Muistellen

Näin pyhäinpäivänä on tapana viedä haudoille kynttilöitä ja muistella jo edesmenneitä läheisiä. Haudoille emme todennäköisesti tänään mene vaan muistelemme muutoin ja sytytämme kynttilät kotona.

 Teetin saliin jokunen vuosi sitten kopion mummoni tekemästä valokuvataulusta. Se on vähän kuin sukutaulu valokuvilla kerrottuna.

 Alalaidasta löytyy kuva mummoni äidistä Lydia Johannasta joka syntyi Viipurissa 1898. Kuva on otettu todennäköisesti 1900 tai 1901. Totinen pieni ja laiha tyttölapsi eikä ihme, perhe ei ollut varakas ja siihen nähden on ihme, että tällainen valokuva on ylipäätään olemassa. Olin kaksivuotias kun Lydia Johanna kuoli joten mitään muistoja minulla ei hänestä ole.

Mummoni, vanhempiensa ainoa lapsi Helena Lydia on viereisessä kuvassa. Siskoni on siirtänyt Lydia nimeä seuraavalle sukupolville mikä on minusta hienoa.

 Ja sitten minä itse. Todennäköisesti hyvin samanikäisenä kuvattuna kuin mummoni ja hänen äitinsä. Taidan katsella vähän puolueellisin silmin, mutta kyllä meistä samaa näköä löytyy. Pahoittelen suttuisia kuvia mutta ne on otettu kameralla vanhoista kuvista jotka ovat jo alunperin laadultaan heikohkoja.

Sukutaulussa on myös suuri arvoitus. Ken on hän, vakavailmeinen nuori nainen korsetilla vyötärö kiristettynä. Puku viittaisi mielestäni 1800-luvun puolelle, samoin kampaus. Ehkä salaisuus vielä joskus selviää, mummolta ei voi enää kysyä eikä tietoa ole millään paperilla ylhäällä.

Muistellaan tänään hieman muutakin, tulee tasan 29 vuotta mieheni ja minun ensitapaamisesta ja siitä saakka on kuljettu yhdessä. Ensi vuonna sitten 30-vuotispäivä jos luoja suo.

Strömforsin ruukki

Pienet retket ovat olleet viime aikoina vähissä, kotona viihtyy liian hyvin. Viime viikolla suunnattiin auton nokka Ruotsinpyhtäälle Strömforsin ruukille. Reissua olin toivonut etenkin minä.

 Retkikohteen valinnalle oli ihan oma syy. Esi-isiäni on työskennellyt ruukillä räätälinä 1700-luvulta vuoteen 1862 saakka jolloin viimeinen Exel-niminen räätäli esi-isieni joukossa kuoli keuhkotautiin 42-vuotiaana. Jälkeen jäi vaimo ja 5-vuotias tytär josta tuli oman mummoni mummo.

 Ruukkirakennukset olivat vaikuttavia. Hienoja vanhoja yksityiskohtia kuten ikkunoita. Rakennuksista on selvästi pidetty huolta. Museona toimi kaksi vanhaa ruukkirakennusta, molempiin oli maksuton sisäänpääsy. Kuten myös ruukin kirkkoon jonka ulkovuorausta juuri restauroitiin.

 Ruukin päärakennus, patruunoiden koti on komea. Nykyisin siinä toimii ravintola ja bed & breakfast-paikka.

Ylempi ruukki oli kunnostettu käyttöön 1990-luvulla. Ilmeisesti oli vieläkin ajoittain toiminnassa harrastusluontoisesti.

Samalla kun tuolla suunnalla oltiin ajoimme Pyhtään kautta kotiin. Sielläkin on asunut esi-isiä kauan sitten. En ollutkaan tajunnut miten lyhyt matka meiltä on tuonne ja olimme ihan meren rannassa. Kauniita seutuja joilla voisi vierailla useamminkin. Ja kaikille vanhan talon remontoijille tiedoksi. Yhdessä ruukin vanhassa rakennuksessa toimi uusia ja vanhoja varaosia ja tarvikkeita myyvä yritys. Ainakin heti kiinnitti huomioni että vanhoja ovia karmeineen oli hyvin tarjolla.

Mitä meistä muistetaan?

Sain joku aika sitten haasteen kertoa miten blogini sai alkunsa. Hiukan kesti mutta jospa nyt vastailisin, sysäyksen antoi tämän päiväinen retki kolmeen eri arkistoon Helsinkiin. Niistä suurin on arkistolaitos.

 Arkistolaitos ja maakunta-arkistot ovat aarreaittoja sukututkijoille. Vaikka monet asiat löytyvät jo verkosta *klik* on joissain asioissa vielä tehtävä käyntejä arkistoon. Ja sanoisin, että arkistolaitokseen kannattaa vierailla ihan jo pelkän rakennuksen takia.

 Entisen halkokellarin katot olivat kuin kirkossa.

 Vanhimman osan sisäänkäynti portaikkoineen on kuin sadusta. Seinät, lattia ja katto, kaikki alkuperäistä vuodelta 1890.

 Vanha tutkijasali oli yksi vierailun vaikuttavimpia paikkoja. Metalliportaat, kuten kaikki muu tässäkin tilassa on alkuperäistä. Arkistolaitoksen jälkeen vierailimme vielä Työväenarkistossa ja Suomen kirjallisuuden seuran arkistossa. Vierailupäivä oli osa sukututkimuskurssia jolla olen. Tarkoituksena oli madaltaa kynnystä käydä arkistoissa ja tutustua niihin. Jos jotain jäi päähän niin se, että arkistoissa on valtava määrä tietoa.

Tämä blogini on yhdenlainen arkisto. Se kertoo omalla tapaa elämästäni ja se on tarkoitus jäädä muistoksi minusta tuleville sukupolville. Blogin olemassaolon aikana siitä on tullut päiväkirja josta itsekin tarkastan mitä on milloinkin tapahtunut. Ihan alkuperäistä syytä blogin kirjoittamiselle en enää muista. Ehkä ajattelin että minulla voisi olla lukijoille jotain annettavaa tai sitten oli vain itsekäs halua esitellä itseään ja elämää. Liki kuuteen blogivuoteen on mahtunut kaikenlaista, elämä on muuttunut, minä olen muuttunut ja blogi on muuttunut. Kuten arkistotkin muuttuvat, kasvavat, rönsyilevät tai laajenevat, niin tekee elämäkin ja sen myötä blogi. Asioita tulee ja menee, mutta arkistona, päiväkirjana ja kirjoitetun sanan muistona blogi pysyy edelleen. Ja jatkuu eteenpäin jotta on jotain mistä minut ja meidät muistetaan.