Juhannuksen jälkeen aloitin työt. Ei siinä kai mitään ihmeellistä mutta oli siinä hiukan sitäkin. Aloitin ensi kertaa 13 vuoteen työn kodin ulkopuolella. Yhtäaikaa kamalaa ja ihanaa, ajattelin. Ja sitähän tuo on ollut. Nyt erityisesti osaan arvostaa kotona vietettyjä vuosia. Lapseni ja puolisoni saivat paljon niiden aikana vaikka taloudellisesti se ei mitään juhlaa ollutkaan.
Alkuvuodesta ihmeteltiin peilikirkasta jäätä isovaarin mökillä. Mukana oli oma nuorin poika, siskon nuorin poika ja tyttären poika. Ensi keväänä tyttären poika on isoveli ja minä tuplamummi. Että paljastettakoot uutinen tässä kohtaa bloginkin kautta.
Lunta oli vuoden 2016 talvella vaihtelevasti. Välillä maa huuti paljauttaan ja kohta oli lunta niin että kivijalka sai eristekerroksen ympärilleen.
Kevät ei aina ole sitä ihan kauneinta aikaa. Tässä kuvassa on osa arboretumin laajennuksesta. Tästä tilanteesta lähdettiin keväällä. Lantakasa pressun alta kuskattiin istutuksiin maata lannoittamaan. Kivipuron tein uusiksi, mies taas muokkasi maan ja istutti siihen nurmikon. Kivipuron ylittävä silta sai jatkaa paikallaan mutta sen ympärille kasattiin köynnöskaari Pohjantähti-ruusuja varten. Kuvassa ruusun tilanne keväällä ennen kasvuun lähtöä, ruusu on sillan vasemmalla puolella ja toiset oksanhujopit oikealla puolella. Kasvukauden päättyessä ruusussa oli miltei kolmemetriset oksat.
Kevät oli ihanaa aikaa ja satoa päästiin kylvämään ajoissa. Kevään heleä vihreys on jotain ainutlaatuisen väristä. Kuvaa katsellessa voin melkein haistaa keväisen luonnon tuoksun ja kuulla pienten lehtien havinan kun kevyt tuuli osuu niihin
Arvilan korjattu aitta sai tarkoituksen kun tein kesällä suurimpaan alakerran huoneeseen oman museon. Tämän talon nurkista on löytynyt kaikenlaista vanhaa vähintään yhteen museoon. Kuvan puoli museosta edustaa rakennuksen sisätiloja.
Arboretumin kakkosvaihe valmistui parahiksi loppukesästä, tässä kuvassa jo ihan eri näköistä kun kevään ekassa kuvassa ylempänä. Nurmikko kasvoi hyvin, vähän liiankin hyvin sillä sitä on tällä hetkellä kivipurossakin. Kuvassa köynnöskaari on jo paikoillaan ja ruusut hyvässä kasvuvauhdissa. Sillan toisella puolella kasvaa kupariheisiangervot. Kivipuro taas sai toiselle puolelle keltajapaninangervon ja toiselle keijuangervot. On siinä angervoja kerrakseen ihmiselle joka ei niitä koskaan pihaansa halunnut. Näin se mieli muuttuu kun piha laajenee.
Elokuussa kissaherramme Otto menehtyi yhteentörmäyksessä auton kanssa. Suru on vieläkin suuri vaikkakin jo pahimman yli on päästy. Lohtua on tuonut Alman viimeisestä pentueesta meille jäänyt Jalo-kissa.
Aitta sai seiniensä sisään museon lisäksi kaksi nukkumahuonetta. Niistä suurempi on museon päällä ja siellä toteutui haaveeni aitassa vietetyistä kesäöistä. Tosin taisi olla jo alkusyksyn puolta niiden öiden kanssa. Ensi kesänä sisustetaan huonetta lisää pöydän ja tuolien kanssa ja tehdään toinen nukkumahuonekin valmiiksi.
Loppuvuosi on mennyt kohinalla. Välillä tuntuu ettei perässä pysy. Otsikon kysymykseen kuitenkin vastaan. Hyvin se omasta mielestä meni. Oikein hyvä vuosi, antelias vaikka myös ottava.
Ensi vuosi näyttää toimeliaalta. Puutarhanhoitoa on luvassa entiseen tahtiin. Koko kesä on juhlia ja matkusteluun on taas iso mahdollisuus.
Tervetuloa vuosi 2017!