maanantai 20. marraskuuta 2017

Ei elämää ilman puita

Sain Kruunu Vuokolta blogista Puutarhan lumo haasteen kertoa itselleni merkityksellisestä puusta. Mietin haastetta joitain aikoja ja tulin johtopäätökseen että ei ole yhtä puuta ylitse muiden. Minulle tärkeintä on ylipäätään se, että pihassa ja elämässä on puita.
 Puut myös tulevat ja menevät. Niitä on pakko kaataa ja tilalle istutetaan uusia. Kuvan etualalla oleva Laatokan keltaluumu on minulle merkityksellinen siksi, että sain sen lahjaksi hoitolapsen perheeltä.  Kuvan taustalla on sitä pihan maisemaan josta pidän kovin paljon. Kuusia, koivuja ja iso pallomainen terijoensalava.
 Syreeni on olennainen osa suomalaista pihamaisemaa.  Se on hieno pensas mutta kelpaa se myös puuksi. Talon eteläpäädyssä kasvaa valtavan kokoinen valkoinen syreeni puiden mitassa.

 Vaahteran lehdet osaavat olla joskus ärsyttäviä. Mutta kukapa ei pitäisi keväällä kukkivasta vaahterasta tai sen syksyn värikkäästä asusta. Omaa pihaa en voisi kuvitella ilman vaahteraa.
 Koristeita pitää olla ihan vain kauneuden tähden, kuten koristeomenapuu. Täällä Arvilassa koristeomenapuun koko on vertaansa vailla.
 "Pirja"-omenapuun sain ystäviltä lahjaksi kymmenisen vuotta sitten. Ja juuri tämä puu selvisi jänisten käsittelystä kun muut kuolivat siihen. Satoa tuottava omenapuu on yksi unelmien täyttymys. Kaikkiaan olemme istuttaneet Arvilaan seitsemän erilaista omenapuuta, kaksi päärynää, kaksi kirsikkapuuta ja neljä luumupuuta.  Puutarha ei ole puutarha ilman satopuita.
 Katajainen kansa tarvitsee havujaan ja erityisesti katajaa. Siitä on hyödynnetty marjat, oksat ja puuaines mitä erilaisimmin tavoin. Omaan pihaan olen istuttanut yhden uuden katajan näiden vanhojen lisäksi. Ensi kesälle on suunnitteilla istuttaa muutama uusi, katajoita ei voi mielestäni olla koskaan liikaa.
Loppuun Jalo kertoo, että myös kissoille pitää olla pihassa omia puita. Arvilan oma kissapuu on Jalon lempipuu, terijoensalava. Hyvänä kakkosena tulee aiemmin nähty iso koristeomenapuu. Molempien oksilta on hyvä tarkkailla lintuja ja myyriä.

Ensi kesänä pitää muistaa kuvata varta vasten puita. Tätä postausta tehdessäni huomasin että puukuvia on ihan liian vähän, ei oikeastaan ollenkaan. Korjataan vahinko kesällä, talvella puista saa turhan tylsiä kuvia.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Jugendia

En muista mitä olin hakemassa netin myyntipalstalta, ehkä ikuista etsintäkohdetta, punaista villamattoa isännänhuoneeseen. Jostain syystä edessäni oli kuitenkin pellavainen, jugend-kirjailtu pöytäliina, kauneimpia näkemiäni ja hinta varsin kohtuullinen. Laitoin viestiä myyjälle ja jäin odottamaan.
 Ja kuinkas kävikään, sain ostaa liinan sillä edellinen ostaja ei ollut vastannut myyjän viesteihin. Kun avasin liinan postipaketistaan, osoittautui se vielä paremmaksi kuin mitä kuvat antoivat odottaa. Kirjonta on tehty todella hyvin, kangas on kunnollista pellavaa. Ja vaikka liinaa on kahvitahroista päätellen käytetty on se silti hyvin säilynyt siihen nähden että on noin satavuotias.
 Liinan molemmissa päädyissä on sama ruusukirjonta ja pitkät hapsut. Pesin liina todella varovasti jotta hapsut eivät menisi enempää solmuun. En tiedä voiko niiden solmuuntumista estää mitenkään?

 Pitkää reunaa kiertää tyylin mukainen kuvio. Liina on juuri sopiva tuvan klahvipöydälle, kuin siihen tehty. Ensi kesän rippijuhlia juhlitaan tällä liinalla, klahvipöydälle ei ole aiemmin ollut näin sopivaa liinaa.
 Liinassa on ollut iso työ, ihan jo yksistään näissä päädyn hapsujen solmimisessa.
 Myös isännänhuoneeseen tuli uusi liina. Tämän sain tädiltäni. Sattui tämäkin liina olemaan täsmälleen oikean kokoinen pyöreän pöydän päälle.
En osaa sanoa onko liina vanha vai uusi, joskus olen nähnyt tämän näköisiä Virossa myynnissä. Mutta oli vanha tai uusi, niin tykkään liinasta todella paljon. Mietin raaskinko laittaa sen arkikäyttöön mutta päätin raaskia, käyttöön liinat on tehty eikä kaappeihin pölyyntymään.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Uusia valoja

Salin ikkunakranssien valot olivat tulleet tiensä päähän. Muutaman vuoden kestivät mihin olen tyytyväinen. Valot ovat puolet vuodesta päällä vuorokaudet ympäriinsä. Kranssitkin pitää jossain kohtaa uusia mutta päätin että ehkä sitten kun uudet valot sammuvat viimeisen kerran.
 Uudet valot ovat selkeästi kirkkaammat kuin vanhat. Tykkään ja en tykkää. Kaupassa näistä on tosi hankala arvioida miltä näyttävät sitten kotona.
 Tuvassa laitoin nurkassa kököttävään oveen yhdet valot jotka tosin ovat vanhat. Mutta paikka on uusi. Toiveissa on vielä joskus saada nurkkaan kaappi jonka olisi juuri tuo samainen vanha aitasta löytynyt yksinäinen ovi.
 Eteisen lyhtyvalo ei sekään ole uusi, pääsi silti kuvaan. Lyhtyvalo on lasten kokoisen tuolin päällä aina, myös kesäisin. Eteinen on niin hämärä paikka että ei haittaa vaikka siellä on valoa myös valoisaan vuoden aikaan.
Mummin päivään on tuonut valoa tämä puolivuotias vesseli joka tuli ensimmäistä kertaa mummilaan hoitoon. Eläväinen poika josta oli vaikea saada tarkkaa kuvaa iltahämärässä.


tiistai 14. marraskuuta 2017

Mummin pojille

Tytär tilasi lapsilleen villasukkia ja lapasia. Talvi on tulossa, lämmintä pitää olla alla ja yllä.
 Pienempi eli mummin kirppunen sai Dropsin alpakkalangasta tehdyt sukat ja lapaset. Lapasia tuli kahdet sillä totesin ensin tehdyt ihan liian isoksi puolivuotiaalle. Tein sitten toiset pienemmät koska lankaa oli. Näihin meni vähän yli yhden 50g kerän verran lankaa. Toiveena oli pitkät varret jotta pysyvät hyvin päällä.
 Dropsilla on paljon alpakkalankoja, olen tehnyt niistä ennenkin mutta taas totesin saman jutun. En saa käsialasta tällä langalla millään konstilla riittävän siistiä. Kirjavilla langoilla olen tyytyväinen mutta yksiväriset ei ole mun juttu.
Siniset, Lidlin langasta neulotut lapaset aloitin jo viime talvena, onneksi ne vielä sopivat kohta neljä vuotta täyttävälle mummin mussukalle. Hän tosin tilasi seuraavaksi vihreät sukat. Ja mummihan tietysti tekee.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Pihatieltä pihaan

Aikamoista sadetta on pitänyt. Piha lainehtii vettä, maa ei suostu suodattamaan enää tippakaan vettä. Viereisellä pellolla on lampi ja taitaa kohta olla pihassakin.
Pihatie on pitkä ja kapea. Ensiksi pihaan tullessa näkyy navetan pääty. Taloa en näy vielä ollenkaan.

Maalaistalon pihaan tulemisesta kertoo vanhat maitokärryt tonkkineen. Vasemman reunan isolle kivelle raahasin heti ensimmäisenä kesänä valtavan kokoisen talosta löytyneen rautapadan kesäkukkia varten. Vielä on kukat poistamatta talven tieltä.
 Arboretumin kivipuron kivilammikko tehtiin lähinnä keväisiä tulvavesiä varten. Nykyisin siinä on eniten vettä näin alkutalvesta. Saa ollakin, sillä puron alueella on nurmikko kaikki kuivin, se kertoo että puro toimii avoimena salaojana kuten pitikin. Tässä kohtaa tarkkasilmäinen näkee aavistuksen siniharmaasta talosta puiden keskellä.
Kupariheisiangervo 'Mindia' pitää sinnikkäästi kiinni lehdistään. Edes pakkaset eivät tiputtanut niitä maahan.
Pihatieltä poikkesin hiukan sivuun, koivikon puolelle. Talo taustalla on kaunis tästä suunnasta kuvattuna. Kesällä näkymän peittää pihlajantaimet ja koivujen lehdet.


 Tälle puolelle pihaa ei ole nyt mitään asiaa, maa nurmikon alla on niin märkä että olen jo ihan epätoivoinen sen kanssa. Nyt huomaa miten käy kun alla on kallio ja sen päällä savi ja saven päällä ohut humus, vesi jää lillumaan.
 Marja- ja hedelmätarhassa on vähän kuivempaa, ihan hyvä sinne istutettujen sipulikukkien kannalta. Pihan märimpiin kohtiin jätin istuttamatta mikä taisi olla ihan hyvä juttu, olisivat mädänneet jo syksyn aikana.
 Kesällä maalatun keinun kanssa meni pieleen. En laittanut maaliin homesuojaa ja se kostautui. Keinun uusi maalipinta on täynnä tummaa homepilkkua. Ensi kesänä on edessä keinun homepesu ja uudelleen maalaus niin että maalissa on mukana homesuojaus. Ehkä siten pilkut pysyvät poissa. Keinun väri saattaa samalla muuttua riippuen mitä pellavamaalin jämiä löydän kaapeistani. Tuo sininenkin väri on jämämaalia.

Vaikka en niin lumesta ja pakkasesta pidä, niin nyt toivon niitä sydämeni pohjasta vastapainoksi ainaiselle vesisateelle.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Ahkerille ja uutterille

Minun muistoissani ja elämässäni isät ovat vahvoja, uutteria ja ahkeria. Toimeliaita ja aikaansaavia. Lapsistaan ja läheisistään huolehtivia ja välittäviä.
Isänpäivää juhlitaan meillä vaatimattomasti, lapset perheineen tulevat syömään kuten monena muunakin sunnuntaina, mies, isä, laittaa ruuan ja minä teen jälkiruuan. Istutaan rauhassa, jutellaan ja vain ollaan.
 Mietin miten kuvittaa tämän isänpäivän postauksen. Lopulta päädyin kuvaamana kotia joka on täynnä isien kädenjälkiä niin monen sukupolven ajalta. Tätä taloa ei olisi ilman isien aikaa ja panostusta. Ei ilman heidän käsistään kuuluvaa vasaran pauketta ja naulan puuhun uppoamista.
 Ei olisi huonekaluja, ei tapetteja seinillä, ne kaikki ovat isien aikaansaannosta.

 Ei olisi polttopuita ja lämmintä taloa jollei isät niitä tekisi ja olisi tehneet meitä aiemmin.
Isät pitävät huolta että nämä seinät ja perustukset säilyvät tuleville isille. Kiitos siitä.
Isänpäiväksi en tehnyt täytekakkua vaan juustokakun. Tämä täytekakku on leivottu tällä viikolla ja se hiukan sivusi isänpäivää ja omaa syntymäpäivääni. Meille syntymäpäivänäni lähetyspiiriin saapuneet vieraat saivat nauttia kakusta. Loput päätyivät työkavereille töihin. Siitä erityinen kakku, että tein ensimmäistä kertaa elämässäni gluteenittoman kakkupohjan ja se jopa onnistui. Vaihdoin kaikki jauhot perunajauhoksi. Voi olla että jatkossa meillä on aina gluteeniton kakku, niin onnistunut se oli.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Suomalainen metsä

 Kävin tänään ihan omassa metsässä. Pläntti ei ole suuri, mutta on se kuitenkin metsä, on puita, aluskasvillisuutta ja risukkoa.
 Kanto on sammaloitunut kauniisti. Tästä metsästä on kaadettu puita, taustalla kuitenkin näkyy että uutta on kasvamassa. Luonto hoitaa aukot umpeen yllättävän nopeasti.
 Kuvaa katsoessa ei välttämättä tietäisi että se on otettu marraskuussa. Se onkin suomalaisen metsän lumoa, havut, sammaleet ja varvut ovat vihreitä ympäri vuoden. Myös kasvukauden ulkopuolella voi olla kaunista.
 Metsän ja pellon takana häämöttää koti. Minulla on tarve pihassa muutamaan katajaan, metsäretken tarkoitus olikin kartoittaa löytyisikö taimia omasta metsästä. Kyllä sielä pari sopivaa siirrettävää löytyi. Taimet on helpoin hahmottaa syksyllä tai hyvin aikaisin keväällä aluskasvillisuuden seasta.
 Puolukoista en saanut tarkennettua kuvaa. Ne nähtyäni hätkähdin ensin että mitä, karpaloita, marjat olivat niin valtavan kokoisia. Kunnes tajusin niiden olevan vain hyvin kasvaneita puolukoita.
 Parin vuoden takainen myrsky teki metsässämme tuhoja, onneksi vain yhden kaatuneen rungon verran. Jätimme sen suojaksi metsän eläimille.
 Metsän pahin tuholainen on kuitenkin ihminen. Tämä kaatopaikan suunnittelin siivoavani keväällä. Vaikka metsä on rauhoittava paikka niin aina tämän nähdessäni alkaa verisuoni pullistua päässä ja paineet kohota. Miten ajattelematonta toimintaa.
 Parempi siirtyä kauniimpiin maisemiin. Metsässä on paljon lahopuuta, turvasatamaksi pienille elämille ja sienille. Tämä puu on hauska sillä se oli sienten valtaama parin metrin korkeuteen saakka.
Lopuksi hyvästelin kalliot, sammaleet ja jossakin puussa ääntelevän tuntemattoman linnun. Taisi varoittaa muita että metsässä liikkuu jokin sinne kuulumaton.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Piparkakkuja

Saimme viikonloppuna mummin mussukan yökylään. Mietin mitä puuhailisimme, viimeksi ihan vain olimme mutta nyt olisi ohjelman vuoro. Koska joulu on aika lähellä päätin, että leivotaan piparkakkuja. Se kävi myös nuorimmalle omalle lapselle. Lauantaina laitettiin piparkakkutehdas pystyyn.
 Sunnuntaina oli meno veljen tyttären syntymäpäiville. Tein pienelle päivänsankarille ihan oman piparkakkuasetelman. Siskon lapsille näitä on tullut tehtyä jo monta vuotta.
 Nuorin poika innostui Suomi-muotista ja teki hienot Suomi 100 vuotta teeman piparkakut.
Mummin mussukka oli vanha tekijä. Ikää on himpun vaille neljä vuotta, ei siis kovin paljoa vielä. Ei kuitenkaan tarvinnut kuin vähän apua alussa kaulitsemisen kanssa, sitten jo hoksasi miten paksu pitää taikinan olla. Pellille osasi asetella piparkakut sotilaallisen tarkasti.
Tuvan pöytä oli urakan jälkeen aika hurjassa kunnossa. Rapatessa roiskuu vaan ei se haittaa, vesi ja rätti on keksitty. Suurempi leivontaurakka on lähempänä joulua jolloin teen oman perheen piparkakkuasetelman. Samalla teen asetelmat kotoa muuttaneille lapsille ja sisarusten lapsille. Tänä vuonna ei ole myyjäisiin leipomista, olen siitä vain helpottunut.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Sammalta

Tämä kostea kesä ja syksy sai havahtumaan siihen että pihan sammaleet ovat kasvaneet silmissä. Osa toivotusti ja osa ei ihan niin toivotusti.
 Rinnepuutarhan salavan sammaloitumista esittelee Jalo. Niissä on kuulemma vähän oravainen tuoksu. Siitä en tiedä, mutta salavan sammaloituminen ei haittaa.
 Talon eteläpäädyn kallion sammaloitumiseen minulla on kahtia jakautunut olo. Olen kaivanut omin käsin kallion sammaleen alta esiin enkä haluaisi että se peittyy taas uudelleen. Mutta joissain kohdin sammal on kaunista tälläkin kalliolla, kuten pienissä kuopissa ja urissa.
 Kivijalan viereen annan sammaleen kertyä pari vuotta, sitten kerään se jouluisia kukka-asetelmia varten pois. Nyt pitäisi mennä keräämään ennen kun sammal jäätyy uudemman kerran. Saniaisen ajattelin siirtää autopaikan kivimuurille missä sitä kasvaa jo ennestään.
 Lumi tuli ja meni, tämä kuva näyttää yleiskuvan ympäröivistä maisemista. Märkää on. Nurmikon sammaleet tykkäävät vaikka minä en niinkään.
 Tämä vuosi on ollut hankala luumulehdon kivituhkakäytävien suhteen. Niitä ei pysty haraamaan litimärkinä ja kuivina päivinä ei aina ole ehtinyt silloin kun pitäisi. Voi olla, että ensi keväänä pitää kuoria pinta pois ja tuoda tilalle uutta kivituhkaa. Ja onhan vanha kivituhka myös painunut, senkin takia lisäys olisi hyvä tehdä.
 Rosarion kivimuuri on sammaloitunut todella nopeasti, siihen on auttanut kostea kasvukausi ja varjoisuus kivimuurin tällä puolen. Kivimuurin suhteen olen sammaleen kanssa erityisen suopea.
Auropaikan kivimuurilla on myös sammalta. Kuvassa näkyvä määrä alkaa olla sopiva, tykkään että kiveäkin on näkyvissä. Ja jotain kasveja kivien väleissä. Tähän taidan siirtää talon kivijalan vieressä kasvavan saniaisen.

Mummin mussukka tuli tänään yökylään, mummi ei siinä tahdissa ehdi sammaloitumaan, onneksi.