lauantai 30. heinäkuuta 2022

Kärhöjen jännitysnäytelmä

Tänä vuonna olen saanut jännittää  kärhöjen kanssa enemmän kuin koskaan ennen. Keväällä ja alkukesästä näytti monen kärhön kanssa etteivät nouse maasta. Lopulta kävi niin, että kaikki kärhöt nousivat, myös 'Pink Fantasy' vielä parisen viikkoa sitten. Tosin sen kanssa möhläsin sillä aloin vaihtaa kärhöä toiseen paikkaan ja katkaisin sen ainoan verson. Nyt ostoslistalla on yksi 'Pink Fantasy' kärhö.

Viime vuonna hankittu 'Niobe' tekee jo monta kukkaa, mutta sen kaverina kasvava 'Guernsey Cream' ei kuki vielä.
Tämä kärhö on hankittu nimellä 'Comtesse de Bouchaud'. Tällä kertaa saattoi osua hankinta oikeaan. Sain erotettua kärhön sen takana kasvavasta alppikärhöstä. Alppikärhön aion siirtää kunhan keksin sille hyvän paikan.
Kauneimpiani kärhöjäni edustaa tarhaviinikärhö 'Super Nova'. Ostin jonkun ihan muun mutta tämän sain. Ja kuulkaas olen tähän virheeseen enemmän kuin tyytyväinen. Tuosta ei kärhö enää paljoa kauniimpi voisi olla. Super Novalla ei ole tukea, se kasvaa kivimuuria pitkin ja toivottavasti vielä joskus on niin runsas, että peittää muuria allensa.
'Madame Julia Correvon' ei petä mikään vuosi. Ja tänä vuonna siinä on todella vähän niitä vihreälehtisiä kukkia. Ilmeisesti talvi ja kevät oli sille lempeä ja vieressä kasvava ruusu ja syreeni ovat kasvaneet jo siihen mittaan, että suojaavat kärhöä kevätahavalta.
Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate' yllätti ja oli puutarhan ensimmäinen kärhö joka nousi keväällä esiin. Enkäpä juuri sen ansiosta saan nauttia kerrankin sen kukista ennen syyspakkasia. Ostin näitä toisenkin mutta se yksilö ei taida kukkia tänä vuonna, keskittyy enemmän juurten kasvatukseen.
Tarhaviinikärhö 'Abundance' oli kuvissa vähän aikaa sitten mutta ansaitsee toisenkin kuvan. Lisää kukkia avautuu koko ajan. Tämä muuten jää joka vuosi mukavan matalaksi, ei tarvitse olla kolme metriä korkeaa tukea.
'Omoshiro' kärhön pitkä kukinta jatkuu aina vaan. Siihen tuli ensimmäinen kukka kesäkuun puolella, olisiko ollut jo ennen juhannusta. Kaunis kärhö ja onneksi löysin sillä tänä vuonna ei ole tullut yhtään myytävää yksilöä vastaan.
Pari kärhöhankintaa olen tehnyt. Hankkija myi 'Aljonushka' kellokärhöä todella edullisesti (7,90€). Siinä kohtaa kun minä ehdin ostoksille oli enää kaksi reppanaa jäljellä. Ostin molemmat, toinen pääsi arboretumiin kohtaan josta siirsin pallohortensian pois, toinen tuli uuden kasvihuoneen eteen. Toivottavasti juurtuvat sillä nämä joutuivat olemaan kotonakin ruukussa pahimpien helteiden yli.

Ja onhan niitäkin kärhöjä jotka vielä odottelevat. 'Rouge Cardinal' ei ole tehnyt edes nuppuja, 'Margaret Hunt' avaa ensimmäiset kukkansa ehkä Avoimiin Puutarhoihin ja 'Purpurea Plena Elegans' tekee miljoona nuppua, mutta viivyttelee niiden avaamisen kanssa. Jännitysnäytelmä siis jatkuu.



torstai 28. heinäkuuta 2022

Pieni suunnitelma

 Olen sanonut, että uuden kasvihuoneen ympärystän lisäksi ei tule enää yhtään uutta istutusaluetta. Nyt joudun hieman perumaan sanomisiani. Tai jos lievennän ja sanon, että ei tämä pieni suunnitelma ole kuin viereisen alueen jatkoa eikä siis periaatteessa ollenkaan uusi. Sellaista pientä itsehuijausta.

Suunnitelma liittyy yläpihaan ja tämän aika uuden alueen jatkoon. Jatko tulee tuonne oikealle puolelle.
Tuonne, missä näkyy kaadettujen puiden oksia pinossa. Siinä kasvoi epämääräinen ryteikkö pieniä koivuja ja pajua, on kantoja, kiviä ja vaikka mitä.
Esitin miehelle suunnitelmani ja sanoin, että tee sitten kun huvittaa (vaikka ensi vuonna). Eilen illalla sitten oli se huvituksen hetki ja koivut kaatuivat. Tulipa avaraa. Taloa ei peitä enää kuin valtavan suuri valkoisen syreenin kasvusto jota ei hävitetä. Syreenien oikealta puolelta kaatuu vielä muutama paju, pihlaja ja suurempi koivu jotka ovat tulleet tiensä päähän.
Alue niitettiin jotta nähtiin paremmin sen muodot. Maapohja on tuossa hieman notkolla ja sen onkin selvästi vähän kosteampi kohta. Vanhalle betonirenkaalle on vihdoinkin löydyttävä muu paikka ellen sitten hyödynnä sitä alueen istutuksissa.
Takana näkyy kaadettavia koivuja, vain yksi runko jätetään. Männyt, katajat ja kuuset saavat jäädä. Seuraavaksi maapohja myllätään traktorilla. Sen jälkeen ei ainakaan tänä vuonna tapahdu mitään, riippuu paljon siitä kuinka maa saadaan myllättyä omin voimin, eli kuinka suuria kiviä ja kuinka paljon sieltä nousee.
Tässä näkymää tammen takaa. Vaikea kuvissa näyttää kuinka suuri alue on, mutta on se suuri, ehkä vajaa 100 neliötä. Nurmikkoa ei ole tarkoitus tulla lainkaan.
Olennainen osa suunnitelmaa ovat nämä jättimäiset lahopuut jotka odottavat lopullista sijoituspaikkaa. Lisääkin löytyy jos tarvitsee. Lahopuiden kaveriksi mielessä muhii suunnitelma joka sisältää paljon hortensioita, varjokasveja, ehkä pari alppiruusua ja atsaleaa. Varjoa joudun tekemään lisää ja siihen tulee ehkä niitä mitä inhoan eli tuijia. Jotain nopeakasvuista tai valmista suojaa tarvitaan ja tuijistahan sitä saisi heti.

Alueen lopulliset ratkaisut tehdään vasta ensi vuonna joten aikaa suunnitelmille on. 


tiistai 26. heinäkuuta 2022

Katetta kasveille

 Yhteistyössä Kekkilä ja Avoimet Puutarhat

Puutarhamme osallistuu taas kerran Avoimet Puutarhat tapahtumaan 7.8.2022. Tapahtuman takia en tee mitään ylimääräistä puutarhassa tai laita kasveja vain tapahtumaa varten. Nyt tuli tilaisuus toimia hieman eri ltavoin kun pääsin Kekkilän kasvimaakatteen ja istutuskatteen esittelijäksi. Olen levittänyt katetta ahkerasti ja tutustunut niiden ominaisuuksiin. Ja eipä ole kuin hyvää sanottavaa.

Kekkilän istutuskate on ihanan muhevaa ja musta väri antaa hyvän loppusilauksen. Tuote tuli tarpeeseen uuden kasvihuoneen vieressä olevalle uudelle alueelle. Kate on valmistettu kevyesti maatuneesta ylijäämäpuusta ja se on sekä lannoitettu että kalkittu. Uusi alue on kasteltava joten kate tuo helpotusta siihenkin, kosteus pysyy paremmin katteen alla, sen olen jo lyhyen käyttökokemuksen perusteella huomannut.
Kate oli helppo levittää, pienten kasvien kanssa levitin käsin mutta isompiin katekohtiin kaadoin suoraan säkistä.
Kate on 45 litran säkissä. Säkki on painava sillä kate on kosteata. Siitä ehkä pieni miinus sillä piti ensin tyhjentää säkki puolilleen ennen kuin pystyin levittämään tuotetta suoraan säkistä. Tai johtui se myös pienistä taimistani. Mutta kaikkiaan hyvä tuote, sellainen jota voisin käyttää puutarhassa muutoinkin.
Toinen kate on kasvimaakate joka on valmistettu puhtaasta hanmpunoljesta. Tuote on mukavaa silppua, sen levittäminen vasta helppoa olikin. Silppua metallikuuppaan ja kasvien juurille.
Tiesin heti, että tätä katetta haluan vanhaan kasvihuoneeseen jossa on maapohja. Tumma pohja kuumenee helposti liikaa auringossa mutta vaalea ei. Tämä kate auttaa siten myös kasvihuoneen lämpötilan hallinnassa.
Kasvimaakate on erittäin riittoisaa, 150 litran paali riittää 15 neliölle. Minun piti oikein miettiä käyttöpaikkoja katteelle sillä niin paljon sitä oli. Kaalit saivat oman kerroksensa ja sen lisäksi myös kesäkurpitsat ja härkäpavut. Jospa etanat eivät tykkäisi tästä hampukatteesta kuten tykkävät olkikatteesta.
Taitaa kasvimaakatteestakin tulla tuote jota käytän mielelläni uudemmankin kerran.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Siementaimia ja alelöytöjä

Kun käyttää kompostimultaa, voi tehdä mitä mielenkiintoisempia löytöjä omasta puutarhasta. Tämän kesän pahimmat valloittajat ovat tomaatti ja nukkapähkämö. Jos kaipaat nukkapähkämön taimia niin saa tulla hakemaan, olen ottanut osan talteen. Muutaman tomaatin jätin huvikseni kasvamaan, ei niistä haittaakaan ole.

Nukkapähkämön siementaimia uudella istutusalueella. Kestää kompostin ja ties mitä. Itse kasvi on herkkä häviämään kuten viime talven jäljiltä kävi, mutta siementaimia riittää paikkaamaan aukkokohtia.
Talon kivijalan vierestä kitkin kottikärryllisen sormustinkukan siementamia pois. Sormustinkukka olisi todella kaunis kivijalkaa vasten mutta tuo siihen kosteutta joten ei jatkoon.
Tämä ihana pioniunikko tuli messujen ilmaisen siemenpussin mukana. Laitan siihen langan merkiksi sillä haluan ottaa siemenet talteen.
Onkohan näsiästä helppo saada siementaimia? Ainakin näsiä tekee marjoja, kutakuinkin ensimmäistä kertaa. Vaarallisen värisiä ja pitääkin muistaa varoittaa lapsenlapsia, että näihin ei saa koskea.
Jokainen punaisen jättikarhunputken siementaimi on ilon kiljahduksen asia. Kuvassa niitä on peräti kolme ja kaupan päälle yksi varjoliljan siementaimi. Ja itämiskohta valikoitunut vieläpä niin, ettei taimia tarvitse siirtää pois.
Luulin talven vieneen kaikki salkoruusujen taimet. En ottanut huomioon mahdollisia siementaimia. Tämä on sellainen ja puutarhan ensimmäinen salkoruusun siementaimi. Tiedän myös siitä, etten ole istuttanut näin haaleaa salkoruusua talon viereen. Hyvin sopii harmaamalvikkien joukkoon.
Nämä aprikoosipuut ovat siementaimia mutta eivät minun kasvattamiani. Ostin ne viime vuonna Mustilan taimipäivästä ja talvetin ne vanhan kasvihuoneen mullassa. Ja niin teen myös ensi talvena. Kaikki kolme taimea ovat kasvaneet huimasti kesän aikana. Aluksi pidin niitä kasvihuoneessa, mutta ovat majailleet muutoin tässä kasvihuoneen nurkilla. Aluslautaset otin toistaiseksi pois ettei sadevesi jää seisomaan juurelle.
Sitten niihin alelöytöihin. Tokmannilla oli taimireppanoita myynnissä 0,50 eurolla. Ostin pelastin valkoisen kiiltoleimun (ei tarvinnut jakaa omaa kasvustoa) ja neljä tarhapäivänliljaa, lajikkeena 'Little Gipsy Ruby'. Hienointa oli se, että molempia oli hankintalistalla. Istutin kaikki reppanat kasvihuoneen uusimmalle alueelle. Tosin joudun korjaamaan ihanaa istutuskatetta jonka sain Kekkilältä esiteltäväksi Avoimiin Puutarhoihin. Sitä onneksi riittää ja saan taas yhtenäisen ilmeen.
Päivänliljat ovat nuo maata viistävät heinät etualan esikoiden takana. Esikot ovat siemenkasvatuksia, uskalsin laittaa ne maahan koska aluetta kastellaan jos ei sada. Tänään tosin saatiin peräti 16mm vettä ja se riitti kasteluun. Esikoita on myös päivänliljojen takana. Ne ovat mysteerieskoita eli nimettömiä. Etualan esikot ovat Double Primrose-lajiketta. Paikka voi olla esikoille liian aurinkoinen, mutta seurataan tilannetta ja siirrän ne tarvittaessa muualle.



lauantai 23. heinäkuuta 2022

Kukkakuvia

Vaihteeksi kukkakuvia siivouskuvien jälkeen. 

Ihanat matalat liljat kukkivat voimalla. Nämä tosin joudun siirtämään sillä jäävät korkeampien kasvien varjoon. Ja se taas johtuu siitä, että liljat eivät olleet sitä mitä piti. Tosin tässä kohtaa se ei haittaa yhtään, tykkään näistä todella paljon ja uusi paikka on jo tiedossa saman alueen uudella osiolla.
Kokonaiskuvaa samasta paikasta. Tummat matalat liljat näkyvät ihan liian vähän. Vasemman laidan pioniunikot ovat itsestään kylväytyneitä. Between kirjoitti juuri blogissaan pioniunikoista. Olen aikoinani saanut nämä vaaleanpunaisten siemenet Saaripalstan Sailalta. Ne vaeltavat puutarhassa omaan tahtiinsa, tänä vuonna niitä löytyi jopa kasvihuoneesta kompostimullan ansiosta. Kitken kaikki liilat pois ja annan tilaa vain näille vaaleanpunaisille överikerrotuille. Tosin nyt kasvimaalla oli niin upea tummanpunainen kerrottu, että sen siemenet on kerättävä talteen.
Minun 'Flammentanz' ruusu ei tunnu kasvavan tämän korkeammaksi. Halusin sen talon viereen, kasvamaan seinää vasten mutta se ei ehkä ollut sittenkään hyvä idea lumien takia. Kivijalan viereen kasataan lumet ja siinä kohtaa ruusu helposti vaurioituu. Pitää kehitellä joku suoja sille lumia vastaan. 
Joskus kitkin kaikki päivänkakkarat puutarhasta pois. Enää en kitke sillä sehän on valtavan hyvä kasvi. Kukkii pitkään, sietää kuivuutta eikä retkahda ja roiku. Niinpä päivänkakkara saa nykyisin olla puutarhassa kunhan ei äidy valtaajaksi. Kukinnot leikkaan pois kukinnan jälkeen.
Istutin viime syksynä kolme sipulia 'Claude Shride' marhanliljaa. Jokaiseen sipuliin tuli yksi kukkavarsi mutta se jäi todella matalaksi. Tarkoitus oli, että nämä olisivat näkyneet saksankurjenmiekan takaa, eikä jääneet lehtien sekaan kuten kuvassa on. Ehkä mataluus oli vain ensimmäisen kukinnan juttu ja jatkossa ovat korkeampia. Tätä haluan muuallekin joten syksyllä on ostettava sipuleita jos niitä tulee jossain vastaan.
Olen tyystin unohtanut raportoida itoh-pioni 'Bartzellan' kukinnan. Tämä on halpa taimi rautakaupasta joten jännitin onko lajike sitä mitä piti. Samassa erässä ostettu 'Buckeye Belle' kun oli jotain ihan muuta. 'Bartzellan' kanssa kävi tuuri. Ja vitsit, onhan tuo aivan mahtavan värinen kukka etenkin tuon tummanpunaisen kukan keskustan takia.
Viinikärhöt aloittelevat kukintaansa. Niistä eniten tykkään tästä 'Abundance' kärhöstä. Sen kukat ovat pienen siroja, kuin keijukaisen henkäys. Tätä istututtaisin toisenkin mielelläni johonkin mutta eipä ole tullut taimea toista kertaa vastaan. Tämän olen ostanut vuosia sitten Türista.
Paahdetta on piisannut. Tuoksuherneet eivät siitä välitä vaan ovat kasvattaneet kasvustoistaan korkeat ja tuuheat. Käytin ylimääräiset taimet uuden penkin täytteeksi, onneksi en heittänyt pois. Kuva ei kerro miten hieno näky tämä on luonnossa. Keskellä on Sailalta saatuja kirjavia kukkia tekemiä ja onpa joukkoon eksynyt joku valkoinenkin, se ei haittaa. Reunoilla kasvaa ihanaa tummanpunaista 'Beaujolais' lajiketta. Siemeniä pitää kerätä kaikista talteen sitten kun se aika koittaa vaikka todennäköisesti värit ovat tässä  menneet ja sekoittuneet.
 

torstai 21. heinäkuuta 2022

Lisää siivousta ja mintun yksiö

 Kun kerran aloitin luumulehdon siivouksen, jatkoin siivousta samalla innolla ja voimalla toisessakin kohtaa luumulehtoa. 

Luumupuun ja syyshortensian alla kasvavasta hopeatäpläpeipistä ei ollut enää tietoakaan. Heinä ja luumun juurivesat olivat vallanneet alueen eikä sitä enää saanut kevyin konstein perattua. Niinpä tuumasta toimeen ja talikko käteen.
Kaivoin talikolla kaikki kasvit pois. Tuossa ei kasvanut mitään tärkeää tai sellaista mitä ei jo muualla olisi. Muutaman narsissin sipulin siirsin muualla, mutta muutoin kaikki meni kompostiin. Hopeatäpläpeippiä on tallessa, sitä näkyy vähän tuolla luumupuun rungon takana.
Seuraavaksi peitin alueen maanpeitekankaalla. Kankaan alla on vielä varmuudeksi sanomalehteä ja itse kangas on kaksinkertaisena. Nyt pitäisi pysyä heinät poissa ja juurivesat kurissa.  Tarkoitus on pitää aluetta jokunen vuosi näin ja istuttaa jossain kohtaa hopeatäpläpeipit takaisin. Tuo kohta on näyttänyt mahtavalta kun hopeatäpläpeippi on kukkinut siinä vaaleanpunaisena mattona.
Lopuksi kankaan päälle tuli pari säkkiä kuorikatetta. Helppoa hoitoa tiedossa ainakin hetken. Kuvassa ei näy, mutta syyshortensiassa on todella paljon nuppuja. Lajike on ihanaakin ihanampi 'Pinky Winky.
Saman muutoksen olin tehnyt toiselle sivulle jo aiemmin keväällä. Tässä hortensia 'Pinky Winky' on vasta pieni sillä se on tänä vuonna istutettu. Tuossa kasvoi ennen joku jasmike mutta se ei oikein viihtynyt. Jasmike sai uuden paikan kivimuurilta. Luumupuu on kasvanut muutamassa vuodessa todella korkeaksi. Se tekee pieniä liiloja luumuja, ihan ok makuisia. Etualan laatikossa kasvaa ylimääräiset kaalintaimet ja tiedättekö mitä, niissä ei ole yhtään ötökän syömää vaikka ovat kasvaneet ilman verkkoa koko kesän. 
Siivottu pätkä tuoksukurjenpolvea näyttää toistaiseksi kovin ankealta. Mutta eipä ole enää juolavehnää tai muita rikkaruohoja. Ja kasvit tuosta vahvistuvat kunhan pääsevät juurtumaan uudelleen. Osan tuoksukurjenpolvesta laitoin suoraan kompostiin, oli enemmän rikkoja kuin itse kurjenpolvea. Jakotaimia riitti silti oikein hyvin täyttämään koko kitketyn alueen.
Ja sainpa vielä tehtyä viime vuonna kärhön salamatkustajana tulleelle mintulle oman pikkuyksiön ison rautapadan kupeeseen. Minttu on eri lajiketta kuin piparminttu jota minulla jo on. Tässä on selkeästi vihreämmät lehdet ja vähän erilainen tuoksu. Muuta en osaa salamatkustaneesta mintusta sanoa. En laittanut tähän mitään juuriestettä, arvelin jaksavani kitkeä mintun pois jo äityy kovasti kivien yli leviämään. Pataan istutin jokunen aika sitten ruohosipulia. Tähän saakin tulla pieni yrttien keskittymä. Timjamia olen suunnitellut padan toiselle laidalle, sinne tarvitaan jotain matalampaa yrttiä. Myös kissanmintun toinen kasvupaikka voisi olla yhdessä kohtaa.


tiistai 19. heinäkuuta 2022

Sekametelisopan siivous

 Luumulehdon perenna-alueiden suursiivous on kummitellut mielessä jo pitkään. Siellä on sitkeää rikkaruohoa, vääriä kasveja väärässä paikassa, huonosti kasvavia yksilöitä ja liikaa leviäviä joka paikan putkia. Eilen sain jostain tarmoa ryhtyä työhön.

Toinen puoli tuli valmiiksi mutta näyttää surkealta. Jaoin tämän puolen valkotäpläimikät. Kyläkurjenpolvi 'Laura' siirtyi keskellä olevan kirsikkapuun taakse missä on muitakin korkeita kasveja. Lauran tilalle tuli sen uudella paikalla aiemmin kasvanut päivänlilja. Sen lajiketta en muista. Punatähkät siirtyivät myös parempaan kohtaan. Talven tappamien iisoppien tilalle tuli nukkapähkämöä ja niiden eteen punaista bellistä. Kuvasta bellikset vielä puuttuvat. Kitkin pois miljoona pientä sinipiikkiputken taimea, on virhe jättää sen kukat leikkaamatta yhtenäkin vuonna. Siementaimia on kaikkialla ja ne kasvattavat pitkän ja sitkeän juuren heti.
Siten toisen puolen kimppuun. Tässä lähtötilanne. Ihan ensin poistin kellukan kuten toiseltakin puolelta. Se on aikoinaan ostettu jonain kauniina kellukkana mutta kukka on sama kun ojakellukalla. Ei ollut kaunis näky kun retkotti rumasti aina ja koko kesän.
Kellukka on pois, samoin iisoppien määrää on vähennetty. Kottikärryllinen rikkoja on kitketty ja viety kompostiin. Karsin osan pioniunikoista jotta sain perennat paremmin näkyviin. Vasemmassa laidassa näkyvät maksaruohot pitää kaivaa ylös ja jakaa mutta jätän sen syksympään, teen homman sitten kun leikkaan niiden kukinnot pois. Kaikki maksaruohojen kasvustot on keskeltä kuolleita, siitä tietää, että on aika jakaa kasvustot.
Tähänkin tuli bellistä etualalle. Paikka on sama mistä tappotalvi vei mummoni antamat bellikset. Kokeillaan uudestaan kun kerran taimia oli runsaasti.
Taakse laitoin päivänliljaa, ne ovat sitä hutiostosta hollantilaiselta kauppiaalta. Jaoin kasvustot ja ne riittivät hienosti koko alueelle. Päivänlilja tuuheutuu nopeasti ja toivottavasti peittää parissa vuodessa koko alan. Nämä luumulehdon perenna-aluuet ovat siitä hankalat, että niihin tein alunperin liian matalan multakerroksen ja savi on todella pinnassa, vaatii kasveilta paljon ja siksi suosin tähän nyt enemmän päivänliljoja, ne kestävät hyvin savimaata eivätkä saa talvivaurioita. Välähti mieleen jopa sellainen, että jospa laittaisikin tähän pääosin vain päivänliljoja, eri lajikkeita.
Ihan en saanut kaikkea valmiiksi. Nurmikon reunassa kasvava tuoksukurjenpolvi pitää kaivaa kokonaan ylös ja putsata heinästä. Siinä seuraava urakka alueen siivouksessa.