Raasun vierailu

 Maanantaina mies havaitsi pihassamme kissan joka ei kuulu vakituiseen kalustoon. Kun tulin töistä kotiin, kävin katsomassa kuusen alla kyhjöttävää kissaa joka ei vaikuttanut tutulta. Sen olemuksessa oli jotakin huolta herättävää. Lähdin kuitenkin entisöintikurssille ja talon miesväki jäi viemään ruokaa vieraalle kissalle.

Poissaoloni aikana kissa oli saatu sisälle, se oli kuulemma helppo kantaa, ei laittanut yhtään hanttiin kunhan oli ensin saatu ruuan avulla houkuteltua ihmisten lähelle.

Nälkä oli kova.

Kissa jonka nimesimme Raasuksi ei ole omituisen mallinen vaan se on hyvin laiha, suoraan sanoen luuta ja nahkaa (painoi 2,7 kg). Ei tätä voinut päästää enää ulos. Raasu sai jäädä sisälle eikä se edes halunnut ulos. Erotimme sen omista kissoista mutta yöksi avasimme kaikki ovet.

Aamulla kissa nukkui sohvalla. Kovaa ääntä piti, heti piti saada aamupalaa. Todella ihmisrakas oli, tuli syliin, puski jalkoihin eikä pelännyt mitään. Ihmisrakkaimpia kissoja mitä olen tavannut.

Tiistaina veimme kissan paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle. Siellä todettiin sen olevan siruton leikattu uros. Minun sydämeni oli särkyä kun emme voineet tarjota sille pysyvää kotia. Omistajaa ei ole löytynyt. Toivottavasti kissa saadaan yhdistyksellä kuntoon ja se löytää uuden kodin. 

Haluan uskoa hyvään, eli siihen, että kissa on vain eksynyt kotoa tai sen omistajalle on käynyt jotain ja kissa on joutunut hukkaan. Laihuus voi olla myös sairauden syy eikä seurausta heitteillejätöstä, kissa oli selvästi jo iäkkäämpi herrasmies.

Ulkovuoren maalaus

 Ensi kesänä on vuorossa ulkovuorauksen uudelleen maalaus. Edellinen maalaus on tehty 2012 kun ensin oli rapsuteltu pari kesää vanhoja lateksimaaleja pois. Tulevassa maalauksessa menee koko kesä, tai jopa kaksikin kesää.

Talon pohjoispuolen uudisosan maalipinta on melkoisen surkean näköinen. Petroliöljymaalin pinta on kauttaaltaan pintahomeen peitossa. Onneksi homeesta ei ole kuin esteettistä haittaa ja se on poistettavissa kevyellä pesulla. Kuvan oikeassa laidassa näkyy sama maali vanhassa seinälaudassa, ei mitään merkkejä homeesta. Vain uudet laudat ovat pinnaltaan mustia.

Takaseinä joka on suoraan pohjoiseen on yhtä karu näky kuin sivulta. Tänne ei aurinko paista koskaan, sekin vaikuttaa, samoin se ettei tuohon tuule suojaavan puuston ja muiden rakennusten takia.

Etelän puolen seinustalla rappio näyttäytyy toisella tapaa. Vaikka tätä aikoinaan kuinka hiottiin ja raaputettiin, ampuu nykyinen maali irti pinnastaan. Edessä on uusi raaputus ja hionta.

Tässä lähikuvaa maalin krakeloitumisesta. Ensi kesänä on korkea aika ryhtyä työhön. Olisimme ryhtyneet tähän jo aiemmin, mutta päätimme tehdä sisätilat valmiiksi ja niissä vierähti se kaksi kesää. Keväällä, heti kun säät sallivat voi aloitella maalin rapsuttelua. Eipä tarvitse miettiä mitä sitä vapaa-ajallaan tekisi puutarhatöiden lisäksi.

Vuosi 2024 kuvin ja sanoin

 Vuosi 2024 jää ehkä ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Se oli hyvä vuosi, mutta myös pahan vuosi. Niin kuin ihmiselämässä aina, on hyvää ja pahaa eikä niille voi mitään, on vain elettävä. Niinpä voisikin sanoa, että vuosi 2024 oli elon vuosi ja pääosin hyvän elon vuosi.

Alkuvuodesta talvea, pakkasta ja lunta riitti. Jänikset olivat nälissään ja kaivelivat ruusuja syötäväksi kanaverkosta huolimatta. Piti heittää vanhaa lakanaa päälle lisäsuojaksi. Ruusut säilyivät elossa ja kukkivat erinomaisen hyvin myöhemmin kesällä.

Oiva-kissa oli tullut meille joulukuussa. Kaikessa mahdollisessa piti olla mukana, kuten helmikuussa ensimmäisissä kylvöissä. Paprikaa laitettiin tulemaan ja sitä saatiin vaikka ei läheskään yhtä hienoa satoa kuin 2023.

Maaliskuussa löysin kirpputorilta suloiset korvakorut. Sattumaa tai mitä lie, mutta olin juuri katsellut näitä netistä, mutta jätin jostain syystä tilaamatta. No sittemmin tilasin koska piti saada siskollekin omat maatuskat.

Talvi tuntui kestävän ikuisesti. Huhtikuussa oli yhtä aikaa kukkia ja lunta. Takatalvi taisi tulla kerran viikossa. Sininen esikko oli kevään superyllätys.

Pitkästä talvesta huolimatta sain tehtyä kasvimaan ennätysajoissa, jo toukokuun alussa kun koivut vasta tulivat hiirenkorville. Lopulta kesä olikin kasvimaan osalta surkea. Maa on menettänyt voimaansa ja kuivuus kiusasi pahasti kastelusta huolimatta. Taisi tulla surkein sato koko kasvimaan miltei 20 vuoden historiassa. Keväällä kasvimaalle on haettava iso kuorma lantaa uudeksi vahvikkeeksi.

Kesäkuu oli lämmin ja kaunis. Heitin talviturkin jo kesäkuussa mikä on tapahtunut edellisen kerran joskus nuoruudessa. Puutarha valmistautui Avoimiin Puutarhoihin ja vieraita kävikin huikea määrä, noin 300 henkeä. Kasvihuoneen ympäristöstä on muotoutunut yksi lempipaikoistani. Istutukset ovat kasvaneet ja vahvistuneet hyvin.

Heinäkuussa päätimme aloittaa makuuhuoneen remontin suunnitellusti vaikka budjetista haukkasi ison osan uuden porakaivon pumpun hankinta. Lopulta se oli ehkä onni, tuli tehtyä toisenlaiset sisustusvalinnat kuin alunperin ajattelimme. Nyt olen siihen tyytyväinen.

Elokuussa elämäni pysähtyi ja kääntyi ympäri. Olin niin lähellä menettää yhden lapsistani. Kuva liittyy asiaan. Lapsellani oli enkelilauma matkassa ja hänen elonsa jatkuu. En voi edelleenkään käsittää miten tuosta ulosajosta voi selvitä hengissä ja itse onnettomuuspaikalta kävellen. Traagisinta tässä on se, että lapseni tarkoitus oli lähteä tästä maailmasta. Se jos mikä särki tämän äidin sydämen, sitä sydäntä korjailen edelleen maailman kiitollisempana siitä, että tuo rakkaimpani on edelleen täällä meidän kanssamme.

(On asianomaisen lupa kuvan ja asian julkaisuun) 

Syyskuussa makuuhuoneen remontti valmistui. Remontti muuttuikin nopeasti yhdeksi terapiamuodoksi. Kun maalasin seiniä hitaasti siveltimellä, oli aika ajatella, sopeutua ja järjestellä mieltä. Sininen sali on nimensä mukaisesti sininen. Lattia suopakuurattiin ja vain valikoidut huonekalut kannettiin takaisin paikoilleen. Rakastan tätä huonetta ja sen tunnelmaa.

Olen persoona joka on mukana vähän kaikessa. Lokakuussa tulin valituksi oman ammattiliittoni liittovaltuustoon. Saan taas opetella uutta ja olla yhdellä tapaa vaikuttamassa paremman työelämän puolesta. Niin ja meille tuli uusi perheenjäsen, pieni punainen kissanpentu joka sai nimekseen Eino. Reipas heppu joka on päässyt jo blogiinkin.

Makuuhuone sai lisää sisustusta marraskuussa. Tein eteisen ja huoneen väliseen oveen oviverhon. Ostin huonekaluliikkeen tehtaanmyymälästä villasekoitekangasta ja suunnittelin siihen oman kirjontakuvion. Vanhan messinkisen verhotangon sain ostaa eräältä herrasmieheltä kuten makuuhuoneen muutkin verhotangot. Verhon pidike on vielä kesken, se valmistunee ensi jouluksi sen verran tylsää puuhaa nyörin teko on.

Joulukuu oli työn osalta kiireinen. Iltaisin olen rentoutunut palapelin ja kirjojen kanssa. Joulupukki toi lisää palapelejä. Niistä kolme on jo tehty. Aattona saimme kaikki lapset perheineen meille syömään ja viettämään joulua. Tästä on hyvä suunnata kohti uutta vuotta ja uusia elämän seikkailuja. Pitäkäähän huolta itsestänne ja läheisistänne ensikin vuonna, jokainen elämä on elämisen arvoinen. 

Eloisaa vuotta 2025!

Jumi

 Minulla on ollut vakava jumi blogin suhteen. Kirjoittamisen kynnys on noussut kohtuuttoman suureksi kirjoittamattomuuden aikana. Olen ollut väsynyt, en ole kovin kummoisia jaksanut työpäivien jälkeen. Työpsykologin mielestä se on normaalia kokemani trauman jälkeen. Olen siis käynyt ennaltaehkäisevästi työpsykologilla, jotta selviän henkisesti. Onni on työnantaja joka tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. 

Puutarhassa olen saanut lähes kaikki syystyöt tehtyä, enää puuttuu noin puolet suojaverkoista. Kasvimaan kääntämisen jätän suosiolla kevääseen, mitä sitä väkisin jos ei huvita. Rikkaruohot eivät katoa, jatketaan niiden parissa keväällä. Joitain kukkasipuleita tuli hankittua ja istutettua, lähinnä krookuksia ja posliinihyasintteja. En löytänyt mieleisiäni tulppaaneja joten ne jäivät hankkimatta. Pari jotain pientä sekoituspussia ostin eli muutama tulppaani sentään tulossa.

Austin-ruusut kukkivat pitkään eivätkä tunnu hätkähtävän ensimmäisistä kylmistä öistä. Kuva on otettu päiviä sitten, mutta katsoin tänään, että samainen The Pilgrim kukkii edelleen. Sille pitää saada tulevana suvena parempi tuki, onhan se oikeasti köynnösruusu.

Koristeomenapuu 'Musta Rudolf' on leiskuvan punainen syysvärissään. Tämä taitaa olla punaisin kaikista puutarhan syysväreistä, enemmän on keltaista ja esimerkiksi punatammi on vieläkin täysin vihreä.

Hauskoja sieniä putkahtelee milloin minnekin. Nämä hattivattien esikuvat ovat hortensiapuutarhassa pötköttelevän koivunrungon kyljessä.

Muutaman yönä on ollut hallaa ja onpa tainnut olla ensimmäiset pakkasyötkin. Aurinko sulattaa nurmikon kuuran nopeasti.

Terttuaralian kasvu oli todella myöhässä, mutta ehti se tehdä mustat marjansa. Tarkkasilmäinen voi löytää kuvasta parikin pyjamaludetta. Ensimmäistä kertaa näin niitä meidän puutarhassa. Taustalla näkyy yksi mustavalkoinen linssilude, sellainen myyrien ylin ystävä. 

Ensi viikolle sääennuste ennustaa lämpenevää. Yöt ovat kuitenkin kylmiä ja eläimet alkavat hakeutua puutarhaan. Ensi viikon tavoite voisi olla saada ainakin osa puuttuvista verkoista paikoilleen. Lintujen ruokinnan aloitin tänään, kyllästyin ikkunalautoja naputteleviin tirppoihin.

Paluu puutarhaan

 Joskus elämässä on hetkiä ja tilanteita joihin edes puutarha ei tuo lohtua tai tukea. Kun kyse on taistelusta eikä stressistä, kääntyy puutarhan lieventävä vaikutus ahdistukseksi. Silloin on parempi pysyä poissa ja antaa puutarhan odottaa. 

Pikkuhiljaa olen palannut puutarhan pariin. Uuden kasvihuoneen sato taitaa olla menetetty, mutta mitäpä muutamasta tomaatista kun kyseessä on ollut tilanne jossa läheisen traumaattinen menettäminen on ollut hyvin lähellä. On ollut muut ajatukset mielessä kuin kasvihuoneen kastelu tai rikkaruohojen kitkeminen. 

Eilen tein vähän sadonkorjuuta. Pelastin loput tomaatit uudesta huoneesta, vanhassa kasvihuoneessa on tulossa lisää satoa. Luumusato on tänä vuonna kohtalainen, kuvan luumut keitin illalla hilloksi. Talvella harmittaa jos ei ole luumuhilloa.

Remontti on edennyt maalausvaiheeseen. Listat ovat kahteen kertaan maalattuja, ei puutu kuin kiinnitys paikoilleen. Sen jälkeen vähän sähkötöitä sekä lattian kiinnitys ja suopakuuraus ja voimme muuttaa takaisin makuuhuoneeseen. Huoneesta tulee kovin sininen, sen uusi nimi taitaakin olla sininen sali vanhempien valtakunnan sijaan, onhan huone entinen sali.

Lauantaina pakotin itseni lähtemään Mustilan taimipäivään. Olisi saattanut harmittaa jos en olisi mennyt. Ja olin sopinut Minnan kanssa, että toimitan hänelle yhden iiriksen taimen. Muutamia kivoja löytöjä tuli tehtyä. Yksi niistä on kuvan rusokellopensas. Toivottavasti suostuu viihtymään meillä. Ajattelin kokeilla sitä hortensiapuutarhaan, ehkä sieltä löytyy vielä jokin vapaa nurkka. Seuraavaksi pitäisi löytää into ja aika laittaa taimet maahan. Sääennuste onneksi antaa armoa, hyvää säätä on ennustettu pitkälle syksyyn.

Tästä jatketaan, ehkä jo huomenna tartun työkaluihin, siivoan perennoja pois ja kitken muutaman rikkatuohon. Otan kuvia puutarhasta ja päivitän blogia lisää. Ainakin luen kaikki postaukset mitkä muiden blogeista ovat jääneet väliin.

Heinäkuun illat

 Heinäkuun illat. Olen istunut iltaisin kasvihuoneen kynnyksellä ja vain katsellut puutarhaa. Seurannut kun västäräkit ruokkivat poikasiaan, kimalaiset lentelevät salkoruusuissa ja pääskyset lentävät kasvimaan yllä.

En välitä selän takana olevasta kasvihuoneesta joka on taas vihannespunkin riivaama. Suihkuttelu rasvattomalla maidolla on auttanut ja ehkä jotain olen saanut pelastettua. Ainakin sen ainoan vesimelonin joka herkutellaan lastenlasten kanssa.

Palataan kuitenkin silmieni näkymiin, se on paljon parempaa ajateltavaa ja katsottavaa.

Puutarhassa on rehevää, kasvu on jo yli sen rajan josta pidän. Kaikki ryöppyää ja leviää.

Nurmikko leikattiin eilen, vähän jää nyt muut työt tekemättä kun mies puurtaa sisällä lattian kimpussa. 

Sateiden jälkeen on ollut iltaisin upea usva joka levittäytyy pelloilta myös puutarhan puolelle.

Nämä heinäkuun illat ovat tyyniä ja äänettömiä (jos naapurin koirat eivät hauku).

Pihassa ja puutarhassa voisi olla vaikka kuinka pitkään.

Blogi 15v, arvonta

 Hups, olin unohtaa blogin suuren juhlapäivän. Tämä rakas blogini täyttää vuosia näin helmikuun lopulla. Ja vuosia on takana jo huimat 15 vuotta. Siitä suuri ja nöyrä kiitos kuuluu kaikille teille jotka käytte lukemassa kirjoituksiani. Olen onnellinen jokaisesta käynnistä ja kommentista.

Haluan taas palkita teitä ja niinpä pistän  pystyyn arvonnan. Jokaisella on yksi arpa ja sen saa kommentoimalla tähän postaukseen. Postauksissa on valvonta, joten älä hätäänny jos kommentti ei näy heti, minun täytyy se hyväksyä, mutta kaikki kommentit jotka on jätetty ennen 10.3.2024 klo 18:00 osallistuvat arvontaan.

Arvonnassa on jotain pientä Arvilasta, ikuinen muisto blogista.

Arvon kolme voittajaa. Jokainen saa kuvassa näkyvän siemensetin. Jos et jotain näistä halua, sen voi jättää pois, mutta halutessaan saa kaikki neljä lajiketta. Alla kuvat kasveista.

Tuoksuherne. Seassa kaunista kirjavaa jonka alkuperä on Saaripalstan Sailan puutarhassa. Mukana myös valkoista ja tummaa punaista 'Beaujolais' lajiketta. Sekoitus joten on sattumaa mitä pussiin on osunut.

Kaurajuuri. Hauska kukka jonka juuri on syötävää. En ole maistanut.

Pioniunikko. Tämänkin alkuperä on Saaripalstan Sailan puutarhassa. Upea röyhelö joka on nimensä veroinen.

Harjaneilikka, lajike 'Newport Pink' jonka siemenet toin joitain vuosia sitten Latviasta.

Jättikarhunputki Angelica gigas. Näyttävä katseenvangitsija. Pölyttäjien rakastama kasvi.

Kaikille yhtä paljon onnea arvontaan. Jos haluat osallistua niin jätä siis kommenttisi 10.3.2024 klo 18:00 mennessä. Myös nimettömät vierailijat voivat osallistua, ei tarvitse olle kirjautunut blogin lukija.

Iines iikkulainen

On ollut mielessä tehdä Iinekselle oma muistopostaus, mutta kun mielessäni Iines ei ole ollut kuollut. Olen odotellut unta joka toisi rauhan ja osaisin surra Iinestä. Kun tähän mennessä en ole edes itkenyt kertaakaan Iineksen katoamista. Minä uskon ihmeellisiin asioihin ja alitajuntaan.

Maanantaina kun ajoin illalla kotiin entisöintikurssillä näin muutaman kilometrin päässä ennen kotitietä kahden ilveksen menevän tien yli. Ensin luulin niitä karanneiksi koiriksi, mutta kun ajoin lähemmäksi, totesin eläinten olevan ilveksiä. Upea näky kun toinen pysähtyi tielle ja katsoi suoraan minuun. Tämä on toinen kerta kun täällä asuessa näen luonnossa ilveksen.  

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Iines tuli uneeni. Se tuli kotiin raadeltuna, huonossa kunnossa. Otin unessa kissan syliini ja halasin sitä lujaa. Vastoin tapojaan se halusi pois sylistäni ja ovesta ulos. Tajusin unessa, että Iines haluaa mennä ja tuli vain hyvästelemään minut. Laskin Iineksen ovesta ulos. Se oli kuin olisin laskenut Iineksen hengen menemään. Unessa oli kesä, juuri sellainen kaunis juhannuksen ajan kesäpäivä kuin silloin kuin Iines katosi.

Iines sai neljä kertaa pennut. Emona Iines oli maailman parhain. Se piti todella hyvää huolta pennuista, oli niiden suhteen kärsivällinen. Muistan ikuisesti miten Iines itki ensimmäisten pentujen lähtöä. Kuvassa Iines on juuri synnyttänyt viimeisen pentueensa, sen johon Alma syntyi.

Iines oli oman tiensä kulkija. Se tuli meille maalaistalosta, sellaisena puolivillinä kissanpoikasena. Ulkoilu oli Iineksen elämän parasta aikaa. Ihan viimeisinä vuosina ulkoilu ei enää talvella kiinnostanut kovinkaan paljon, pakkanen ja lumi ei ollut kivaa. Iines teki kesäisin vähän väliä 1-2 yön reissuja. Emme yhtään tiedä missä asti se kävi. Kotiin ei kuitenkaan tultu väsyneenä tai nälkäisenä. Silloin kun Kaapo-koira asui meillä, Iines seurasi mukana kun Kaapon kanssa käytiin lenkillä. Iines pysytteli vähän matkan päässä, mutta aina se seurasi uskollisesti kintereillä koko matkan.

Metsästäjänä Iineksen veroista ei toista ole. Iästään huolimatta (12 vuotta) se edelleen metsästi. Ja söi sen minkä metsästi. Pihalla kaikki aika käytettiin saaliin tarkkailuun, mieluiten jonkin kiven päältä jotta näkisi ja kuulisi hyvin. Hyvin usein osa saaliista oli jätetty oven taakse. Epäilen myös, että osa Alman saaliseläimistä oli oikeasti Iineksen.

Iines oli toisaalta myös seurallinen kissa, viihtyi ihmisen lähellä. Joka aamu se tuli keittiön puusohvalle kanssani aamupalan ajaksi. Siinä höpöteltiin ja hoidettiin päivän tärkein rapsutushetki. Se ei ujostellut vieraita, lähtipä kerran äitini auton kyydillä salaa. Onneksi äitini huomasi tilanteen ennen poistumistaan pihastamme.

Viimeisiä kuvia Iineksestä. Se oli loppuun asti leikkisin kissa minkä olen koskaan tavannut. Se jaksoi innostua olemattomasta pölypallosta salin lattialla tai sentin roskasta jonka kanssa leikki pitkään ja hartaasti. Iines oli jollain tapaa vähään tyytyväinen, ei vaatinut kovaäänisesti tai täyttänyt koko tilaa olemuksellaan. Oman tiensä kulkija kuten sanoin.

Uneni jälkeen tuli helpottunut olo, ja itku. Olen päässyt suremaan Iinestä ja antanut sen mennä. Rakas kissa, meidän oma kantaemo.

Nyt joukkoa jatkaa Jalo ja Oiva.

Alma Aurinkokissa

 Olin ajatellut tehdä tämän postauksen vuodenvaihteessa, omistaen vuoden 2023 Aurinkokissa Almalle. Aattona en ehtinyt ja eilen en pystynyt. Joten, kirjoitan tänään ja tämän postauksen jälkeen lasken irti ja annan Alman hengen mennä, käännän katseeni uuteen.

Se miksi ja miten Alma oli minulle niin tärkeä, löytyy postauksen tekstistä.

Alma Aurinkokissa rakasti lämpöä ja aurinkoa. Se rakasti puutarhaelämäänsä yhdessä tärkeimmän ihmisensä kanssa.

Omaa puutarhaa vahdittiin tarmokkaasti. Kaukanakin ohikulkeville koirille muristiin. Kummoiseen myyräjahtiin Almasta ei koskaan ollut, muutaman hiiren tai myyrän sentään toi kesässä. Alman lahjat olivat muualla.

Alma Aurinkokissa oli oma terapeuttini, hoivaajani ja parantajani. Kun palasin tasan kaksi vuotta sitten 1.1. koronahoidosta sairaalasta. oli Alma kanssani kuin iilimato. Se ei muutenkaan oikein tykännyt jos olin pois kotoa, mutta koronan jälkeen taisimme elää jopa symbioosissa. Eilinen vuosipäivä osoittautui mahdottomaksi kirjoittaa tätä tekstiä, ikäväni oli liian kova. Alman parantava vaikutus henkisesti oli valtava.

Alma hoivasi myös nivelrikkoni, kehräsi kipeää polvea vasten tai makasi lämmittäen kipeän nilkan päällä. Eräänä yönä kärsin kovasta vatsakivusta. Olin jo lääkäriin lähdössä, mutta sitten Alma asettautui oma-aloitteisesti makaamaan vatsani viereen ja kohta hengitin rentoutuen Alman kehräyksen tahdissa. Vatsakipuni meni ohi. Joka yö Alma nukkui joko jalkojeni päällä tai niiden vieressä.

Aurinkokissa hakeutui niin sisällä kuin ulkona aurinkoon ja lämpöön. Jälkikäteen ajateltuna viimeisinä viikkoina todella paljon, olisi pitänyt osata lukea kissaa ja viedä jo aikaisemmin lääkäriin, tosin turha on jossitella, lopputulema olisi ehken ollut sama kuin nytkin.

Alma rakasti lapsenlapsia, etenkin heistä vanhempaa jonka kainaloon ja läheisyyteen hakeutui aina kun pojat olivat täällä mummilassa. Kissasta oikein näki miten innoissaan se oli kun pojat olivat vierailulla. 

Yhteisiä, ihania muistoja on paljon. Ja niitä tulee koko ajan lisää mieleen. Päivittäiset rutiinini ovat menneet uusiksi kun niihin ei enää liity elämää Alman kanssa. Mutta kaiken kanssa oppii elämään ja niin minäkin ilman Almaa. Nyt on aika päästää irti ja antaa Alman hengen lähteä. 

Kiitos Alma näistä ihanasta yhdeksästä ja puolesta vuodesta jotka saimme yhdessä viettää. 

Natiainen

 Meille muutti lauantaina uusi perheenjäsen. Olen kesästä saakka antanut mahdollisuuden uuteen perheenjäseneen jos suinkin sopiva osuu kohdalle. Ei väliä onko nuori aikuinen vai pentu, jopa mieluummin aikuinen kuin pieni täystuho. No pieni täystuho meille sitten tuli. Törmäsin ilmoitukseen jossa oli kaikki kuut ja tähdet kohdillaan. Ja niinpä meillä asuu nyt Oiva.

Oiva on syntynyt 7.9.2023 kuuden pennun pentueeseen. On hyvää hiirimetsästäjien sukua ja omaa oivalliset vaistot tulevan työnsä suhteen. Siitä pentu sai nimensä, oivallisuudestaan.

Koko talo on ainakin kertaalleen tutkittu läpi, joulukuusen alaoksat erityisen tarkkaan ja saattoipa olla, että tassu heilutti vähän koristeitakin.

Jalo on nyt isoveli ja talon vanhimman kissan roolissa, ennen oli meidän lellivauva. Se asema hiukan Jaloa huolestuttaa, mutta toistaiseksi on mennyt hyvin. Pieni saa tulla haistelemaan eikä ole saanut kertaakaan tassusta. Jalo osaa olla pitkämielinen ja lempeä.

Pari kertaa on jo leikitty ja riehuttu yhdessä, menty takajalat etutassuja kovempaa pitkin taloa. Se on aika rytinä kun tuollainen yli seitsenkiloinen jätti ja holtiton pentu ravaavat huoneesta toiseen täyttä vauhtia.

Oivan muutto meille tuli sopivasti lomani aikaan, pystyn olemaan tässä kotona ja katsomaan, että yhteiselo alkaa hyvin. Ja niin se on toistaiseksi mennytkin. Vähän Oiva vielä itkee vauvaperhettään, mutta joka päivä edellistä vähemmän.