Varaslähtö kevääseen

En malttanut enää odottaa vaan tein ensimmäiset kylvöt. Olisin tehnyt jo aikaisemmin mutta emmin koska tämän vuoden hanget eivät ole oivalliset hankikylvöihin. Joudun ottamaan käyttöön jääkaapin ja siellä tilaa ei ole kovinkaan paljoa.

Otin käyttöön kaikki tyhjät viinirypäle- ja tomaattirasiat jotka olivat tallessa. Kovin montaa niitä ei ole sillä emme ole syöneet koko talvena yhtään kirsikkatomaattirasiaa paitsi sen yhden joka tuli hevihävikkilaatikossa. Sama on ollut viinirypäleiden suhteen, sain niihin himon ensimmäisen koronan jälkeen ja kun se oli tyydytetty, ei ole tehnyt mieli. Rasiat ovat pari päivää lattialämmön päällä ja menevät sitten jääkaappiin.

Kylvin kaikki esikot, puolet kelloköynnöksistä, omasta kärhöstä kerätyt siemenet ja väinönputken. Esikot eivät välttämättä tarvitse kylmäkäsittelyä, eivätkä kelloköynnökset. Väinönputki ja kärhö taitavat tarvita. Esikot merkitsin numerolla niin ei tarvitse kirjoittaa pitkää nimeä merkkitikkuun. Väinönputken siemeniä jäi vielä paljon, teen uusintakylvön tai jätän ensi vuoteen.

Otin syksyllä kaksi oxalisastiaa sisälle talvetukseen. Siirsin ne jossain vaiheessa makuuhuoneeseen jossa eivät ole tiellä. Pinkkikukkainen oxalis päätti herätä, ilmeisesti kakluunin vieressä on lämmin. Edessä on siirto viileämpään paikkaan sillä ihan vielä ei tarvitsisi kasvaa. Valkokukkaisessa ei  näy alkuja, toivottavasti on hengissä. Kumpaakaan oxalista en ole kastellut jotta eivät herää liian aikaisin. Aina ei näytä sekään auttavan.

Vaikka lintujen ruokinta on tänä vuonna todella kallista, olen jatkanut sitä kuten ennenkin. Ohessa tulee ruokittua oravia. Lauantaina ruokintapaikalla oli peräti neljä oravaa, yleensä maksimi on ollut kolme. Oravien oma pähkinälaatikko oli tyhjä mutta en viitsinyt häiritä ruokailua, joten vein lisää pähkinöitä vasta myöhemmin. Tänään osasivat suunnistaa heti omaan ruokaboxiinsa. Oppivat heti nostamaan kantta sen verran, että pujahtavat laatikkoon hakemaan pähkinän. 

Pikkulintuja on ollut ruokintapaikalla normaalia vähemmän, siemenautomaatteja ei ole tarvinnut täyttää moneen päivään. Toivottavasti ei ole sen haukan syytä joka on oppinut käyttämään ruokintapaikkaa valintamyymälänä. Lentää oksalla ja istuu aivan liikkumatta kunnes pikkulinnun saapuvat taas paikalle. Nappaa pikkulinnun kiinni ja lentää tirppa suussaan pois. Syödä pitää haukankin joten eipä tuohon tarvitse puuttua.

Kaapo 16.6.2009-25.7.2017

Kaapo lähti lopulliselle matkalleen eläinlääkärin avustamana. Edellisenä iltana vein Kaapon tyttären luo josta Kaapo pääsi viimeisen kerran mökille, uimaan ja vain olemaan. Kotiin Kaapo palasi vilttiin käärittynä ja sai paikakseen metsärinteen peltoaukeaman vierestä.

Loppu tuli oikealla hetkellä, Kaapon viimeiset viikot eivät olleet enää parhaita. Paha ihottuma, märkivät silmät ja suupielet, todennäköinen sydämen vajaatoiminta ja muut oireet eivät helpottaneet muutoinkin vanhaksi kääntyneen koiran oloa.

Kaapolle kuuluu iso kiitos pyytteettömästä ystävyydestä, pohjattomasta ruokahalusta, talon vahtimisesta ja kissanpentujen koiriin totuttamisesta.

Talo tuntuu nyt kovin tyhjältä.

5600g

Jalolla oli maanantaina elämänsä jännittävin päivä. Ensin kodinhoitohuoneen lattialle ilmestyi punainen muovilaatikko jonne pääsee sisälle. Kohta Jalo huomasi olevansa laatikossa ovi suljettuna. Laatikko kannettiin autoon ja siitä alkoi jännittävä matka eläinlääkäriin. Matkaa piti kommentoida naukaisuilla, loppumatkasta maltettiin jo makoilla kopassa.

 Eläinlääkäri kehui Jalon kiiltävää turkkia ja komeaa ulkomuotoa.  Jalo kävi punnituksessa, vaaka näytti hippusen yli 5600g. Siinä yhdessä lääkärin kanssa päiviteltiin kissan kokoa. Ikää on kuitenkin vasta 7 kuukautta. Taitaa tulla tästä naukujasta aika kookas katti.

 Emon Alman koosta on menty ohi jo aikapäivää sitten, vaikka ei Alma ole mitenkään pienikokoinen tyttökissa.

Lääkärireissulta paluu sujui unessa. Kastraatio taisi olla vaivaton toimenpide Jalon kohdalla, ruoka maistui heti kun heräsi narkoosista, olihan taustalla puolen päivän paasto mikä on Jalon kohdalla kauhistuttavan pitkä aika ilman syötävää. Ja ulos olisi pitänyt päästä mutta sitä en vielä sallinut ettei tule haavaan vammoja tai tulehduksia. Nyt kun kastraatio on tehty niin voidaan aloitella yhdessä pidempiä ulkoiluja.

Kissanristiäiset

Niin matkasivat Arvilan viimeiset kissanpennut uusiin koteihin. Viimeinen veljeksistä lähti loppuviikosta ja meille jäänyt pentu jäi yksikseen. Pikkaisen asia itketti pientä, veljeä etsittiin ja huhuiltiin välillä kovin äänekkäästi. Onneksi palvelusväki oli tajunnut jättää makuuhuoneen oven auki yöksi ja pieni pääsi nukkumaan ihmisten viereen.

 Viimeiset yhteiset päivät veljekset olivat toimiva tiimi, kaikki tehtiin kahdestaan nukkumisesta riehumiseen.

 Viimeinen yhteiskuva ei onnistunut millään, toista tyttöpentua ei kuvaaminen kiinnostanut koskaan kun sitä yritin. Mutta onhan sekin jotain että saa neljä kissanpentua pysymään yhtäaikaa hetken aloillaan.

Pienelle piti tietysti keksiä oma nimi. Sitä on pähkäilty pitkään ja hartaasti. Lopulta yksi vaihtoehto kelpasi kaikille. Jessi vaihtui nimeen

Jalo Jellona

Kotona kutsutaan ihan vai Jaloksi. Odotukset pennut suhteen on kovat, myyrästystaitoja tulee hallita ja pitää muutkin pihan jyrsijät kurissa. Jalolla on selvästi metsästäjän geenejä, uloskin on jo pyrkinyt muiden kissojen perässä. Mikään pieni kissa Jalosta ei ole tulossa. Ikää on 13 ja puoli viikkoa ja painoa on kertynyt jo huikeat 2,4kg.

Mutta vielä Jalo saa hetken olla perheen vauva ja nauttia siitä. Ensi viikolla Alma menee sterilisaatioon ja luultavammin nisälle pääsy loppuu siihen.

Pentupläjäys

Tänään harjoittelin pentujen kanssa potrettikuvien ottamista. Muutama ihan kelvollinen otos mutta ehkä huomenna kuvaillaan lisää. Kaikista pennuista en saanut ns. yksityiskuvaa sitten millään. Ketä väsytti tai kellä oli liikaa vauhtia. Tässä tämän päivän antia:

 Tätä se kuvaaminen on. Muut ihan hiljaa vaan yksi keskellä haukottelee.

 Ja kun kaikkien asento hyvä ja ovat liikkumatta niin tietysti kamera liikahtaa. Joululahjaksi toivon uutta kameraa.

 Neiti Nuppu, pentueen selkeästi rauhallisin jäsen. Ei arka eikä ujo mutta selvästikin tarkkailevainen luonne.

 Tämä musta on vienyt kaikkien sydämen. Ihan mieletön kehrääjä joka pitää silittelystä. Sohvalla maatessaan kääntää massun esiin ja oikein nauttii kun rapsuttaa. Mustan jota kutsumme Muruksi ulkonäkö tai oikeammin vartalon malli on vähän erilainen kuin muilla. On enemmän tanakka ja kasvot leveämmät. Taitaa tulla isäänsä.

 Punainen pentu on tällä kertaa saanut kokopunaisen turkin. Vaaleaa kermaa ja upea tumma marmorikuvio selässä. Ja se yhdistettynä mitä ihmisystävällisempään luonteeseen jota kuvitella saattaa.

 Hertasta on tulossa melkoinen hiirikissa. Ihan uskomattomat refleksit ja saalistusvaistot. Toivottavasti uudessa kodissa on mahdollisuus näitä taitoja käyttää. Hertta on malliltaan siroin pentu, tulee ihan selkästi Almaan, emoonsa.

Mustavalkoista kutsumme työnimellä Jessi. Jessi päätettiin jättää meille, edellisestä mustavalkoisesta kissastamme on pitkän pitkä aika. Ja koska Jessin luonne on hyvä kuten muillakin pennuilla ja saalistusvaistoja löytyy niin uuden hiirenmetsästäjän virka on siltä osin täytetty.

Loppu ja alku

Blogini on ollut pari viimeistä vuotta osa Indiedays-yhteisöä. Yhteisö on uudistumassa ja samalla päätin että jatkossa blogini on itsenäinen blogi. Teille lukijoille muutos ei sen kummoisempi ole kuin että mainoksia ei bannerissa enää tule näkymään. Blogin sisältö ja tyyli jatkuu kuten ennenkin.

Vaikka otsikossa lukee loppu ja alku niin en osaa sanoa onko tämä alku johonkin uuteen, voi olla sillä koskaan ei tiedä mitä elämä tuo eteensä. Tämä on ollut muutenkin elämässäni jonkinlainen muutosten vuosi.

 Puutarhassa taas muutoksia ei pahemmin ole. Joitain pieniä kuten ensimmäinen kukkaan asti päässyt päivänhattu. Saapa nähdä mitä tämä tykkää talvesta, mukava kun kuitenkin oli ilonani edes yhden kauden.

 Arovuokot ovat aloittaneet kesän toisen kukinnan. Tässä on kukka josta tykkään valtavan paljon. Herkän kaunis ja kestävä mutta osaa olla myös oikukas eikä aina suostu kasvamaan siellä missä minä haluan.

Näistä sohvanvaltaajista on tulossa ihan oma postaus kunhan saan otettua karvapalleroista kunnon kuvat. Tämä on nopeasti kännykällä iltahämärässä napsaistu kuva. Viikonlopulle olen suunnitellut pentujen potretti-kuvausta. Ei mikään helppo juttu että saa viisi pentua poseeraamaan liikkumatta yhtä aikaa kameralle.

Silkkiturkit

Pennut ovat nyt kahta päivää vaille kolmeviikkosia. Silmät ovat jo auki, tai ainakin ihan ja melkein. Kuulokin taitaa jo pelata ja osa pennuista osaa istua. Kävelyä harjoitellaan ahkerasti, välillä pentulaatikko tuntuu pieneltä. Parin viikon sisään laatikon reunaan onkin tehtävä lovi josta pääsee tutkimaan sen ulkopuolista maailmaa.

Pentueen pienin, vaaleampi kilpparityttö on pieni kissaprinsessa. Ihmisen kädessä lötköttelee tyytyväisen rentona, tämän kuvan ottamisen jälkeen silmänsä lupsahti ja pentu nukahti käsiini.

 Tummempi kilpparityttö, kutsumanimeltä Hertta on melkoisen herttainen pentu. Tummasilmäinen kaunotar.

 Vaaleampi sisko on vielä nimetön, samoin punainen pentu joka on muuten todella kookas, sen näkee kuvastakin. Tässä kolmikko ihmettelee kahden muun leikkiä. Mitä ihmettä ne tekevät, tule emo apuun, nyt tapahtuu jotain outoa. 

Kahdesta riehujasta on ihan turha saada selkeää kuvaa. On metka seurata pentuja kun ne hoksaavat toisensa ja sen, että kaveri on vieressä ihan vain leikkiä varten. Mustavalkoisella pennulla ei ole vielä nimeä, mustempi sai nimekseen Muru. Hyviä nimiehdotuksia otetaan vastaan.

Neljä pennuista matkaa uusiin koteihin mutta yksi jää meille, ihan kuten jäi Iineksenkin viimeisestä pentueesta. Tällä kertaa jäävä pentu on poikapuolinen. Kunhan pentujen luonteet tulevat paremmin esiin niin teemme päätöksen kuka pennuista jää syntymäkotiinsa, onko se punainen, mustavalkoinen vai musta pentu. Etusijalla on hiirestäjän taidot kun talon paras hiirikissa Otto siirtyi kissataivaan pilvenreunalle myyräjahtiin. Siinä surussa pienet silkkiturkit ovat olleet parasta mahdollista suruterapiaa.

Otto 2008-2016

Lauantaina hieno päivä Mustilassa sai mustan lopun. Ollessani paluumatkalla sain puhelun jossa kerrottiin tien laidassa olleesta kuolleesta kissasta. Kuvauksesta tiesin heti että kyseessä on meidän Otto. Olin niin varma asiasta, että otin kaupasta pahvilaatikon mukaan ja ajoin katsomaan kissaa.

Ajatukseni oli oikea. Otto oli ottanut yöllä yhteen auton kanssa jonkin matkan päässä kodista. Loppu on tullut luojalle kiitos silmänräpäyksessä. Ilmoittajalle olen kiitollinen, hän vaivautui selvittämään kissan omistajan ja niin meidän ei tarvitse miettiä viimeiselle matkalle lähteneen Oton kohtaloa. Otto pääsi reissultansa kotiin, oman pihakuusen alle myyräojien lähelle.

 Otto, painonsa arvosta puhdasta kultaa. Kissa jonka sydän sykki kaikille. Otto oli kahdeksan kiloa täyttä raavasta myyrän metsästäjää. Siitä huolimatta aina niin hellä talon pennuille. Otto oli aina valmiina rapsutuksiin tai kinkun syöntiin. Otto piti huolta isoveikasta Aatu-kissasta, Oton kanssa arka Aatu uskalsi sellaista mitä muuten ei olisi uskaltanut. Jos maailmassa olisi auki terapiakissan virkoja, olisi Otto valittu sellaiseen ensimmäisenä. Otto oli kissa joka eli hyvän ja rikkaan elämän.

Nämä kuvat jäivät Oton viimeisiksi kuviksi.

Ikävä on kova.

Viimeiset

Alma ja luonto teki pienet tepposet tälle syksylle. Arvilaan tuli edellisten pentujen jälkeen nopsaan uudet kissanpennut, ne viimeiset. Seuraavaksi Almalla on edessä leikkaus ja olorouvan elämä. Pennut syntyivät keskiviikkona, iltamyöhään, oikeastaan jo yön puolella. Minä valvoin taas vierellä ja sain toimia hiukan kätilönäkin katkaisten yhdeltä pennulta napanuoran. Neljännen pennun jälkeen olin niin väsynyt että nukkumaan oli käytävä, olihan ollut työpäivä. Aamulla pentulaatikossa olikin yllätys, viides pentu. Eihän meillä ole koskaan syntynyt kuin kolme tai neljä pentua!

 Alman onnea. Vaikka kyllä minua jännitti miten menee kun edelliset pennut syntyivät huhtikuussa, väliä oli turhan niukasti. Mutta emo ja pennut voivat hyvin, Alma saa nyt erityisen ravitsevaa ruokaa jotta jaksaa imettää viisi pentua.

 Pentujen värimaailma on mielenkiintoinen. Joukossa on kaksi kilpikonnakuvioista tyttöä, siskokset yllä kuvassa.

Pennut vasemmalta oikealle. Viidentenä syntynyt yllätyspentu on todella hieno kilppari, väritys on jotain Alman ja Iineksen väliltä. Hännänpää on punainen kuten Iinekselläkin. Seuraava pentu on mustavalkoinen jolle on tulossa valkoinen hännänpää, kuono on valkoinen kirsun alta. Seuraava pentu on musta, mutta selkeä tabby-kuvio on vielä nähtävissä, rinnuksessa on pienen pieni valkoinen läikkä. Punainen pentu on saanut yllään tumman värin ja komean marmorikuvion. Hännänpäästä taitaa tulla valkoinen, hyvä yhdistelmä valkoisten sukkien kanssa. Viimeinen pentu makailee Alman hännän päällä, väri on niin sama Alman kanssa että tuskin erottaa. Kasvot ovat hauskasti kirjavat ja läikkä mikä Almalla on otsalla on tällä pennulla selässä.

Hiukan on nyt vaikea irrottautua puutarhahommiin töiden jälkeen ja näin vapaapäivänä, mutta yritetään vaikka pentulaatikon äärellä voisikin viettää tunteja.

Työtä sisällä ja ulkona

Kissanpennut alkavat olla melkoisessa riehuiässä. Kahdeksanviikkoisissa riittää vipinää ja myös työtä. Hiekkalaatikkoa siivotaan kymmenen kertaa päivässä, ruokaa lisätään kuppiin kiihtyvää tahtia eikä sovi unohtaa leikkihetkiä ja rapsutteluja. Kaikki kuitenkin mieluisia puuhia.

 Päivällä pennut saivat herkkuaan, raakaa broilerin lihaa. Söivät vauhdilla toisilleen samalla muristen. Jos vaikka ei riitä niin että masu tulisi täyteen.

 Vaan kyllä pienet masut tulivat täyteen. Aterian jälkeen kömpivät sohvalle ja uni tuli samantein. Ei edes kehrätä jaksanut kun yritin masuista silitellä.

Paras paikka tuntui olevan Laku-pennulla joka nukkui sohvan ja Kirppu-siskon välissä. Välillä vain oikoi jalkojaan ja otti makoisamman uniasennon. Teki mieli mennä viereen mutta en ehtinyt. Sadepäivä on taannut että tänään on tehty töitä talon sisäisen siisteyden hyväksi.

Kunhan sade hellittää, on tiedossa töitä talon ulkopuolella. Pihaan pelmahti maanantaina kasa purkutiiliä. Tiilet pitää putsata ja siirtää aitan taakse toisen tiilikuorman seuraksi. Ei mikään ihan pieni urakka noin iso kasa, yksi kuorma-autollinen. Mutta ilolla teen, uusi kasvihuone otti taas yhden askeleen kohti valmistumista vaikka tiilet tuskin vieläkään riittävät.

Ennen ja jälkeen

Tulevana lauantaina 11.6. pikkuinen museoni ja puutarha on auki yleisölle liittyen Avoimet Kylät-tapahtumaan. Sitä tähdäten olen tämän viikon kitkenyt kukkapenkkejä, pensaiden alustoja ja kaikkea mahdollista. Ennen sateita oli tavoite saada toinen talon vierustan kiveyksistä valmiiksi.

 Tästä tilanteesta lähdin. Työnä oli nostaa kivet pois, sanomalehteä alle ja kivet uudestaan päälle.

 Kurjenmiekkojen ja päivänliljojen alue kaipasi sekin rikkaruohoista siistimistä.

 Kivien suhteen oli laiska enkä nostanutkaan kiviä pois kuin pahemmalta pätkältä. Lähinnä lasikuistia kasvavat rikat lähtivät niin hyvin pois että kivet saivat olla paikoillaan.

 Istutusaluekin siistiytyi heti kun siitä kiskoi kottikärryllisen verran rikkoja pois. Korte tuossa meinaa vähän vallata alaa mutta siinähän yrittää, nypitään pois.

 Kaapo-koiruus on ollut tämän kesää hyvä puutarha-apulainen. Nuoruuden karkaamisvimma on taakse jäänyttä elämää ja nyt Kaapo pysyy omassa pihassa ja kitkijän lähettyvillä. Pihan harakat eivät vain oikein tykkää vapaana juoksentevasta koirasta ja kissoista. Poikaset lähtivät pesästä muutama päivä sitten, ja nyt niitä suojellaan uutterasti vaikka koira ja kissat eivät mene lähellekään poikasia harakan nokkaisujen pelossa. Emon vaistot pelaavat harakoillakin.

Tien viereisen kivimuurin koristukseksi vein kaksi suurta sähkölinjojen posliinieristintä jotka mies oli pelastanut jostain kaatopaikkakuormasta. Samalla istutin muutaman kesäkukan vanhoihin peltiastioihin muurin lomaan.

Tämän kesän tavoite oli jatkaa kivimuuria vasemman reunan kiveen saakka. Tavoite on jo toteutunut ja lisääkin on tiedossa kun navetan takaa pitää siirtää muutama isompi kivi pois. Kivimuuri jatkuu muutaman metrin vasemmalla ja sitten onkin toistaiseksi valmis. Oikeaa puolta vielä harkitaan jatketaanko muuria vai pidetäänkö alue avoimena huoltoväylänä arboretumille.

Viisviikkoiset

Pennut ovat tänään tasan viisi viikkoa vanhoja. Ja olen ihan varma ettei meillä ole pennut koskaan ennen olleet tässä vaiheessa jo noin kovasti menossa kuin tämä pentue. Tai sitten aika kultaa muistot. Pentulaatikko on hylätty lähes täysin, nyt nukkumapaikkana on työpöydän takunen. Hiekkalaatikollakin käyvät jo, ja maistelevat raksuja ja mm. ranskankermaa. Iltariehut on tuttuun tyyliin ysin pintaan.

 Tarkkoja kuvia vipeltäjistä on ihan mahdoton saada minun kameralla. Tai nukkuessa saisi mutta ei niissä kuvissa ole mitään katseltavaa, musta pentukasa missä yksi punertava joukossa.

 Toinen mustavalkoisista, nimeltään Laku leikkii jo kovasti. Tutkimusretkille sen sijaan ei ole ensimmäisenä ryntäämässä.

Punainen pentu eli Toffee on utelias. Vaikka laatikosta oli yksi reuna pois, olisi yli päästävä hankalimman kautta. Tämä pentu käy retkillä keittiönkin puolella. Ja jos kuuluu vieras rasahdus, ryntää tuttuun huoneeseen takajalat sutien.

Musta pentu eli Piki on pentueen suurin, syö muita pentuja huomattavasti enemmän muutakin kuin nisämaitoa. Tästä saattaa kasvaa suuri kissa. Kuvattavaksi piti nostaa valkoisen lampaantaljan päälle, musta kissa on aika haastava kuvattava peruspokkarilla. Eikä tämäkään nappisuoritus ole, mutta edes sinne päin. Pienimmästä pennusta, Kirpusta en saanut kuvia, hänen kauneusuniaan en viitsinyt häiritä. Toisella kerralla sitten kuvia Kirpustakin.

Mököttävä Kirppu

Pennut ovat tänään tasan kaksi viikkoa vanhoja. Kasvu on ollut hurjaa, sanotaan että pennut ovat olleet ruoka-aikoina kotona. Silmät ovat ihan kohta kaikilla auki ja korvat kuulevat. Kaikin puolin mallikehitystä.

 Kirpusta sain hauskan kissanpentu mököttää-kuvan tällä viikolla. Se retkotti ihan täydessä unessa mustavalkoisen pennun päällä.

 Tässä vierekkäin mustavalkoinen ja punainen pentu. Mustavalkoinen oli syntyessään painavin mutta pikimusta pentu on kirinyt sen ohi muutamalla grammalla.

 Yhdessä läjässä on turvallista ja lämmintä.

Kirpun väri on vaihtunut mustavalkoisesta tumman harmaaksi ja valkoiseksi. Eron huomaa kun vertaa väriä täysin mustaan pentuun. Mustavalkoisella pennulla on upea marmorikuvio selässä, toivottavasti se säilyy iän myötä kuten myös isoäidiltään Iinekseltä peritty silkkisen pehmeä turkki.

Nyt pentuja nuuskuttamaan, koko päivä pihalla niin pentuja on jo ihan ikävä illalla.

Pentuja

Täällä Arvilassa oli viime viikon torstaimyöhänä onnellinen perhetapahtuma. Alma sai neljä hienoa ja tervettä kissanpentua.

 Yhden aivan pikimustan pennun, yhden punaisen ja kaksi mustavalkoista pentua.

 Tässä vasemmalla pikimusta pentu ja oikealla mustavalkoisista suurempi. Sukupuolia en ole vielä tiiraillut pahemmin, punaisesta tiedän, poikahan se.

Toinen mustavalkoinen pentu syntyi hyvin hyvin pienikokoisena, painoi vain 72g kun pennuista suurin painoi 120g. Olin vähän huolissani miten käy, sillä muistissa oli Iineksen keskospentu josta ei ollut eläjäksi. Hyvin on kuitenkin mennyt, pentu osaa syödä, liikkuu ja mikä huippua, on jo neljässä vuorokaudessa tuplannut painonsa. Joten pärjää nisätaistelussa muille pennuille. Muilla ei ole vielä nimeä, mutta tätä pienintä tulevaa kehrääjää kutsumme Kirpuksi.

On ne taas suloisia!