Lasikuistin talvimetsä

Olen laittanut vielä hyvin vähän mitään jouluisia tai talvisia sisustusjuttuja esiin jollei valoja lasketa mukaan. Lasikuistin talvi-ilme on tänä vuonna erilainen, perinteisen lasikuistin kuusen alle on muotoutumassa talvinen metsä tonttuineen.

Kuusi on vähän laitapuoli. Lasikuistin kuusi haetaan aina ojanpohjalta missä ne kasvavat miten sattuu. Pienen kuusenjalan olen löytänyt joskus kirpparilta. Lasikuistilla kuusi ei tarvitse edes vettä, kunhan pysyy pystyssä. Tallilyhdyssä on kynttilä palamassa lähinnä viikonloppuisin.

Koska kohta on joulu, on kaikki metsän väki sulassa sovussa. Saunatonttu on uskaltanut lähteä pois saunalta, olot kävivät liian kuumaksi ja tontun jalusta halkesi. Kettu on vanha tuttu, se on muuttanut lasikuistille Tallinnasta. Pupun olen joskus ostanut pojalle tuliaiseksi, vähän reppana se on, tuntee itsensä hylätyksi ja ketun seura arveluttaa. Kunhan kaivan joulukoristelaatikon esiin, tulee metsään lisää väkeä ja tarinoita.

Peili piialle

Olen joskus miettinyt onko piianpeili saanut nimensä siitä, että niitä olisi ollut piioilla, oliko se kenties kansannaisten kihlajaislahja. En osaa sanoa, mutta on kiva pohtia mistä nimitys tulee. Aiemmin syksyllä kerroin miehen ostamasta vihreästä piianpeilistä. Se jäi entisöintijonon hännille odottamaan kunnostusta. Ja saa odottaa edelleen, sillä eteeni tuli toinen piianpeli jolle lupasin hyvän elämän kartanossa. Eli sain peilin lahjaksi peilin antajan mukaan kartanooni.

 Piianpeili tuli kampauspöydäkseni muuntautuneen pelipöydän päälle kuten olin suunnitellut. Tälle toiselle piianpeilille piti tehdä vain pesu ja peilin hankinta. Mies näppäränä leikkasi peilin samantein varastosta löytyneestä peilin palasesta.

 Alma vahti tarkkana yhdeltä lempipaikoistaan. Pöydän alla on turvallista makoilla ja siitä näkee kuka muu kissoista kulkee kodinhoitohuoneen ruokakupeille.

Kaunis on vihreä peili mutta niin on tämä petsattukin. Ja eiköhän vihreällekin löydy paikka kunhan saa joskus uuden värin harteilleen. Vähäiset koruni ja hiuskoristeet saivat oman paikkansa. Sinikukallisen kulhon olen ostanut pihakirpparilta, se on Arabiaa. Kannellinen lasikulho on lahja hoitolapselta. Kummassakin säilytän pinnejä, solkia ja muuta tarpeellista joilla kurittaa pitkiä hiuksia.

Pieni kierros puutarhassa

Kävin katsomassa miten puutarha on pärjäillyt näissä loppuvuoden tulvasateissa. Osassa nurmikkoa on syntynyt selviä lammikoita, osa pihasta on kävelyyn kelvotonta, märkää on periaatteessa joka paikassa.

 Nurmikko kivimuurin edessä tirisee vettä. Ihan kivimuurin alareunaan on tullut lammikko jossa vesi seisoo. Onneksi siinä ei kasva mitään kallisarvoista, vain kanadanvuokkoa ja kirjavalehtistä vuohenputkea.

 Myös luumulehdosta löytyy seisovaa vettä mutta vain hiekkakäytäviltä. Keväällä on haettava lisää kivituhkaa ja tasattava montut. Kaikki perennat on leikkaamatta, tykkään siistiä ne vasta keväällä.

 Rinnepuutarhan seutuvilla on kuivempaa, siinä auttaa rinneolosuhteet. Tänne voi istuttaa herkempiäkin kasveja. Kuva oikeaan reunaan jäävä kasvimaa on yhtä mutaa, sinne ei ole mitään asiaa. Yhden ämpärillisen tuhkaa tyhjensin uuneista kasvimaalle ja totesin että saapas uppoaa jos sinne astuu.

 Lidlissä oli syksyllä myynnissä erilaisia pioneja. Minä mietin vähän liian kauan ja kaikki hienoudet olivat jo menneet. Yhden valkoisen kuitenkin ostin ja istutin arboretumin uuden ison kiven viereen. Istutin juurakon täysin mullan peittoon sillä sateet kuitenkin huuhtovat maata ympäriltä pois. Juurakko on toistaiseksi hengissä ja vieläpä oikein vahvasti. Sieltä puskee uutta alkua mullan alta esiin. Lunta saisi tulla päälle seuraavaksi.

 Yritän taas kerran jouluruusun kanssa. Teidän muiden blogeissa olen ihastellut kuvia nyt kukkivista jouluruusuista. Omani ei kuki mutta puskee kovasti uutta kasvua juurestaan. Talvi on tämän jouluruusun ensimmäinen mutta paikka on hyvin vettä läpäisevä ja suojaisa. Jos tällä kertaa onnistuisin.

Ystävältä saatu ilmasipuli on viihtynyt hyvin. Istutin kaikki tämän vuoden jakosipulit yhteen lavakaulukseen. Juurtuneet ovat kasvattaneet komeaa vartta. Tuosta saisi tuoretta syötävää halutessaan. Minä jätin kuitenkin kasvamaan ja vahvistumaan. Keväällä tätä saa levittää muualle puutarhassa jollei harakat nypi kaikkia pois.

Kevät näyttää miten talven kanssa käy. Toistuuko toissatalven katastrofi vai onko luonto armollisempi. Jos tämä märkyys jäätyy niin ollaan ekassa vaihtoehdossa, mutta jos tulisi lunta päälle tai kuivempaa niin onnistumisen mahdollisuudet on hyvät.

Satavuotiaan värit

Satavuotiaan Suomen värit ovat sininen ja valkoinen. Siihen liittyen sain Navettapiialta puuhamaastaan haasteen. Haaste on bogin Puutarhahetki Tiiun ideoima. Tässä alla yksinkertaistetut ohjeet:

1. Tee postaus jossa on pääroolissa värit sininen ja valkoinen.
2. Haasta kolme tai useampia blogiystäviä mukaan.

 Ensin mietin laitanko vain puutarhakuvia mutta ei, ei niin voi tehdä. Sinivalkoinen on osa muutakin elämää. Eteisessä kengät laitetaan sinivalkoisen maton päälle joka on yhtä vanha kuin valtiomme Suomi.

 Eteisestä astutaan marraskuisen hämärään tupaan jossa tavataan paljon sinivalkoista astioiden muodossa. Sinivalkoiset Arabian Alit ja Lailat ovat lempiastioitani.

 Lempiastioita voidaan jo siirtyä puutarhaan ja lempikasveihin valkoisista ja sinisistä. Tässä valkoisten kuningatar, juhannusruusu. Harmi ettei siitä ollut yhtään kuvaa vasten sinistä taivasta.

 Keväällä, jo ennen juhannusruusua aloittaa kukintansa lemmikki. Pieni sininen kaunotar joka on alkanut levitä puutarhassani toiveitteni mukaisesti.

 Tämän juhlavuoden heinäkuussa juhlittiin myös toisen lapsenlapsen kastejuhlaa. Tein juhlaan tyttären toivomuksesta sinivalkoiset kukkakimput. Omasta puutarhasta löytyi kivasti materiaalia, vain valkoisia ruusuja ostin kaupasta.

 Tämä tuntematon, tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkinut Iiris on yksi pihan ehdoton suosikkisininen. Iiriksen terälehdet on hauskasti sinisen kirjavat.

 Kirjoukonhattu tekee kukkansa ihan itsestään molemmissa postauksen väreissä. Tykkään yksivärisestä sinisestä ukonhatusta mutta myös tästä. Kirjoukonhattu kasvaa luumulehdossa kahdessa kohtaa. Toisesta kohtaa ukonhattu lannistui ainaisen märkyyden seurauksena, ensi kesä näyttää joudunko hankkiman uuden taimen vai toipuuko vanha.

 Kukkakuvat päättyvät valkoiseen, Arvilan alkuperäiseen syysleimuun. Perenna jonka kauneutta ei oikein voi tarpeeksi ylistää.

Tällä hetkellä mielessä on tämän kaltainen maisema. Tai siis toivon, että kuvan talvinen sininen ja valkoinen olisivat täällä nyt vallitsevan mustan ruskean ja yleisen tummuuden sijaan.

Tällä kertaa en haasta ketään erityisesti mukaan vaan toivon että kaikki blogit osallistuisivat haasteeseen. On ollut hauska nähdä miten erilaisia sinisestä ja valkoisesta kertovia postauksia on syntynyt.

Ei elämää ilman puita

Sain Kruunu Vuokolta blogista Puutarhan lumo haasteen kertoa itselleni merkityksellisestä puusta. Mietin haastetta joitain aikoja ja tulin johtopäätökseen että ei ole yhtä puuta ylitse muiden. Minulle tärkeintä on ylipäätään se, että pihassa ja elämässä on puita.

 Puut myös tulevat ja menevät. Niitä on pakko kaataa ja tilalle istutetaan uusia. Kuvan etualalla oleva Laatokan keltaluumu on minulle merkityksellinen siksi, että sain sen lahjaksi hoitolapsen perheeltä.  Kuvan taustalla on sitä pihan maisemaan josta pidän kovin paljon. Kuusia, koivuja ja iso pallomainen terijoensalava.

 Syreeni on olennainen osa suomalaista pihamaisemaa.  Se on hieno pensas mutta kelpaa se myös puuksi. Talon eteläpäädyssä kasvaa valtavan kokoinen valkoinen syreeni puiden mitassa.

 Vaahteran lehdet osaavat olla joskus ärsyttäviä. Mutta kukapa ei pitäisi keväällä kukkivasta vaahterasta tai sen syksyn värikkäästä asusta. Omaa pihaa en voisi kuvitella ilman vaahteraa.

 Koristeita pitää olla ihan vain kauneuden tähden, kuten koristeomenapuu. Täällä Arvilassa koristeomenapuun koko on vertaansa vailla.

 "Pirja"-omenapuun sain ystäviltä lahjaksi kymmenisen vuotta sitten. Ja juuri tämä puu selvisi jänisten käsittelystä kun muut kuolivat siihen. Satoa tuottava omenapuu on yksi unelmien täyttymys. Kaikkiaan olemme istuttaneet Arvilaan seitsemän erilaista omenapuuta, kaksi päärynää, kaksi kirsikkapuuta ja neljä luumupuuta.  Puutarha ei ole puutarha ilman satopuita.

 Katajainen kansa tarvitsee havujaan ja erityisesti katajaa. Siitä on hyödynnetty marjat, oksat ja puuaines mitä erilaisimmin tavoin. Omaan pihaan olen istuttanut yhden uuden katajan näiden vanhojen lisäksi. Ensi kesälle on suunnitteilla istuttaa muutama uusi, katajoita ei voi mielestäni olla koskaan liikaa.

Loppuun Jalo kertoo, että myös kissoille pitää olla pihassa omia puita. Arvilan oma kissapuu on Jalon lempipuu, terijoensalava. Hyvänä kakkosena tulee aiemmin nähty iso koristeomenapuu. Molempien oksilta on hyvä tarkkailla lintuja ja myyriä.

Ensi kesänä pitää muistaa kuvata varta vasten puita. Tätä postausta tehdessäni huomasin että puukuvia on ihan liian vähän, ei oikeastaan ollenkaan. Korjataan vahinko kesällä, talvella puista saa turhan tylsiä kuvia.

Jugendia

En muista mitä olin hakemassa netin myyntipalstalta, ehkä ikuista etsintäkohdetta, punaista villamattoa isännänhuoneeseen. Jostain syystä edessäni oli kuitenkin pellavainen, jugend-kirjailtu pöytäliina, kauneimpia näkemiäni ja hinta varsin kohtuullinen. Laitoin viestiä myyjälle ja jäin odottamaan.

 Ja kuinkas kävikään, sain ostaa liinan sillä edellinen ostaja ei ollut vastannut myyjän viesteihin. Kun avasin liinan postipaketistaan, osoittautui se vielä paremmaksi kuin mitä kuvat antoivat odottaa. Kirjonta on tehty todella hyvin, kangas on kunnollista pellavaa. Ja vaikka liinaa on kahvitahroista päätellen käytetty on se silti hyvin säilynyt siihen nähden että on noin satavuotias.

 Liinan molemmissa päädyissä on sama ruusukirjonta ja pitkät hapsut. Pesin liina todella varovasti jotta hapsut eivät menisi enempää solmuun. En tiedä voiko niiden solmuuntumista estää mitenkään?

 Pitkää reunaa kiertää tyylin mukainen kuvio. Liina on juuri sopiva tuvan klahvipöydälle, kuin siihen tehty. Ensi kesän rippijuhlia juhlitaan tällä liinalla, klahvipöydälle ei ole aiemmin ollut näin sopivaa liinaa.

 Liinassa on ollut iso työ, ihan jo yksistään näissä päädyn hapsujen solmimisessa.

 Myös isännänhuoneeseen tuli uusi liina. Tämän sain tädiltäni. Sattui tämäkin liina olemaan täsmälleen oikean kokoinen pyöreän pöydän päälle.

En osaa sanoa onko liina vanha vai uusi, joskus olen nähnyt tämän näköisiä Virossa myynnissä. Mutta oli vanha tai uusi, niin tykkään liinasta todella paljon. Mietin raaskinko laittaa sen arkikäyttöön mutta päätin raaskia, käyttöön liinat on tehty eikä kaappeihin pölyyntymään.

Uusia valoja

Salin ikkunakranssien valot olivat tulleet tiensä päähän. Muutaman vuoden kestivät mihin olen tyytyväinen. Valot ovat puolet vuodesta päällä vuorokaudet ympäriinsä. Kranssitkin pitää jossain kohtaa uusia mutta päätin että ehkä sitten kun uudet valot sammuvat viimeisen kerran.

 Uudet valot ovat selkeästi kirkkaammat kuin vanhat. Tykkään ja en tykkää. Kaupassa näistä on tosi hankala arvioida miltä näyttävät sitten kotona.

 Tuvassa laitoin nurkassa kököttävään oveen yhdet valot jotka tosin ovat vanhat. Mutta paikka on uusi. Toiveissa on vielä joskus saada nurkkaan kaappi jonka olisi juuri tuo samainen vanha aitasta löytynyt yksinäinen ovi.

 Eteisen lyhtyvalo ei sekään ole uusi, pääsi silti kuvaan. Lyhtyvalo on lasten kokoisen tuolin päällä aina, myös kesäisin. Eteinen on niin hämärä paikka että ei haittaa vaikka siellä on valoa myös valoisaan vuoden aikaan.

Mummin päivään on tuonut valoa tämä puolivuotias vesseli joka tuli ensimmäistä kertaa mummilaan hoitoon. Eläväinen poika josta oli vaikea saada tarkkaa kuvaa iltahämärässä.

Mummin pojille

Tytär tilasi lapsilleen villasukkia ja lapasia. Talvi on tulossa, lämmintä pitää olla alla ja yllä.

 Pienempi eli mummin kirppunen sai Dropsin alpakkalangasta tehdyt sukat ja lapaset. Lapasia tuli kahdet sillä totesin ensin tehdyt ihan liian isoksi puolivuotiaalle. Tein sitten toiset pienemmät koska lankaa oli. Näihin meni vähän yli yhden 50g kerän verran lankaa. Toiveena oli pitkät varret jotta pysyvät hyvin päällä.

 Dropsilla on paljon alpakkalankoja, olen tehnyt niistä ennenkin mutta taas totesin saman jutun. En saa käsialasta tällä langalla millään konstilla riittävän siistiä. Kirjavilla langoilla olen tyytyväinen mutta yksiväriset ei ole mun juttu.

Siniset, Lidlin langasta neulotut lapaset aloitin jo viime talvena, onneksi ne vielä sopivat kohta neljä vuotta täyttävälle mummin mussukalle. Hän tosin tilasi seuraavaksi vihreät sukat. Ja mummihan tietysti tekee.

Pihatieltä pihaan

Aikamoista sadetta on pitänyt. Piha lainehtii vettä, maa ei suostu suodattamaan enää tippakaan vettä. Viereisellä pellolla on lampi ja taitaa kohta olla pihassakin.

Pihatie on pitkä ja kapea. Ensiksi pihaan tullessa näkyy navetan pääty. Taloa en näy vielä ollenkaan.

Maalaistalon pihaan tulemisesta kertoo vanhat maitokärryt tonkkineen. Vasemman reunan isolle kivelle raahasin heti ensimmäisenä kesänä valtavan kokoisen talosta löytyneen rautapadan kesäkukkia varten. Vielä on kukat poistamatta talven tieltä.

 Arboretumin kivipuron kivilammikko tehtiin lähinnä keväisiä tulvavesiä varten. Nykyisin siinä on eniten vettä näin alkutalvesta. Saa ollakin, sillä puron alueella on nurmikko kaikki kuivin, se kertoo että puro toimii avoimena salaojana kuten pitikin. Tässä kohtaa tarkkasilmäinen näkee aavistuksen siniharmaasta talosta puiden keskellä.

Kupariheisiangervo 'Mindia' pitää sinnikkäästi kiinni lehdistään. Edes pakkaset eivät tiputtanut niitä maahan.

Pihatieltä poikkesin hiukan sivuun, koivikon puolelle. Talo taustalla on kaunis tästä suunnasta kuvattuna. Kesällä näkymän peittää pihlajantaimet ja koivujen lehdet.

 Tälle puolelle pihaa ei ole nyt mitään asiaa, maa nurmikon alla on niin märkä että olen jo ihan epätoivoinen sen kanssa. Nyt huomaa miten käy kun alla on kallio ja sen päällä savi ja saven päällä ohut humus, vesi jää lillumaan.

 Marja- ja hedelmätarhassa on vähän kuivempaa, ihan hyvä sinne istutettujen sipulikukkien kannalta. Pihan märimpiin kohtiin jätin istuttamatta mikä taisi olla ihan hyvä juttu, olisivat mädänneet jo syksyn aikana.

 Kesällä maalatun keinun kanssa meni pieleen. En laittanut maaliin homesuojaa ja se kostautui. Keinun uusi maalipinta on täynnä tummaa homepilkkua. Ensi kesänä on edessä keinun homepesu ja uudelleen maalaus niin että maalissa on mukana homesuojaus. Ehkä siten pilkut pysyvät poissa. Keinun väri saattaa samalla muuttua riippuen mitä pellavamaalin jämiä löydän kaapeistani. Tuo sininenkin väri on jämämaalia.

Vaikka en niin lumesta ja pakkasesta pidä, niin nyt toivon niitä sydämeni pohjasta vastapainoksi ainaiselle vesisateelle.

Ahkerille ja uutterille

Minun muistoissani ja elämässäni isät ovat vahvoja, uutteria ja ahkeria. Toimeliaita ja aikaansaavia. Lapsistaan ja läheisistään huolehtivia ja välittäviä.
Isänpäivää juhlitaan meillä vaatimattomasti, lapset perheineen tulevat syömään kuten monena muunakin sunnuntaina, mies, isä, laittaa ruuan ja minä teen jälkiruuan. Istutaan rauhassa, jutellaan ja vain ollaan.

 Mietin miten kuvittaa tämän isänpäivän postauksen. Lopulta päädyin kuvaamana kotia joka on täynnä isien kädenjälkiä niin monen sukupolven ajalta. Tätä taloa ei olisi ilman isien aikaa ja panostusta. Ei ilman heidän käsistään kuuluvaa vasaran pauketta ja naulan puuhun uppoamista.

 Ei olisi huonekaluja, ei tapetteja seinillä, ne kaikki ovat isien aikaansaannosta.

 Ei olisi polttopuita ja lämmintä taloa jollei isät niitä tekisi ja olisi tehneet meitä aiemmin.

Isät pitävät huolta että nämä seinät ja perustukset säilyvät tuleville isille. Kiitos siitä.

Isänpäiväksi en tehnyt täytekakkua vaan juustokakun. Tämä täytekakku on leivottu tällä viikolla ja se hiukan sivusi isänpäivää ja omaa syntymäpäivääni. Meille syntymäpäivänäni lähetyspiiriin saapuneet vieraat saivat nauttia kakusta. Loput päätyivät työkavereille töihin. Siitä erityinen kakku, että tein ensimmäistä kertaa elämässäni gluteenittoman kakkupohjan ja se jopa onnistui. Vaihdoin kaikki jauhot perunajauhoksi. Voi olla että jatkossa meillä on aina gluteeniton kakku, niin onnistunut se oli.