Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustaluumu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustaluumu. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. toukokuuta 2023

Kotona on kiva olla (kukkapuut ja -pensaat)

Terveiset Brysselistä. Vietin siellä pari yötä elämäni korkeimmassa rakennuksessa. Päivät menivät tutustumassa Eu-parlamenttiin ja EU:n päätöksentekoon sekä sen vaikutuksista Suomen lainsäädäntöön.

Turistiselfie parlamentin istuntosalissa. Pääsimme kiertämään taloa suomalaisen europarlamentaarikon tapaamisen jälkeen.
Siten varsinaiseen asiaan ja tapaamisiin oman puutarhan kukkapuiden ja -pensaiden kanssa. Kirsikkapuista kukkaan ehti ensimmäisenä viime kesän ostos, makeakirsikka 'Leningradin Musta'. Kaikkiin kirsikkapuihin on tulossa kohtalainen määrä kukkia, myös 'Fanal' lajikkeeseen joka on sekin viime kesän ostos.
Reissun aikana omenapuu 'Pirja' oli aukaissut tuhannet nuppunsa. Näin runsaasti puu kukkii ensimmäistä kertaa. Toivottavasti enteilee hyvää omenasatoa.
Hypätään omenasta päärynään. Viime vuonna 'Mlievskaja Rannaja' puu kukki valkoisena pilvenä, mutta päärynöitä ei tullut yhtään. Nyt kukkia on maltillisesti, sadosta ei vielä tiedä. Päärynäpuu 'Suvenirs' ei kuki vieläkään, taitaa läheinen koivu imeä päärynän voiman ja veden.
Muissa omenapuissa kuin Pirjassa on kukkia kohtuudella, enempää ei voi odottaakaan nuorilta puilta joita on leikattu ahkerasti. Kesäomena 'Krasnoje Ranneje' eli Siloposken aikainen on ollut hyvän makuinen, näitä ottaisin mielelläni paljon.
Prunus cistena eli mustaluumu kasvaa todella hitaasti. No kasvu ei ole pääasia vaan hengissä pysyminen ja muutaman kukan tekeminen.
Ja onhan niitä kukkia, kuvaamaan pitää mennä läheltä. Puu tai ehkä enemmän pensas kaipaisi muotoilua, mutta en oikein uskalla tehdä sitä etten menetä koko kasvia.
Japaninruusukvitteni kukkii sekin tänä vuonna erittäin komeasti. Pensas on tikattuna kukkaa. Jos kesä ja syksy on lämmin, on odotettavissa tänäkin syksynä ruusukvittenihillon keittoa. Yllä olevan pensaan olen ostanut taimena Mustilan arboretumista. Samalla kertaa ostin myös siemeniä ja nyt niistä kasvanut pensas kukkii ensimmäistä kertaa kunnolla. Samalla tein hauskan huomion.
Siemenestä kasvatetussa pensaassa on kukat ovat paljon tummemman oranssit kuin taimena ostetussa. Ja sehän sopii sillä olen miettinyt tällaisen ostoa. Ei tarvitse hankkia kun löytyi omasta puutarhasta.

Nyt puutarhaan, saan nauttia loppuviikon vuosilomaa. Sateeseen tuli tauko ja se hetki pitää hyödyntää.


tiistai 7. kesäkuuta 2022

Tuhkimosta prinsessaksi

 Sitkeä ja kova talvi ei vaikuttanut ainakaan vähentävästi koristeomenapuiden kukintaan. Kukkia on runsaasti myös ensikertalaisessa kuten kohta näette.

Mustaluumu, prunus cistena ei ole koristeomenapuu, mutta se on pakko ottaa mukaan kuviin. Tykkään puun väristä ihan mielettömästi. Tai no, meillä tämä kasvaa enemmän pensaana kuin puuna. Voi johtua myös siitä, että puu oli ostaessa paleltunut rääpäle jonka päätin ostaa vain kahdesta kasvaneesta lehdestä huolimatta. Piti vain nähdä se mielikuva miten tuhkimopuusta saadaan aikaan prinsessa.
Purppuraomenapuu 'Makamik' on viime syksyn alelöytö. Jouduin vähän arpomaan mihin sen istutan, mutta kivimuurilta löytyi ilmeisen hyvä paikka. Jänis pääsi sitä vähän maistelemaan, mutta ei haitannut menoa. Teki heti ekana vuonna näin paljon kukkia. Lajike valikoitui täysin siksi, että oli ainut jäljellä oleva puu. Täytyy sanoa, ettei valinta mennyt ollenkaan hullummin.
Koristeomenapuu 'Hopa' kukkii jo toista kertaa. Alelöytö tämäkin aikanaan ja siksi ehkä vähän muotopuoli. Joskus tuntuu, että puutarhani on oikea muotopuolien tuhkimoiden kasvikokoelma. Pitää pelastaa ne yksilöt jotka eivät ole muille kelvanneet.
Ruusuomenapuun kukintaa on vaikea kuvata kauempaa, kuva ei tee sille oikeutta. Kivituhka käytävällä on montuilla koska harasin sen kuivumaan auringossa, samalla tein rikkojen poistoa. Syksyn laiskuus haraamisessa kostautuu aina keväisin jolloin joudun haraamaan tiuhempaan.
Lähikuva näyttää miten ihanat kukat ruusuomenassa on. Nuppuvaihe on se paras, kun terälehtien alaosa on ruusunpunainen ja terälehden yläosa valkoinen. Kukka on lopulta valkoinen.
Mutta todellinen yllättäjä on tässä. Mustilan arboretumista hankittu marjaomenapuu. Se on kasvanut paikoillaan jo vuosia ja olen odotellut sen kukintaa yhtä epätoivoisesti kun rusokirsikan kukintaa. Ja molempien odotus on palkittu tänä vuonna.
Ensimmäinen kukinta ja puu on täynnä kukkia. Ihan mieletöntä ja mahtavaa. Puutarhaan mahtuu vielä koristepuita, kunhan sopiva muotopuoli tulee vastaan, on sellainen tietysti pelastettava meille ja annettava tuhkimon kuoriutua prinsessaksi.