Tätä hetkeä on odotettu. On kärsitty kolme vuodenkiertoa, kolmen kesän paahteet ja sateet. Vieläkään ei voi sanoa, että viimeistä listaa myöten on valmista, sillä ei ole. Ensi kesään, siihen neljänteen, jäi vielä muutama pienin pieni homman hyväkäs, mutta oikeastaan on ihan hyväkin että ne asiat saavat vielä päässä muhia, kuten lasikuistin ikkunakarmien sävy.
Tässä se on, rakas kotimme, Arvila. Uudessa maalissa, mutta muuten entinen. Kahdeksan vuotta sitten, talon ostohetkellä ajattelimme, että ulkovuorauksesta joudutaan uusimaan vähintään puolet, kaikki listat tehdään uusiksi ja talon maalaa ja raaputtaa yhdessä kesässä. Arvatkaa kuinka pieleen meni. Ihan täysin pieleen! On uusittu vain muutamia paneleita ja listoja, mutta uusiksi menikin koko alatippalista. Raaputukseen ja maalamiseen hupeni kolme kesää. Lasikuisti tuli kuitenkin korjattua ikkunoita ja ylös tunkkaamista myöten siinä samalla. Ja kuistista jouduimme vaihtamaan kaikki ikkunan alapuoliset panelit.
Kärsimykseksenne, ne ennen-kuvat.
Ja kuten tämän jälkeen tulevista kuvista huomaa, on muutama syreenipuskakin saanut kyytiä. Kaikki pensaat kuitenkin säästettiin ja vain siirrettiin toiseen kohtaan pihaa.
Mukavan avaraa, eikä enää auringon haalistamaa keltaista. Alapohjan tuuletus toimii paljon paremmin kun joka kissanluukun edessä ei ole pensasta tai kahta.
Lasikuisti näyttää sivusta hassun vinolta vielä korjaamisen jälkeenkin, mutta päättelimme, että kuisti on rakennettu ennen vatupassien aikakautta, tai sitten koko laite oli silloiselta kirvesmieheltä hukassa. Tai sitten on nautittu liikaa miestä väkevämpää koko työmaan ajan.
Komeasti se talo kalliollaan seisoo. Ikinä ei tarvitse pelätä tämän rakennuksen kanssa perustusten vajoamista.
Eipä uskoisi jos ei tietäisi, että lasikuistin ikkunan alapuolella olevat panelit ovat uutta, ja yläpuolella olevat vanhaa. Niin samanlaista helmiponttia löysimme uutena kuin vain on mahdollista löytää valmistuotteena.
Ikkunoiden karmit loistaa vielä synkän ruskeina, uuden maalin saavat ensi kesänä. Mietteissä on maalata ne samalla tummalla sävyllä kuin ulko-ovet. Silloin vaaleat ikkunat tulisivat paremmin esiin ja niiden välisen peitelistankin voisi laittaa tummaksi.
Kauniit paripeiliovet löytyi paneloinnin alta. Alkuperäiset nämä ovet eivät ole, mutta osattiin sitä tehdä peiliovia myös 1970-luvulla jolta ovet ovat. Ovien päälle soviteltiin aitasta löytynyttä alkuperäistä ikkunaa, mutta ikäväksemme se ei tuohon mahdu. Oven karmit ylettää ikkunankin karmeiksi ja joutuisimme tuhoamaan koko paketin jos haluaisimme tuohon sen alkuperäisen ikkunan. Nyt tyydymme maalaamaan tuon ruskean uudemman ikkunan vaalean harmaaksi.
Kodinhoitohuoneen ovi vasemmassa reunassa on räävin näköinen, onhan se nykyajan ovi. Tuosta kun aika jättää, niin lupaan, että aukkoon tulee edes vähän vanhaa muistuttava ovi, ja sellainen jonka voi maalata. Mutta nyt tuntuu haaskaukselta vaihtaa toimivaa ovea pois vain siksi että se näyttää väärältä. Tuo tilapäiseksi tehty piskuinen terassi tehdään uusiksi kunhan jaksetaan, portaat ei kestä enää kovin montaa talvea ja onhan sekin yhtä ruma kuin ovi.
Iso urakka, mutta jokainen maalipisara oli siihen vuodatetun hikitipan arvoinen. Onhan tämä kuin eri talo kun maali ei hilseile, listat ovat kunnossa, lasikuisti on nostettu häpeällisestä notkostaan, sen ikkunat on kunnostettu ja kaikki rikkinäiset lasit vaihdettu uuteen.
Ja koska jokainen remonttia tehnyt tietää, että yksi remontti johtaa toiseen ja kolmanteen, niin arvatkaapa mikä on se tämän tarinan kolmas. Se on tuo katto. Ihan pakko juttu maalata katto mahdollisimman pian. Laikukas vihreä oli ihan varmasti kiva väri keltaisen kanssa 1970-luvulla, mutta nyt vuonna 2013 siniharmaa ulkovuoraus tarvitsee kumppanikseen graffitinharmaan katon.
.jpg)
