Varaslähtö

Huomenna alkaa huhtikuu, ja sen kunniaksi päätin, että nyt meillä alkaa pääsiäinen. Ekat kinderit ja mignonit on jo mussutettu parempiin suihin ja tänään laitoin esiin silmänruokaa. Ohra iti taas kuin häkä. Pussissa luvattiin elämää noin viiden vuorokauden kuluttua, mutta nämäpä olikin iduilla jo kahden vuorokauden kuluttua! Lakastuminen on siten odotettavissa juuri sopivasti pääsiäiseksi.

Tänäkin vuonna ruohot pääsi talon alta löytyneisiin kippoihin. Näitä ei viitsi enää oikein käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa, mutta sääli on piilotella kaappeihinkaan. Ruohon ehdoton kaveri on nämä "piipunrassi"tipuset. Niitä oli jo silloin n. 40 vuotta sitten kun minä olin lapsi. (huomatkaa, ikähän ei kaivele sitten yhtään)

 Pajunkissojakin oli ihan pakko saada. Eikä tarvinnut eden kahlata haaroja myöten lumessa. Viime yön liki 20 asteen pakkanen ja muiden öidenkin pakkaset on tehneet lumesta kovaa. Puskille pääsi vaivatta, mutta suurin tuska olikin löytää tästä läheltä puska jossa olisi myös noita kissoja. Parhaimmat puskat menetettiin viime vuonna ojien perkuussa ja nyt on pajut muutaman vuoden vähän kortilla.

Kuvan otin vähän hassussa valossa, mutta oli ihan pakko kun aurinko paistaa noin kirkkaasti salin ikkunasta vielä viiden jälkeen illalla. Jos ei kevättä vielä lumien sulamisesta huomaa, niin valosta ja auringosta voi jotain päätellä. Kyllä se kevät siellä nurkan takana kolkuttelee, ei voi mitään.

Viikonloppuna olisi työnä istutella kaikki esikasvatettavat siemenet purkkeihin. Se ei ole ollut oikein koskaan minun lajini, mutta kokeillaan taas. Viime vuonna onnistuin tomaatin kanssa ja siitä pienestä aluksi muutaman sentin taimesta saatiin monta kiloa kirsikkatomaatteja kasvihuoneen lämmössä. Nyt on kokeilussa ystävältä saatuja amppelitomaatin siemeniä. Kiitos, niistäkin saisi tulla monta kiloa satoa.

Kaikkea ei tarvitse osata tehdä itse

Minulta onnistuu  perussukan tai -lapasen neulominen. Raitojakin saan aikaiseksi, tai oikeastaan teen niitä mielelläni kun niistä raidoista voi laskea että toisesta parista saa samanlaisen ekana neulotun kanssa. Ja minusta näyttävätkin kivalle. Sitten vastapainona on turha odottaa minkäänlaista kuviota. Riemukseni niitä kuviollisia saa ostaa valmiina. Nämä harmaat tilasin samalla entisöintikurssilla käyvältä rouvalta. Hänellä oli eräs kerta tällaiset kädessä ja minä ihastuin heti. Sisko sai punaiset ja minä harmaat.

 Nämä, maailman ohuimmasta langasta tehdyt on ostettu Virosta sinne tehdyltä käsityömatkalta. Kävimme Viljandin liepeillä sijaitsevassa museossa ja siellä oli myynnissä paikallisten tekemiä töitä. Kaikki käsintehtyjä.
Nämä punaisella koristellut huusivat minulle, osta! Pari talvea ovat olleet ne lämpöisimmät sormensuojat punaisen untuvatakin kanssa. Eikä ole tullut toisia samanlaisia vastaan.

 Joka peukalokin on tehty samalla kuviolla. Kuvasta voi jokainen laskea, että ei siinä montaa silmukkaa ole.

Joskus on mukava maksaa siitä ettei osaa itse.

Tapetteja

Olen joskus kai luvannut kuvata talomme vanhoja tapetteja.

Nyt sain vihdoin ja viimein aikaiseksi kaivella niitä säästyneitä paloja esiin ja kuvatuksi niitä.

Talosta löytyy vielä yksi kohta jossa on alkuperäinen, ihan ensimmäinen tapetti paikoillaan.

Se paikka on eteisen vintin portaikko.

Tuota paikkaa tullaan varjelemaan remontissa ja kaunis ruskea kukkatapetti saa jäädä seinälle repaleisuudestaan huolimatta. Aika hämyisä on ollut eteisemme tuolla ruskealla tapetilla ja ruskeiksi maalatuilla seinäpaneeleilla ja lattialla. Eipähän ole lika ja rapa näkynyt.

 Tapetin yläosassa on säästynyt pala reunanauhaakin. Sen käyttö kai kuului sen aikaiseen sisustusmuotiin, sillä jokaisessa huoneessa on ollut seinän yläosassa tuollainen nauha alimpien tapettien kanssa. Tuvasta niitä saatiin säästymään vain parin sentin paloja ja nekin on nyt hukassa. Edelliset asukkaat oli repineet kaikki tapetit pinkopahveineen pois eivätkä tajunneet säästää yhtään palaa muistoksi. Vähän harmillista ja listojen alta sitten kaiveltiin talteen niitä pieniä paloja mitä siellä vielä oli.

 Isännänhuone on vielä remontoimatta, mutta sieltä on saatu esille pala tapettia uuden oviaukon teon yhteydessä. Tapetti on todella tummaa, kuva antaa ihan liian haalistuneen vaikutelman, mutta alkuperäisissä väreissä on ollut voimakkaan tumman vihreä, voimakas luumu ja lähes musta väreinä. Meidän makuuhuoneessa on ilmeisesti alimpana ihan yhtä tumma tapetti. Taisi nekin olla 1920-luvun sisustusihanteiden mukaisia. Talon kaikki tähän mennessä löytyneet ihan alimmat tapetit on olleet jonkinlaisia kukka-aiheisia tapetteja. Minulla onkin se käsitys, että sen aikaiset tapetit oli joko jonkinlaista kukkaa, tai sitten yksinkertaista raitaa.

 Tästä palasta huomaa eron, miten vaaleiksi on tapetit muuttuneet nykyaikaa kohti tultaessa.

Tällä kertaa tapeteista ei enempää, kirjoitan muita huoneita erilliseen juttuun. Salin ja tuvan kammareissa tapetteja saatiinkin aika hyvin säästöön. Voi kun ne olisi saaneet jäädä seinällekin, etenkin ne kauniin siniset.

Vanhan talon korjaajan ja sen elinkaaren kirjaamiseksi museovirasto on luonut nämä huippusivut. Tuolta sivuilta aion nyt kurkkia ja etsiä josko löytyi meidänkin tapetteja. Huippumäärä sinne on tallennettu entisaikojen sisustushistoriaa. Käykäähän ihastelemassa, valkoista ja haaleaa pintaa on turha hakea.

Lastenlastenlastenlapset

Kuulostaa ihan kuin olisi jäänyt jumi päälle, mutta niin ei ole.

Eilen siunattu pappani oli sitä harvinainen mies, että hän ehti nähdä viidennen polven syntymän.

Jopa monikossa.

Ja koska mummo on vielä elossa, jatkaa viisi polvea sukua eloaan ja kasvuaan.

Se elo onkin ollut meidän perheessä viime viikkoina melkoista arjen hapatusta.

Siivousta, ruuanlaittoa, pyykkäystä, kaupassa ravausta ja kaikkea muuta.

Tuntuu että blogi on hunningolla niin monen muun asian lisäksi.

Arvontavoitot(kin) on vielä tilaamatta ja sen sata asiaa tekemättä.

Onneksi näin sunnuntaisin ei voi hoitaa asioita, siivouksen jälkeen saa löhötä ihan hyvällä tunnolla.

Kaksi nuorinta poikaa keksi itselleen viikonloppuna uuden kivan ruokailupaikan.

Ruokakaapin alla oleva pöytä on vähän ruokapöytää korkeampia ja jakkaralla syöden sinne saa kätevästi jalat alle. Varsinaisessa ruokapöydässä etulevy tulee niin alas, että jalat jää ulkopuolelle.

Kuten monessa muussakin perheessä, odotellaan meillä kevättä malttamattomin mielin. Topat on vielä pakko pitää esissä, sillä aamuisin on sikakylmä, jopa -10 astetta.

Välikautta kaivettiin jo vähän esiin ja uuttakin hankittiin. Järkyttävää huomata, että pojista vanhin alkaa pikkuhiljaa siirtyä aikuisten kokoon. Icepeakin takissa lasten koot oli auttamattomasti kittanoista ja miesten pienin juuri sopiva. Samalla aiemmin hyväksi havaitulla takkimerkillä jatkettiin.

Selasin siinä ohessa kesävaatteet läpi ja totesin, että uutta tarvitaan kuopukselle.

Vaikka olisi kylmää kesää luvassa, niin kahdet shortsit on vähän liian vähän.

En ehtinyt naputella vielä shortsitilausta henkkamaukalle, joten voitteko muutkin olla tekemättä. Jäisi meille parit oikean kokoiset shortsit enemmän. Ihan sitä perusmallia, sekin jo monena kesänä hyväksi havaittu.

Ja oikeasti, minun kädet on kyynärpäitä myöten ristissä jotta saadaan lämmin kesä.

Ei tämän talven jälkeen hevin jaksaisi ennätyskylmää suvea,

eihän?

Hellapoliisin oivallus

Minä kun meidän perheessä olen se hellapoliisi ja ruokapäivystäjä,

niin ne pienet naisen aivosoluista lähtevät oivallukset liittyvät usein ruokaan.

Tämä oivallus käyttää ylijäämä"ruokaa" tehokkaasti hyödyksi.

Jos olette joskus keittäneet mehumaijalla mehua, niin tiedätte että sinne mehusäiliön pohjalle jää aina semmonen sakka josta ei enää saa hyvää mehua. Haaskuulta tuntuu sen roskiin heitto, mutta minä en ole keksinyt sille mitään käyttöä.

No viimeksi kun keittelin mehua, niin roiskahti sitten sitä mehua kupariselle puuhellan vesisäilön kannelle. En kerinnyt alkaa sitä siinä tohinassa pyyhkimään ja onneksi niin.

Hapan mehu oli tehnyt ajan kanssa taikoja.

Kansi näytti ensin tältä:

Ei se ollut likainen, mutta silti ruma noin pahasti tummuneena. Ja laiskana emäntänä en ole käynyt sitä hankailemaan millään kuparinpuhdistusaineilla.

Eikä enää tarvitse.

Oivalluksen seurauksena laitoin kannen likoomaan siihen mehusakkaan.

Annoin olla hetkisen, pyyhin ja pesin ja silmiä häikäisevä lopputulos on tässä:

En tiedä mitä tuo käsittely tekee kuparille pitkällä tähtäimellä, mutta kiiltäväksi se ainakin metallin saa.

Eli jos kokeilet, niin omalla vastuulla.

Minä ajattelin kokeilla seuraavalla mehunkeitolla vanhan kuparisen kahvipannun kirkastusta.

Sellainen olisi navetassa ja sitä en saanut puhtaaksi edes myrkyillä.

Prosessista on tärkeä mainita vielä se, että en lisää sokeria sinne mehumaijaan vaan keitän sokerin mehuun erikseen kattilassa. Siispä kuparinkäsittelyliemeni oli sokeritonta.

Mitäpä sitä ei kätevä emäntä hyödyksi käyttäisi!

Toiset

Toiset meni viikonloppuna Lahden Raksamessuille.

Toiset skippasi ilmaiset liput ja tuurilla löytyneen hyvän parkkipaikan,

ja suuntasivat auton nokan kohti kirppareita.

Ei vaikea arvata kumpaan lahkoon minä ja mies kuuluimme sunnuntaina.

Lapset mummolaan, ja tekemään pitkästä aikaa ihan kahdestaan kirpparikierros.

Saldo jäi sisustuksellisesti laihaksi, suorastaan olemattomaksi,

pienimmän pojan silmissä kierros oli täydellinen.

Äidin koriin hypähti kaksi aarretta,

Duplon puimuri ja betoniauto.

yhteensä 11e

Voi pojat että näillä on leikitty. Vaikka pikkulegoilla leikitään todella paljon, niin kyllä duplotkin vielä kiinnostaa. Etenkin erilaiset ajoneuvot ovat nykyään kovassa leikkikäytössä.

 Lopuksi pitää vielä esitellä pienimmän tekemä vaahtijarobotti. Se kuulemma vartioi molempien poikien unta ja pitää kutsumattomat vieraat loitolla.

Kyllähän nyt kuka tahansa näin hurjaa robottia pelkää!

Eipä tässä muuta asiaa sitten ollutkaan, kevätväsymys yrittää iskeä ihan toden teolla.

Minä sinnittelen vastaan mutta väsymys on silti aikamoinen.

Onneksi parin viikon päästä on tiedossa retki Tallinnaan.

Pientä piristystä tänne harmaaseen kevääseen ja lumisateeseen.

Ryöstö tai pelastus, miten sen nyt ottaa.

Sieltä viime syksyisestä koulun huutokaupasta kotiutui vielä tavaraa.

Silloin emme heti saaneet peräkärryä mukaan, ja näiden haku venähtikin sitten talven yli.

Koulua on laajennettu jo ensimmäisen kerran 1920-luvulla. Sen jälkeen on tehty monenlaisia remontteja ja uudistuksia. Joku oli ollut fiksu ja oli kerännyt koulun karmilistoja vintille. Nyt ne kuitenkin katsottiin myymisen arvoisiksi ja jotta olisivat mahdollisimman lähellä alkuperäistä paikkaansa huusin ne meille.

 Sääli ne oli viedä pois alkuperäisesti paikastaan, mutta vaarana oli niiden joutuminen ties minne. Enkä huutanut niitä pelkän pelastamisen takia. Oma lehmä oli ojassa aika vahvasti kun meiltä puuttuu lähes kaikki talon ovien karmilistat. Nyt voi olla ettei niitä tarvitse enää hankkia, ovia olisi ammattikoululla kolme kipaletta valmiiksi kunnostettuina. Loppujen kunnostus venyy vielä. Heti kun mies ehtii, hakee hän ovet ja sitten päästää mallailemaan minne oviaukkoon ne parhaiten käyvät. Jospa vihdoin päästään eroon rumista 70-luvun ovista ja karmilistoista ja saataisiin sisätiloja yhtenäisemmiksi.

 Mukana tuli muutama pätkä kaunista kattolistaa. Sormet syyhyää päästä putsaamaan sitä. Pätkät saattavat riittää juuri ja juuri eteiseen.

 Yhdessä listassa on teksti: puhelin kamari. Onkohan näiden paikka ollut entisen opettajan asuntolan puolella, koululla tuskin on ollut puhelinta kovin aikaisin. Listojen siirtyessä meidän seinille on tarkoitus kirjoittaa jokaiseen listaan sen alkuperäinen paikka. Tietävät sitten tulevatkin polvet mistä listat ovat kotoisin.

Että eipä tässä muita kesäsuunnitelmia tarvita.

Listojen putsausta on tiedossa.

Tilkkupäivät, Espoo Dipoli, avoinna yleisölle klo 12-15.

Otsikossa jo se tärkein asia.

Käykäähän lähellä asuvat katsomassa tänään 5 euron sisäänpääsyllä tilkkujen ihmeellistä maailmaa.

Itse vietin Tilkkuluolassa lauantain ja mukavaa oli. Tapasin myös yhden lukijani, terkkuja hänelle!

Järjestävät killat ylläpitävät toimintaansa tilkkupäivillä pidettävillä arpajaisilla.

Kuten tavallista, osallistuin minäkin ostamalla pari arpaa.

Kerrankin napsahti ja voitin,

Pääpalkinnon:

Värit ovat luonnossa hehkuvan kirkkaat, kuvaan en onnistunut niitä vangita.

Tilkkupeiton kukat on ommeltu ja tikattu käsin.

(homma johon minä en kykene)

Joten kipin kapin kaikki sankoin joukoin paikalle.

2012 vuoden tilkkutapahtuma on Vaasassa.

Alku

Samalla kun päätin raottaa teille Arvilan tarinaa, päätin aloittaa sen ihan alusta.

Tietoni pohjautuvat hyvin pitkälle kolmiosaiseen opukseen oman kunnan historiasta, osa on kyläläisten kertomia tarinoita talomme aiemmista asukkaista, osa on vintin aineistosta löytynyttä tietoa.

Historian opuksen mukaan kylämme tarina alkaa jo ammoisista ajoista.

Onpa kylältä tehty merkittävä muinaislöytökin,  hopea-aarre.

Aikaa kului ja kylä kasvoi.

1600-luvulla kylällä oli jo 20 savua, eli taloa.

Ja kuten kylät täällä aikoinaan, oli tämäkin kylä ryhmäkylä, siitä kuitenkin merkittävä, että tämä oli selkeästi talonpoikaiskylä kartanon puuttuessa lähiympäristön maisemista. Talot navetoineen sijaitsivat vierekkäin ja pellot kylän ympärillä sarkoihin jaettuna. Isojako muutti tilanteen ja marraskuussa 1860 rekisteröidyssä isojaossa on kylä jaettu 28 talonumeroon. Talomme kuuluu numeroon 26.
Isojako ei kuitenkaan toteutunut täysin, ja jossain vaiheessa herättiin vaatimaan uusjakoa täydentämään ja korjaamaan osin kesken jäänyttä isojakoa.

Uusjako venyi 1900-luvun paremmalle puolelle 1920-luvulle kun Anselmi Arvila teki siitä esityksensä ja siirti oman talonsa, eli tämän talon pois ryhmäkylästä omien maiden laidalle. Tällä hetkellä asumme parin kilometrin päässä talon alkuperäisestä paikasta ympärillämme maat jotka tulivat iso- ja uusjaossa tälle tilalle.

Eri kirjallisista lähteistä tehtyjen päätelmien perusteella, Anselmi Arvila ei ollut alkuperäisiä kyläläisiä vaan tuli kylälle joko vävyksi tai uudisasukkaaksi ostamalla tilan.

Perinteisesti Suomen kylät ovat olleet kovin sisäänpäinlämpeneviä. Suurin osa avioliitoista on solmittu oman kylän sisällä, lähikylästä on vielä saatettu hankkia puoliso, mutta erittäin harvoin sen kauempaa.
1700-luvun loppupuolelta tiedetään jakso jolloin kylässä solmittiin 38 avioliittoa kyläläisten kesken ja vain muutama kylän ulkopuolelle. Muut tulevat ja aiemmat vuodet olivan tuon ajanjakson kaltaisia naimatilastoissa.

Talollisilla naimakaupat oli myös tärkeä osa maapolitiikkaa. Se mistä hankittiin puoliso saattoi olla iso merkitys maiden omistuksen kannalta.

Anselmin (s.1880) puoliso Hilma (s.1886) oli kuitenkin tältä kylältä.

Melkoinen yhteensattuma on, että Hilmalla on sama syntymäpäivä kuin minulla!

Anselmin vanhemmat (s. 1849 ja 1854) on haudattuna sukuhautaan, mutta sitä emme tiedä missä he asuivat tai mistä olivat kotoisin.

Anselmi ja Hilma saivat neljä lasta. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Esikoinen Aimo syntyi 1914 ja loput lapset tasaisesti parin vuoden välein.

Mielenkiintoista on laskea minkä ikäisinä tuolloin saatiin lapsia.

Anselmi syntyi 31-vuotiaalle isälle ja 26-vuotiaalle äidille.

Anselmi taasen oli 34-vuotias esikoisen syntyessä ja puolisonsa 30-vuotias.

Vihkivuosiansa ei ole tiedossani joten sitä en osaa sanoa, syntyivätkö lapset kuinka nopeasti avioliiton solmimisen jälkeen. Ihan nuorina lapsia ei tässä tapauksessa kuitenkaan saatu.

Anselmista olen saanut mielikuvan oppineena miehenä.
Kylällä hänen on mainittu olleen omilla tiluksillaan kuin kartanonherra.
Hänet löytää myös kunnanvaltuustosta vuosilta 1926-1928.

 Vanhimmasta pojasta Aimosta kasvatettiin tilan jatkajaa, ja veljensä Paavon oli tarkoitus asustaa tilasta lohkaistussa torpassa.
Kohtalo kuitenkin puuttui peliin perin surullisella tavalla joskus sotien jälkeen.
Aimon valitsemaa morsianta ei hyväksytty hänelle vaimoksi ja tulevaksi emännäksi tilalle joten Aimo suuttui asiasta niin kovin, että katosi jälkiä jättämättä.
Paavosta tuli tämän myötä tilan jatkaja, vanhapiikasiskot Maila ja Elli muuttivat torppaan.
Aimosta kuultiin seuraavan kerran 90-luvulla kun hän palasi oman seurakunnan multiin vain vuosi veljensä jälkeen. Samalla selvisi hänen viettäneen nämä kaikki vuodet Australiassa perheellisenä miehenä. Oli palannut vanhuudenpäivillä Helsinkiläiseen vanhainkotiin, mutta ei kertonut paluustaan kenellekään.
Sellainen kohtalo meidän karhun tekijällä.
Perinnönjaossa talon irtaimisto karhuineen jaettiin halukkaille sukulaisille.
Karhu onneksi jäi ihan lähelle tähän kylällä ja palasi reissultansa kotiin.

Paavo on tilan toinen ja viimeinen Arvila-niminen isäntä. Vaimo Helvi löytyi täältä omalta kylältä.
He saivat yhden lapsen joka suruksi ja murheeksi syntyi kehitysvammaisena.
Piti tehdä järjestelyjä miten turvata hänen elonsa vanhempien kuoleman jälkeen ja mihin menevät maat ja mannut rakennuksineen.
Metsät ja pellot pilkottiin pikkuhiljaa erilleen kantatilasta.
Siihen jäi vielä pieni pläntti maata ja rakennukset jotka päätettiin Helvin kuoleman jälkeen myydä pois.
Arvilan osti ensin eräs lapsiperhe. Tekivät vähän remppaa ja sitten totesivat että myyntiin.
Toukokuisena viikonloppuna taloesittelyyn saapui sitten eräs Katja puolisoineen. Vanhaa maatilaa oli etsitty jo viitisen vuotta, epätoivokin paino välillä niskassa.
Kunnes tultiin Arvilaan ja todettiin, olisko se nyt sitten tässä.
Ja olihan se.
Arvilan tarina sai uuden alun ja jatkuu taas.

Talvitympäännyksen hoitoon

väriterapiaa.

Ostetaan vihreää kaupasta jos kerran luonto ei sitä suo.

Vaatetta ekaluokkalaiselle ja hiukan kuopuksellekin.

Kyllä shoppailu vaan on mukavaa!

Arvila vuonna 1936

Vintiltä löytyi kirjanen jota luulin aluksi ihan toissijaiseksi talon historian kannalta.

Tarkemmalla tutkimisella kirjanen osoittautui tiedon puolesta oikeaksi aarteeksi.

Talon poika Aimo on tehnyt kyseisestä vuodesta maatalouden kirjapidon ja luetteloinnin.

Sen mukaan tiedämme nyt jopa haravien lukumäärän, ja sen, että kananmunia on tässä talossa piisannut.

30-luvulla kuntamme oli vielä hyvin maatalousvoittoinen. Arvila lukeutui keskisuuriin talonpoikaistiloihin, metsämaata oli tuolloin 83,75 hehtaaria, varsinaista peltoa 28,5 hehtaaria ja muuta maata 10,5 hehtaaria.

Salaojaa oli vedetty jo 1740 metriä. Rakennuksia oli tuon luettelon mukaan asuinrakennus (arvo 45 570 mk), talli/navettarakennus, sikala, aitta, kuivausriihi, sauna, puintilato, kolme niittylatoa, perunakellari, kaivo ja vesijohto(!).

Koneita tilalla oli höyrykoneesta (arvo suurempi kuin navetalla) separaattoriin. Toki silppukoneet yms. olivat vielä hevosvetoisia, mutta kaikkia töitä ei tehty enää käsin. Heinä kuivattiin vielä kuitenkin seipäillä. Niitä taloudessa oli 800 kpl.

Eläinten luettelo on mielenkiintoinen. Hevosia on 4, Poju, Tuima, Polle ja Virma. Epäilen kaikkia ruuniksi vaikka talolle on vuokrattu muualta orilaidunta.

Lisäksi navetan puolelta löytyy sonni "Jaska", arvokkaampia lehmiä 2kpl, tavallisia 11kpl. Nuoria sonneja on yksi ja vasikoita kolme. Sikoja on vanhempia kolme ja porsaita 5.

Pässin lisäksi navetassa on pitänyt majaa 15 lammasta.

Siitoskukkokin löytyy ja sille seuraksi 80 kanaa ja 63 kananpoikaa.

Eläimiä on ollut jo niin paljon, että niitä varten on palkattu oma karjakko.

Kirjanpidon mukaan hänelle on maksettu lokakuussa 1936 palkkaa 250 mk, apulaisensa Taimi (tai toinen karjakko) on saanut samaisena aikana palkkaa 200mk.

Lokakuun muita menoja on mm.

-kangasta emännälle 225mk

-2 pakettia kahvia 65mk

-ajurille 343mk

-lautasia ja lusikoita 74mk

-sähkölasku 254mk

-mylly tullia 180mk

Lokakuun menot ovat olleet 4206mk, tulot taasen 5661 markkaa.

Tuloja taloon on tullut mm:

-myyty voita 12kg 288mk:lla

-12kg maitoa 17,40 mk:lla

-rukiin myynnistä 366mk

-myyty porsas 125mk.

Lisäksi on käytetty edellisen kuun säästöjä ja nostettu elämiseen talletustililtä 750mk.

Talven varalle on varastoissa ollut koivuhalkoja 38m3 ja sekahalkoja 28m3.

Omaan korvaan kuulostaa melkoisen vähältä kun ajattelee, että kaikki lämmitys ja ruuan laitto on tapahtunut puilla. Lisäksi navetta ja sauna ovat vaatineet omat puunsa. Ehkä niitä on tehty lisää talven mittaan.

Polkupyörä on ollut tuohon aikaan arvokas kun sen arvoa 800mk vertaa karjakon 250mk:n kuukausipalkkaan. Lastenrattaiden arvoksi on laitettu 100mk ja ompelukoneen arvoksi 1600mk.

Talon kirjaston arvoksi on arvioitu 100mk.

Kaikesta vintiltä löytyneestä on tullut sellainen kuva, että talonpoikaisuudestaan huolimatta perhe oli sivistynyt. Moni uutuus löytyi talosta aika pian sen markkinoille ilmestymisen jälkeen, lapset kävivät kouluja ja yhteiskunnallisissa asioissa oltiin aktiivisesti mukana. Kaikilla on ollut hyvä luku- ja kirjoitustaito. Lehtiä ja kirjoja on taloon tilattu paljon.

Tähän asti vanhin kirja on tässä, likainen ja vähän jo resuisen hauras

Tohtori Martti Lutheeruksen Lohdutus Sairaille ja Kuolevaisille.

Kirja on vuodelta 1853. Tuntuu ihan käsittämättömältä että se on selvinnyt tuolla vintillä ja ties missä noinkin hyväkuntoisena kaikki nuo vuodet. Kaikki sivut ovat tallessa ja kirja on vielä täysin luettavissa.

Niin ja on talosta löytynyt soittokonekin, luulisin sen tarkoittavan gramofonia, arvo 1200mk.

Heinäkuulta pitää vielä mainita isännän retkeilymenot 64,80 markkaa.

Olisipa kiva tietää mitä tuo retkeily pitää sisällään!

Salppurin kisat eilen ja 1936.

Voisin laittaa pääni pantiksi, että kisojen iltajuhla vuonna 1936 ja eilen olivat hiukan erilaiset.

Edellisen kerran olen ollut kisoissa jotakuinkin 10 vuotta sitten. Eilen tuli taas tilaisuus mennä, mutta koska oma rauha ja yksinäisyys kotona voitti, menin vasta ilotulituksen aikaan illan konsertteihin.

Illan saldosta sanon, että Matti Nykänen ei osaa laulaa, Matti ja Teppo näyttävät ihan samoilta kuin lapsuudessani ja Yö-yhtye oli muuttunut siitä kun näin sen viimeksi legendaarisella Kasisalilla 80-luvulla.

Lisäksi kannattaa mainita, että yleisöstä olin niiden viiden selvän joukossa.

Vintiltä löytyi taannoin vertailuksi  vuoden 1936 kisaohjelma.

Ensimmäiset kisat käytiin Salpausselällä jo 1923.

Lajit kutakuinkin samoja kuin nykyäänkin. Mäkihypyssä oli vielä silloin erikseen kansallinen alle 18-vuotiaiden sarja. Palkintojen jako on ollut erillinen maksullinen tilaisuus.

Muuta mainitsemisen arvoista on Lahden Seurahuoneen puhelinnumero. Puhelimeen nimihuuto Seurahuone, niin keskus yhdistää. Tämä selvisi Seurahuoneen omasta mainoksesta.

Kisaohjelman yhteydessä vintiltä löytyi samalta vuodelta linja-autojen aikataulut.

Matka täältä kylältä kaupunkiin on vienyt n. 1,5 tuntia. Hintaa erään toisen dokumentin mukana matkalla on  ollut 22 silloista markkaa. Sitä en tiedä onko tuo yhdensuuntainen hinta vai meno paluu.

Paikka matkalle on pitänyt varata etukäteen telefoonilla numerosta Lahti 816.

Metkaa on ollut matkustaminen sen ajan kalustolla ja teillä, luulisin.

Viikonloppuna olikin aikaa penkoa lisää näitä vintiltä löytyneitä menneisyyden dokumentteja. Lisää postauksia niistä on luvassa ensi viikon aikaan.

Keväistä viikkoa kaikille!

Geometrialaatikko, osa 2.

Kiitos kaikille kauniista kommenteistanne edellisessä postauksessa <3

Täällä arki jatkuu ja hyvä niin.

Geometrialaatikko ei kokenut käsittelyssäni kovinkaan kummoista muodonmuutosta.

Minusta se ei sopinut maalattavaksi, joten laitoin pintaan saman Osmon öljyvahan jolla olen käsitellyt tuvan tasot ja pöydät. Laatikosta tulikin aika samansävyinen niiden kanssa.

Alkuperäinen tarkoitus laatikolla oli tulla miehen kahvinkeittotarpeiden säilytyspaikaksi. Se ei onnistunut sillä kahvipurkkinsa ei mahdu tuonne liukuoven taakse. Täytyy löytää kapeampi purkki tai muuta täytettä.

Tässä kuvassa laatikon värisävy on lähinnä oikeaa.

Lisäksi tuo kansi ei liu niin nätisti ovena kuin toivon, joten siellä ei voi olla mitään sellaista jota tarvitaan tuvassa monta kertaa päivässä. Ajattelin kyllä vielä kokeilla josko kynttilän pätkällä voiteleminen auttaisi ovea parempaan kulkuun.

Olispa ollut kiva jos laatikoita olisi se kaksi. Molemmille puolille omat. Nyt toinen puoli näyttää ihan hassulta ja kaikki on eri korkeudella. Alhaaltakin puuttuu koristelista joka peittäisi kaappien muovijalat. Mies tekee sen kuulemma heti kun minä saan piirretyksi mallin. Mietinnässä on vielä millä värillä lista maalataan. Minusta lattiaväri voisi olla hyvä.

Lopuksi vielä kuva pienestä löydöstäni kun kävin vintillä etsimässä kadonneita lp-levyjämme. Siinä eristeiden päällä nökötti mitä siroin pieni kanelipurkki. Korkeutta söpöydellä on vain tulitikkuaskin verran. Ei ole ennen vanhaan turhaan kanelia törsätty. Meillä purkin määrä taitaa mennä yhdellä pullanleipomiskerralla.

Mutta mutta, ulkona on tullut vuorokaudessa liki 10 senttiä lisää lunta. Ei naurata enää.

Se sen sijaan saa suupielet hymyyn, että lapset menevät viikonloppuna yöksi mummolaan.

Ah, ihan rehellisesti myönnän nauttivani!

Yksi on poissa joukosta

Tämän väistämättömyys on ollut selvää jo jonkin aikaa,

silti viestin saaminen ja lukeminen teki kipeää.

Pappani nukkui tänä aamuna pois.

Vaikka pappa ei enää fyysisesti ole läsnä, elää hän vielä mielessä.

Kiitollinen olen elämälle,

sain kasvaa aikuiseksi isovanhempien kanssa.

Sain kertoa heille jokaisen lapseni syntymän, ilot ja surut.

Nyt joukko on käynyt harvaksi, jäljellä on enää mummo.

Kaipaan

Ikkunoista näkyviin valkoisiin maisemiin olisi jo aika saada muutosta.

Minä kaipaan vihreää ja vähän väriä sen vihreän keskelle.

Haluan upottaa sormet multaan, kitkeä, myllätä, istuttaa ja kasvattaa.

Haluan, että puutarhassa näyttää taas tältä:

Kuvat on viime vuoden touko- ja kesäkuulta.

Kuvien maisemia odotellessa voi sitten suunnitella mitä pihassa tehdään tänä vuonna.

Jännityksellä odotan miten alimman kuvan oikealla olevat pionit seviytyivät niiden kasvupaikan siirtämisestä ja tästä talvesta. Kukintaa on turha odotella vielä muutamaan vuoteen.

Joten lumet, hus hus pois ja äkkiä!

Arvottu on

Arvonta meni sittenkin ajan puutteen takia pikatyyliin.

Sain tänään päivällä meille pari siskon lasta ja lisäksi tapasin toisen kerran elämässäni

Saksan siskoni. Siksipä piti aloittaa tämä aamu siivoamisella kun muu perhe oli häädetty laskiaismäkeen.

Nyt vieraiden ja lasten nukkumaanmenon jälkeen ei jaksa muuta kuin olla.

Ei meinaa enää vanha jaksaa ilta(yö)menoja.

Mutta arvontaan.

Voittajat ovat Sukka-Mari ja Pilvitarha, onnittelut voitosta!

Käykää valitsemassa täältä kassi mieleisellä kuosilla ja laittakaa siitä tieto yhteystietojen kanssa sähköpostiini katjuskaisen (at)gmail.com niin laitan kassit tilaukseen.

Pulpetin raadon jatkokäytöstä tuli monta valtavan hyvää ehdotusta.

Pulpetistahan ei siin ole jäljellä enää kuin tuo penkkiosa. Muusta ei ole tietoa sillä ostin sen kierrätyskeskuksesta pari vuotta sitten, eli pulpettia siitä ei enää saa.

Todennäköisesti siitä tulee penkki tai naulakko eteiseen.

Kunhan kerkiä ja inspiaation kärpänen puraisee.

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa kaikille!

Geometrialaatikko (osa 1.) ja vaivihkainen vieras

Näitä koulun huutokaupasta ostettuja aarteita riittää vielä esiteltäväksi asti.

Kyseisen lootan oikeaa nimeä en tiedä, mutta huusin sen nimellä

geometrialaatikko.

 Laatikko on puuta ja vaneria, liukukannella. Sisältö on joskus ollut lueteltuna kannessa, mutta ei siitä oikein saanut enää selvää. Matematiikkaan liittyvää kuitenkin.

 Laatikko itsessään oli täynnä erilaisia kartioita, palloja, neliöitä, kolmioita ja muuta vastaavaa opetusmateriaalia. Osa oli ilmeisesti mennyt sekaisin toisen samanlaisen laatikon kanssa. Sekin oli myynnissä jä näin jälkikäteen kyllä harmittaa etten huutanut sitäkin laatikkoa. Meni nimittäin ihan muutamalla eurolla kuten tämä minunkin loota. Kaksi laatikkoa olisi ollut tulevaa käyttöä ajatellen ihan kiva, mutta ollaan tyytyväisiä yhteenkin.

 Pesin ja pyyhin kaikki osat ja laitoin ne kodinhoitohuoneesta poistettuun koriin. Julmaa tahi ei, mutta pojat sai nämä leikkeihinsä. Kovasti niistä on rakenneltu kaikenlaista.

Likaisen ja pölyisen laatikon pesin kristallisoodalla. Siinä muuten ihan paras pesuaine käsittelemättömälle puulle. Vaatii huuhtelun, mutta sehän on helppo tehdä.

Nyt laatikko odottelee puhtaana uutta pintakäsittelyä ja uutta paikkaa.

Siitä lisää ensi kerralla.

Vaivihkaisesta vieraastakin voin teille kertoa.

Sellainen on hiipinyt allekirjoittaneelle kylään.

Nimensä on kriisi.

Kriisi siitä mitä minä aion olla jatkossa. Puoli minua huutaa töihin kodin ulkopuolelle päiväkotiin vakituiseen paikkaani, ja toinen puoli huutaa jäämään kotiin perhepäivähoitajaksi.

Pahinta asiassa on se, että vaakakupit on tasapainossa. Ei ole mitään yhtä syytä ylitse muiden kumman vaihtoehdon valitsisin. Molemmissa on plussaa ja miinusta.

Vaikeaa on kuulkaas, mutta ehkä tässä joku ajatus vielä selkiytyy kevään mittaan.

Tänään on kuitenkin vakituisella työpaikallani tasavuosisynttärit.

Jalkaan laitan kopinakengät, päälle muuta kuin trikoota ja suuntaan askeleni tervehtimään vanhoja työkavereita. Ihana ilta tiedossa!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

(arvontaan voi vielä osallistua tuolla pari postausta alempana)

Kissa kylmällä katolla

Jos en ole vielä koskaan maininnut, kuinka utelias kissa Otto on,

niin tämä kuvasarja kertoo sen parhaiten.

Hmm, täällähän on paljon lähempänä talitiaisia ja upeat maisemat tarkkailla lumelle eksyneitä myyriä!

 Ei onnistu, alkaa huimata ja alas on päästävä. Tikapuut pelotti liikaa, pääsisiköhän tästä?

 Mutta jospa lasikuistin päältä voisi hypätä lumikasaan, emäntäkin jo huutelee tulemaan katolta pois.

 Vielä hetken harkinta...

 ja komea hyppy maahan!

Sisällä maistui Kaapon raksut ja poikien rapsutukset.

Seikkailijakatti selvisi taas kerran vammoitta!

Arvonta on vielä voimassa, siihen voit osallistua klikkaamalla tästä.