Karppaus on vaarallista

Osa ihmisistä ainakin on sitä mieltä, allekirjoittanut ei. Mutta yksi asia on jolle eläinrasva on turmiollista, ja se on meidän astianpesukone. Eilen kävi huoltoliikkeen korjaaja. Ne korjaajat on muuten mahtavia tyyppejä. Heppu asteli taloon sisään ja näkemättä konetta tiesi mikä siinä on vikana! Oli jopa aivan oikea osa kädessä taloon tullessaan.  Ja vaihtoin sen siitä samalta istumalta.

Koneesta oli mennyt puhki jonkun putken joku kuminen osa. Ihan siisti reikä siinä oli. Kuulemma eläinrasva saattaa moista aiheuttaa. Toinen epäilty on liian vahva tiskiaine. Sain suosituksen käyttää ihan perusaineita, ei niitä viisi ominaisuutta yhdessä tabletissa-tabletteja. Ei ainakaan sitä missä on iso punainen pallo keskellä. Punaisen pallon syntiin sentään en ollut sortunut, mutta vastaavia sisältää kaiken-tuotteita on käytetty. Jatkossa ei, ja rasvalautaset huuhdellaan tarkemmin. Toivottavasti kone sai nyt viisi vuotta lisää elinkaarta.

Kuviksi olin suunnitellut räpsiä huikeita otoksia juuri maalatuista lasikuistin ikkunoista. Arvatkaa muistiko tämä lahopää (taaskaan) ottaa kameraa mukaan entisöintikurrsille. No enpä muistanut. Lohdutukseksi kuvia puutarhasta viime vuoden toukokuulta. Ei tuohon tunnelmaan ole enää kuin pari kuukautta aikaa.

 Ikkunoista kuvia sitten ensi viikolla. Nyt on valmiina 4 ikkunaa, kaksi on työn alla ja neljä odottaa vuoroaan.

 Toukokuu on muuten puutarhassa aivan upea kuukausi. Vihertää, on lämmintä ja se kaikkein tärkein, rikkaruohot eivät vielä röyhyä ihan täysillä. Maassa on kosteutta talven jäljiltä ja sitä on helppo muokata.

 Taidan alkaa pikku hiljaa kääntymään kesäihmisestä kevätihmiseksi.

 *jos blogissani olisi taustamusiikkia, olisi tällä hetkellä biisinä tiskikoneen hurinaa*

Lievästi ilmaistuna noloa

Häpeällistä tunnustaa näin kaikelle kansalle, mutta ehkä tarina saattaa lohduttaa jotain samaisessa tilanteessa olevaa vanhempaa, todennäköisesti toista näin onnetonta ei ole. Tällä ei ansaita mitään Vuoden Vanhempi-pystiä, ei todellakaan.

Tässä taannoin tuli kuopuksen esikoulusta pyyntö toimittaa koululle valokuva siitä kun lapsi oli vauva tai pieni.    Notkeasti hypähtelin valokuvakansiokaapille saliin, ja ajattelin tuossa tuokiossa kaivella esiin muutaman kuvan joista kuopus itse saa valita minkä kuvan valitsee kouluun vietäväksi. Siinä jo kaappia avatessa vaani mieleen paha aavistus. Miltäs ne kuopuksen kansiot näyttivätkään? Hih hei ja löytyivät, ja kuulkaas niin sievästi vielä muoveissaan. Että silleen.

Tämä onneton äiti ei ole saanut teetetyksi ei sitten ainuttakaan kuvaa nuorimmaisestaan, joka täyttää toukokuussa jo kuitenkin seitsemän vuotta. Kaiken lisäksi kuvat uhkasivat kadota vuoden takaisen tietokoneen tiltin takia. Kuvat saatiin pelastettua ja nyt ne viiden vuoden otokset ovat ulkoisella kovalevyllä, n. 10 000 kappaletta. Arvatkaa mikä työ alkaa selata läpi sieltä lasten kuvia ja alkaa niitä teettämään. Ei auta itkut eikä hampaan kiristelyt, pakko tarttua työhän vaikka loma oli tarkoitus viettää vain oleilemalla. Oleillaan nyt sitten tiiviisti tietokoneen kaverina.

Samalla työllä kävin läpi vuoden 2012 kuvia. Sieltä poimin muutaman puutarhakuvan heinäkuulta.

 Kuvissa on ukonhattuaidanne joka erottaa marjatarhan muusta puutarhasta. Aidanteessa on keskikohdassa pieni kulkuaukko jossa on muutama kiviaskelma.

 Kiviaskelmien väliin ja reunoille on istutettu kivikkokasveja ja tuo keltainen maanpeitekasvi. Nimeänsä en muista ikinä.

 Mehikasvejakin löytyy ja rikkaruohoja. Ajatuksena on, että leviäisivät tuohon ihan kunnolla (ei ne rikkaruohot). Muutaman kiven voisin vielä lisätä väleihin.

Kova hinku olisi päästä puutarhan kimppuun. Tällä hetkellä olo on sellainen, että kaivan mieluummin vaikka loppupuutarhan käsin hyötykäyttöön kuin että käyn ne kaikki valokuvat läpi. Voi huokaus sentään.

Ennen ja jälkeen

Nyt kun itse olen pihatyökiellossa vielä hetken aikaa, on puutarhatyöt saaneet olla yhtä pientä projektia lukuunottamatta. Mies otti viikonloppuna sahan käteensä ja pisti syreeniaidanteen matalaksi. Syreenipuska toimii näkösuojana tieltä puutarhaamme. Heti puskan takana on grilli ja pöytäryhmä. Ryhmä on 12 vuotta vanha muovinen hirvitys (mutta toimiva!) ja jos ei muuta halua piilottaa, niin ainakin sen.

 Syreeniaidanne on meidän asumisaikana pistetty matalaksi kertaalleen. Silloin jälkityöt jäi tekemättä ja aidanne kasvoi alhaalta lehdettömäksi ja ylhäältä tuuheaksi. Alaosa on lisäksi aivan täynnä  nokkosta ja vadelmaa. Molemmat ei toivottuina vieraina.

 Nyt aidanne on matalana uudemman kerran, ja tällä kertaa saa ne vadelmat ja nokkosetkin kyytiä. Kuvasta näkyy, että vielä en ole tehnyt asialle mitään. Odotankin suosiolla ensi kevättä. Tänä syksynä jos säitä riittää, on ainut puuha kasata tuohon ihan hirvittävä kasa haravoitavia lehtiä. Keväällä katsotaan mitkä syreenit lähtee kasvamaan, ja aukkokohtiin laitetaan uudet taimet. Niiden taimien suhteen olemme omavaraisia. Nyt tuossa kasvaa vain liilaa syreeniä, mutta voisipa sekaan istuttaa valkoistakin, sitä kasvaa vaaleanvihreänä puskana kuvassa ison koivun edessä.

Ja vaikka muutaman vuoden saammekin kärvistellä ilman näkösuojaa, niin uutta aidannetta täytyy leikata säännöllisesti jotta siitä saa tuuhean alaosastaankin. Nokkoset ja vadelmat saan luultavasti nyhtää juurineen useammankin kerran ennenkuin ovat hävitetyt. Mutta sitähän se on, ikuista taistelua rikkoja vastaan.

Pieleen mennyt ajoitus

Elokuussa kun varailin aikaa silmän laserointiin, niin ajattelin että tämä lokakuun loppu, juuri ennen syyslomaa olisi se paras aika. Pihan haravoinnit olisi tehty, kasvimaa olisi talvikunnossa ja minä sen kun vain lepäilisin viikon.

Pieleen meni niin kuin pieleen vaan voi mennä. Silmä on tosin operoitu ja ok, mutta se kaikki muu.

 Haravoinnit on täysin kesken.

 Kasvimaa on ihan oman onnensa nojassa ja veden vallassa. Ei mitään asiaa jyrsimen kanssa tuonne.

 Aitan edustan nurmikko on niin märkä, että saapas uppoaa kokonsa verran nurmikkoon. Ei mitään asiaa nurmikolle edes kävelemään, saati sitten ylipitkää ruohoa leikkaamaan.

 Yrttimaa on kaatuneiden auringonkukkien vallassa. Ja arvata voitte, onko kukaan ottanut siemeniä talteen. Eipä ole, märkiä ovet ja luultavasti jo maahan tippuneita.

 Kesäkurpitsaakin olisi vielä. Ei syötäväksi, mutta matkalla kompostiin. Mietin kyllä, saisko noista vielä siemenet talteen ensi kesää varten. Maa on kuitenkin tässäkin niin märkää, että saapas vain uppoaa. Siispä emme kokeile jyrsintä tähänkään.

 Mutta tuli sieltä kasvimaan yhdestä rivistä vielä kasa lanttua kuvauksen päätteeksi. Ruusupavusta otin muutaman palon ja niistä pavut kuivatukseen ensi kesän istutuksia varten.

Muuten puutarha sai olla. Jos ei tule useampaa kuivaa päivää peräkkäin jää kaikki hommat ensi kesään. Kasvihuoneen alennustilaa en viitsinyt edes kuvata. Pohja lainehtii vettä ja reunoilla roikkuu kuihtuneet tomaatit ja kurkut. Ankeaa kuin mikä, ja sen tilanteen ajattelin korjata tässä lomalla satoi tai paistoi.

Mun sadevesikiintiö on nyt täysi tältä vuodelta.

Iltapuhteiksi

Pitkän työpäivän päätteeksi kävin pikapyrähdyksen ruokakaupassa ja sieltä kaasuttelin mahdollisimman nopeasti kotiin. Kello näytti huolestuttavan paljon, mutta ehdinpäs. 

Nyt on taas osa syksyn saton korjattu talteen. Pakastimessa on pusseissa valmiiksi pilkottua porkkanaa keittoja ja uunijuureksia  varten. Jääkaapista löytyy ainekset huomisen ruokaan, kasvissosekeittoon. Ja ihan huippua sekin, että suurin osa porkkanasta on vielä maassa ja sitähän riittää...

Herneet oli tällä kertaa yllättäen madottomia. Tomaatit on tänä vuonna kovakuorisia, mutta koska satoa ei ole paljon, tulee kaikki syötyä. Kurkut ei edusta ihan eu-direktiivien muotovaatimuksia, mutta pääasia onkin se maku. Avomaakurkkuja popsittiin pari suurinta samantien napoihin.

Onni on oma kasvimaa!

On ne molemmat keltaista

Tänä kesänä puutarhassa on erikoistuttu keltaiseen. Omaan maan satoa on syöty keltaisina porkkanoina, keltaisina kirsikkatomaatteina, keltaisina kesäkurpitsoina ja keltaisina vadelmina. Porkkanat jää vakituiseen listalle, mutta keltainen kesäkurpitsa ei ole yhtä hyvää kuin vihreä lajitoverinsa. Siitä pysymme jatkossa vihreällä linjalla.

Vadelmasato oli lopulta niin hyvä, että viikonloppuna laitoin hillo- ja mehutehtaan pystyyn. Hillosta tuli äärettömän hyvää, mutta kuten aina minun vattuhillosta, liian löysää. Laitoin hilloon 800g vadelmia ja 650g hillosokeria, ohjeen mukaan 400g sokeria pitäisi riittää, mutta ei riitä vadelman kanssa. No löysyydestä viis, maku on enemmän kuin kohdallaan.

Pienet ja käytännölliset hillotökit toin Tallinnasta. Ostopäätökseen vaikutti just nappiin menevä koko ja Suomeen nähden törkeän edullinen hinta. Kannet piti ostaa erikseen, mutta silti tuon pienen vajaan kahden desin tölkin hinnaksi jäi alle 0,40e. Siihen hintaan jo raaskin ostaa uuden ja siistin tölkin kun Suomessa en ole löytänyt tölkkejä alle puolentoista euron. Nyt vain harmittelen, että miksi ostin vain 10 tölkkiä. Olisihan noille enemmänkin käyttöä ja lahjaksi on mukavampi antaa hilloa uudessa kuin käytetyssä tölkissä.

 Mehu on keitetty sekin kaltaisesta vadelmasta vaikka ei uskoisi. Mukaan meni vahingossa parikymmentä punaista vadelmaa ja ne värjäsivät mehun hailakan punaiseksi. Olin ajatellut ettei ämpärillisessä keltaista vadelmaa haittaa muutama punainen vadelma, mutta kummasti ne riitti värjäämään koko mehun. Keltaista vattumehua se on silti, väristä viis. Eikä varmana tarvitse edes mainita, että meni tässäkin maku just niin kuin piti. Täydellistä vaapukkamehua.

Aamulla alkaa työt kuuden viikon loman jälkeen. Pientä töiden aloituspaniikkia tässä pukkaa, mutta eiköhän se siitä taas kun rytmiin pääsee. Mukavaa työviikkoa kaikille!

p.s. Kiitos tunnustuksista joita olen saanut tässä viimeisten viikkojen aikana. Yritän löytää aikaa paneutua niihin. Eka työviikko on illoiltaankin kiireinen, tiedossa ainakin ekat vanhempainillat ja alkavat harrastukset.

Syreenit

Talon edestä pois nyppäisty syreeniaita sai uuden elämän talon takaa, "huoltotien" viereltä periaattella mitään käyttökelpoista ei hävitetä. Eilen kitkin uuden aidanteen alusen ja samalla totesin ettei kannata seistä keltiäispesässä crocsit jalassa, ei ainakaan kovin kauaa. Ne penteleen nimittäin polttaa ja kovaa.

Keltiäisistä huolimatta aita on lähtenyt hienoon kasvuun vaikka se viime kesänä murjaistiin miehisellä konevoimalla paikoilleen. Suoraa aidasta ei ollut tarkoitus tehdäkään ja tässä onnistuttiin harvinaisen hyvin.

 Aidassa on lähinnä liilaa syreeniä, mutta lisäilin joukkoon muutaman valkoisen syreenin taimen. Valkoisen erottaa liilasta vaaleampien lehtien ja hitaammaan kasvutavan avulla. Lisäksi valkoinen aloittaa syyskuihtumisen liilaa aiemmin.

 Seuraava operaatio on hoitaa kuntoon tämä pyykkikallion näkösuojana toimiva syreeniaita. Se on jo kertaalleen leikattu ihan alas, mutta kun jälkileikkaukset jäi tekemättä kasvoi siitä vääränlainen. Lehdet ovat vain yläosassa ja alaosa on täynnä nokkosta ja vadelmaa. Toimii tietysti noinkin, mutta ei se mikään kaunis ole. Myöhemmin syksyllä pistetään taas koko aita matalaksi ja yritetään hävittää nokkoset ja vadelmat jollain konstilla.

 Samassa hötäkässä viime kesäisen syreeniaidan siirtämisen kanssa siirrettiin talon toisella puolella kasvaneet syreenit lähelle kasvimaata. Tulevaisuudessa nämä jakavat tulevaa hedelmäpuutarhaa nurmikentästä. Syreeni taitaa olla yksi sitkeimmistä kasveista sillä näiden syreenien juuret kaivettiin maahan vasta keväällä. Koko talven juuripaakut nököttivät komeasti maan päällä ja silti hengissä säilyen.

 Lempisyreenini kasvaa etupihan komistuksena. Kukkii valkoisin kukin ja yleensä erittäin runsaasti. Alaosan toivoisin olevan puumaisempi, mutta ei se onnistu. Mitä enemmän leikkaan, sitä enemmän syreeni tuuheutuu ja pukkaa uutta kasvua. Joten olkoot sitten tuollainen.

Jonkin uuden syreenin haluaisin pihaan laittaa näiden perinteisten aina tässä kasvaneiden lisäksi. Vielä ei ole visiota väristä tai lajikkeesta, tai no, ehkä se voisi olla Moskovan kaunotar kauneutensa takia. Ja eiköhän lajike ole yhtä helppo ja sitkeä kuten muutkin syreenit ovat, jopa ongelmaksi saakka.

Hyviä ja huonoja uutisia

Ensin ne huonot uutiset. 

Vattusato on tänä kesänä tätä, toukkaista ja huonoa.

Kelpaa juuri ja juuri mehuun.

 Perään hyvät uutiset.

Hyviä vattuja on yhtä paljon kuin huonoja.

 Keltaista vadelmaa tulee tänä vuonna paljon. Lapset syövät niitä puskista minkä kerkeävät ja silti keräsin tänään neljä litraa vattuja, kaksi litraa huonoja ja kaksi hyviä. Litra hyviä ja toinen mokoma mehuvattuja on jo pakastimen uumenissa.

Näin se menee. Viime vuonna sain näitä keltaisia herkkuja talteen pari desiä, nyt kun niitä on, riittää myös vattumatoja. Viime vuonna sain onneksi kerättyä villivadelmia kymmeniä litroja. Niiden suhteen näyttää tänä vuonna heikolta, vähän ja laadultaan piskuisia ja huonoja.

Mutta jotta ei ihan valitukseksi mene, niin on meillä tulossa omenatarhaan 11 omenaa.

Huippua!

Lonkkien tuho

En käsitä. Olen kykkinyt koko viikon mustikkametsässä, parhaimpina päivinä kahteen otteeseen muutaman tunnin verran. Tänään en mennyt metsään vaan puutarhaan ja laitoin kasvimaan kuntoon parin viikon lepsuilun jälkeen. Nyt sitten huutaa lonkat tuskaa, takareidet kiristää ja pakarat yrittää muuten vaan pysyä menossa mukana vienosti kipuillen. Miten ihmeessä voi vielä löytyä uusia lihaksia sen mustikkakykinnän jälkeen?? Kun ihan samaa kykkimistä tuli harrastettua muunmuassa porkkanaa kitkien ja harventaen.

Ennätyssateiden jälkeen puutarha on silkkaa rehevyyttä. Etenkin osiossa rikkaruohot ja -kasvit.

 Kasvimaalla kaikki muu voi olosuhteisiin nähden hyvin, mutta ensimmäistä kertaa herne ei onnistunut. Olen istuttanut ne kahteen kertaan, molemmilla kerroilla suurin osa herneistä ehti mädäntyä maahan ennen itämistä. Muutama kasvaa ja on tehnyt ensimmäiset palot, ehkä niitä päästään siten edes maistamaan.

 Porkkana voi erinomaisen hyvin. Sadosta on tulossa hyvä ja ennätys suuri. Porkkanaa laitoin kuusi riviä tavallista punaista ja yhden keltaista. Keltaista odotellaan maisteltavaksi erityisellä innolla. Vielä menee hetken aikaa, sillä kuten muistatte, myös porkkana on kylvetty kahteen kertaan. Myöhään meni kylvö, joten satokin on myöhässä. Normaalisti tähän aikaan jo napsitaan oman maan porkkanaa.

 Kasvihuoneen viereiseen vannaan laitoin tänä vuonna herneitä. Niiden seasta on lähtenyt kasvuun muutama itsestään kylväytynyt kehä- ja ruiskukka. Sopivat hyvin herneen sekaan ja toimivat sille tukena.

 Kuopuksen oma kasvimaa on täynnä salaattia ja avomaan kurkkua. Toisessa reunassa on pari ruusupapua ja auringonkukkaa jotka kuopus on ihan itse kasvattanut siemenestä ja siirtänyt taimet tuohon täysin ilman apuja. Selvää puutarhurin(kin) vikaa on pojassa.

 Sipulin kanssa olin jo heittää toivoni, mutta nyt kun on ollut pari päivää satamatta niin näyttää paremmalta. Kasvaa siellä muutakin kuin vartta, ekat on testattu grillissä ja maistuviksi todettu.

 Ystävältä saadut keltaisen kesäkurpitsan taimet voi hyvin ja kasvavat kohisten, satoa on kohta syötävissä. Ja tässä kehtaan tunnustaa etten ole ikinä ennen syönyt keltaista kesäkurpitsaa. Siksikin sato on erittäin odotettu. Itse laitoin maahan kymmenen kesäkurpitsan siementä joista kolme iti, kaikki vihreitä. Laiska olin enkä jaksanut esikasvattaa, ensi keväänä aion olla viisaaampi.

Puutarhassa kaikki hyvin, ehkä ne lonkatkin toipuvat, huomenna kun ajattelin taas kykkiä metsässä. Tekee mieli kokeilla mustikkahillon keittämistä.

Mustikkapaikka

opaste eskarilaisen silmin

 saalis

 muu saalis

Maalla asumisen etuja, sekä oman puutarhan.

Herkutellaan aamusta iltaan, sormissa kestopigmentointi mustikasta ja mansikasta.

On mukavaa olla omavarainen edes hetken aikaa.

Sarah ja muut ystäväni

Kukkamaailmassa pionit ovat parhaita kavereitani. Tai ainakin kauneimpia. Pihasta löytyy jo viittä eri lajia pionia. Viime kesän tulokas oli vaaleanpunainen Sarah Bernhardt-pioni. Niitä tuli laitettua talon edustan kukkapenkkiin kaksin kappalein. Mitään en tälle kesälle odottanut, mutta niin vaan toinen puskista kukkii ihan kohta. Joten tässäpä teille jokaisen kesäblogin pakolliset pionikuvat, olkaa hyvät.

 Kasvimaan reunalla kasvavat Arvilan alkuperäisyksilöt aloittelevat myös kukintaansa.

 Pyykkikallion laidalla kukinta on ollut jo viikon verran täydessä vauhdissa. 

Mukavaa viikonloppua! 

Vielä viikko töitä ja sitten aloitan pitkän pitkän kesälomani.

Tiedossa kuusi viikkoa löhöilyä ja hölläystä.

Oma maa mansikka

Kesän ekat oman maan herkkumarjat on syöty. 

Yksi minulle, yksi miehelle,

iso kasa lapsille.

Mansikoiden suojaus on tällä hetkellä blogin ykköshakusanoja.

Tästä *klik* ja näet tehokkaan vaikka ei niin kauniin tavan suojata mansikat linnuilta.

Huomenna herkuttelu jatkuu, sata mansikantaimea antaa tänä vuonna ihan kivasti satoa.

Punalehtiruusu

Toissakesänä siirsin puutarhaani metsässä lymyilleen punalehtiruusun taimen. Taimi oli kitukasvuinen, vajaat parikymmentä senttiä korkea parin varvun kasvusto. Viime vuonna ruusu teki pari uutta tukevaa oksaa, ja tänä vuonna toiset kaksi oksaa, eipä ainakaan heittänyt henkeään siirrossa.

Tämä kylmä ja sateinen kesän aloitus ei ole sinnikästä ruusuani haitannut, vaan tänä kesänä päästiin nauttimaan kukinnasta joka alkoi pari päivää sitten.

 Heti juhannusruusun jälkeen taitaa tämä olla toinen suosikkiruusuni. Vähän erilainen ja kaunis.

Mikähän siinä muuten on, rikkaruohoja ei tunnut kylmyys ja sade haittaavan tippaakaan. Muuten tuntuu että etenkään kasvimaalla kaiken kasvu on äärettömän hidasta. Ei se mitään kunhan ei käy niin, että syksyllä tulee kylmät ennen satoa. Kitketään kasvimaata ja odotellaan.

Kotoilua

Poikkeava juhannus keskimääräisestä, mutta ihan perheemme näköinen. Kotona oloa, puutarhassa nypsyttelyä, grillausta, juhannussaunaa, kukkien keräämistä tien varresta, mansikoiden syöntiä ja löhöilyä.

Mukavaa juhannusta!