Pieni puutarhakierros

Olen ollut luvattoman vähän puutarhassa. Ja jopa hiukan nolottaa myöntää, että tarpeeseen on tullut. Taisin saada kesällä puutarhaähkyn sillä vietin siellä kaiken vapaa-aikani. Ihan vapaaehtoisesti ja omasta halusta mutta silti, liika on liikaa ehkä ensi kesänä vähempi riittää. Tai sitten ei, puutarha on minun lepopaikka, verenpaineen laskija ja hyvä ystävä.

Eniten kiusaa sää. Joko sataa vettä tai on pakkasta tai sataa lunta. En ole päässyt haravoimaan ja litimärällä nurmikolla ei tee mieli saapastella. Pienen puutarhakierroksen tein, ihan vain tarkistaakseni kaikki verkkojen olevan paikoillaan.

 Luumulehdon hiekkakäytävän viimeinen haraaminen jäi tekemättä, keväällä onkin vuorossa kovempi kunnostustyö jotta kaikki sammal lähtee pois. Ruusuomena on tiputtanut kaikki lehtensä ja samalla huomaan, että sen suojana on vain pieni verkko juurella, ehkä oksatkin tarvitsevat suojausta.

 Luumulehdossa on kaikki perennat kesän jäljiltä, tykkään siivota ne vasta keväällä pois.

 Rosarion uusinta ruusua 'Champagne Wishes' on käyty nakertamassa, toivottavasti ei pahastu vaan haaroittuu vain kauniimmin kuin ilman tätä jänöjen toimittamaa leikkausta.

 Uusi, vaaleanpunainen ruusunätkelmä on vielä uskomattoman vihreä. Kukat ovat paleltuneet mutta köynnös itsessään sinnittelee. Tämä ehti kasvaa istuttamisen jälkeen lähes pari metriä vaikka on loppukesästä istutettu. Mikä kasvuvoima.

 Hollanin lumimarja on sekin niin myöhään istutettu ettei se ehtinyt punerruttaa kaikki marjojaan. On niissä silti kaunista vaaleanpunaista sävyä näkyvissä.

 Tämä on magnolia, sekin vasta loppukesästä istutettu. Ovatko nämä ensi kesän silmuja? Ilmeisesti kaipaisivat pakkassuojaa, ovat sitten mitä tahansa. Kuivat lehdet lienee paras suoja verkon sisään laitettuna mutta kun meillä on vain märkiä lehtiä.

Maksaruoho ei pienistä pakkasista välitä, se kukkii vielä näin hienosti. Juurrutin tästä puskasta muutaman varren maljakossa sisällä ja istutin ne toisaalle arboretumissa. Äärettömän helppo tapa lisätä maksaruohoja, juuret tulevat todella nopeasti, jopa päivissä.

Tuolien välivaiheita

Pientä pinnistystä on vaatinut innostus tuolien verhoilusta kankaan hankinnasta huolimatta. Olen tänä syksynä joutunut olemaan entisöintikurssilta pois muutaman kerran, sekin on omalta osaltaan syönyt motivaatiota.

Tiistaina päätin uskaltaa ryhtyä kankaan silppuamiseen ja ensimmäinen tuoli sai punaisen puvun yllensä.

 Ilman mahtavaa opettajaa tästä ei olisi selvitty. Olen tyytyväinen kurssivalintaani vaikka tämä on kauempana kuin aikaisempi kurssi jolla kävin.

 Tuolista on vielä tekemättä selkänojan tausta sekä laittamatta koristenauhat kaikkiin reunoihin peittämään verhoilunupit. Silti piti tuoda tuoli kotiin ja hiukan jo mallata miltä se näyttää salissa jonne tuolit tulevat kunhan valmistuvat.

 Kuvat hiukan fuskaavat,  kankaan väri on tummemman punainen kuin kuvissa. Opettaja osasi hyvin neuvoa nurkkien teon, tästä tuli täydellinen. Jos haluan, voin vielä muutamalla piilopistolla kiinnittää nurkan kankaat toisiinsa, pakko ei ole. Kuvasta näkee parhaiten kankaan kuvioinnin joka on aavistuksen koholla, varjon puolella on se sävy joka kankaassa oikeasti on.

 Seuraava tuoli olisi ollut tämä, mutta sen hiukan muista poikkeavan näköinen selkänoja häiritsi minua. Niinpä purin selkänojan alkutekijöihinsä ja tein uusiksi. Oli upea tunne huomata osata tehdä selkänoja ilman ohjeita ja vain muutamassa tunnissa. Nyt olen uusittuun selkänojaan tyytyväinen. Ja sain uutta virtaa korjata yhden tuolin istuinosan sillä en ole siihenkään tyytyväinen. Todennäköisesti selviän vain pehmusteiden purulla ja uudelleen rakentamisella, jousitus kelvannee sellaisena kuin on nyt.

Huomenna jos isänpäivän kiireiltä ehdin, verhoilen tämän selkänojasta uusitun tuolin reunanauhaa lukuunottamatta valmiiksi. Nauhan kiinnitykseen en tohdi ryhtyä ennen kuin opettaja on sen minulle opettanut. Kalliita materiaaleja ei ole varaa heittää yhtään hukkaan.

30

Näihin aikoihin marraskuuta on hetki jolloin olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 30 vuotta. Tuo 30 vuotta on mennyt hujauksessa. On saatu yhdessä neljä lasta. Lapsenlapsista on saatu nauttia jo muutaman vuoden ajan. On ollut ylämäkeä ja alamäkeä, ehkä kuitenkin enemmän ylämäkeä ja onnea koska tässä vielä ollaan yhdessä.

 Yllä nuori kihlapari vuodelta 1991. Oi kun sitä olisikin vielä noin hoikka.

 Pidimme pitkän kihla-ajan ja naimisiin menimme vasta vuonna 2000. Silloin olimme kahden lapsen vanhempia. Onnekas tytär ja poika saivat olla morsiustyttönä- ja poikana vanhempiensa häissä.

 Ensimmäisen lapsenlapsen ristiäiset täällä Arvilassa oli ikimuistoinen hetki. Miten paljolla onnella meitä onkaan siunattu.

Pienesti olemme miettineet vain kahdestaan tehtävää matkaa juhlavuoden kunniaksi. Toistaiseksi emme ole raaskineet vaan kesän Latvian reissullekin lähtivät kotona asuvat lapset mukaan. Ja voi olla, että jos ensi vuonna reissaamme ovat lapset taas mukana, ei heitä voi kotiin jättää. Tänään sentään käytiin kahdestaan syömässä. Kun tiedustelin mieheltä aiemmin tällä viikolla mihin hänet vien, oli vastaus Ikeaan lihapullille! No, päädyimme kuitenkin kotikaupunkiin ja kiinalaiseen ravintolaan.

Toivottavasti saamme olle yhdessä vielä pitkään, ainakin toiset 30 vuotta.