Hups

Menin kaupunkiin tarkoituksena ostaa kuopukselle hanskoja eskariin. 

Okei, löysin hanskojakin, vaikkakin totesin valikoiman surkeaksi. Ihan selkeästi markkinoilla on iso rako poikien välikausisormikkaille jotka pitävät vettä ja ovat helpot pukea itse ilman aikuisen apua. 

Sivuaskel suunnitelmiin tuli poiketessa Trion Espritin myymälään.

Olen käynyt jo aiemmin hipelöimässä syksymalliston villatakkia, raaskimatta ostaa (ovh 99e).

Trion myymälässä takkia oli jäljellä kaksi kappaletta ja molemmat pienessä alessa.

Lisäksi koko myymälän tuotteista sai kanta-asiakaskortilla -20%:n alennuksen, myös jo alennetuista.

Vähän selittelyä omassa mielessä, ja nyt blogissa, mutta ostin villatakin.

Kuva heikko ja peili likainen, mutta villiksen idea näkynee kuvasta, tykkään kovasti. Yleisväri on tummanharmaa, mutta langan väri vaihtelee miltei mustanharmaan ja keskiharmaan välillä.

Että joskus kannattaa ottaa sivuaskel ja löytää haluamansa vaate kivalla alella.

Vaikka periaatteessa olen ostolakossa sillä tulossa on Lontoon matka marraskuussa.

Mutta nythän mulla on villatakki jolla kehtaan lähteä reissuun.

Tarpeeseen tuli.

Jos ei tietäisi,

niin eipä uskoisi että nämä ovat kuopuksen eskarivaatteet.

Luulen että huomenna pyörii pesukone.

Oikeesti minusta on ihana että saavat rymytä koulun pihametsässä ja muissa paikoissa vapaasti.

Vaatteet on vaatteita ja käyttöön tarkoitettuja, pesukone hoitaa kurat ja mudat pois.

Hössöpää

Joko alkava dementia, tai sitten aivoni koostuu jostain pesusienen kaltaisesta hössömössöstä joka imaisee kaiken tiedon itseensä päästämättä sitä enää ulos. Aika arrrgh juttu välillä.

Ja noloa(kin) kun unohdan esimerkiksi ilmoittaa taksille ettei joku pojista tulekaan kyytiin. Ystävällinen kuski sitten ihan turhaa odottelee tien poskessa saapuuko meidän kullannuppu sinne taksiin vai ei.

Siinä syy miksi meidän tuvan ruokapöydällä on nykyään päivittäin jokin muistilappu. Taksilappu on tuossa pitsiliinalla  lähes joka päivä, sillä harrastamme nykyään curling-vanhemmuutta ja viemme (tai lähinnä mies) osan aamuista lapset itse kouluun. Mielestämme siihen on pätevä syy. Viikkoa alkaa toka- ja kahdeksasluokkalaisellamme niin että koulu alkaa klo 9:00. No sehän on loistavaa, kunnes katsoo ajan jolloin taksi tulee, ja se taas on klo 7:20. Eipä enää kuulosta kovin kohtuulliselta lähteä koulutaipaleelle miltei 2 tuntia ennen koulun alkua, ja odotella tunti koulun pihassa. Ihan kaikkien elämää helpottaaksemme toimimme tällöin itse taksina.

 Myös kaikki harvemmin muistettavat asiat on syytä muistaa, kuten eskarin perjantainen lelupäivä. Kuopus on haikallut siitä jo pitkään, onpa ollut repussa jo lelutkin valmiina odottelemassa tulevaa lelupäivää. Nyt se odotettu hetki koittaa viikkojen odottelun jälkeen.

Aivojeni höttöisestä rakenteesta huolimatta yksi ei unohdu, huomenna on minulla  vapaapäivä!

Olet sitä, mihin aikaasi käytät

Sunnuntaisuomalaisessa oli kirjoitus joka kolahti minuun. Artikkelissa käsiteltään arjen ja ajan hallintaa. Kasvatustieteen tohtori Jussi T. Koski puhuu arkiähkystä. 

Myönnän, olen kärsinyt arkiähkystä. 

On ollut harrastus tai luottamustoimi jokaiselle viikon illalle, jopa pari samalle illalle pahimpina viikkoina.

Jossain kohtaa tajusin karsia.

Koin huonoa omaatuntoa etten ole enää porukassa mukana, mutta siinä arkiähkyssä taasen podin huonoa omaatuntoa siitä etten ole perheeni kanssa.

Kumpi oikeasti tärkeämpi?

Tässä kohtaa elämässäni koen olevani ajan puolesta tasapainossa.

Viikossa yksi säännöllinen harrastus kodin ulkopuolella, pari juttua joissa käyn kerran kuussa.

Sopivasti jotta saan ympärilleni muutakin kuin nämä hirsiseinät, ja sopivasti aikaa perheelle.

En tiedä voiko tuon artikkelin lukea jossain sähköisessä muodossa, mutta itselleni otin sen talteen.

Tässä jutusta muutama lainaus (kursivoidut kohdat):

Luovuustutkimukseen erikoistunut Koski havaitsi, että juuri luovat ja menestyvät ihmiset ovat tietoisia suhteestaan aikaan ja informaatioon. He käyttävät aikaansa ja valitsevat ja torjuvat informaatiovorikkeitä tietoisesti. Heillä on selvä käsitys ajan rajallisuudesta. He karsivat pois kaiken, mitä eivät ehdi tehdä kunnolla. Luovuus on siis ennen kaikkea luopumista. Sama pätee hyvään elämään.

Heureka! sanon minä. Oikealla linjalla olen. Tänä vuonna olen kieltäytynyt kahdesti luottamusmiehen toimesta ja kerran vaaliehdokkuudesta. Kaikissa koin ettei aikani riitä jotta voisin hoitaa tehtävän kunnolla. Koin ettei kumpikaan "työ" voi antaa minulle sen edestä mitä se vie minulta ja perheeltäni. Siis oikea päätös.

Koski puhuu arjen hyvistä rutiineista. Ne eivät ole luovuuden vastakohta vaan sen edellytys. Rutiineilla säästetään aikaa kaikkein tärkeimpiin asioihin. .. Heureka toisenkin kerran.

 Meistä on tullut Kosken mukaan ikiteinejä, jotka seilaavat elämän turuilla puolinukuksissa korvaläpät soiden ja älypuhelimet piipaten. Arjen täysinäisyys, informaatiovyöry, jatkuva virikkeiden vastaanotto, vuorovaikutus ja kommunikaatio tuovat mukanana ikiteini-ilmiön. Se on jatkuvaa muka-ajankohtaisten asioiden seuraamista, kaikesta perillä pysymistä, online-elämää ja trendikästä tapaa käyttää teknologiaa.

Olet sitä, mihin aikaasi käytät. Luovu ja karsi. Jos haluaa olla päästä jossain asiassa syvälle, pitää osata luopua. 

Jos nyt joku säikähti tai ehti jo kiittää luojaansa, niin en ole karsimassa bloggaamista elämästäni. Naamakirjaan liittymistä olen pohtinut taas kerran, mutta tässä kohtaa karsin enkä paina tykkää nappia. En ole ehdolla kunnallisvaaleissa, enkä ryhdy luottamusmieheksi. Enkä ota vastuulleni mitään muutakaan sellaista mitä ei tämänhetkisessä elämässäni jo ole. Perhe, sen tuomat rutiinit ja tehtävät palkkatyön lisäksi, on asioita jotka haluan hoitaa kunnolla. Vaikka lapset ovatkin jo isoja, on heillä kaikilla oikeus ja tarve äitiin jolla on aikaa heillekin. 

Epätäysi arki on se mikä minua parhaiten kantaa. Viikossa vähintään pari, tai jopa muutama ilta ja vapaapäivä jolloin ei ole mitään ohjelmaa, ei edes kaupassa käyntiä. Jos oikein askeettiseksi mene, niin ei edes tietokonetta. Sukkapuikot, kerä lankaa tai kirja mieluummin ja aivot lepoon. Virikettä ja leppoistamista oikeassa suhteessa. Eikä hyvää esimerkkiä tarvitse hakea kaukaa. Mieheni on maailman paras esimerkki siitä, miten jakaa aikansa niin, että siitä riittää sekä perheelle, työlle että vapaalle. On aina osannut sanoa ei, ja vieläpä kauniisti. 

Kuvat ei liity mitenkään aiheeseen, mutta oli pakko ottaa pikkukateista päivän otokset, ovat meillä enää reilun viikon! Ikävä noita riiviöitä tulee, mutta tässä kohtaa jätin karsimatta ja Iines on edelleen leikkauttamatta.

Eiköhän sulho vielä pihaan ilmesty ja minä saan taas hetken kuluttua pentuvirikettä.

Siemeniä

Muutamana aurinkoisena päivänä olen kierrellyt pitkin puutarhaa pussi tai purkki kourassani. Talteen on päätynyt siemeniä muunmuassa akileijoista, sormustinkukista ja arovuokoista. Osan myyn pois ja osan säästään omaa puutarhaa varten. Sormustinkukka esimerkiksi on kaksivuotinen niin että kasvattaa ensimmäisenä vuonna vain lehdet eikä kuki. Jotta saan sen kukkimaan joka vuosi, pitää kukattomaksi vuodeksi olla siemeniä maahan laitettavaksi.

Nyt niitä on.

 Akileijaa on kolmen väristä, valkoista, tummaa lilaa ja punavalkoista. Kaikkia siemeniä en kerännyt vaan saavat siementää maahan luonnollisestikin. Akileijan siemen jos mikä on helppo kerätä. Samaa en voi sanoa rohtosuopayrtin siemenestä. Oli tiukassa kuin mikä vaikka sen ihan kypsäksi päättelin. Ehkei ollut sittenkään. Olen luullut tuon suopayrtin leviävän vain juuresta, mutta mansikkamaalle päätyneet pikkuruiset taimet osoittavat sen leviävän erittäin hanakasti siemenestä. Valkoisesta kerrotusta en vielä saanut mitään talteen, mutta vaaleanpunaisesta yksikertaisesta rohtosuopayrtistä on nyt kaksi pientä pussia siemeniä muille jaettavaksi.

 Huono kuva, mutta pääasia on että tänäkin vunna on tallessa hyvä määrä kehäkukan siemeniä. Kehäkukka onkin jo ainakin viidettä vuotta omaa kantaani. Sekaisin keltaisia ja oransseja kukkia. Ruiskukkaa sain talteen hiukan, sekin jo toista kertaa omaa kantaa.

 Tarkoitus on ollut kerätä myös luonnonkukkienkin siemeniä, mutta sään suhteen näyttää aika heikolta. Tänään on vettä tullut niin, että edes 30 mm vesimittari ei ole riittänyt. Koko puutarha lainehtii kuin pahimpana tulvakeväänä. Ensi viikolla jos olisi poutaa niin ainakin yritän saada joitain kellokasvien siemeniä talteen.

Enkä malttanut olla laittamatta loppuun kuvaa sunnuntain herkusta. Ruuan jälkeen teki mieli jotain hyvää ja mielellään nopeasti. Tein uuniin omenaherkun ihan omasta päästä. Voitelin uunivuuan jonne kippasin hyvän määrän kuorittuja ja lohkottuja omppuja. Päälle reilusti kanelia ja vähän fariinisokeria sekä pieni juomalasillinen vettä. Kulhossa sekoitin voita, mantelijauhetta, fariinisokeria, tavallista sokeria, sesamin siemeniä, kaurahiutaleita ja -leseitä murumaiseksi. Sitten koko muruseos omppujen päälle ja uuniin. Omenaherkun paistamisen aikana tekaisin hellalla purkillisesta kermaa ja tilkasta maitoa ja kananmunasta vaniljakastikkeen. Hyvää tuli vaikka kastiketta en sokerilla maustanut, pelkkä vanilja riitti.

Onnistunut omenapaistos vaikka ilman reseptiä sen taioin. Seuraavan paistoksen kokeilen tehdä samaan tyyliin täysin gluteenittomana ja jätän kaurat pois. Tilalle lisää sesamin siemeniä ja hasselpähkinäjauhetta. Lupaan kertoa miten onnistuu.

Jalostusta

Pikkasen kiireinen viikko ja viikonloppu. Tänään näin:

Ensimmäisen kerran heräsin yöllä klo 4:00 jotta ehdin viedä vanhimman pojan viideksi enoni mökkikyytiin. Kotiin palattuani pistin pään visusti takaisin tyynylle ja jatkoin unta. Onneksi omaan vaivattomat unenlahjat. Uni tulee heti tilanteessa kuin tilanteessa kunhan vain saan pään tyynylle.

Toisen kerran heräsin vasta yhdeksän jälkeen. Hyviin unenlahjoihini kuuluu myös se ominaisuus, että osaan nukkua pitkään, jopa meluavista lapsista huolimatta. Kymmeneksi nousin sängystä ja söin aamupalani rauhassa. Aamiainen oli taas se hetki jolloin osaan nauttia siitä että lapset ovat jo isoja ja omatoimisia eikä kukaan roiku enää tississä tai puntissa.

Yhdeksi kipaisin kylälle kyläkierrokselle. Tytär tuli sopivasti lainaamaan autoa saatuaan tällä viikolla ajokortin, ja joutui heti nakitetuksi lapsenvahtivuoroon. Kyläkierroksella näki tämän oman kylän taas ihan uusin silmin ja oppi pari uuttakin asiaa sen historiasta.

Kyläkierroksen jälkeen palasin kotiin, nappasin nuorison mukaani ja lähdimme kylän koululle perinteisiin omenavarkaisiin. Koulun puutarha on jäänyt palon jälkeen vähän oman onnensa nojaan, eikä kukaan syö sen antimia. Me helpotimme omenapuiden taakkaa ja keräsimme muutaman ämpärillisen omppuja talteen. Kotona alkoi samantein jatkojalostus. Osa ompuista hilloksi, osa lohkoiksi pakastimeen ja osa rinkuloiksi ja uuniin kuivumaan. Tiedä sitten mitä noista rinkuloista tulee, sillä en ole moista ennen tehnyt. Onneksi ei lopu omput kesken jos kompostiin päätyvät. Koulun omppupuissa ei tuntunut missään meidän muutama ämpärillinen.

 Samalla vaivalla keitin puuhellalla ämpärillisen äitini keräämia puolukoita mehuksi. Muu perhe vähän irvisteli jo ajatuksellekin että jääkaapissa olisi puolukkamehua. En antanut periksi vaan keitin silti, tosin vähän runsaamman sokerin kera. Ja ainakin minun makuuni mehusta tuli hyvää. Erilailla hyvää kuin edellisen kerran mansikkamehusta, mutta täysin juotavaa mehua.

Nyt on hillot ja mehut valmiina, vieressä kuppi teetä ja takassa tulet. Eikä kukaan edelleenkään roiku tississä tai puntissa. Telkkarista tulee niinkin fiksu elokuva kuin Nuija ja tosinuija ja meidän pojat ovat kuin nuijalla nukutetut sitä tuijottamassa. Joten roikkukoot äiti netissä sen aikaa. Kunhan ei laita tässä sohvalla päätä tyynyyn.

Huomenna asiaa toisenlaisista puutarhan antimista.

Ikkunoiden entisöinti kuvin

On pitänyt jo pitkään kertoa ikkunoiden entisöinnistä, lähinnä kitin poistosta myös kuvin. Viime vuonna sain otettua kuvia vasta kittausvaiheesta, ja tänä vuonna on ongelmana ollut kotiin jäänyt kamera. Tänään muistin kameran ja sain kuvattua kitin poistoa ja työskentelyä Speedheaterin kanssa.

Entisöintiä on ollut jo pari kertaa ja niillä kerroilla olen saanut poistettua lasit toisesta ikkunapokasta. Tänään kävin toisen pokan kimppuun onnistunein tuloksin. Neljä lasia irti, ja kaikki ehjinä. Ekasta pokasta hajosi vain keskimmäinen pikkuruutu. Yhdellä entisöintikerralla ehtisi poistaa kaikki lasit yhdestä pokasta, mutta Speedheaterin kanssa työskentely katsotaan tulityöksi ja se on lopetettava turvallisuussyistä tuntia ennen oppituntien loppua. 

Etualalla ikkunapoka josta on jo lasit pois ja ensimmäinen hionta tehty, taaimmainen valmiina käsittelyyn.

 Muut työvälineet Speedheaterin lisäksi on sivuleikkurit naulojen poistamiseksi, taltta kitin poistoon ja harja roskien pyyhintään.

 Ja se kaikista tärkein:  reilusti märkä pyyhe.

 Aloitetaan helposta sivusta, eli lasin ulkosivusta. Pyyhe hyvin lasia vasten ja Speedheater vasten kittiä. Jos haluaisi, voisi pokan maalipinnan suojata toisella märällä pyyhkeellä puun hiiltymisen estämiseksi. Pidetään lämmitintä hetki paikoillaan, sopivan ajan oppii tietämään parin ruudun jälkeen.

 Lämmitin pois päältä ja käsistä, ja taltta hommiin. Taltta ei ole tässä kohtaa kai mikään suositeltavin työväline, mutta minun käteen se on juuri sopiva. Työnnetään taltta kevyesti pehmenneen kitin ja puun väliin ja nippaistaan kitti irti. Ja varotaan tietysti lasia.

 Hurjalta näyttää, mutta kyllä tästä tulee kunnon ikkuna. Jopa erittäin hyvä.

 Toistetaan sama joka sivulle, ja jos hyvin käy, on hetken päästä käsissä ehjä ikkunaruutu. Merkataan ruutu teipillä ja jatketaan työtä.

 Karkeastikin puhdistettu kittiura näyttää jo melko hyvältä. Poka sai vähän takkiinsa ja mustui lämmittimen alla, mutta se on joka tapauksessa hiottava hyvin ennen pohjamaalausta. Mustunut on kuitenkin vain pintaa.

Sen verran alkaa olla kertynyt kokemusta ikkunoiden korjaamisesta, että tämän vuoden tahti tuntuu olevan viime vuotista kovempi. Alkaa tulla jo rutiini työhön. Mikä on tietysti hyvä, sillä en nyt kuitenkaan haluaisi käyttää viittä vuotta lasikuistin ikkunoihin. Ja sitä se on, jos saan tehtyä kaksi ikkunaa vuodessa. Hiontavaihe on nopea, kitin teon ja levityksen kun vielä saisin toimivammaksi. Tai lähinnä sen, miten saisin tehtyä suuremman erän kittiä kerralla ja säilytettyä sen kunnolla seuraavaan kertaan saakka. Tähän asti olen tehnyt ikkunakittiä aina yhtä kertaa varten ja se on tuntunut turhan hitaalta. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Alapuut

tai vesilistat, tai mitä nuo nyt onkin. 

 Käsin tehdyt, mittatilaustyönä.

 Paikoilleen asettelu on aika urakka. Perustuksen kivien reunat eivät ole tasaiset eikä mitenkään suorassa.

 Jokaisen kiven muoto pitää loveta alempaan puuhun. Ja taas sovittaa paikoilleen, ja taas loveta jos ei edelleenkään asetu oikein.

 Paraatinurkka on valmis ja hyvä siitä tulikin.

 Eikä ole ihan kevyimmästä tavarasta nämä listat tehdyt. Tulitikkuaski näyttää mittasuhteet.

Huomenna jatketaan. Jos sääennuste kerrankin toimii, niin minä maalaan, mies loveaa ja kiinnittää loput listat paikoilleen. Siinä ohessa olin ajatellut keittää ehtaa luomumansikkamehua oman maan mansikoista. 

Vadelmamehu on jo loppu.

Nautinnollista viikonloppua

(sydän)

Nytkähdys

Tuvan remontissa jäi pari kohtaa myöhemmin tehtäväksi. Ovat nyt roikkuneet roikkumistaan to do-listalla kunnes vihdoin nytkähtivät edes hivenen eteenpäin. Yksi roikkuva pienen pieni homma on ollut peitelevyn teko sähköliesikompleksin alle. Levy on edelleen tekemättä, mutta nyt on paperilla malli minkä mallinen levy lieden ja kaappien alle tehdään. Josko se levy sitten ilmestyisi seuraavan parin vuoden sisään tupaa koristamaan.

Toinen tekemätön työ on kuvassa heikosti näkyvän leivinuunin takaseinustan levyn poisto. Siinä on edelleen puklattavan hirveä muovitapetti joka häiritsee silmää joka kerta kun siihen katse osuu. Vannon repiväni levyn alas joku viikonloppu ennen joulua. Hirsiseinä jätetään joko näkyville tai paneloidaan alaosastaan.

Kolmas työ on oikeastaan ihan uusi, vaikka sekin roikkunut listalla jo vuoden. Tuossa kuvan oikeassa laidassa näkyy pienen lastentuolin edessä peitelevy. Levy oli melkoinen onnenkantamoinen. Peitelevyä oltiin Ikeassa ostamassa, 80 euron hinta tuntui ihan hirveän suurelta, mutta onneksi katsastettiin poistonurkka. Tammea imitoiva levy löytyi sieltä hintaan 5e! Sitten vain kävi köpelösti.

Lastulevy meni imemään itseensä vettä ja näytti sen jälkeen alakulmastaan tältä. Pakkohan levy oli poistaa.

 Tiskikoneen sivu on nyt paljaalteen eikä se kovin kaunis ole. Uutta levyä ei kukaan ole saanut hankituksi, sillä 80e tuntuu edelleen liian suurelta rahalta laittaa yhteen vaivaiseen levyn palaan.

Onneksi allekirjoittaneen päässä riittää yksinkertaisia ideoita ja navetan ylisillä helmiponttipanelin pätkiä. Pätkistä tehdään vanhan kärsineen levyn päälle "valeseinä". Alle samanlaista jalkalistaa kun muunkin rintapaneelin alla, ja päälle helmipontit. Sitten vain levy paikoilleen ja vähän peitelistaa reunaan.

Tuuriakin oli, ja kaapista löytyi juuri sitä maalia purkinpohjallinen jolla muutkin paneelit on maalattu. Listamaalin kanssa ei ollut tuuria, mutta ei paha jos joudumme ostamaan vain litrasen purkin betoluxia. Tuskin maksaa sitä 80 euroa.

No, ei se tämäkään homma vielä etene vaikka paneleiden pellavaöljymaali on jo kuivunut. Mies tekee ulkovuoraukseen uutta alakiertoa ja niin kauan kun se homma on kesken, ei muut hommat ja suunnitelmat etene. Ehkä jaksan silti odottaa, onhan tässä koko tuleva talvi aikaa tehdä näitä sisäpuuhia.

Hauki on kala

Lauantaina poika sai mökillä miltei kolmikiloisen hauen.

Pisti yöksi katiskaan ja meni aamulla hakemaan haukeansa.

Katiska tyhjä, hauki varastettu.

Eipä poika lannistunut voron vierailusta vaan lähti uudestaan kalaan,

tällä kertaa saaliiksi tuli yli nelikiloinen hauki.

Niin iso, että riitti äidillekin palanen ja pari lisää.

Ja kuten kuvasta näkyy, tämän(kin) viikon juures on porkkana.

Kellarittoman ihmisen on syötävä kaikki tuoreeltaan.

Niin kalat kuin porkkanatkin.

Sillä pojan kalastaessa keräsi äitini tunnin puolukoita ja sai saaliiksi ämpärillisen jonka toi minulle.

Sain mahtumaan puolukat pakkaseen, mutta nyt pakastin on enemmän kuin turvoksissa.

Juuresviikkojen sijaan, kohta alkaa marjaviikot.

Pennut

Ikää karvapalleroilla on nyt 8 viikkoa. Karvaalta tuntuu, mutta uuden kodin etsiminen taitaa olla parasta aloittaa jo nyt vaikka luovutusikäisiä ovat vasta 4.10. 

Meno ja vilinä on meillä sellaista, että kyllä huomaa talossa olevan neljä kissanpentua. Kuvan kaltainen hiljainen hetki ihan vieretysten hereillä ollen on aina lavastettu juttu.

Kaapo-koiruuskin haettiin taas eilen mukaan riehumaan ja totuttamaan pentuja vähän isompiin karvallisiin. Tutustumista vähän häiritsee Iines-emon syvä inho koiria kohtaan, mutta ei anneta sen välittää. Saa meillä sähistä.

 Ensimmäisenä syntyi komea urospentu. Ilmiselvästi on porukan vahvin. Pitää huolen, että leikkihiiri jonka on saalistanut pysyy omissa hyppysissä. *varattu*

 Tytöistä vanhempi on melkoinen pallero. Turkki on ihan uskomattoman tuuhea ja paksu jo nyt. Luonteeltaan neito on muita hiljaisempi, ei kuitenkaan arka, menee Kaaponkin lähelle kun saa tehdä sen omaan tahtiinsa. Nukkuu nojatuolin selkänojalla kaikkein mieluiten.  *varattu*

 Toisesta tytöstä voisi sanoa pieni mutta pippurinen. Utelias, ja rohkea, pistää kampoihin jopa vahvalle isoveikalle. Turkissa ihanasti pidempää valkoista haiventa.  *varattu*

 Neljäs vauveli on melkoinen hiirikissan alku. Omaa ihan ilmiömäiset metsästäjän vaistot. Hereillä ollessa on aina toiminnassa. Väsy kun tulee, on mieluisin nukkumapaikka sohvalla pötköttävän miehen kainalo tai olkapää.  *varattu*

Pentujen myynti on sitten virallisesti julistettu.

edit. Jokaisella pennulla on uusi koti.

Lahovammoja

Kun eletään 120 vuotta vanhassa talossa, ei remontin edetessä voi välttyä lahovammoihin törmäämiseltä. Toistaiseksi törmätty onkin äärettömän vähän, suurin osa niistäkin lahoista on ollut tiedossa tai odotettuina vaurioina. Suurin yllätys taisi olla vanhempien valtakunnan ikkunoiden alta paljastuneet pari lahoa hirsikertaa. Vaan helpostipa korjaantui sekin, eikä tänä päivänä ole merkkiä siitä, että ikkunan aluset on korjattu.

Ulkovuoren suhteen on selvitty harvinaisen helposti. Aluksi koko etelänpuolen seinusta näytti siltä että uusiksi menee. Raapatessa paneleita tulimme toisiin aatoksiin. Panelit on pääosin kuivaa ja kovaa haristuneisuudesta huolimatta. Ei muuta kuin maalia päälle ja tsekataan kunto uudestaan 10 vuoden päästä.

Ikkunalla tuli vastaan ensimmäinen kohta joka vaati toimenpiteitä. Koristelauta ja sen alapuolella oleva vesilauta olivat umpilahoja. Ihme kun olivat paikoillaan pysyneet. Ei merkkejä ötököistä, suurin syy lienee jatkuva altistuminen sään armoille, räystäs kun on tuossa kohtaa päätyä kovin korkealla.

 Minä ehdin jo surra menetettyä koristetta, mutta miehellä olikin yllätys liiterissä. Yksi ylimääräinen koriste ajalta jolloin talo oli vielä vaaleanvihreä tummemman vihrein tehostein. Tämä kyseinen kappale on kuulemma puretulta sivukuistilta, sisään johtavasta oviaukosta joka on ollut ennen pelkkä ikkuna. Enpä muistanut lainkaan että siellä sellainen oli mutta hyvä kun oli. Ei tarvitse alkaa nysväämään uutta. Tuolle riittää pelkkä hionta ja uudelleen maalaus.

 Mutta palataan lahoon. Kuten olen ennenkin maininnut, on koko taloa kiertävä alakierto/vesilauta laho. Sekä ylempi että alempi. Pohjoisseinustalla saatetaan selvitä pelkillä paikkapaloilla, mutta muualta menee uusiksi kuten kuvastakin voi päätellä.

 Onneksi mies on kätevä ja aloittaa viikonloppuna uusien kiertojen tekemisen. Tässä kuva laajennusosan vesilaudasta joka on sekin miehen tekemä. Samalla tavalla korjataan ja uusitaan kaikki alkuperäiset kierrot. Käytetään yhtä jyhkeää puutavaraa ja samaa mallia. Vähän työtä se aiheuttaa, mutta on sen väärti. Peltiäkin tuohon mietittiin, mutta eipä laiteta. Uusi puu huolellisesti tehtynä ja maalattuna kestää taas monta kymmentä vuotta.

 Suurimmat pinnat ulkovuoren korjauksesta ja maalauksesta on tehty. Edessä on kaikki nypertäminen pikkuosien kanssa ja lasikuisti. Sekä katon maalaus muutaman vuoden sisään. Vihreä katto ei sovi sitten millään harmaaseen taloon.

 Ihan ei olla aikataulussa, mutta ei mikään ihme näin sateisena kesänä. Puolet niistä päivistä kun olisi ollut aikaa tehdä, on mennyt vesisateessa ihmettelyyn urakan seistessä tyhjän panttina.

Sitä myöten on toiveissa viikonlopuksi sateetonta ja kuivaa säätä jotta homma etenee.

Mitä ruokaa tänään?

Jääkaapissa pieni paketti jauhelihaa, pöydällä kulhollinen pikkutomaatteja jotka pitäisi syödä pois mieluiten heti. 

Jotain ruokaakin pitäisi tänään syödä. 

Ikuisuusongelma.

Ratkaisu löytyi. 

Paista ja mausta jauheliha, lisää paiston loppuvaiheessa jauhelihaan iso kasa puolitettuja kirsikka- tai muita nahistumisuhan alla olevia tomaatteja. Jos jääkaapissa on sulatejuuston jämä, lisää sekaan.

 Kaada jauhelihatomaattihässäkkä uunin kestävään vuokaan. Pilko päälle toinen kulhollinen pikkutomaatteja.

 Pengo jääkaapista juustonjämät, myös goudasiivut käy. Pilko ja laita tomaattien päälle. Heitä hässäkkä uuniin n. 200 asteeseen kunnes juustossa on kauniin ruskea pinta.

 Syö ja nauti.

P.S. Kätevä emäntä tekee samaan aikaan uuniin uunijuurekset porkkanoista ja tilkasta oliiviöljyä.

Ei mikään paha yhdistelmä, porkkanat ja hässäkkä.

Iltapuhteiksi

Pitkän työpäivän päätteeksi kävin pikapyrähdyksen ruokakaupassa ja sieltä kaasuttelin mahdollisimman nopeasti kotiin. Kello näytti huolestuttavan paljon, mutta ehdinpäs. 

Nyt on taas osa syksyn saton korjattu talteen. Pakastimessa on pusseissa valmiiksi pilkottua porkkanaa keittoja ja uunijuureksia  varten. Jääkaapista löytyy ainekset huomisen ruokaan, kasvissosekeittoon. Ja ihan huippua sekin, että suurin osa porkkanasta on vielä maassa ja sitähän riittää...

Herneet oli tällä kertaa yllättäen madottomia. Tomaatit on tänä vuonna kovakuorisia, mutta koska satoa ei ole paljon, tulee kaikki syötyä. Kurkut ei edusta ihan eu-direktiivien muotovaatimuksia, mutta pääasia onkin se maku. Avomaakurkkuja popsittiin pari suurinta samantien napoihin.

Onni on oma kasvimaa!

Reipasta etenemistä

Miehen puurtaessa talon eteläseinustan maalin kimpussa, kävin minä heti muiden kotitöiden jälkeen lasikuistin kimppuun. Maalia tuli raavittua kädet rakoille, mutta ei se mitään, lähes puolet on valmiina. 

 Mieleen juolahti siinä raapatessa, että eipä sitä olisi kesähelteillä tehnyt. Hiki tuli nytkin vaikka sää kuistilla oli syksyisen kolea. 

Kuistin toinen puoli on täynnä tavaraa, jos inspiraatiota riittää, raappaan kuistin toisen puolen tässä syksyn mittaan. Keväällä sitten maalataan kuisti niin ulkoa kuin sisältä. Maalausta varten pitää vielä uusia ulkovuorauksen paneleita, raapata jäävät panelit ja irroittaa kaikki ikkunat. Tarkoitus on saada valmista aikaan  vanhimman pojat rippijuhliksi.

Rippijuhlien ajankohtaa emme vielä tiedä sen tarkemmin kuin että ensi kesänä. Toiveissa on taas loppukesän juhlat jotta saadaan ulkovuori viimeisen päälle kuntoon.

Vanha merkit jos paikkansa pitää, tulee kiire vaikka aikaa olis kuinka paljon.