tiistai 27. kesäkuuta 2023

Puutarhan spa

Uusi kasvihuone on puutarhan olohuone ja eilen olohuoneen jatkoksi saatiin spa. Kasvihuone oli minun 50-vuotis lahjani, spa meni osastolle hääpäivä joka tosin on vasta kuukauden päästä.

Sopivaa käytettyä tassuammetta on etsitty jo tovi. Hinta piti olla sopiva ja materiaali kevyttä komposiittia. Eilen sopiva amme löytyi naapurikaupungista. Näin kesällä amme on puutarhassa, mutta talveksi se siirtyy pihasaunaan.
Rekvisiitta löytyi omista varastoista. Tuoli kasvihuoneesta, emalivati jalkojen pesuun on äitiyspakkauksestani. Mies tekaisi vielä laudan johon laittaa kylpyjuoma ja ruusu pieneen maljakkoon. Kirjankin otin, mutta sitä en lukenut.
Huomenna on työpäivä joten lasissa vain mehua. Kylpyveteen laitoin mintun lehtiä, ruusun terälehtiä, belliksiä ja apilan kukkia. Mitään muuta ei tullut, sillä vesi kierrätetään perennojen kasteluun.
Ja sitten vain kylpemään. Ihanan rentouttavaa. Katselin pääskysten lentoa puutarhan yllä ja vain nautin. Sitten kun amme siirtyy saunaan, laitan laudalle kynttilöitä palamaan, mitään muuta valoa saunaan ei tarvitse.
Olohuone ja spa samassa kuvassa. Ammeeseen laskettiin vesi jo eilen illalla. Tänään lisättiin saunan padasta kolme ämpärillistä kuumaa vettä ja sitten vesi olisin jo 30 asteista. Kyllä kelpasi. Taidan kylpeä huomenna uudestaan, illalla puutarhatöiden päätteeksi.


maanantai 26. kesäkuuta 2023

Iirikset

Iirikset, yksi lempiperennoistani puutarhassa. Ihastuttavat ja välillä vihastuttavat. Juuri annoin pois netin kautta suuren siperiankurjenmiekka kasvuston. En jaksanut enää sen kanssa. No muiden kanssa kanssa jaksan ja löytyy sitä siperiankurjenmiekkaa vielä runsain mitoin.

Nimetön ihanuus yläpihalla. Tämä tuntuu kukkivan runsaasti joka vuosi.
Arboretumin 'Gingerbread Man' ei ole vielä koskaan kukkinut näin runsaasti. Poistin sen ympäriltä muita kasveja ja lisääntynyt valo oli kai iiriksen mieleen.
'Red Zinger' kukki sekin erittäin runsaasti. Tästä taidan saada jakopaloja uudelle kasvihuoneelle, haluan tätä sinnekin.
'Festival Skirt' on nimensä mukainen, kuin juhlahamonen puutarhassa.
Liila kaunotar josta tykkään erityisesti. Tämäkin tekee kukkaa joka vuosi erittäin hyvin vaikka en ole koskaan jakanut kasvustoa.
Tälle löytyy nimi mutta mistä, sen kun tietäisi. Nimilappu hukkui mystisesti jo istutusvaiheessa. Syytän asiasta harakanpoikasia jotka nyppivät nimilappuja irti maasta, osa lapuista häviää tihulaisten toimesta lopullisesti.
Matala iris pumila on luottoiiriksiä. Olen levittänyt tätä useampaan kohtaan puutarhassa. Väri on aivan upea sekoitus vihreää ja valkoista.
Iris chrysographes hybr. teki tänä vuonna paljon kukkia. Se tahtoo jäädä hiukan muiden varjoon joten harkinnassa on siirto tai ainakin jakaminen. Kaikki muut sysikurjenmiekat olen onnistunut hävittämään puutarhasta hyvinkin nopeasti, mutta tämä on viihtynyt. Ehkä tällainen hybridi kestää paremmin ja vanhemmista löytyy kestävämpää lajiketta.
'Red Masterpiece' on komea näky. Tämän soisin laajentuvan, mutta toistaiseksi on tehnyt vuosittain vain yhden kukkavanan.
Tämän iiriksen hankin viime vuonna Päivölästä. En merkinnyt taimia, mutta tämä saattaisi olla lajiketta 'Charmeur'. Pidän suuresti sen laventelin värisestä olemuksesta, mieleen tulee tanssiaispuvut satojen vuosien takaa.

Ihan kaikkia iiriksiä en tähän postaukseen saanut, osa on vielä nupulla kukkien tulevina päivinä. Osa on kukkinut ja niistä olen alkanut poistaa kukkavanoja. Joskus taidan kokeilla jättää osan siementämään, jospa vaikka tulisi jokin uusi herkkuväri ihan itsestään. Eipä ole yhtään kokemusta kuinka herkästi iiris lähtee siemenestä ja voiko se risteytyä luonnollisesti toisen iiriksen kanssa. Siperiankurjenmiekka minulla tekee siementaimia, mutta ne ovat aina kukan väriltä alkuperäisen värisiä.


lauantai 24. kesäkuuta 2023

Treffit kivituhkan kanssa

 Minulla oli juhannustreffit kivituhkan kanssa. Tontille saapui torstaina 3000kg kivituhkaa eli kolme tonnin säkkiä. Olen todennut suursäkit kaikkein helpoimmiksi. Kuljetus ei ole pahan hintainen, vain 40€ tänne maalle. Tuolla hinnalla ei kannata lähteä itse hakemaan peräkärryn kanssa. Tulisi useampi matka ja sama raha menisi polttoaineisiin.

Uudella kasvihuoneella upposi kivituhkasta suurin osa uusiin käytäviin, ja myös vanhat saivat uuden pinnan. Kuvassa kivituhka on tasoitettu mutta se on vielä kastelematta. Mielestäni tilasin samaa väriä kuin aiemminkin, mutta tämä olikin täysin harmaata. Eipä haittaa, kaikki vanhat käytävät saivat uuden kerroksen ja vaalean harmaa on paras sävy. Samalla olisi voinut tilata multaa, mutta tällä kertaa pihistelin. Nuo uudet istustusalueet missä on lehtiä, katetaan omalla mullalla sekä jo olemassa olevalla säkkimullalla. Sitä omaa multaa ei vielä ole, mutta kai sitä aikoinaan tulee komposteista.
Kasvihuoneen sivukäytävä on kaunis. Tähän on tulossa kevyt rakennelma ikäänkuin portiksi ja siihen kasvamaan tarha-alppikärhö 'Lemon Beauty'. Taimi on jo hankittu mutta en istuta sitä näillä helteillä, tukirakenne odottelee vielä tekijäänsä.
Edustan käytävä sai hyvän uuden kerroksen. Mustissa ruukuissa kasvaa aprikoosipuut, viettävät kesän tuossa vaikka voisivat olla kasvihuoneessakin jolloin kasvu olisi nopeampaa. Maltan odottaa kasvua ja uskon, että tuleentuvat syksyllä paremmin kun ovat saaneet kasvaa ulkona.
Monen vuoden toteutunut unelma, en vieläkään aina meinaa uskoa, että tämä on todellista. Kasvihuoneessa on vielä varjostusverhot etuikkunoissa, en ole ottanut pois tämän kuumuuden takia.
Kivituhka tuli kärrättyä aiottua nopeammin, niinpä jäi aikaa muillekin kesälistan töille. Yksi niistä oli yrttimaan kohennus. Vanha puukehikko sai kyytiä ja tilalle tuli pihassa vailla paikkaa pyörinyt betonirengas. Renkaaseen istutin keskelle ohotanlaukat ja ulkokehälle tavallista ruohosipulia. 
Renkaan ympärystä on katettu jotta siitä kuolevat rikat, mutta tulevaisuudessa ympärille saa levitä ruohosipuli täysi vapaasti. Vanhasta yrttimaasta jäi ylimääräiseksi oregano, karhunlaukka ja käärmeenlaukkaa. Niille pitäisi löytää joku nurkka syksyyn asti jolloin pistän kasvimaata uusiksi ja lisään lavakauluksia. Osan karhunlaukoista istutan hortensiapuutarhaan, siellä on sopivaa kosteutta ja varjoa. Osa saa tulla kasvimaalle takaisin.

Tälle päivälle olen suunnitellut treffejä rikkaruohojen kanssa, ketaleet yrittävät vallata puutarhaa nopeammin kuin puutarhuri pysyy perässä.


perjantai 23. kesäkuuta 2023

Keskikesää

 Ihan kamalalta tuntuu otsikon sana, keskikesää. Oma sisäinen kalenteri on vasta alkukesässä eikä tahdo pysyä oikean kalenterin perässä. Olin taas tällä viikolla pari päivää pois kotoa, sillä aikaa puutarha oli edennyt kukinnassa aimo harppauksen.

Jos pystyisi tekemään puutarhasta asiallisia muistiinpanoja, olisi puutarhaelämä yhdellä tapaa helpompaa. Tämän iiriksen kohdalla oli vain kirjoittamani lappu, vaaleanpunainen iiris. Itse sanoisin ennemmin vaalean liila. Vaan on ihan ok väri, kelpaa tähän kohtaa puutarhaa. Sitä en muista mistä tämä tullut, joku oma taimi mikä on siirretty kukkimattomuuden takia vai jostain viime kesänä ostettu taimi.
Tämän harjaneilikan kasvatin Latviasta tuoduista siemenistä viime vuonna ja nyt se aloittelee kukintaa. Lajike kantaa nimeä 'Newport Pink'. Siemenpussin kuvassa oli vähän hillitymmän sävyinen, mutta tällainen oikea pinkki sopii minun puutarhaani vallan mainiosti muiden pinkkien kaveriksi.
Kaurajuuri näyttää kasvavan komeimmin kukkapenkissä eikä kasvimaalla. Kukkii vain aamupäivällä ja aurinkoisella säällä. Viime vuonna en saanut yhtään siemeniä tästä enkä sitä kautta uusia taimia. Tänä vuonna pitää levittää huolellisesti siemeniä sinne ja tänne jotta kaurajuuren elo jatkuu puutarhassani.
Pionit olivat vielä maanantaina tiukasti nupulla. Kun palasin keskiviikkona kotiin, olivat nuput auenneet. Pioni 'Pink Hawaiian Coral' on mielestäni yksi kauneimmista pioneista.
Kärhö 'Omoshiro' tekee joka vuosi kärhöistä suurimmat kukat. Kukkia ilmestyy vaikka itse köynnös on vasta puolimetrinen. Niinpä kukat jäävät aina hitusen alemmaksi, koristeomenapuun varjoon. Ehkäpä siksi kestävät kukkivina todella pitkään helteistä huolimatta.
Viime vuonna tässä kukki erittäin runsaasti 'Niobe' kärhö, nyt vuorossa on 'Guernsey Cream' joka kukkii ensimmäistä kertaa. 'Niobe' kasvaa vuorostaan erittäin hitaasti ja saapa nähdä kukkiiko se ollenkaan. Haaveenani oli nähdä molemmat yhtäaikaa kukassa, valkoinen ja tummanpunainen kärhö. Ehkä se vielä joku vuosi onnistuu.

Nyt lähden treffeille kivituhkan ja ihan uuden pyykinpesukoneen kanssa. Kolme viikkoa ilman pyykinpesukonetta on ollut aika tuskaa. Onneksi saatiin kone eilen illalla, nuorin lapsi on lähdössä viikoksi Islantiin ja reissuun olisi hyvä saada mukaan puhtaita vaatteita.


lauantai 17. kesäkuuta 2023

Kohti keskikesää

Kohti keskikesää mennään kovalla vauhdilla. Voisin maksaa siitä, että tässä vaiheessa kesää saisi vetää hätäjarrusta ja pysäyttää ajan. Tai jos ei pysäyttäminen onnistu, niin edes hidastaa. Ei tahdo pysyä kaiken perässä. Olin ajatellut tehdä suuren iirispostauksen mutta jätän sen tuonnemmaksi, on niin paljon muutakin mistä kertoa. 

Kylvin vuosi sitten keväällä salkoruusun siemeniä lajikkeesta 'Nigra'. Oli työ ja tuska saada siemenet itämään, vaativat esimerkiksi kaksi kylmäkäsittelyä ennen kuin itivät. Yksikään taimi ei kukkinut viime kesänä ja olin ihan varma, että kaikki kuolevat talven aikana pois. Osa selvisi tai jopa kaikki, en muista mihin kaikkialle näitä istutin. Talikko antaa osviittaa Nigran koosta. Tuossa on muistaakseni kolme taimea yhdessä mutta koko on silti luokkaa jätti. Tänä kesänä uskallan odottaa kukintaa.
Koristeraparperi heräilee hitaasti keväisin. Niin hitaasti, että parahdan ääneen sen surkeutta. Lopulta siitä kasvaa ihan kunnon raparperi joka myös kukkii.
Kukat ovat paljon vaisummat kuin syötävällä raparperilla mutta tässä tapauksesa väri korvaa koon. Ihanaa purppuraista syheröä.
Koiranheidestä on kasvanut niin kookas pensas, että sitä on vaikea kuvata. Vedimme pensaan matalaksi heti ensimmäisenä vuotena kun muutimme tänne. Onneksi pensas ei kuollut moiseen rääkkäykseen vaan tuuheutui ja sai uutta virtaa. Tänä vuonna ei kärsitä heisinälvikkäistä. Kuvan alaosassa kukkii puutarhaystävältä saatu keltakurjenmiekka. Kasvimaan verkot kuuluvat kaaleille.
Harakankello on vallannut arboretumista aimo palan itselleen. Toki on myönnettävä, että valtaus on tapahtunut puutarhurin luvalla. Tykkään harakankellosta todella paljon. Se on helppo kitkeä pois jos sen ei halua antaa jatkaa valloitusta, nyppäisee taimen pois ennen kuin se ehtii siementää.
Alppiruusumetsikösä ei ole tänä vuonna kovin paljon mainittavaa. Kukinnassa on selvästi välivuosi. Ainut kukkuva alppiruusu on kuvan 'Hellikki', muut ovat keskittyneet koon kasvattamisen ja uusia versoja onkin runsaasti. En pidä sitä pahana asiana, mieluummin kasvavat ja kukkivat sitten joskus. Näin kestävät kuivuuttakin paremmin.
Sinnikkäästi hankin välillä uuden atsalean vaikka ne eivät meillä viihdy. Viime syksynä ostin viime hetken alennusmyynneistä 'Nabucco' puistoatsalean. Se teki muutaman kukan. Väri on todella intensiivinen punainen, tykkään sillä tämä näkyy kauas. Muista atsaleoista totean, että sinnittelevät hengissä.

Nyt painun helteeseen, tänään tulee puutarhaan vierailijaryhmä ja pitää saattaa muutama asia loppuun ennen sitä. 


keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Pikakelauksella

 Puutarhassa alkoi pikakelauksen kausi. Siirtyminen viileästä kelistä helteeseen sai puutarhan monet kukat kukkimaan ja kuihtumaan saman tien. On oltava nopea jos haluaa ikuistaa kukkaloiston ennen sen kuihtumista.

Pinkki kirjolupiini ei kuki tänä vuonna ihan niin reilusti kuin aikaisemmin. Ehkä sitä pitäisi jakaa tai siten se kärsi talvesta.
Joskus tulee eteen hetkiä kun ei muista mitä on puutarhaan hankkinut ja mistä. Tämä kasvi on yksi sellainen. Viime vuonna se on ostettu ja istutettu hortensiapuutarhaan. 
Tunnistatko kasvin? Voisiko se olla jokin rikko? Kaunis se ainakin on herkkine valkoisine kukkineen.
Tämä on kylvetty ritarinkannuksena mutta onko siinä tällaiset lehdet mukamas? Näyttääkö tutulta? Minulla ei ole ollut pieniä ritarinkanuksen taimia joten en osaa sanoa.
Nyppykurjenpolvi on lemppareitani. Se tekee kauniin pyöreän pehkon, kukkii suht matalana ja on ollut kestävä. Siementaimia tekee niukasti. Joku karvakamu halusi välttämättä niskansa mukaan kuvaan.
Nimettömänä siirtolapuutarhan myyjäisistä hankittu pioni kukkii kauniisti. Taitaa olla tarhapioni. Oikeastaan tykkään eniten tämän kukista juuri ennen kuihtumista kun niistä tulee eteerisen vaaleanpunaisia. Taustalla, tuolla oikealla näkyy seuraava projekti kunhan olen kerännyt riittävästi sanomalehteä ja pahvia. Hävitän nurmikon yhdestä kohtaa arboretumia ja siihen tulee kivipolku ja polun ympärille kasveja. Kivet ovat isoja ja laakeita, nekin piti siirtää traktorilla.

Tätä hetkeä on odotettu. Pilgrim Austin-ruusu teki ensimmäisen kukkansa. Ruusu kasvaa toistaiseksi ruukussa ja pääsee maahan myöhemmin. Mietin vain kuinka saviseen kohtaan uskallan istuttaa sen. Voisiko olla edellisen postauksen savimaa hiekalla terästettynä ja kunnon kohopenkissä.

Tällä viikolla on ollut joka ilta jokin meno ja olen ollut kotona vasta iltakahdeksalta. Lauantaina tulee ryhmä vierailulle puutarhaan jossa on omassa mielessä kaikki kesken. Ei auta muuta kuin kestää ja esitellä niitä kauniita asioita.


sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Kasvihuoneen ympäristö etenee kohti valmista

 Tänään tuli se hetki, kun sain miehen avuksi kivien siirtämiseen. Kiviä tarvittiin uudella kasvihuoneelle rajaamaan istutusalueita kivituhkakäytävistä. Kiviä löytyi omasta kivikaupasta eli kotoisemmin louhimosta ja vielä jäikin tuleviin projekteihin. Tosin mies kysyi tänään, onko tämä nyt viimeinen uusi alue. Vastasin, että saattaa olla, mutta vanhoja voi laajentaa jos tämä on viimeinen.

Yllä olevassa kuvassa olen jo järjestänyt kankaat tulevien kivituhkakäytävien paikoille. Käytän kangasta alla vaikka se onkin muovia eikä maadu. Se on ainut keino miten kivituhkakäytävä pysyy edes jotenkuten siistinä. Vaatii silti säännöllistä haraamista ja pienten rikkojen poistoa.
Kuvassa viime- ja toissavuonna tehtyjä alueita. Ne jäävät uusien alueiden taustaksi ja tuohon väliin missä on ruskea kangas, tulee pieni huoltokäytävä. Saattaa siihen mahtua pieni pöytä ja tuolikin, mieluummin kyllä istun kasvihuoneessa teehetkilläni.
Tässä näkyy miten koko kasvihuoneen ympäristö on rakennettu eri kokoisin kivin. Nuo kaikki suurimmat kivet ovat kaikki aitan takaa. Ne taitavat olla tässä ennen sijanneiden rakennusten perustuskiviä. Minun mielestä höpsöä haudata hienot kivet maahan, ennemmin esille ja hyötykäyttöön.
Kivet siirtyivät suosiolla konevoimalla. Perälevyn alla näkyy kova ja paljas savimaa joka jää uusien istutusalueiden alle.
Kolme kuormaa kiviä ja taas näyttää erilaiselta. Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että olisin kattanut koko alueen kivituhkalla jolloin tuohon olisi mahtunut suurempikin puutarhakalusto. Se ei nyt kuitenkaan toteutunut.
Lopuksi täytin istutusalueet lehtikompostin lehdillä. Koska maa on tässä erityisen savinen, piti miettiä jokin keino parantaa maata ja saada madot mukaan maanmuokkaukseen. Maatumattomat lehdet ovat siihen oiva väline. Lehtiä tulee vielä lisää ja lehtien päälle multaa. Kasveja tulee ehkä jotain jo tänä vuonna ja lisää sitten joskus. Kivituhkaa pitää tilata, ehkä multaakin. Tavoite on saada tämä alue niiden osalta valmiiksi 9.7. järjestettäviin Avoimiin puutarhoihin.



torstai 8. kesäkuuta 2023

Lahja- ja ostotaimia

 Eräs ihana lukijani halusi lahjoittaa minulle tarhavarjohiipan taimia. Välimatka oli kohtuullisen pitkä joten erikseen ei kannattanut lähteä taimia hakemaan. Tiistaina lähdin koulutukseen sen verran lähelle, että kannatti käydä koukkaamassa taimet kyytiin. Samalla tein nopean pyrähdyksen Espoon Muhevaiselle kun kerran "lähellä" olin.

Voi mikä yllätys taimet olivatkaan. Ajattelin mielessäni ne sellaiseksi taimikaupan taimiksi, mutta sainkin kaksi valtavaa puskaa tarhavarjohiippaa. Multasäkki kertoo puskien koon. Kotona jaoin molemmat puskat kahdeksi joten lopulta minulla oli hyvän kokoisia taimia neljä kappaletta. Istutin ne samantien paikoilleen.
Kaikki taimet tulivat hortensiapuutarhaan. Toiset kaksi taimea istutin koivun rungon viereen hortensioiden väliin.
Ja toiset kaksi tulivat lumipalloheiden ja valkoisen konnanmarjan väliin. Ihana istuttaa taimia jotka olivat heti kunnollisen kokoisia ja näyttävät hyviltä. Kiitos lukijalleni taimilahjasta <3
Muhevaiselta tein mielestäni oikein mukavat löydöt kuten kuvan 'Pink Morning' marhanliljat. Olivat yksi ja sama taimi, mutta kun kaivoin kotona liljan sipulin purkista esiin, se jakaantui kuin itsestään kolmeksi. Istutin silti taimet aika lähelle toisiaan etteivät tunne oloaan yksinäiseksi. Taimi oli mielestäni todella edullinen pienestä koostaan huolimatta, alle vitosen. Lisäksi ostin yhden uuden loistokurjenmiekan lajiketta 'Sparkling Rose' ja idänunikon lajiketta 'Patty´s Plum'. Jälkimmäistä olen kokeillut kerran aiemminkin, mutta se taimi kuoli jonkun talven aikana.
Kolme päivää pois kotoa ja puutarha oli taas kuin uusi. Purppuraomenapuu 'Musta Rudolf' kukkii sittenkin, en vain ollut huomannut tummia nuppuja. Kukatkin ovat todella tummat, melkein samaa väriä kuin lehdet. Kylläpä kannatti hankkia tämä puu kaksi vuotta sitten. Harkitsen vakavasti toisenkin hankintaa.

Valkoinen kerrottu alppikärhö on kasvanut hitaasti, mutta voi mahdoton minkä määrän kukkia se teki tänä vuonna. Tässä kuvassa ei ole kaikki vaan jalavan toisella puolella on sama määrä kukkia. Ja huomasin tämän kiivenneen jo jalavan alimmalle oksalle. Ehkä puu valloitetaan oksa kerrallaan, tilannetta harkiten.

Huomenna jatketaan töiden jälkeen puutarhatöitä, kolmessa päivässä ehti tapahtua niin paljon, etten tainnut tänään edes huomata kaikkea.