torstai 14. heinäkuuta 2022

Arboretum

 Arboretumia on ollut ilo katsella muun puutarhan kärvistellessä kuivuuden kynsissä. Arboretumissa on satanut ihan yhtä vähän kuin muuallakin puutarhassa mutta sitä ei huomaa mistään. Kaikki kasvit voivat ja kukoistavat hyvin.

Pientä varjoa saadaan keskipäivän paahteen aikaan jalavasta. 
Vanhin perennamaa on paahteisin paikka. Tervaleppäaidanteen on tarkoitus toimia alueen varjona kunhan kasvavat vielä parisen metriä korkeutta.
Paahteisen paikan kasvit viihtyvät.
Pioneissa on vielä kukkia ja onpa jopa muutama nuppu avautumatta.
Vaaleanpunaisen kiiltoleimun ja valkoisen myskimalvan kaverina on yleensä pinkki harmaakäenkukka, sitä näkyy ihan vähän oikeassa reunassa. Nyt harmaakäenkukka on vaeltanut muualle. Sen tähden pitää siirtää tähän taimia muualta puutarhasta, tykkään kolmikosta yli kaiken.
Tätä kuvaa katsoessa ei uskoisi, että arboretum on lähdetty tekemään aivan tyhjästä ja vain pienillä, polvenkorkuisilla taimilla.


16 kommenttia:

  1. Ai, miten ihana tuo viimeinen kuva! Todellakin puut ovat kasvaneet hyvin, samoin pensaat ja perennat. Oikein kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisessä kuvassa on oikein mieluisat maisemat. Puiden ja pensaiden kokoero alkaa näkyä.

      Poista
  2. Tuo muutos on mahtava suorastaan. Puut ovat olleet aika pieniä vielä silloinkin, kun ensimmäistä kertaa kävin teillä. Silloin toki oli jo paljon hankittu. Muutos on kyllä todella kaunis. Jostain siellä vettä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää joskus kaivella esiin kuva lähtötilanteesta, se oli aika surkea. Tuossa riittää ihan ihmeellisesti vettä, mikään kasvi ei lurpota janoissaan.

      Poista
  3. Silmä lepää puu- ja pensasvalintojen äärellä. Tämä on jä nyt kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näkymä on omaankin mieleen. Kasvit kasvavat tuossa hyvin.

      Poista
  4. Arboretum on jo ihan oikea puutarha. Kyllä teillä on niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen vuoden työ on kannattanut. Ehkä ensi kesänä voisi olla edessä istutusten laajennus.

      Poista
  5. Viimeistä kuvaa ihastelin minäkin. Keltaisen ja purppuraisen lehdistön yhdistelmä on todella hieno ja muutenkin siinä on jo nähtävissä selvästi, miltä arboretum voisi kymmenen vuoden päästä näyttää. Puilla on selvästi nyt nopean kasvun vuodet menossa, sillä nehän ovat kasvaneet viimeisten parin vuoden aikana ihan valtavasti!
    Tuossa perennapenkkikuvassa punainen kärsämö sopii yllättävän hienosti kaukasiantörmäkukkaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arboretumissa on useammassa kohdassa keltaista ja purppuraista yhdessä, tykkään itsekin siitä yhdistelmästä. Puut ovat kasvaneet ihan hirmuisesti muutaman vuoden aikana.

      Poista
  6. Viimeisessä kuvassa silmä lepää. Upeaa värien ja muotojen vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arboretum on kokonaisuutena onnistunut vaikka se on tehty tilkkutäkkinä.

      Poista
  7. Tuolla alueella näyttää olevan sopivasti varjoa varjoa tarvitseville ja valoa valon suosijoille. Pienilmasto on menestymiselle optimaalinen. Turhaan et ole vaivaa nähnyt.

    VastaaPoista
  8. Vai on teillä kuivaa. Meillä on satanu ihan tarpeheksi, onneksi ei kaiken aikaa eikä ihan kaatamalla, vaan maltilla. Ihana arporeettumi ja etenki viimmeesen kuvan lumoohin jäin mäki :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)