Päivän saldo

Tämä sunnuntai vietettiin lasten, lasten serkkujen ja mummin mussukan kanssa Särkänniemessä. Puutarhassa en ehtinyt edes pyörähtämään, aamulla lähdettiin aikaisin ja illalla palattiin myöhään. Niinpä koko lauantai oli pyhitetty sadonkorjuulle.

 Ämpärillinen punaisia viinimarjoja, pari litraa valkoisia ja litra vaaleanpunaisia. Kaikki meni tuollaisenaan pakastimeen mehumarjoiksi. Mehumarjoja en riivi irti tertuista, mehukattilassa menee kaikki.

 Muutama litra vadelmia, hyvät ja mehustukseen kelpaavat erikseen. Nuorin poika keräsi vajaan litran mustia viinimarjoja, ne pihan ainoat. Vadelmaa on nyt pakastimessa kiitettävän paljon, noin parikymmentä litraa. Mehuja keittelen marjoista paremmalla ajalla myöhemmin syksyllä.

 Kesäkurpitsat ovat ihan huomaamatta tehneet satoa yli oman tarpeen. Vein siskolle pari pötkylää, samoin tyttärelle. Osan pakastan talveksi kasvissosekeittoja varten. Ja nyt yritän ehtiä syödä osan sadosta, eilen tein ruualle kasvislisukkeeksi paistettuja kesäkurpitsan siivuja.

Nelisen litraa herneitä mikä on hyvä määrä sillä tiistaina keräsin niitä ämpärillisen. Poistin kaikki herneet paloistaan ja pistin pakastimeen. Härkäpavuille pitäisi vielä tehdä sama juttu, lauantaina ei enää aika riittänyt, iltaysin jälkeen sain vikat herneet pakastimeen.
Siinäpä se onkin, kyllähän satoa keräilee mutta se pitäisi ehtiä jatkojalostaa jonkinlaiseen säilyvään muotoon samalla hetkellä. Jotta talveksi on kesäkurpitsaa tai härkäpapua pakastimessa vaatii se putsaamista, pilkkomista ja pussittamista.

Satoaika on silti ihan parasta aikaa, syötävää omasta maasta, osasta satoa riittää jakoon ja osan saa talteen talvea varten. Pienikin omavaraisuus tuntuu hyvältä.

Perennojen estetiikkaa

Viherympäristöliiton julkaisu nro 60 Tuovi Mutanen: KATSO KUKKAA! Perennojen estetiikka on tuhti tietopaketti perennaistutusten sommittelusta. Olen selaillut teosta, lukenut ja taas selailut ja lukenut. Monta asiaa puutarhasta on avautunut ihan uusin silmin.

 Perennojen estetiikkaa esittelee perennaistutusten suunnittelun, perustamisen ja hoidon menetelmiä perennoiden hyvinvoinnin ja kauneuden tekijöinä. Kirjan takakannen esittelyteksti kertoo kaiken. Kirjan luettuani mielestäni kirja painottuu nimenomaan kauneuteen ja siihen miten se saadaan aikaan.
Alussa on lyhyt katsaus perennojen historiaan ja nimiin jotka ovat vaikuttaneet puutarhojen kehitykseen. Oman kappaleen ovat saaneet muunmuassa Getrude Jekyll ja Piet Oudolf. Jokaisen puutarhaharrastajan tunnistamia nimiä.

 Kirjassa käsitellään perennan paikka, istutus, lannoitus, rajaus ja tuenta, ynnä muut perusasiat. Tiiviisti ja napakasti ja mikä tärkeintä, niin että aloittelijakin saa juonen päästä kiinni. Silti en kokenut että lukiessa olisin kokenut tylsyyttä, kyllä tämä jo tiedetään.
Perusasioiden jälkeen siirrytään muotoihin. Ja siinä kohtaa tajusin että miten vähän oma puutarha on suunniteltu perennan kasvumuodon tai kukinnon muodon mukaan. Saatikka lehtimuodon tai lehtien tekstuurin eli pinnan mukaan. Kuva on otettu kirjan luvusta kukinnon muoto osiosta napit ja pallot. Kirjassa onkin mukavan paljon kuvia tuomassa konkretiaa tekstille. Kuvissa esiintyy tuttuja ja helposti saatavilla olevia kasveja mikä auttaa hahmottamaan tekstin sisältöä suhteessa omaan puutarhaan.

  Myös piirroksia löytyy tekstin tueksi. Kasvumuodoltaan eri tavoin kasvavia perennoja on tullut tiirattu tämän jälkeen joka kerta kun astelen puutarhaan. Onko kasvini pysty, kaartuva vai peräti läpinäkyvä, mitä olen istuttanut viereen ja kuinka ne toimivat yhdessä. Paljon uutta pohdittavaa kun suunnittelen tulevia istutuksia.

 Muotojen lisäksi kirjassa paneudutaan värien maailmaan. Suurena vaaleanpunaisen puutarhan ystävänä luku punaisista ja pinkeistä kasveista ilahdutti. Värien, ja niiden sommittelun lisäksi kirjassa puhutaan liikkeestä, äänistä, perennojen vuodenajoista, soinnuista ja rytmeistä. Itselle ihan uusia sanoja liittyen puutarhaan, mutta kirjan luettuani tajusin miten tärkeitä ne ovat. Kasvien liike tuulessa ja se miltä tuo liike kuulostaa, sitähän minä koen joka päivä kun puutarhassa astelen.

 Ja miten sitten kaikki toimii omassa puutarhassa. Kuvassa on pystyn kasvumuodon kellopeippi ja iisoppi. Taustalla on kaartuva siperiankurjenmiekka. Vasemmassa laidassa on pystyn kasvun kurjenpolvi jolla taas on erilainen lehtimuoto, rikkolehtinen, muihin verrattuna. Kellopeipissä ja iisopissa on molemmissa tähkämäinen kukinnon muoto. Samanvärisinä ne olisivat tylsät mutta valkoisena ja liilana erottuvat toisistaan.

 Tulikellukan kasvumuoto on pensasmainen, sen taustalla on pystykasvuinen saksankurjenmiekka. Kurjenmiekan taustalla on (tosin unikoiden peittämänä) sinipiikkiputki. Kaikki toistavat tällä hetkellä vihreää väriä kukinnan ollessa ohi mutta erilainen muoto tuo silmälle vaihtelua.

Valkotäpläimikän olin jo heivaamassa pois luumulehdosta mutta nyt tajusin miten hyvin se sointuu yhteen punaisena kukkivan maksaruohon kanssa. Lisäksi maksaruohon pienet lehdet ovat muodoltaan lähellä imikän lehtiä.
Osa näistä istutuksista on ihan sattumaa, osa suunniteltua. ja vaikka nyt toistan itsenäni niin tämän kirjan jälkeen ei katso puutarhaa enää entisin silmin. Niin minuun kolahtava tämä teos oli. Suosittelen!

Viherympäristöliiton julkaisu nro 60
Tuovi Mutanen: KATSO KUKKAA! Perennojen estetiikka
ISBN 978-952-5225-72-3
Julkaisun myynti: kauppa.vyl.fi
avainsanat: perennat, perennaistutus, suunnittelu, ylläpito, kukinto, lehti, estetiikka, muoto, väri, sommittelu

Ruusuja aluksi ja lopuksi

Arboretumin kivimuurilla eli navetan kivimuurilla kukkii ensimmäinen ruusu. Sain tähän kolmea eri rugosa suvun ruusua ja tietysti ehdin jo sekoittaa ne, yksi kuolikin. Ei se mitään, luulen että kukka antaa hyvin vihjeen siitä kuka on kyseessä.

 Luulen että tässä on rosa rugosa "Snow Pavement". Ja toinen ruusu mikä ei vielä kuki taitaa olla "Pohjolan kuningatar". Tai katsotaan nyt mitä tuleman pitää, minulle käy kaikki.

 Lisää nimikyltin kadottaneita löytyy arboretumin laidalta. Tämä on luultavasti viitavaahtera jonka olen hankkinut Mustilasta. Se piti istuttaa uudelleen ja nyt näyttää että siirto onnistui. Pikkuinen vaahtera on alkanut jo värjätä lehtiään syyskuosiin.

 Punakoivuni ei tarvitse nimikylttiä, sen tunnistaa väristä ja lehtien muodosta. Tätä ei voi vahingossakaan sekoittaa arboretumin muihin purppuranpunaisiin puihin, punapyökkiin, purppuratuomeen tai verivaahteraan.

 Eikä Almaa voi sekoittaa kylän muihin katteihin, niin omaperäinen on sen väritys. Kasvimaalla kävi eilen toimittaja ja valokuvaaja. Ensi vuonna ilmestyy juttu jossa Almakin sai hyvän osan puutarhakissana. Ja sitä se on, makaa aina lähistöllä kun teen kasvimaalla hommia.

 Uutuutena Almalla on kellittävänä kasvimaalla räsymatto, tai oikeasti kaksikin. Kyllästyin kitkemään päädyn savimaata, se oli ihan järkyttävää käännettävää talikolle. Nyt riitti, alla on paksu kerros sanomalehtiä, sitten lakanaa ja lopulta kaksi vanhaa räsymattoa. Ja jos nyt joku ajattelee että heittipä hienot räsymatot puutarhaan niin ei, niin ei ole. Räsymatot on kauniit ja muuten ok mutta niistä irtoaa niin jumalaton tekstiilipöly ettei ole tosi. Vanhat kuteen ovat haurastuneet eikä mattoja voi enää pitää sisätiloissa. Näin en saavat viettää ansiokkaan loppuelämän katteena kasvimaan päädyssä.

 Palataan vielä ruusuihin. Puistoruusu "John Cabot" on kukkinut todella pitkään ja tekee koko ajan uusia nuppuja. Olen hykerrellyt ihastuksesta ja taputellut itseäni olkapäälle, että onnistuinpa valitsemaan oivan ruusun rosarion ruusurivin alkuun. Tämä ruusu on minusta yksi täydellisistä ruusuista.

Toinen olkapää saa taputuksi rosa rugosa "Sointu" ruusun takia. Tämäkin kehittää koko ajan uusia nuppuja ja ruusu on sentään vasta vuosi sitten istutettu.

Rosariossa on tulossa kukkaan vielä yksi ruusu, tai ainakin toivon sen ehtivän kukkia ennen syyspakkasia. Keväällä ostin Lidlistä kaksi köynnösruusua joista toinen voi erinomaisesti ja toinen vähemmän erinomaisesti. Siinä paremmin voivassa on yksi nuppu. Joka päivä käyn tarkistamassa nupun tilanteen ja sen ettei se vain ole hävinnyt. Suorastaan jännittää mitä nupusta kuoriutuu esiin.