Kansakoulusta kotiin.

Vihdoin ja viimein osa näistä kylän (kansa)koulun rompehuutokaupasta hankitut sarjoista pääsee esille.

Ensin vähän levitystä lattialle ja pientä pähkäilya mitkä valitaan kehysten arvoisiksi.

 Lahden Kärkkäiseltä edullisia kehyksiä. Ensin tietysti muutama liian vähän, mies kiltisti haki tänään työpäivänsä päätteeksi lisää. Kuvat kehyksiin, ok, voisi ne olla paremmatkin, mutta tällä budjetilla muut kehykset ei onnistu. Ja onneksi tuli valittua tummat, vaaleat olisivat olleet liian samanväriset hirsien kanssa.

 Värillisiä ja mustavalkoisia, vierekkäin, sulassa sovussa.

 Oman suosikkikuvan nimi on puolikiilto. Piirustuskansiot ovat peräisin 1930-luvulta. Sen ajan arjen lasiesineet tulee tässä puolikiiltoisina hyvin edustetuksi.

 Siinä ne nyt on, hyvä kun rohkenin laittaa isot opetustaulut hetkeksi piiloon. Nämä kuvat ovat kolkutelleet jo pitkään takaraivossa esillepääsyn puolesta.

Muutama kaunis kuva jäi vielä kehystämättä. Niistä saisi oikeiden kehysten kanssa kauniit taulut saliin.

Ja olisihan sitten niitä metallityökansioita, tai puutyö.

Mihinkähän niiden kuvat ja kauniit työohjeet laittaisi esille?

Vaihto

Aurinkoinen pakkassunnuntai oli aluksi tarkoitus käyttää kirpparikierrokseen. Siinä talon uunien lämmityksen lomassa aloin touhuta kaikkea muutakin, ja humps, ei ollutkaan enää aikaa lähteä yhtikäs minnekään.
Toisaalta oli ihana viettää kotona epämääräinen pyjamapäivä ilman lapsia. Ei kiirettä, eikä mitään mitä olisi pakko tehdä. Sopii hyvin minun vartalolle ja mielelle.

Tuli sulatettua pakastin, puuha josta en pidä mutta pakko tehdä kerran talvessa. Tänä talvena on ollut sen verran sähkökatkoja että huurretta oli päässyt kertymään. Nyt on sisältö järjestyksessä ja ilman ylimääräistä jääkerrosta. Pakastimen kuivumista odotellessa, laitoin tuvan järjestystä uusiksi. Sai lähteä valot ja kävyt keväisemmän tieltä.

Pelargonit siirtyivät pakastimen päältä astiakaapin ylle. Kerrostarjotin ja munakello jäivät kaveriksi.

 Pelargonit on aika raaskut kuten tässä vaiheessa vuotta kai kuuluukin. Viime vuonna ihan sama juttu, pysyivät hengissä ja kesällä kukkivat kauniisti.

 Tämä kuva on samoista kukista joulukuun alusta. Vihreää riitti ja jopa yksi kukintokin. Luulen kuitenkin, että tuo pakastimen päällinen oli kukille vähän turhan lämmin. Vaan kun muutakaan paikkaa ei ollut.

 Astiakaapin ja oven päällä olleet opetuskuvat laitoin toistaiseksi jemmaan. Tilalle on tulossa uudet kuvat, ei kuitenkaan opetustaulut vaan jotain vähän muuta. Niistä lisää kunhan pääsen kaupunkiin hommaamaan kaiken tarvittavan materiaalin.

Täällä hupenee polttopuuta mieletöntä vauhtia. Oli pakko jo ostaa lisää puuta, tälle talvelle varatut on liki kaikki poltettu, ja ne mitä on jäljellä on tarkoitettu leivinuuniin.

Mielestäni tämä "oikea" talvi olisi voitu hypätä yli.

Semmoinen -5 astetta pakkasta on sekin tälle vartalolle ja mielelle sopivinta.

Ei se -22 astetta johon aamulla heräsimme.

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Hei Sisko!

En ole unohtanut lupaamiani lapasia.

Ne ovat työn alla, ihan ykkösenä.

Ja kuten kuvasta näet, jo melkein valmiitkin.

Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että serkkupoika saa alpakkaiset pehmolapasensa heti viikon päästä kun tulette tänne.

Toimitusvaikeudet johtuivat yksinkertaisesti siitä,

että ensin piti saada korjata omat lempisukat, sitten löytyi kirjastosta muutama hyvä kirja ja

tunnethan minut, kirja luetaan kerralla loppuun vaikka menisi aamuyölle asti.

Niin, ja on tätä blogiakin pitänyt päivittää, laittaa ruokaa, siivota, lämmittää taloa, tehdä lumitöitä, kiertää kirppareita ja niin paljon muuta.

Tänään, tahi huomenna en niitä ehkäpä ehdi tehdä.

Kuulithan jo syynkin, olemme täällä Arvilassa koko viikonlopun ilman lapsia.

Tänään viemme Mamin hoiviin ensimmäiset ja teini häädetään heti huomenna.

Mitähän sitä tekisi? Vai mitä jos ei tekisi mitään?

Mutta nähdään viikon päästä, kera valmiiden lapasten!

Sokeriaddikti

Hei, olen Katja,

ja minulla on riippuvuus sokeriin.

Näin alkaisi kertomukseni jos meille sokeriaddikteille olisi oma ryhmä jossa purkaa riippuvuuttaan.

Kun ei ole, niin purkaudun teille.

Olen aina pitänyt sokerista, karkeista, makeista herkuista ja leivonnaisista.

Ahmimisesta ja huonosta olosta  huolimatta olen ahminut vielä vähän.

Ainut keino joka tuntuu pitävän himoni kurissa on karppaus.

Mitä vähemmän hiilihydraattia syön missä tahansa muodossa, sitä vähemmän tekee mieli sokeria.

Sokerin syönti on ollut osittain myös tapa.

Tiedättehän sen hetken.

Lapset illalla nukkumaan, hyvä asento nojatuolista tai sohvasta, televisio tai tietokone auki,

viereen kuppi teetä ja 200g suklaata. Tai säkki irtokarkkeja.

Mikään ei rentouta paremmin,

ja tuo kiloja lisää.

Nyt olen tilanteessa että minulle riittää suklaata se 10g, eikä teessä ole puolta kiloa hunajaa.

Flunssassa sallin hunajaa teelusikallisen, mutta en kymmeneen kupilliseen päivässä.

Suklaata saa mennä 20g jos on paha ketutus päällä.

Niin, olen myös tunnesyöppö.

Tunne kuin tunne on ollut hyvä tekosyy syödä kaikki kaapit tyhjäksi makeasta.

 Se 10g suklaata ei saa olla ihan mitä vaan sokeria. Tämä Maraboun 70% minttusuklaa on siinä hilkulla onko sallittua. Parempaa olisi Lidlin 81% tumma suklaa, siinä kun on hiilihydraattia vain vähän ja sitä pystyy vielä syömäänkin ilman irvistelyjä. Marabouta tuli hamstrattua joulusuklaiden alesta ja siksi saan nyt syödä sitä.

Loppuu se kuitenkin aikanaan. Ja tykkään kun se on tuollaisissa 10 gramman paketeissa.

Levynäkin saa, mutta ehei, siihen en sorru.

Olen myös huomannut, että kun en kiellä itseltäni suklaan nautintoa täysin, saan pidettyä riippuvuuteni paremmin hallinnassa.

Mieluummin yksi pieni sallittu ja hallittu pala, kuin himossa syöty hallitsematon määrä.

Kuka muu uskaltaa tunnustaa kuuluvansa samaan ryhmään?

Päivän löydöt

Vaalipäivän ja valvojaisten kunniaksi kirpparilta lähti mukaan

uusin Glorian antiikki 3,2e

pieni jalallinen lasikulho 2e

Primavera muki, suklaa ja pähkinät omasta kaapista.

Mielenkiintoista vaali-iltaa kaikille!

Tuhkaa täynnä

Iso osa päivittäistä uunien kanssa puljaamista on tuhkien tyhjennys ja pihalle kanto.

Talon jokainen tulisija on oma persoonansa myös sen suhteen kuinka usein siitä tyhjennetään tuhkat.

Vanhimman pojan huoneen uuni tyhjennetään talvessa vain muutaman kerran, kun taas tämä vanhempien valtakunnan uuni vaatii korkean arinan takia tyhjennyksen jokaisen polttokerran jälkeen.

Työ etenee jotenkin näin.

Luukut ja pellit ihan auki.

 Eteen metallinen tuhkaämpäri. Taito on jo kehittynyt, enkä enää tarvitse alle sanomalehteä. Sitten vaan tuhkat kauhaan ja kauhasta ämpäriin.

 Lopussa komeilee tuhkaton arina jonne on hyvä laittaa tulet.

Vaikka puhunkin uunien jokapäiväisestä käytöstä, on meillä yleensä käytössä päärakennuksen 7 tulisijasta päivittäin 3-4. Vanhempien valtakunnassa riittää lämmitys joka toinen päivä, salissa tarvitaan tulet joka päivä jotta liki viisikymmenneliöinen tila pysyy lämpimänä. On siellä patteritkin jo päällä, mutta termostaatit ovat vain + 14 asteessa.

 Ja entäs mihin ne tuhkat? Parina ekana vuonna pähkäilimme asiaa enemmänkin, nyt vain kannamme ne ympäri puutarhaa. Yhdet tuhkat päätyi riviin johon istutettiin ne talon edestä siirretyt syreenipuskat. Lähes kaikki puutarhan ja pihan kasvit saa oman osuutensa tuhkasta, ainostaan kasvimaan jätämme varmuuden vuoksi ilman. Ehkä pitäisi ottaa tarkemmin selvää mikä kasvi tykkää tuhkasta ja mikä ei.

Harmi kun tätä harmaan mustaa ainetta ei voi myydä. Meiltä saisi ison kasan vuodessa. Yksistään saunarakennuksen kolme tulisijaa tuottaa vuodessa kelpo määrän tuhkaa. Me aikuiset kun saunomme yleensä joka toinen päivä.

Eilen viimeksi.

Työnteko kannattaa aina.

Tai sitten ei, ei ainakaan palkankorotuksen saaminen.

Bruttopalkkani nousi yleiskorotuksen myötä huimat 25 euroa kuukaudessa.

Tyhmä minä ajattelin jo, että kiva, onhan se parempi kuin ei mitään.

Tänään puhelu verottajalle palautti minut totaalisesti maapinnalle ja vähän sen rakoonkin.

Veroprosentin nousu korottaa verojani tasan saman verran kun saan yleiskorotusta.

Grrreit! Ja pari ärräpäätä perään.

Elämä on ja eteenpäin mennään.

Mitään uusia kuvia en ole saanut napsittua, eikä ole ollut aihettakaan.

Flunssa yrittää saada niskaotteen koko perheestä, mutta ei anneta sen voittaa.

Tupla-annos D-vitamiinia ja hunajateetä pitäkööt moisen loitolla.

Iines-kissaa ei flunssat ja talousasiat hetkauta.

Mutta se hetkauttaa jos teen ruokaa hellan ääressä.

Neiti kun tietää tasan tarkaan milloin paistan jotain hänen herkkuaan.

Tulee jalkoihin kiehnäämään ja lopulta jo naukuu äänekkäästi jos ei mitään tipahda.

Toinen tapa on vahdata kokkia puukorin uumenista.

On tähän vielä mainittava miten kävi (taas) sähkönkuluksen kanssa.

2010 meillä meni sähköä noin 19 000 kwh, viime vuonna riitti vaivaiset 12 000 kwh.

Mutta kuinkas kävi, kuukausittainen sähkölasku oli viime vuonna kuitenkin vain 2e edullisempi kuin vuonna 2010. Että ihan kiva korotus sähkön hinnassa.

Tänä vuonna ei auta kuin pihistellä lisää, sillä kuten mainittu, tulot eivät nousseet.

Grrrreit! Ja pari ärräpäätä perään!

Silti mukavaa viikonloppua, minä lähden laittamaan tulet uuneihin!

Tiivistystä

Talosta alkaa loppua kaappitila kesken. Eihän meillä toki liikaa tavaraa ole, ihan kohtuudella. Kaappeja vain on liian vähän. Koska ihan kaiken tavaran hävitys tai uusien kaappien hankinta ei ole ajankohtaista, päätin hoitaa homman tiivistämisellä. Tarvittiin muutama ylimääräinen hyllylevy navetan uumenista ja pussillinen hyllykannattamia.

Kotona kaikki ei kuitenkaan käy aina niin kuin elokuvissa tai Strömsössä. Ensinnäkin hyllylevyt olivat liian suuria. Ei hätää, kävin eilen entisöinnissä ja koulun koneilla oli äkkiä leikattu pari levyä millilleen sopiviksi. Ja tänään sitten asentamaan. Vaan kuinkas kävi, eihän meillä ollut niitä kannattimia. Ihan varma olen että piti olla.

Muutama löytyi kun löytyikin ahkera penkomisen  ja pariin muuhun kaappiin kurkkamisen jälkeen, pääsin edes alkuun. Leikkihuoneen ensimmäinen kaappi sai jo kaksi uutta hyllyä uumeniinsa. Vielä yksi tuohon isoon väliin, ja sitten kaikki kaappiin suunniteltu mahtuu sen oven sisäpuolelle.

 Nyt minulla on niitä kannattamia, kiitos miehen, mutta kappas, hyllylevyt ovat loppu. Tiistaina on taas entisöinti ja siihen asti saan kärvistellä ilman. Fiksumpi nainen olisi vetänyt samantien 10 levyä oikean kokoiseksi. Joten tämän kaaoksen selvitys saa vielä olla.

 Kuten myös tämän. Poikien vaatteet alkaa olla niin suurta kokoa ettei kolme vaatepinoa meinaa mahtua samalle hyllylle. Tarvitaan siis monen monta hyllyä lisää. Nuo lelutkin vois samalla saada parempaan järjestykseen, niissä kun ei kuulemma ole yhtään ylimääräistä.

Ja voihan se olla, että tässä samassa hötäkässä tule sitä kirpparipaikankin täytettä.

Papan tuoli

Tänään pistin salin järjestystä vähän uusiksi. Syy ja tarve tapahtumalle oli meille muuttanut pappani nojatuoli. Aito ja oikea 60-lukulainen, tosin nyt uudelleen verhoiltu, työn teki ammattilainen. Tuoli tuli meille ihanaisessa 80-luvun kukkakuosissa. Se oli suorastaan kaamea, oisipa joku sen voinut viedä jo kaatopaikallekin sellaisen kankaan kanssa. Mainitsenpa vielä, että se suloinen ruusukangas oli lievästi ilmaistuna haalistunut.

Lähtötilanne salissa oli tämä. Kauhea kasa huonekaluja yhdessä klimpissä. Sinisestä nojatuolista raheineen haluaisin jo eroon, mutta kun tässä on niin mukava blogata tai nauttia kupposesta teetä. Nyt mietin sen verhoilua, tai ainakin peittämistä.

 Joulukuusen jäljiltä jäi salin yhteen nurkkaan tyhjää tilaa. Jotenkin senkin tilan voisi hyödyntää paremmin.

 Tuumasta toimeen, ja sininen kökkö pois tieltä ja uusi harmaa kaunokainen tilalle. Vaan ei tunnu hyvältä.

 Vielä pöytäkin pois ja nojatuoli paikoilleen ihan yksin. Ei hyvä, ihan kuin sairaalan käytävän päätyikkunan lepopaikka jossa kukaan ei ole istunut 30 vuoteen. Ihan yhtä kotoisaa tunnelmaa tällä variaatiolla.

 Joten kökkö sininen takaisin, pöytä väliin ja uusi kaunokainen toiselle puolelle ja siinä se on! Nyt kelpaa.

 Keinutuoli ja miehen inhoama kukkateline sinne tyhjään nurkkaan ja taas on kaikki tila käytetty. Keinutuolin lampaantaljan olisin voinut asetella paremminkin, mutta olkoot nyt tämä kuva missä talja on kissojen päiväunien jäljiltä juuri noin, valumassa puoliksi lattialle.

 Paljon levollisempaa kuin ensimmäisessä kuvassa. Papan tuolin villainen verhoilukangas on ostettu Iskun tehtaanmyymälästä. Maksoi vaivaiset 9e. Olen suositellut paikka ennenkin, mutta suosittelen taas jos olet verhoilukangasta vailla. Kaikki kankaat 6e metri. Seuraavaksi toivon, että sieltä sattuu sopivan sävyistä villakangasta eteen riittävän suuri määrä. Osa menee kökkö sinisen peitoksi, osa raidallisen rahin, ja osa voisi tulla talviverhoksi. Kökkö sinisessä kun istun, niin huomaan, että meidän ikkunoistahan vetää. Vanhan olkapäät tuntee sen heti.

Ja muuten olen ihan varma, että isäni haluaa tuolin nähtyään sen heille. Vaan enpä anna!

Sehän on täydellinen meille!

(Saapikas)Muotia vuosilta 1971 ja 1972

Oli ihan pakko kaivaa pari arkiston aarretta esiin.

Minusta on aikoinaan otettu nykymittapuun mukaan ihan älyttömän vähän kuvia. Perheelläni oli kamera, mutta ilmeisesti kuvien teettäminen on ollut kallista. Ja osin nekin kuvat mitä on otettu, ovat jakautuneet äitini, isäni ja minun kesken.

Tässä kuitenkin pari helmeä.

Ensin vuosi 1971 ja ristiäiseni.

Äidillä jalassa lähes polvipituiset nyöritettävät! saapikkaat.

Huomatkaa myös mekon helman pituus, tai sen puute.

Isällä tyylikkäästi päällä vihkipuku jota oli tarvittu viimeksi saman vuoden keväänä.

Kovin tämä kastelapsi on kuitenkin kaikkea muuta kuin ennenaikaisen näköinen.

Äitini kanssa kovin samankaltainen asu oli yllä hänen siskollaan jonka poika kastettiin samassa tilaisuudessa.

Siskon mekko ja kengät olivat vain toisen väriset.

Harmi että sitä kuvaa en löytäny missä kaikki ovat yhdessä.

 Toinen kuva on otettu kevättalvella 1972. Mummo ja pappa ovat käyttäneet Katjaa (huomatkaa nimi kopan päällä) papan veljen luona. Mummolla päällä tyylikäs musta pitkä nahkatakki ja mustat pitkät nahkasaapikkaat. Tällä reissulla koppa taisi olla visusti tallessa. Äiti on kertonut, että kerran isän kanssa unohtivat Katjan koppineen huoltoaseman baarin naulakon alle. Onneksi sentään löydyin, kun nolona palasivat rikospaikalle lastaan hakemaan.

Kyllä näitä kuvia saisi olla huisin paljon lisää!

Rouvalle parit kengät

On tässä blogissa kehdattu kertoa vaikka mitä, niin kerronpa nyt tämänkin.

Liikakilojen tuoma jalan kasvu on häirinnyt jo minua vuosia.

Etenkin siinä, ettei sopivia kenkiä tunnu löytyvän mistään, lesti ja pohje kun on alunperinkin kovin leveät.

Tästä syystä olen viimeiset pari talvea mennyt syysnilkkureilla, kuomilla ja jopa kesäkengillä.

Jep, juuri niillä kuomilla, ihan oikein luit.

Lähinnä ne ovat työkenkäni, lasten kanssa ulkoilussa voittamattomat lämpimyydessään.

Myös rumuudessaan ihan ylivedot, mutta niihin kun mahtuu leveämpikin jalka ja pohje.

Täksi talveksi sain pohkeen sellaisiin mittoihin, että tuli aika ostaa saapikkaat.

Ja kun kerran ostamaan lähdin, niin ostin kahdet.

Molemmat parit Karisman Haloselta.

Täytyy tosin mainita, että ensin sovitin aika liudan saapikkaita joissa vetoketju ei mennyt edes nilkasta kiinni.

Kuinka kapeita naiset pohkeineen nykyään on, kun yhdessä kaupassa ensimmäinenkään saapikas heidän valikoimistaan ei mennyt jalkaani. No, ei tarvitse katsoa kuin siroakin sirompaa tytärtäni niin tiedän keille ne kapoisat varret on tarkoitettu.

Tässäpä ne minun kenkäni, kera ihkauuden farkkuhameen kanssa

joka on -70%:n löytö Espritin myymälästä.

 Ylemmät mokkasaapikkaat merkkiä Kieppi, vaikka ei se minulle sano mitään.
Alemmat merkkiä Jenny by Ara. Se taas on merkki jonka kenkiin olen aina saanut olla tyytyväinen.

 Lopuksi perjantain kunniaksi yksi kuvakammotus blogin kirjoittajasta joka ei ole raskaana vatsan pömpötyksestä huolimatta. Kuvan yhteydessä voin kertoa 13. päivän kunniaksi miten käy kun pesee pyykkiä ajattelematta sen enempää. Tuossa takin alla on ylläni valkoinen neule. Äitini tarjosi sitä kirpparikuormastaan minulle jo alkusyksystä. Ei se tietenkään mennyt päälle.
Eipä menee nytkään, pesin se onnettomasti 60 asteessa, ja nyt neule on alakoululaiselle sopiva.
Kyllä kuulkaa harmitti, sillä tykkäsin neuleesta heti todella paljon ja ehdin pitää sitä vain muutaman kerran.

Että semmoista.

Viime yönä jännättiin joudunko ottamaan hoitolapset vastaan ilman sähköjä.

Netti lakkasi toimista illalla puoli kahdeksan aikaan ja sähköt meni yhdeksältä.

Netin paluusta en tiedä, mutta sähköt palautuivat viiden aikana aamuyöstä.

Näin pitkää sähkökatkoa en tässä asuessa muista.

Onneksi sattui yöaikaan.

Värit kohdallaan

Alusta alkaen värivalintamme Arvilan päärakennuksen väriksi tuntui oikealta.

Nyt, lumen laskeuduttua maahan, valinta on paras ikinä.
Talo on kuin yhtä ympäröivän luonnon kanssa.

 Kesä 2012 saa antaa lopulliset hyvästit epäsopivalle ja ajan piiskaamalle keltaiselle maalille.
Hei hei, äläkä tule takaisin!

 Samaa ällökeltaista löytyy aitan kaiteesta.
Sekin saa hävitystuomion kunhan on aitan korjauksen vuoro.
Aitan takana kasvava kuusi on pihamme ylpeys, iso ja täydellisen muotoinen.
Aitasta ei voi sanoa ihan samaa.
Jospa kesä 2013 olisi sille se kunnostuksen vuosi.

Suunnitelmia ja haaveita on hyvä olla.
Jos edes osa toteutuu niin hyvä.

Ruokaa perheelle ja vähän itsellekin

Vähähiilihydraattisen ruokavalion aloittamisessa puoli vuotta sitten, eniten taisi mietityttää miten sen saa yhdistettyä koko perheen syömisiin. Koko perhe kun ei syö niin vähähiilihydraattisesti kuin minä, eikä ajatus useamman ruokalajin ruuanlaittosessioista oikein innostanut. Oikeastaan se yhdistäminen meni ja on mennyt helposti. Arkisin syön lounaan joka on tehty vain minulle tai jos sopivasti sattuu, on edellisen päivän jämiä. Hyvin yleinen pikaisesti tehty lounas on paistettu kananmuna paistetuilla tai keitetyillä (pakaste)kasviksilla. Mihinkään suurempaan ei ole aikaa koska lounaani on syötävä monen muun homman ohessa sillä aikaa kun hoitolapset nukkuvat.

Silloin kun ruoka on koko perheelle, teen aina perunoiden/pastan/riisin lisäksi runsaasti jotain kasviksia tai juureksia. Niitä syön sitten minä ja muukin perhe. Jauhokastikkeita meillä ei enää ole, ei makaronilaatikkoa eikä pahemmin perunalaatikoitakaan. Tai ainakin niitä on huomattavasti harvemmin kuin ennen. Ja kummasti koko perhe on ollut tyytyväinen, kukaan ei ole kysellyt niiden perään.

Sunnuntaina ruokana oli broileripasta. Tarvittiin broileria, kermaa ja jääkaapin juustojen jämät. Kasviksina kiinankaalia, paprikaa ja tomaattia pannulla paistettuna. Muille oli lisänä täysjyväpastaa. Jätin broilerikastikkeen ja pastan yhdistämättä ja jokainen otti niitä lautasellen sen verran kuin halusi. Näin sain helposti oman annokseni pastattomana ja mahdolliset kastikkeen loput huomiseksi lounaaksi.

 Valmiista ruuasta en muistanut napata kuvaa, mutta tässä vähän samankaltainen annos muutaman päivän takaa. Lautasella paistettua lohta, kasviksina paprikaa, kiinankaalia, tomaattia, sipulia ja herneitä, kaikki pannun kautta käyneinä. Kastikkeen virkaa toimitti iso lusikallinen kermaviiliä. Vaikka herneet nyt eivät varsinaisesti ole vähähiilihydraattista, syön niitä aina silloin tällöin vaihtelun vuoksi. Ja pari kertaa olen syönyt hyvällä omallatunnolla omatekoista hernekeittoakin.

Näitä syömisistäni kertovia postauksia on välillä toivottu, mutta nyt ajattelin kysyä yleisemmin ja ääneen haluatteko näitä lisää, onko määrä sopiva, vai jätänkö kokonaan väliin?

Muutamalle uudelle lukijalle toivotan tervetuloa, jostain teitä aina pompsahtelee mukaan leikkiin ja aina se on yhtä mukavaa!

Kysy mieheltä

Tuossa aiemmassa postauksessa tuli hauska kommentti liittyen kaappien tyhjennykseen ja tavaran minimalisointiin. Kommentissa Sirkku pyysi kysymään myös miehen mielipidettä siitä mitä astioita ja tavaraa saa laittaa pois. Totuushan on, että mies tuskin on koskaan kurkannut tuonne salin kaapin sisään. Ja jos kysyisin mitä säästetään olisi vastaus monen mielestä aika tyly: Ihan sama, mieluiten ei mitään!

Vastaus taas kuvastaa hyvin mieheni suhdetta astioihin, kuppeihin, kippoihin ja sisustuksen viimeistelyyn. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai kiinnostaa siltä osin, ettei rouvansa ihan selkä vääränä kanna kaikkea uutta ja vanhaa kodin kaunistukseksi ja miehen kauhistukseksi. Eli minulla on aivan vapaat kädet hävittää astioita, tai ostaa uusia. Toki kysyn minä aika herkästikin miehen mielipidettä erityisesti käyttöastioiden suhteen, ne pitää miellyttää molempia.

 Toisaalta en puutu lainkaan siihen, minkälaisia koneita ja vehkeitä mies tuonne autotalliinsa hankkii. Monesti kysyy tai ainakin kertoo etukäteen suunnitelmistaan, mutta luotan siihen että se mitä ostetaan on tarpeellista. Turhaa tavaraa ei tarvita tupaan eikä talliin.

Se on sisänsä järkevää, etten ihan kaikkea pois laitettavaa vie vielä kiertoon. Vuosi sitten muutti tytär pois kotoa ja sai  mukaansa ihan hyvän pesämunan astioita, pyyhkeitä, liinavaatteita yms. Loput mitä tarvittiin, ostettiin. Sama tulee toteutumaan muiden lasten kanssa sitten kun sen aika on. Yksi kaappi on täynnä ruoka-astioita, laseja, aterimia ja  muuta mitä nyt kuvitella voisi tarvittavan omaa kotia perustettaessa. Kaiken ostaminen uutena ja yhdellä kertaa on aika hinnakasta.

Ja nyt varmaankin haluatte tietää mitä tapahtuu kuvien astioille. Vastaus on lyhyt, ei mitään. Yläkuvan muumilasit nyt vaan on sellaiset joita en raaski hävittää. Ovat ostettu 90-luvulla jos oikein muistan. Meillä oli samanlaiset Peppi Pitkätossu-lasit, mutta niitä on enää yksi ehjänä. Näitä käytettiin vielä silloin kun ei ollut astianpesukonetta, ovat käsin pestäviä. Siitä syystä käyttö on nykyään todella vähäistä.

Alakuvan mukit ovat lasten ristiäislahjoja. Muumi ja myyrä keskimmäisen pojan, Pentikin kuppi nuorimmaisen. Kahvallisen lasiastian olen saanut pikkutyttönä isäni sukulaiselta. Enpä edes tiedä mikä se on, mutta ei siitä voi luopua! Takana näkyvä sokerikko on Arvilan alapohjasta tehty löytö, Arabian sinikuvioinen sokerikko on osa vanhempieni häälahja-asiastoa ja sininen grapponiakippo on lahja kummitädiltäni. Kaikki käytössä ja omaavat sen lisäksi jonkun muiston tai historian.

Että enpä taida kysyä mieheltä mitä teen kaappien sisällön suhteen.

Kaappi ja sen sisältö

Salin peilin alla nujuaa kaappi jonka sisältö on saanut uinua jo vuosia ruususen untaan.

Sitä ei ole vielä ikinä tyhjennetty esimerkiksi pölyjen pyyhintää varten.

Jos jotain astiaa on tarvittu, on ne aina tiskattu ensin.

(tämä vain ihan meillä käyneitä varten tiedoksi)

Ruusutapetilla blogin Nanna lanseerasi käyttöön uuden ja tehokkaan termin:

kylmästi kiertoon

Tämän kaapin sisältö saa luvan olla tänä keväänä tuon termin uhri.

 Ensin voisin käydä läpi tämän keski-ikäisyyden huipentuman, täti-ihmisen maljakkokaapin. Osa hyvinkin tarpeellisia, osa ei, paino jälkimmäisillä. Kaunettakaan ei ole kaikille liiemmin suotu. Jostain syystä juuri ne maljakot lymyilevät kaapin takaseinustan pimeydessä. Ikäänkuin kohtalonsa tiedostaen.

 Pöytäliina osio on kunnon emännän kauhistus. Puolustukseksi voin sanoa, että kyllä ne on kaikki silitettyjä. Osa kyllä aivan varmasti silloin kun oli vielä markat käytössä. Tarttisko tehrä jotain? Ja kuva valehtelee, tungosta on, sillä joululiinat ovat vielä kuivumassa pesun jäljiltä. Ne liinat kun ängetään tuonne toisten seuraan, ei yllä olevat laatikot tahdo enää avautua. Mutta onhan se hienoa omistaa kolme tusinaa pöytäliinoja!

 Astiapuolen logiikka on jotain ihan kummallista. Sitä kun ei ole laisinkaan. Että elkää Martat naurako ja hymiskö, kuva ei tällä kertaa valehtele. Ihan sulassa sovussa on parittomat kannet, kahviastiastot ja häälahjaksi saadut juomalasit joita käytetään vain jouluisin. Ehkä ne kaikki vaan tykkää toisistaan.

Kylmästi kiertoon.

Eikä mitään tilalle.

Itkujen loppu

Kehnosti kävi tänä talvena.

Niin mukavaa kuin näiden kanssa on muutama tippa tirauttaa, niin pian se on ohi.

Korin pohja häämöttää uhkaavan vakaasti,

oman maan sipulit on kohta syöty.

Erityisen ahkeria emme ole olleet, syy tilanteeseen on laadussa jossa ei ollut tällä kaudella kehumista.

Joku ihme pöpö nuita vaivaa ja mätänevät pois ennen aikojaan.

 Joten viimeiset kulhoon ja kulhosta nassuun.

Jos hyvin käy, uudet sipulit  istutetaan jo neljän kuukauden päästä.

Siihen tähdätään, heti vapuksi maahan, tai

viimeistään äitienpäiväksi.

Tervetuloa kevät, skipataan ohi koko talvi!

Vuosi alkaa viilillä

Minulta pyydettiin omatekoisen viilin ohjetta. Sellaisen saatte, mutta ette mitään kovin tarkkaa. Viilin teko kun taitaa alunperinkin olla ainakin näin kotitekoisena sellaista vähän sinne päin hommaa. Tarvikkeet ainakin ovat hyvin yksinkertaiset.
Ensimmäiseen viilisatsiin tarvitset puhtaan ja kuivan kulhon tai pari ja lautaset niiden päälle. Kaupasta punaisen viilin ja punaista maitoa, ehdottomasti täysrasvaista jos haluat hyvää ja pehmeän makuista viiliä. Tietääkseni myös laktoositon käy.

 Jokaisen kulhon pohjalle ruokalusikallinen kaupan viiliä siemeneksi. Ja mukaan mahdollisimman paljon sitä viilin päällä olevaa "kermaa". Siinä vaiheessa kun saat oman tuotannon käynnistettyä, voit käyttää omaa viiliä siemeneksi, tai ostaa taas kaupasta jos ei ole tälle herkulle säännöllistä tarvetta.

 Sitten taitaa seurata se vaikein osuus, maitotölkin avaaminen. Kun tölkki on saatu auki, kaadetaan maitoa kulhoihin, sinne viilitilkan päälle. Toiset tykkäävät sekoittaa, minä en. Tässä vaiheessa lautaset kulhojen päälle ja kulhot pinoon.

 Ja kulhopino jonnekin lämpimään paikkaan missä saavat olla rauhassa vuorokauden tai puolitoista. Meillä lämpimin paikka tuvassa on aina jonkun kaapin päällinen, leivinuunin päälle en ole laittanut, koska epäilisin sen olevan liian kuuma. Vuorokaudessa tai reilussa viilin pitäisi viiliintyä ja kulhot voi siirtää kylmään odottamaan syömistä. Jos et varma ajasta, niin kurkkaa kulhoon ja tönäise sitä vähän, eron kyllä huomaa maidosta ja viiliintyneestä maidosta.

Ja jääkaapista sitten vaan ääntä kohden. Omaani maistoin tässä yksi päivä päärynähillolla, olihan herkkua. Hillon toin Tallinnasta tuliaisina, siihen ei ole lisätty lainkaan sokeria. Hiilareita siinä on, johtuen mehusta, mutta ei nyt mitään mahdottomia siihen nähden että sitä syö kerralla lusikallisen. Elämässä kun pitää olla nautintojakin laihduttamisesta huolimatta!