Ukraina, Kiova

Viiden päivän loma omatoimimatkalla Ukrainassa on ohi. Keskiviikkona lensimme Riikan kautta Kiovaan, Ukrainan pääkaupunkiin. Kiovan kentällä kymmenhenkinen seurueemme sai esimakua Ukrainan kesäsäästä, lämmintä ja hikisen kosteaa. Jotain ihan outoa Suomen koleuden jälkeen. Eurot vaihtuivat paikalliseen valuuttaan kivuttomasti. Parilla sadalla eurolla sai tuhansia hryvnioita.

Seikkailumme oli alkanut.

 Lentokentältä otimme kolme taksia, tietysti virallisia koska näin kaikki tahot kehoittivat. Tosin myöhemmin huomasimme että jos jäi odottamaan virallisen taksin saapumista tai ohi ajamista, sai odottaa lopun ikäänsä. Suosiolla käytimme sitä taksia joka kohdalle osui, hinta oli aina sovittavissa ja turvavyöt puuttuivat myös virallisista autoista. Emme kokeneet näitä epävirallisia autoja kertaakaan turvattomiksi muuta kuin turvavöiden satunnaisen puuttumisen takia. Liikenne Kiovassa oli hurjaa mutta ei niin hurjaa mitä odotimme.

 Hotellimme lähellä oli päärautatieasema, bussiasema ja metroasema. Metro olikin yksi matkamme kohteista, sillä liikuimme jonkin verran. Metrolle kävelimme kauniin puiston läpi. Rautatieaseman läpi kävelimme muutaman kerran. Siellä viimeistään huomasi olevansa muutaman miljoonan asukkaan kaupungissa, pelkkä aseman koko oli huikea, pituutta noin 400 metriä. Aseman luota löytyi ensimmäisen illan helppo ruokapaikka, McDonald's. Viisihenkisen porukkamme ateriat maksoivat yhteensä n. 15 euroa.

 Metro meni järkyttävän syvälle maan alle. Erään taksikuljettajamme mukaan 105 metrin syvyyteen maan alle. Rullaportaita riitti ja riitti, ylhäällä ei nähnyt mihin ne alhaalla loppuvat.

 Opasteet tutuilla kirjaimilla auttoivat maalaista suurkaupungissa. Jokaisella ajelulla pääsimme sinne minne halusimme. Metropoletti maksoi 5 hryvniaa per nenä eli n. 0.20e. Edullista lystiä Suomen hintatasoon tottuneelle.

 Kiovan nähtävyyksiä emme valitettavasti nähneet paljon sillä jo perjantaina matkasimme Kiovasta eteenpäin mutta siitä on tulossa ihan oma postaus.

 Itsenäisyydenaukiolla Maidanilla kävimme, siellä tapasimme loput eri lennoilla saapuneesta matkaseurueestamme. Maidanilta seurueemme matkasi ortodoksiseen Lavran luolaluostariin. Tosin osa seurueestamme kertoi että 1980-luvulla näki vielä ne aidot luostariluolat. Tämä nykyinen oli ilmeisesti siistitty turisteja varten ja oli vain pieni osa luostarin käytävistöä. Vaikuttava kokemus silti.

 Kiovan kaupunki yllätti meidät siisteydellään. Toki näimme myös elämän nurjaa puolta, roskia ja likaa mutta vastapainoksi paljon kaunista. Kukkaistutuksia jossa kiinnitin huomiota siihen että maksaruohoja oli käytetty runsaasti. Kiovan kasvitieteellisen puutarhan olisin halunnut nähdä mutta siihen aikamme ei riittänyt. Jäi jotain nähtävää seuraavalle kerralle. Niin onnistunut oli matkamme että Ukrainaan on päästävä toistekin ja onhan meillä siihen hyvä syykin, siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Kaapo 16.6.2009-25.7.2017

Kaapo lähti lopulliselle matkalleen eläinlääkärin avustamana. Edellisenä iltana vein Kaapon tyttären luo josta Kaapo pääsi viimeisen kerran mökille, uimaan ja vain olemaan. Kotiin Kaapo palasi vilttiin käärittynä ja sai paikakseen metsärinteen peltoaukeaman vierestä.

Loppu tuli oikealla hetkellä, Kaapon viimeiset viikot eivät olleet enää parhaita. Paha ihottuma, märkivät silmät ja suupielet, todennäköinen sydämen vajaatoiminta ja muut oireet eivät helpottaneet muutoinkin vanhaksi kääntyneen koiran oloa.

Kaapolle kuuluu iso kiitos pyytteettömästä ystävyydestä, pohjattomasta ruokahalusta, talon vahtimisesta ja kissanpentujen koiriin totuttamisesta.

Talo tuntuu nyt kovin tyhjältä.

Vielä ruusuja

Kaikki ruusuni ovat vielä nuoria taimia lukuunottamatta juhannusruusua. Siksikin olen erityisen iloinen niiden kukinnasta. Jokainen kukka on ilon aihe.

 Valkoinen neilikkaruusu Rosa Grootendorst "White" kasvaa talon edustan penkissä. Kuten kaikki muutkin neilikkaruusuni, tämäkin paleltui talvella lähes maata myöten. Mutta sieltä ruusu aina vain ponnistaa ja tekee uudet kukkivat versot.

 Joka vuosi valkoisessa neilikkaruusussa on pari vaaleanpunaista kukkaa. Tänä vuonna on useampi tällainen kaksivärinen kukka. Minä en ole ronkeli, saavat olla rauhassa nyppiviltä sormilta. Neilikkaruusu on yksi suosikkiruusistani, se kukkii meillä pakkasiin saakka ja jos vain kuihtuneet kukat jaksaa nyppiä pois on kukinta runsasta viimeiseen saakka.

 Vaaleanpunainen neilikkaruusu Rosa Grootendorst "Pink" tekee runsaasti kukkia. Hankintalistalla on vielä punainen versio kunhan se tulee eteeni sopivaan hintaan.

 Arboretumin Suomenköynnösruusu "Pohjantähti" on ruusu jota en väsy ihastelemaan. Kukinta keskittyy kaaren yläosiin, parhaiten tämän näkisi jos kasvaisi alenevassa rinteessä mutta sellaista tässä ei ole. Voi olla että ensi kesänä tuolla kaaren päällä on valkoinen pilvi alaosan ollessa lähes kalju.

 Rosarion rosa pimpinellifolia "William III" tekee viimeisiä kukkiaan. Kuten Arvilan pionilla niin tällä ruusullakin kukka on melkeinpä parhaimmillaan näin, melkein avautuneena.

 Toinen rosarioon istutetuista Lidlin köynnösruusista voi paremmin kuin toinen. Tämä taisi olla tummanpunainen, se paremmin voiva. On vähän harmi että Lidlissä moni taimi myydään ilman nimeä, liekö ovat jotain eriä joista nimilaput ovat sekoontuneet taimitarhoilla. Vaan oli mikä tahansa niin iloinen olen jos menestyy meillä

Puistoruusu rosa "John Cabot" kukkii pitkään. Ensin avautuivat lähinnä maata olevat kukat ja pikkuhiljaa ruusu on siirtynyt kukinnassa latvoihin päin. Tätä ruusua voin ilolla suositella muillekin vaikka kokemus on vielä vähäistä, onhan tämä vasta vuosi sitten istutettu. Mutta sen perusteella on kestävä ja terve ruusu jonka kukinnasta saa nauttia pitkään. Eikä tunnu olevan moksiskaan näin sateisesta ja kylmästä kesästä.

"Rikkoja" ja kasvua

Pari päivää pois kotoa ja puutarhassa on tapahtunut jos ei muuta niin rikkaruohojen vallankumous. Edellisen suuren kitkennän tein avoimiin puutarhoihin eli muutama viikko sitten. Se kannatti sillä vasta nyt on tarve seuraavalle suurelle kitkennälle ja se onkin luultavasti kesän viimeinen. Säännöllinen kitkentä näkyy myös siinä, että vaikka rikkoja on, niin ei niitä nyt niin ole että valtaisivat kaikki alueet vaikka vallankumouksesta puhuinkin. Pahin "rikkaruoho" on tänä vuonna pioniunikko.

 Osa unikoista saa jäädä siementämään, kuten nämä kaikki suuret ja komeat kerrotut pioniunikot. Pienet ja yksinkertaiset olen kiskonut surutta pois. Unikkoa levisi vähän joka paikkaan keväällä levitetyn kompostimullan seassa. Opin ainakin sen että varastoi multa vuodeksi tai käytä vain sellaiseen paikkaan missä rikat eivät niin haittaa.

 Jossain blogissa oli maininta köynnöspinaatin siementämisestä rikkaruohoksi saakka. Niin ne toisilla tekee mutta ei vain minulla, yhtään uutta alkua en ole vielä tavannut. Ensi keväänä tulee pohdintaan jaanko alkuperäisen juurakon, haluaisin köynnöspinaattia muuallekin kuin tähän kivimuurin viereen.

 Ripsureunainen valkoinen pioniunikko on myös niitä joka saa jäädä kehittymään siemeneksi saakka. Tämä kasvaa ihan omalla alueella ja saa jatkaa samassa paikassa.

Jaloängelmä "Elin" on rikkonut jo parin metrin kasvurajan. Kuinkakohan pitkäksi tuo aikoo venyä? Kukinta on nyt minun makuuni turhan ylhäällä, pitää ihastella niska kenossa kunhan kukat aukenevat.

 Syysvuokko selvisi ongelmitta taas yhdestä talvesta. Tämä pehko laajenee hitusen joka vuosi ja on nyt jo melkoisen komea. Mustilan hortensia yrittää vähän puskea syysvuokon nuppujen päälle joten puutarhasaksille on tiedossa käyttöä. Ohjaan hortensiaa kasvamaan toiseen suuntaan.

 Arvilan alkuperäinen pioni on tänä vuonna tehnyt mielettömän suuria kukkia. Minusta ovat kauneimmillaan kuvan vaiheessa, ei vielä ihan täysin auki mutta ei enää nuppukaan. Vähän kuin oikein kaunis ja tasainen kaalinkerä.

 Tuntematon tädyke on pölyttäjien suosiossa. Tämä vain mielestäni kasvaa turhan lamoavasti. En tiedä pitäisikö vieressä olla tädykettä tukevia kasveja vai laitanko sille ensi vuonna kasvutuen. Pölyttäjiä lamoavuus ei tunnu haittaavan.

Toin keväällä Türista yhden uuden hortensian. Tarkoitukseni on lisätä pihan hortensioita vähintään yksi joka vuosi. Ostin vaaleanpunaisen hortensian ja kuvasin nimilapun mutta vasta kotona huomasin ettei puhelin ollutkaan ottanut nimilapusta kuvaa. Enkä muutenkaan tiedä ostinko sittenkin valkoisen. Ostin ellei tämä ala kohta punertaa. Valkoinenkin käy mutta sen olisin ehkä istuttanut toisaalle.

Hortensioiden kukinta on merkki siitä että kesä on kääntynyt loppukesäksi. Hivenen haikeaa.

Paluu Savosta Hämeeseen

Viikonloppuna vietettiin siskon esikoisen rippijuhlia. Minä hyppäsin äidin matkaan jo aiemmin viikolla ja porhalsin siskon luo järjestelyavuksi. Vastuullani oli puutarhan saattaminen vierailukuntoon ja kukka-asetelmien teko. Siinä sivussa tutustuin millainen imuri ja pölyriepu siskollani on.

Kotimatkalla tehtiin mutka matkaan ja kävimme tutustumassa Pielavedellä auki olleeseen maatalon pihaan. Puutarha oli upea, voittanut joskus puutarhapalkinnon. Aittoihin oli tehty museoita ja talo kunnostettu.

 Puutarhaan oli tehty erilaisia rajattuja alueita. Yhteen niistä kuljettiin tämän pienen portin läpi. Kuvasta ei näy mikä puutarhurin paratiisi portin jälkeen aukeni.

 Pieniä yksityiskohtia ja asetelmia oli tehty monenlaista materiaalia kierrättäen. Ei hetken vierailu riittänyt kaiken sisäistämiseen.

 Perennoja oli valtava määrä ja jokaista lajiketta runsaasti. Väleissä kiemurteli pieniä käytäviä joita pitkin kulkea. Vierailun aikana yritin hahmottaa pihaa myös siltä kantilta miten se esittäytyy vierailijoille. Rikkoja takuulla oli mutta yhteenkään en kiinnittänyt huomiota, muuta nähtävää oli niin paljon.

 Vaikka nimikyltit jollain tapaa pilaavat puutarhan tunnelman niin silti olisin niitä kaivannut. Tämän erikoisemman kasvin nimeä en muistanut kysyä, sateessa en viitsinyt muutenkaan vaivata talon emäntää yhtään liikaa.

 Jännä miten tuolla oltiin yli 300km pohjoisempana kuin oma puutarhani on ja silti siellä kukki jo liljat. Omassani ei kuki vielä yksikään. Kertoo siitä miten oma pihani on virallisesti vyöhykkeellä II mutta olosuhteiltaan III.

 Varjoliljat kaariporttia vastaan teki hienostuneen tunnelman. Tuolla puutarhassa varjoliljat kukkivat runsaina.

 Mooseksenpalavapensas, hanhikki ja liilakukkainen kasvi, oisikohan jokin salvia. Kerrassaan hyvä yhdistelmä joka piti kuvata itselle muistutukseksi. Uuden kasvihuoneen eteen tulee pitkät perennapenkit. Nämä voisivat olla siihen oivallinen yhdistelmä yhdelle pätkälle.

 Tässä toinen mysteerikasvi jota ihmettelin. Myöskään puutarhuri ei tiennyt sen nimeä. Ehkä joku teistä lukijoista sen tunnistaisi. Mielettömän kaunis ja myös sellainen jonka haluaisin itsellenikin.

 Rautaromua kivimuurin jatkeena ja kivikkokasvien alustana.

 Perennapenkkien kukkaloistoa. Kuvan iso keltainen kasvi on lupiini. Mielessäni on pitkään hautunut ajatus siirtää omaan puutarhaan tyttären talon viereisellä joutomaalla kasvavaa rubiininpunaista lupiinia omaan pihaan. Se vain pohdituttaa saanko pidettyä kasvin kurissa. Toisaalta rubiininpunainen on jalostettu versio, ei leviä tyttärenkään luona holtittomasti. Nurmirajauksella ja kuihtuneiden kukkien leikkauksella työ rajoittaminen käy helposti.

Museoista räpsin vain muutaman kuvan, hämärä sadesää ja kotiin unohtunut kamera johti siihen että kännykkäkuvien laatu ei ole paras mahdollinen. Yhteen aittaan oli tehty pyykkitupa. Sen pyykkinaru nenäliinoineen oli ikuistettava kuvaan. Kangasnenäliina kun taitaa olla yksi katoava kansanperinne.

Kiitos sisko vierailuvinkistä ja Väkikarttu talon ja puutarhan esittelystä.

Kiitollinen

Puutarhassa on paljon kiitollisuuden aiheita. Siihen liittyen sain blogista Puutarhan Lumo haasteen puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirjasta. Hieman poikkean sivuun koska tällä hetkellä en ole kotona. Mutta tässä on jokaiselle viikonpäivälle oma kiitollisuuden aihe tämän viikon kuvista.

 Pirja-omena tekee runsaan sadon. Jokainen pieni omena on oma kiitollisuuden aiheensa. Puun ohi kulkiessa voi kohta napata omenan ja rouskutella sen puutarhassa kulkiessaan.

 Türista tuotu tummalehtinen pensaskärhö on kiitollinen kukkija. Ja siitähän puutarhuri jos mistä voi olla kiitollinen.

 Neljästä syyssyrikkäpensaasta yhteen on tullut pieni kukkavana. Pieni, mutta sitäkin tärkeämpi kiitollisuuden aihe ja onnistumisen kokemus.

 Kiitollinen olen ystävistäni joita ilman puutarhani ei olisi näin kaunis. Monta taimea olen saanut jakaa, joko omaan pihaan saatuna tai sieltä eteenpäin lähteneenä.

 Jalokärhö "Margaret Hunt" on istutettu vasta hetki sitten. Sen kasvuvauhdissa ei meinaa perässä pysyä. Leikkasin taimen niin että mullan alta näkyi vain pari senttiä. Nyt uutta kasvua on jo puoli metriä. Pitäisiköhän tuo taas leikata alas?

 Pioniunikko on kiitollinen risteytyjä. Tämä upea syklaaminpunainen on syntynyt todennäköisesti vaaleanpunaisen ja tumman liilan jälkeläiseksi.

Akileijat jaksavat kukkia kyllästymiseen saakka. Olen silti niistä kiitollinen. Ilman akileijoja puutarha olisi jotenkin vaillinainen.

Ken haluaa, voi napata tästä haasteen mukaansa.

Ranskanruusuko?

Mysteeriruusu Arvilan puutarhasta ei ole vieläkään kertonut minulle kuka hän on. Ruusuhan löytyi syreenien varjosta, nykyisen trampoliinipaikan vierestä. Se ei koskaan kukkinut ja oli siksi saanut elää ihan rauhassa. Kunnes syreenin vierestä kaadettiin iso koivu. Ja silloin ruusu kukki ja minä löysin sen. En tiedä onko ruusu kasvanut tässä aina ollen Arvilan alkuperäisiä kasveja vai onko se tässä muutaman vuoden ennen meitä asuneen perheen istuttama.

 Nyt kun siirtämäni ruusu on kasvanut suureksi on se alkanut avata salaisuutensa verhoja. Asiassa auttoi myös edellisen postauksen Rosa Mundin saapuminen puutarhaan. Ensin ajattelin Rugosa-suvun jäseneksi mutta tuntomerkit täsmäävät paremmin ranskanruusuun tai kirkonruusuun.

 Ruusun lehdissä ei ole samaa kiiltoa kuin Rugosa-ruusuissa. Lehdet ovat vaaleanvihreät eivät kovin suuret. Ruusu ei tee lainkaan kiulukoita. Kukan muoto on hyvin samanlainen kuin ranskanruusuissa tai joissain kirkonruusuissa.

 Ruusu on kasvutavaltaan kuin Rosa Mundi mutta kukan väri on eri. Kukka on nupulla hyvin pinkki mutta auetessaan väri haalistuu violetimmaksi. Vanhetessa terälehtien suonisto tulee näkyviin. Kukissa on huumaava ja voimakas ruusun tuoksu.

 Kukka on löyhästi kerrottu ja hivenen arka sateille. Kukkia tulee 3-5 kukan ryppäissä samaan varteen.

Pensas on korkea, pisimmät oksat tavoittelevat kahden metrin korkeutta. Juurivesoja pensas tekee, toistaiseksi kuitenkin kohtuudella, voi olla että vanhemmiten leviää enemmän. Ruusu on kasvanut tuossa kolmisen vuotta.

Nimeä tälle kaunottarelle ei ole. Osaatko sanoa mitä ranskanruusua tai kirkonruusua muistuttaisi eniten.

Rosa Mundi

Yksi ruusu oli alusta asti selvä minkä haluan rosariooni. Se oli Rosa Gallica-ryhmän Rosa Mundi, kirjoapteekkarinruusu. Ruusu löytyi omajuurisena viime kesänä Lammilta Porkkalan kartanon taimimyymälästä. Jännitin miten ruusu selviää talvesta, kukintaa en vielä odottanut sillä pensas on todella pieni, vasta n. 30cm korkuinen.

 Sitten kasvuston keskelle ilmestyi nuppu. Ja nupusta aukeni eilen kukka. Olen aivan haltioitunut.

 Pidän monenlaista ruusuista mutta kyllä tämä menee kauneudessaan kärkisijoille. Miten terälehdet osaavatkaan kasvaa noin kirjaviksi ja raidallisiksi.

Eikä siinä vielä kaikki. Nuppuja tuli kaikkiaan kolme, yksi on auenneen kukan takana. Siis kolminkertainen ilo.
Nyt tästä ruususta täytyy pitää hyvää huolta. Uusien versojen määrä kyllä kertoo siitä että kotiuduttu on ja juurakkoa kasvateltu niin että ehkä ensi talvi ei käy liian rankaksi.

Yksi puutarhaunelma on saavutettu, nähdä Rosa Mundin kukkivan omassa puutarhassa.