiselle paikalleen. Vihkossa on piirustukset mm. tuolille, kaapille ja kangaspuille. Mielenkiintoisia kaikki, mutta mielenkiintoisin on vihkosta löytyvä talon pohjapiirustus.

 Koska kuvassa tai missään ei mainita mikä talo on kyseessä, eikä vuosilukuakaan löydy, annan tässä kohtaa mielikuvituksen lentää. Nimittäin epäilen, että tässä on talomme ennen siirtoa. Huoneiden lukumäärä ja suhteet täsmää. Ikkunoita on yksi enemmän kuin nyt, samoin sisäovia. Mutta nykyisessä tuvassa on yksi peitetty oviaukko! Ja nuo tulisijat, molemmissa tämän talon kammareissa on nykyisin pyöreät pönttöuunit, mutta lattiassa lankut on sahattu näiden kuvien mukaisien tulisijojen muotoisiksi. Tyhjäksi jääneet kolot on täytetty betonivalulla.

 Nykyinen huonejärjestys ei vastaa kuvaa, ja talo on 4 metriä pidempi kuin näissä piirustuksissa, leveys on tismalleen sama kuten myös ikkunoiden muoto T-karmeineen. Harmi ettei talon päädystä ole piirustusta.

Vihkoon on tehty myös navetan piirustus. Sekin mukailee navettaamme, mutta joitain eroavaisuuksia on. Ehkä nämä ovat suunnitelmia jotka eivät toteutuneet, tai kenties harjoituksia tulevaa varten. Olisi niin kiva tietää. Navetan piirustus on muuten hauska, katsokaapa tekstien N-kirjaimia, ovat lähes kaikki väärinpäin. Vahingossa vai tarkoituksella?

Lukijoita on tullut toive esitellä talon pohjapiirustus, mutta sitä en voi tehdä. Syy on hyvä, sillä sellaista piirustusta ei ole. Ja toisaalta, haluan jättää teille lukijoillekin jotain mielikuvituksen varaan. Ylimmästä kuvasta voi päätellä kaksi samankokoista kammaria, suorakaiteen muotoisen eteisen, ison kulmatakan sisältävän isännänhuoneen, tuvan ja kaksi salia. Tupa ja salit ovat kolme suurinta huonetta. Ja kun pikkaisen pyörittelee huoneita mielessään, niin saa aikaan nykyisen huonejärjestyksen. 

Muotsikkalaisten kortteja

Lahden Muotoiluinstituutin, tai kotoisemmin Muotsikan opiskelijat järjestävät joka joulukuu myyjäiset. Tänä vuonna en päässyt niihin, mutta käydessäni viime viikolla kauppakeskuksessa, huomasin siellä opiskelijoiden myymälän. Korttihaukka minussa iski heti paikalle ja löysi telineestä nipun hauskoja ja vähän erilaisia joulukortteja.

 Käy nämä muuhunkin käyttöön kuin joulukortiksi vaikka itse ostin ne juuri sitä tarkoitusta varten. Jos nyt vain raaskin lähettää näitä mihinkään.

Tämän pienen poroneidin (minusta aivan neidin näköinen) laitoin kummitytölle synttärikortiksi. Sopii hyvin jouluna oleviin synttäreihin. Muutoin kummitäti on valveutunut ja muistaa joka vuosi laittaa erikseen joulu- ja synttärilahjan. Jälkimmäisessä ei ole yleensä ole mitään jouluun viittaavaa. Nyt annoin kortin muodossa periksi, sillä unohdin ostaa varsinaisen synttärikortin enkä jaksanut alkaa tehdä sellaista itse.

Ylin kortti Sanni Kariniemi, muut Laura Heikkala.

Enää viikko jouluun!

Amaryllis-vinkki

Tänä jouluna totesin, että joulukukkani saa olla Amarylliksiä leikkona. Ei tarvitse murehtia oikeasta kastelusta, kukinnasta juuri oikean aikaan eikä holtittomasti kasvavasta varresta. Helppoa kun laittaa kukan maljakkoon ja siivoaa parin viikon päästä pois.

Nyt salissa olevan Amarylliksen ostin Lidlistä kuten edellisenkin. Tällä kertaa löytyi hennon vaaleanpunainen yksilö salia kaunistamaan. Hintaa tällä yhdellä vanalla johon tulee neljä kukintoa on vain 2,99 euroa. Ei ollenkaan paha.

 Jostain kirjastosta lainaamastani joulukirjasta luin vinkin, että leikkona pidetyn Amarylliksen varren alaosaan kannattaa sitoa lanka tai kuminauha, ei ala varsi harottamaan joka suuntaan maljakossa. Tämä vaaleanpunainen on ensimmäinen koeyksilö kuminauhatempulle. Muut maljakossa olevat rehut tulivat Amarylliksen mukana. Sinne nakkasin samaan soppaan lillumaan.

Vielä kolme työpäivää ja sitten aloitan pitkän, 2,5 viikon joululoman. Lomasuunnitelmia ei ole varsinaisesti mitään, mukavaa sekin. Vierailua siskon luokse en miellä lomasuunnitelmaksi, se on jo perinne joulussa, että jossain kohtaa lasten lomaa vieraillaan puolin tai toisin. Paras suunnitelma taitaa olla lilluminen pyjamassa sohvanmutkassa aamusta iltaan.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Tässä yhtenä päivänä nuorin poika, 8-vuotias viikari totesi tietävänsä millainen kakku hänen syntymäpäivilleen leivotaan. Synttäritkin on kuulemma jo aika pian, toukokuussa. Minä pyysin poikaa kirjoittamaan toiveen paperille, jotta tämä huonomuistinen äiti muistaa vielä silloin toukokuussa mitä on toivottu.

Poika teki työtä käskettyä, ja nyt minulla on jääkaapin ovessa hyvä ohje muistuttamassa miten leivotaan toiveiden mukainen kakku. Aika hyvin kirjoitettu ja tehty näin äitinsä mielestä. On tuosta helppo tarkistaa työvaiheet ja toivomukset.

 Toiselle paperille sain ohjeen kakun koristelusta. Tässä vaiheessa osa teistä voi tunnistaa mistä kakun malli on otettu. Tietenkin Minecraft-pelistä. Tärkeintä kakussa on kuulemma neliön muoto, ja se että päällä on mansikoita. Onneksi niitä saa jo toukokuun loppupuolella kaupoista.

 Jääkaapin ovessa on myös jättikokoinen Creeper samaisesta pelistä, sekä malli pojan Paavo-kissan häntäsuojuksesta joka minun pitäisi tehdä. Paavo on siis pehmoeläin joka tarvitsee suojan hännälleen. Siihenkin sain hyvät ohjeet mittoineen.

Nyt vain se toukokuu tänne ja äkkiä jotta pääsen leipomaan Minecraft-kakkua 9-vuotta täyttävälle taiteilijalle.

Paketteja

Yksi varmasti paras asia joulussa ovat lahjapaketit. Ei niin, että minun niitä pitäisi saada, vaan se riumu kun saa kääriä lahjoja paperiin ja jo etukäteen ajatella paketin saajan ilonkiljahduksia kun paketin avaa. Minulle siinä on lahjaa tarpeeksi, että saamme mummin mussukan aattona meille syömään ja avaamaan omat pakettinsa. Sitten on pienen vuoro mennä toiseen mummolaan.

Minulla ei ole paketoimisessa mitään joka vuosi toistuvaa kaavaa, ei tietynlaisia pakettikortteja, ei aina samaa lahjanarua tai lahjavalvojaisia. Yleensä paketoin heti kun tulee sellainen hetki ettei uteliaita silmiä ja korvia ole talossa liikaa paikalla.

 Suurimmat kiljahdukset saattaa lähteä aattona kuopuksemme suusta. Toivoi lahjaksi Minecraft-legoja. Se suurin pakkaus, Kaivos kaiherteli mielessään, mutta ei hennonut toivoa niin kallista, laittoin listaan sen sijaan edullisemman Farmin. Onneksi tämä kaikki selitetttiin myös äidille. Ja kävikin niin, että Farmi oli jo loppu kun aloin sitä tilata. Jäljellä oli enää Kaivosta. Soitin pari puhelua, ja niin saatiin aikaiseksi pieni porukka joka hankki pojalle toivomansa kaivoksen. Tulee nyt isommalta väeltä vain yksi lahja, mutta sitäkin toivotumpi.

 Tänä(kään) vuonna ei pitänyt hankkia yhtään rulla lahjapaperia. Olin se visusti päättänyt että saan vanhat rullat kulutetuksi. Mutta Ikeassa oli taas uusia kuoseja, kuten ylempänä oikeassa yläkulmassa näkyvä punasävyinen kuusenkoristepaperi. Just sellaista josta tykkään. Ikisuosikkini on viimeisiä senttejä vetelevä rullallinen eläinpaperia jonka toin Lontoosta jokunen vuosi sitten. Vastaavaa jos löydän Suomesta niin ihan varmasti ostan vaikka olisin päättänyt mitä.

Kuvaushetken ja paketoinnin viralliset valvojat näkyvät kuvassa. Iines makaa sohvalla kuin ellun kanat, ja Alma tarkistaa pöydällä istuen etupihan tirppatilannetta. On siinä varsinaiset valvojat.

Tänä vuonna näin

Joulu ei tule jouluksi ilman piparkakkutaloa. Tai taloahan meillä ei ole ollut kuin parina vuonna, tykkään tehdä muunlaisia asetelmia lasten iloksi. Niinpä korjaan, joulu ei tule jouluksi ilman piparkakkuasetelmaa. Tänä vuonna tein lumihuurteisen metsän. Ei tarvittu kuin muutama kuusi, tomusokeritahnaa ja koristeita parin pupun lisäksi ja metsä oli valmis.

 Pieni pupumuotti on jokavuotinen lempparini, niin pieni ja söpö. Pari uutta muottia ostin tänäkin vuonna, pienen tähden, kissan ja ison kuusen.

Asetelma pääsi aitiopaikalle saliin kakkupaperin ja kirpparilta löydetyn hopeoidun tarjottimen päälle. Tyttären perheelle tein samanlaisen asetelman, sen kolmella pupulla koska heitä on kolme. Meidän asetelmasta puuttuu yksi pupu, mutta se johtuu siitä, että tein niitä yhden liian vähän.

 Nuorin pojista oli innokas piparkakkupaakari, apulainen. Teki oman asetelman Alma-kissasta, tähtikoristeisesta kuusesta ja lahjapaketista. Äiti auttoi koristelussa ja sulatetulla sokerilla liimaamisessa. Joka päivä on muistanut kysyä milloin tämän saa syödä, viikonloppuna, on aina vastaukseni. Kissamuotin bongasi kaupasta juuri tämä nimenomainen leipurinalku. Ihan hauska muotti ja läpäisi minunkin seulani.

Nyt alkaa olla piparkakkujen leipomiskiintiö täynnä. Kolme kertaa olen leiponut ison taikinan ja koristellut piparkakut. Ensi viikolla on kuitenkin vielä pieni rutistus kun teen hoitolapsille joululahjaksi jokaiselle oman asetelman. Taikinaa on onneksi pakastimessa, sitä ei tarvitse enää tehdä. Leipominen ja koristelu on sitten yhdessä illassa tehty.

Kissamus Alma Termitus

Meillä täällä kotona on löytynyt uusi riiviölaji. Lajinimensä on otsikossa. Ensin tämä ennenkuulumaton jyrsijälaji jyrsi pojan tabletin virtajohdon. 

Sitten samainen virtajohtoihin erikoistunut yksilö viimeisteli miehen puhelimen latausjohdon. Ei kuullut kissa kiitosta.

Kolmas temppunsa oli jyrsiä eteisen lyhtyvalon johto poikki. En tiedä kuinka mones henki siinä meni, ei saanut kissa sätkyä, emäntänsä vain. 

Viimeinen niitti tapahtui toissayönä. Tämä harvinaisen sinnikäs tuhoeläin nimittäin jyrsi omppuni virtajohdon käyttökelvottomaksi. Olin saada kohtauksen viimeistään siinä kohtaa kun katsoin netistä uuden johdon hintaa. Nyt jäi kyllä Alma ilman joululahjaa seuraavat 5 vuotta. Uusi johto maksaa muka 80€. Sikahinta sanon minä. 

Siinä se syyllinen yrittää olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei sitä kuulemma voi mitään jyrsijän luonnolleen. Ole tuolle nyt sitten vihainen! 

Käviskö Strömsössä näin?

Vaikka ulkona ei pakkanen pauku, niin silti koin, että on aika viritellä eteisen ja lasikuistin väliset verhot paikoilleen. Lasikuisti on kylmää tilaa ja ainut mikä eristää sen eteisestä on puiset väliovet. Väliovien karmit on tiivistetty, mutta silti niistä tuulee koloista ja ovipeilien raoista. Kaksinkertaiset verhot pitää hyvin kylmän hohkaamisen loitolla viime talven kokemusten perusteella.

 Mutta ei mennyt ihan putkeen. Verhotanko asennettiin seinälle uudestaan eteisen remontin jälkeen. Minä mittasin verhot, että tulee tanko oikein, ja mies porasi tangon seinään. Ei mennyt ihan nappiin kuten ylemmästä kuvasta huomaa. Harmaa alusverho ei tule riittävästi lattialle. Samasta kuvasta näkee, että valkoiset päälliverhot kutistuivat pesussa harmaita enemmän. Toisaalta se ei haittaa, nyt valkoiset ei likaannu kurakenkien viisteessä niin pahasti kuin lattialla roikkuessaan.

 Siispä laskemme verhotankoa alaspäin ainakin viitisen senttiä ja koitamme paikata maalattuun seinään jäävät ruuvinkolot jotenkin. Kaappikellon oikea paikka ei ole eteisessä, mutta siinä se saa olla kunnes ehdin hiomaan pinnasta lakat pois.

 Kirjonnat kesti hyvin pesun 60 asteessa, värit on yhtä kirkkaat kuin tehdessä. Vähän kirjonta jää piiloon kun verhot ovat levitettyinäkin laineilla, mutta kyllä ne polkapallukat tuolta erottuvat. Olen alkanut pitää eteisen seinävalaisinta aina päällä, luo mukavan tunnelmavalaistuksen huoneeseen etenkin nyt kun verhot peittävät sen pienenkin luonnonvalon mitä ovien ikkunoista on tullut.

Huomenna juhlitaan itsenäistä Suomea. Minulla päivä menee leipoessa, mummin mussukan syntymäpäiville pitäisi tulla ainakin suklaapaloja mutakakkureseptiä mukaellen ja täytekakku mansikkamoussetäytteellä. Jos jää aikaa, niin jääkaapissa odottaa pari kiloa piparkakkutaikinaa leipojaansa. Ja voisipa sitä maistua vadelmainen valkosuklaajuustokakkukin sillä hamstrasin alennuksesta ison pinon mascarponejuustoa ja ne pitäisi käyttää pois. Olen tehnyt pari kertaa juustokakun käyttäen tuorejuustona mascarponea ja täytyy sanoa, että niin tulee ihan ehdottoman paras tulos.