Silkkiturkit

Pennut ovat nyt kahta päivää vaille kolmeviikkosia. Silmät ovat jo auki, tai ainakin ihan ja melkein. Kuulokin taitaa jo pelata ja osa pennuista osaa istua. Kävelyä harjoitellaan ahkerasti, välillä pentulaatikko tuntuu pieneltä. Parin viikon sisään laatikon reunaan onkin tehtävä lovi josta pääsee tutkimaan sen ulkopuolista maailmaa.

Pentueen pienin, vaaleampi kilpparityttö on pieni kissaprinsessa. Ihmisen kädessä lötköttelee tyytyväisen rentona, tämän kuvan ottamisen jälkeen silmänsä lupsahti ja pentu nukahti käsiini.

 Tummempi kilpparityttö, kutsumanimeltä Hertta on melkoisen herttainen pentu. Tummasilmäinen kaunotar.

 Vaaleampi sisko on vielä nimetön, samoin punainen pentu joka on muuten todella kookas, sen näkee kuvastakin. Tässä kolmikko ihmettelee kahden muun leikkiä. Mitä ihmettä ne tekevät, tule emo apuun, nyt tapahtuu jotain outoa. 

Kahdesta riehujasta on ihan turha saada selkeää kuvaa. On metka seurata pentuja kun ne hoksaavat toisensa ja sen, että kaveri on vieressä ihan vain leikkiä varten. Mustavalkoisella pennulla ei ole vielä nimeä, mustempi sai nimekseen Muru. Hyviä nimiehdotuksia otetaan vastaan.

Neljä pennuista matkaa uusiin koteihin mutta yksi jää meille, ihan kuten jäi Iineksenkin viimeisestä pentueesta. Tällä kertaa jäävä pentu on poikapuolinen. Kunhan pentujen luonteet tulevat paremmin esiin niin teemme päätöksen kuka pennuista jää syntymäkotiinsa, onko se punainen, mustavalkoinen vai musta pentu. Etusijalla on hiirestäjän taidot kun talon paras hiirikissa Otto siirtyi kissataivaan pilvenreunalle myyräjahtiin. Siinä surussa pienet silkkiturkit ovat olleet parasta mahdollista suruterapiaa.