Inhottavimmat kotityöt, top 3!

1.Jääkaapin pesu

2. Pölyjen pyyhintä

3. Pölyjen pyyhintä

Ekan tein eilen. Ai että mä inhoan sitä puuhaa. Varsinkin sen jälkeen kun siskoni tiesi kertoa, että ne jääkaapin hyllylasit saa irti kehyksistään. En kyllä olisi tehnyt mitään sillä tiedolla. Ihan puhtaaksi lähti kun ei irrotellut niitä. Nyt kun tiedän asian, niin pakkohan ne levyt on repiä irti ja pestä kunnolla. Voi sisko minkä teit!

Tuloksena jääkaappi kiiltää kilpaa tuvan lattian kanssa.

Sillä onhan jääkaappi jo tuvassa.

Palataan kuitenkin kohtaan 2. ja 3., lisää niitä vähemmän tykkäämiäni puuhia. Kuten jokainen vähäistäkin remonttia tehnyt tietää, leviää siitä asuntoon ihan järkyttävä pöly. Meillä se pöly on ollut kaikista varotoimenpiteistä huolimatta luokkaa mega.

Pölyliinoja kuluu ja kun yhden paikan olen pyyhkinyt puhtaaksi, on edellinen jo taas siinä pisteessä mistä lähdettiin. Taloon on odotettavissa täydellinen suursiivous kunhan tupa on valmis. Valmistunee sopivasti jouluksi, se siivous.

Tuvan entinen naulakkonurkkaus näyttää nyt tältä. Astiahylly on ihan järkyttävän korkealla, alareuna minun leuan korkeudella. On se pakko siirtää alemmaksi jotta sinne voi laittaa astiansa. Tai sitten astioita ei käytetä, talon emäntä kun on alamittainen.

Vanhan puhelimen olen esitellyt ennenkin. Se ei ole talon alkuperäinen, mutta ihan samanlainen kuin talossa on joskus ollut. Puhelinluettelot ovat löytö vintiltä. Toinen vuodelta 1925 ja toinen 1926. Siihen aikaan talomme puhelinnumero oli 5, alle kymmenen taisi olla koko kylän puhelimien lukumäärä.

Minä olen tyytyväinen, että nykyään on kännykät.

Jakkaroita kakkaroita

Huono kuva, mutta ei voi mitään. Kuvaajan pää tuntuu olevan aina vinossa.

Ylimääräisellä lattiamaalilla sai paljon kivaa aikaan. Vasemmanpuoleinen vanha jakkara oli ennen sininen. Ikeasta tuotu keittiöjakkara oli taasen ihan vaan puun värinen. Nyt molemmat sulautuvat hyvin lattiaan ja ovat kuin kaksi marjaa.

Sitten sanonkin, että voi Ikea sentään. Enpä taas tullut tarkistaneeksi varastotilannetta kun lähdimme ostaman keittiökalusteita.  Altaita ei ollut yhtään Vantaan myymälässä. Haluamamme ovet olikin tilaustavaraa. No eipä lähdetty kuitenkaan ajamaan Espooseen jossa allasta oli ollut. Takana jo 120 kilometria ja mukana kaksi kärsimätöntä poikalasta. Ovet sentään saamme parin viikon päästä suoraan kotiin. Mies saa noukkia altaan sitten joskus kun käy Vantaan työmaallaan. Sopivaa hanaakaan ei löytynyt. Nyt tuntuu siltä, että ihan perus Oras saa riittää kunhan siinä on astianpesukoneliitäntä. Niistä käyristä hanoista ja taas liian kulmikkaista emme pidä kumpikaan.

Seuraava puuhani on hirsien viimeinen imurointi. Sitten saa laittaa ensimmäisen hyllyn seinälle.



Syksyllä

kasvihuone loistaa viimeisissä auringonsäteissä,

kehäkukan mattimyöhäinen jaksaa sinnitellä öisistä pakkasista huolimatta,

tytär voitti tuntiratsastajien tallimestaruuden esteissä, äiti on ylpeä.

Mukavaa viikonloppua!

Maanantaina alkaa taas arki syysloman vieton jälkeen. Tällä kertaa mieskin oli lomalla, kokonaiset kolme päivää. Pitää olla tyytyväinen siihen, kun vaihtoehtona olisi nolla.

Minullakin piti alkaa maanantaina työt. Ei ne ihan oikeat työni, mutta jotain muuta, täällä kotona.

Tarvetta työlleni ei sitten ollutkaan ihan vielä. Tammikuun alku on suunniteltu seuraava startti.

Minua ei sinänsä asia harmita, mukavahan tässä on olla. Se onkin se lompakko jota harmittaa kun omistajallaan ei ole tuloja.



Piti olla valmista, mutta

miehen mieli muuttui. Niin just, ihan oikein, miehen. Nyt meille mahtuukin se Ikean kaksiosainen posliiniallas. Tosin joudun tinkimään jostain ja se ei tule astianpesukoneen viereen. Lähellä kuitenkin on. Mielenmuutos vaati sitten pienen remonttituunauksen muuten valmiissa tuvassa.

Lattialankku irti, viemäri uuteen kohtaan,  työhuoneeseen vievä ovi hiiteen ja karmit pihalle. Kaikki oli tehty yhdessä illassa. Mies oli ilmeisesti tiennyt ajatuksensa koska oli ostanut viime kerralla juuri ne nyt tarvittavat kolme ylimääräistä panelia. Oviaukko joutuu olemaan nyt ilman ovea ja karmia mutta sehän ei haittaa, sellaiseen tässä talossa on jo totuttu.

Vaan kuten sanoin, tupa on valmis lukuunottamatta pari sähkömiehen keikkaa.

Tässäpä kuvia:

Enää ei puutu kuin verhot ja kalusteet.

Niinpä tässä kohtaa onkin hauska todeta, että eihän tuonne raaski mitään laittaa. Voi kun saisi pitää tyhjänä koko huoneen. Ihan kamalaa edes ajatella, että seiniin pitäisi porailla reikiä tai kiinnitellä hyllyjä. Verhokappojenkin paikkaa piti miettiä jo aimo tovi.

 Ne muuten ovat yksi vintiltä löytynyt aarre.

Ruokapöytä ja sen takana ollut sohva ovat nyt sitten sinisinä auttamatta väärän väriset. Jos tässä tulee sateeton päivä, kannetaan pöytä pihalle. Pihalla höylätään kansilevy ja muuten kevyt hionta. Kansi saa jäädä puulle, mutta muu pöytä saisi ylleen ruskean värin. Sama homma sohvan kanssa.

Jostain kehitellään siihen mennessä kunnon inspiraatio.

Nyt jatketaan lomailua.

Piilossa

Eihän kukaan vaan näe, eihän?

Kaapon piilopaikka löytyi tällä kertaa teiniprinsessan sängyn alta. Päiväpeiton alta oli hyvä kurkkia jos sattui kuulemaan jonkun käyvän jääkaapin ovella tai rapisuttelevan ruokapakkauksia. Kaapo nimittäin on noutajien tapaan aika ahmatti ja osaa kerjäämisen jalot taidot.

Syöminen vaan on niin ihanaa.

(Myös emännän mielestä)

Mihis nämä talveksi?

Nyt kaivataan viherpeukaloiden ja hortonomien apua. Pelargonit pitäisi saada säilytettyä hengissä talven yli. Mitään puolilämmintä tilaa ei ole. Huoneenlämpö on nyt se ainut vaihtoehto vaan kestävätkö? Pitääkö niitä kastella, kuinka usein ja paljon? Nämä kolme yksilöä haluaisin ehdottomasti saada talvehtimaan sillä kukkivat todella paljon ja hyvin. Kasvaneetkin ovat niistä piskuisista taimista jotka ostin keväällä.

Joten oisko ideoita?

Yksi kukista kukkiikin vielä. Sitäkään en tiedä voiko antaa kukkia rauhassa vai nyppäistäänkö tuo kukan alku pois. Eikä nyt ole tietenkään saatavilla yhtään peukalo keskellä kämmentä-puutarhurin opaskirjaa.

Neuvoista kiittäen,

Katja

Vähempi parempi

Nyt kun alamme olla siinä pisteessä, että tuvan kalustusta voi miettiä tositarkoituksella, on aika käydä tavaran kimppuun. Tupaan tulee melko niukasti säilytystilaa ja sekin kaikki tulee olemaan vanhoissa epäkäytännöllisissä kalusteissa. En siis saa mitään upeita nykyaikaisia laatikkorivistöjä kaaosta selättämään. Toiveissa on tällä hetkellä lähinnä pari välihyllyä lisää ainakin kattiloille.

Muu tavara tulee menemään läpi tarkkaakin tarkemman seulan. Mitä ei ole nyt kolmeen kuukauteen tarvittu, ei sitä tulla tarvitsemaan jatkossakaan. Tämä siis miehen mielipide. Itse aion olla hiukan hellämielisempi ja sallia muutakin kuin minimalismia. Vaikka piparimuotteja tarvitaan vain pari kertaa vuodessa, ei niistä voi luopua, kuten ei jäätelömuoteista, kakkuvuuista tai seitsemästä erilaisesta desimitasta.

Ja sitten kun ei voi luopua, näyttää tältä:

Kaikki tavara käyttöastioita lukuunottamatta on nyt noissa laatikoissa. Ne pitäisi käydä läpi raakaten säästettävät toiseen pinoon ja toiseen kirpparille menevät.

Hirrrmuisen vaikeaa tulee olemaan.

Joku minimalismin itu minuun on kuitenkin tarttunut. Olen koko tämän vuoden käynyt muita kaappeja läpi ja valinnut tavaraa poistoon rankalla kädellä. Pätkääkään ei ole kaduttanut. Tuskin tulee koskaan käytettyä puseroa jota ei ole pitänyt viiteen vuoteen tai koriste-esinettä joka on maannut saman ajan perimmäisen kaapin perimmäisessä nurkassa.

Vielä kun saman raaskisi tehdä huonekalujen kanssa. Niihin mä olen kyllä rakastunut, eikä sellaisista henno luopua.

Pitäisi varmaan muuttaa 20 m2 torppaan.

Täältä romun keskeltä kuitenkin, aurinkoista viikonloppua!

Vanhasta kodista.

Vanhan kodin valaisimista ei  päässyt tänne Arvilaan muita kuin pienten poikien huoneen lentokonelamppu ja eteisen kristallikruunu. Totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, että entisessä kodissa oli luvattoman monessa paikassa roikkumassa pelkkä hehkulamppu.

Nyt olen pitänyt aika tiukasti kiinni siitä, että joka huoneessa on valaisin kun huone otetaan rempan jälkeen käyttöön.
 Tupa sai valaisimensa tällä viikolla. Ennen siellä valaistiin yhdellä katossa olleella loisteputkilampulla ja huutonetista huudetulla valaisimella. Valoa oli ihan liian vähän.

Nyt kattoon pääsivät edellisen kodin pallovalaisimet. Valkoinen johto ja kattokuppi eivät ole ihan sellaiset joille hurrata, mutta nyt ei oikein muita vaihtoehtoja ole. Vanhat kattokupit ovat kadonneet maan päältä ties minne tai ainakaan minä en onnistu löytämään niitä.

Vähän hankala oli saada kuvia. Katto on korkealla, reilusti yli kolmessa metrissä ja valaisimet jätettiin aika ylös. Tykättiin ennemmin näin.

Sain minä sitten jotain ihan uuttakin. Koko tämän viiden vuoden ajan olen nurkunut miehelle etten näe kunnolla kun laitan ruokaa puuhellalla. Hella on matala ja liesikupu on siten myös matalalla ja peittää kaiken valon. Ensin ajattelin, etten ota kuvaa tästä herkusta kun tuo kupu on ihan kammottava tuolta sisältä. Näytetään se nyt kuitenkin. Vessasta poistettu pallo on aika suloinen.

Kyllä nyt pitäisi nähdä! Valaisimen bakeliittijalka ja lasinen pallo kestävät kuumuutta ja toivottavasti voivat olla tuossa.

Loppurutistuksena olisi vielä ainakin pistorasiat paikoilleen, se panelin ylälista(!) ja ikkunoiden  karmilistojen maalaus. Ne kun vielä jaksaisi niin hyvä olis.

Sitten voisikin ottaa kuvia retuperälle jääneestä puutarhasta kuten esimerkiksi kasvihuoneeseen unohtuneista pakkasen puremista tomaateista tai ruokottoman pitkästä nurmesta lehtien alla.

Toisaalta eihän ne sieltä mihinkään karkaa,keväällä viimeistään niihin joutuu törmäämään kevättöiden yhteydessä.

Että silleen.

Kävin muuten eilen Vantaan Ikeassa tyttöporukan kanssa. Jotain pientä jo ostin, kuten yhden parin vetimiä kodinhoitohuoneeseen ja sellaisen sylialustan tällä läppärille. Keittiöitä siinä katselin ja tuumailin. Jos ne kalusteet päästäisiin hakemaan ensi viikolla. Ikean joulutavaroita tulikin sitten hiplattua vähän enemmän. Ystäväni sai aivan ihanan idean opettajien ja muiden joululahjukseksi. Kysyn vielä luvan, ja jos sen saan, niin kerron tarkemmin siitä teillekin. Mitään ihmeellistä ei joulutavaroissa ollut tänä(kään) vuonna. Perinteisesti ostin ruskeaa lahjapaperia ja siihen sopivia pakettikortteja.

Tylsän näköistä tulee olemaan kuusen alla.

Mutta ei mietitä sitä vielä. Mukava lomaa teille keillä sitä on!



Aina ei voi onnistua vol. 2.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin pahoitteluni blogin hitaasta päivittymisestä ja vielä hitaammasta kommentoinnista blogeihinne. Arki on taas aika kiireistä ja koneelle istumiselle ei välttämättä jää yhtään hetkeä päivässä. Iltaisin  tulee luettua kirjoja kun kerrankin löysin jotain kivaa kirjastoautolta.

No, nyt kuitenkin kuvaesittelyssä pienoinen moka. On kyllä ihan korjattavissa ja verhon taakse piilotettavissa mutta silti pikkasen harmittaa. Nämä kun olivat viimeiset navetasta löytyneet ikkunoiden karmilistat.

Jep, tee nyt noista sitten sivulista kahteen yläpalaan. Ei ihan mene tasan. Nolointahan tässä on se, että huomasin tuon vasta eilen kun toin nämä entisöinnistä kotiin. Ehdin siis vain kunnostaa nämä maalausta varten ennen kuin tuommoinen yksityiskohta kiinnitti huomioni.

Tänään asia kyllä jo hymyilyttää. Piilotetaan paikkapala verhon alle eikä kerrota kellekään. Kukaan teistäkään ei sitten kurki verhon taakse meillä käydessä, eihän?

Tuvassa on tapahtunut muutakin. Lattia on maalattu ja se sentään onnistui. Kaksi kerrosta ohentamatonta Betoluxia oli riittävä määrä ja kiilto on silmiä häikäisevä :D

Kuvan alalaidassa näkyvä lattian monttu on monttu, näitte ihan oikein. Laiskat ja nuukat jättivät sen korjaamatta koska päälle tulee kuitenkin uunineduspelti. Sanonta kun sanoo, paras remontti on tekemätön remontti. Montun kohdalla sääntöä sitten noudatettiin.

Nyt lähden tarjoamaan välipalaa talosta löytyvälle lapsikatraalle.

Siskon kolme lasta ovat meillä päiväseltään hoidossa ja tuoreen pullan hinku alkaa olla jo liian kova :D

Liisterikiisseliä ja vähän muuta

Viikonloppuna oli tarkoitus saada tuvan seinäpaneleiden ylälistat paikoilleen. Eihän siitä mitään tullut kun kehittelimme asiasta pienoisen erimielisyyden. Ylälista päälle ja alalista alle ei kelvannut miehelle ja miehen versio ei kelvannut minulle. Tilanne rauhoittui sillä, että etsimme kaupasta valmista listaa. Toivottavasti se saa välirauhasta aikaan lopullisen rauhan.

Listakiistasta siirryttiin sujuvasti liisterin keittoon ja tapetointiin. Liisteri valmistui totuttuun tyyliin omassa kattilassa vedestä ja vehnäjauhosta. Jäähdyteltiin vuorokauden yli ja sunnuntaina mies sihtasi tapetin seinään.

Tapetti meni niin tarkalle, että jäi vain pari paikkapalaa.

Tästä hirsiseinänpätkästä jäimme vielä pohtimaan, pitäisikö senkin saada tapettia ylleen. Kohtaan jossa paneli on kattoon saakka, tulee liesi, astianpesukone ja allas. Välioven toiselle puolelle tulee jääkaappi ja pakastin. Mahtuvat kaikki paikoilleen juuri ja juuri, allas tulee jopa karmilistan eteen, mutta se asia korjataan kunhan oven tilalle saadaan se lopullinen ovi.
Sähköasentajakin olisi vielä aika tarpeellinen.

Lattian maalasin vielä iltapuhteina ensimmäisen kertaan. Nyt pakottaa pakaroita ja polvia vaikka eihän tuossa ollut kuin reilu 30 neliötä maalattavaa. Tänään pitäisi jaksaa uudestaan. Tai huomenna...

Minulle tämä remontin viimeinen vaihe on muuten aina se kaikkein vaikeimmin siedettävä. Se kun alkaa olla jo melkein valmista.  Mielessäni olen asentanut jo valaisimet paikoilleen, saanut kaapit seinille ja astiat kaappeihin.

Siitä onkin sitten tylsä herätä tietoisuuteen, että ei onnistu. Vanhojen kaappien alaosia ei ole, vitriinikaappi on edelleen vain ikkunoina ja astioiden loppusijoituksesta ei ole tietoa.

No ei ihme että siinä epäsopu listoista sitten polttaa viimeisetkin käämien rippeet.

Toisaalta taas tuntuu niin vietävän hyvältä. Remontti on jo näin pitkällä!

Lisää listoja

Jotkut teistä varmaan muistaa tämän pienempien poikien makuuhuoneen oven. Sitähän odoteltiin paikoilleen aika tovi. Ovi meillä oli, mutta siihen ei ollut karmeja. Kylän "puusepällä" oli hiukan verkkainen tahti, mutta ei se mitään, hieno karmi saatiin.

Seuraavaksi odoteltiin huushollin maalarin inspiraatiota ja hetkeä jolloin pojat olisivat hoidossa yön yli.

Jossain vaiheessa se inspiraatio iski. Sain karmilistat puhdistetuiksi ja maalatuiksi (kuten myös karmin). Seuraavaksi meni hetki jotta saatiin pohdittua miten jatkaa liian lyhyet listat sopivan pituisiksi.

Kesällä ongelma ratkesi ja nyt ovat listat paikoillaan.

Kummasti ne vaan antaa huoneelle luonnetta ja näköä. Ja heti on siistimmänkin näköistä. Kynnys on vielä irti koska oven takana oleva isännänhuone on vielä remppaamatta, ja siksi näyttää että tuossa kynnyksen alla olisi kamala kolo. Pieni siinä onkin, mutta sitä ei ole kiirettä saada piiloon.

Listojen alaosissa olevan jatkopalat eivät ole mitkään maailman kauneimmat, mutta ovat sellaiset siedettävät. Niiden avulla kuitenkin saatiin taas yhdet talon alkuperäiset karmilistat käyttöön.

Isännänhuoneen puolelta näyttää täysin keskeneräiseltä. Oma silmä on tottunut, mutta meillä käyville vieraille huomaan selitteleväni keskeneräistä remonttia. Sille linjalle kun tässä lähtee niin aika monta kertaa ja vuotta saa vielä selitellä ennen kuin tulee valmista.

Tuvan lattiaa ei ole maalattu vieläkään. Viikonloppuna on tarkoitus tehdä listat panelin yläreunaan ja muutenkin viimeistellä jo tehtyjä juttuja. Lattian maalaus tehdään sitten ihan viimeisenä ennen kalustamista. Keittiön ostoa on suunniteltu syyslomaviikolle.

Tietää sitä, että mieskin joutuu lähtemään Ikeaan.

Kaipa tuo sen kestää :D

Mukavaa ja valkeaa viikonloppua!

Vilakkaa

Ei ihme, että lapset valitti aamulla kylmää. Minun herätessä mittari oli kivunnut jo kuvan asteisiin, mutta miehen herätessä salin sisälämpötila oli vaivaiset +15 astetta. Vähän turhan kylmä.

Ei meillä tahalleen lapsia kiusata, oli siihen kylmyyteen ihan oikea syykin. Pari päivää on odoteltu pönttöuunien korjaaja paikalle, mutta eipä ole näkynyt. Tänään sitten lykkäsin joka uuniin tulet näkyi korjaajaa tai ei. Lasten makkareissa on jo patterit päällä, tosin niitäkin lämmittelen mieluummin uuneilla.
(keskimmäinen luku on sisälämpötila)

Polttopuita alkaa olla kasassa jo ihan kiva määrä.  Lisää liiterin täytettä on tulossa reilu viikon päästä kun saadaan halkomakone ja pari talkoolaista paikalle. Jospa vihdoinkin saisimme pihapiiria rumentavan epämääräisen puukasan sileäksi.

Tilaa liiterissä riittää. Kovin hämärä kuva on otettu jo elokuussa kun aloin kasata klapeja sisälle. Kolme pinoa ehti olla aivan täynnä, mutta hupenevat hyvää vauhtia taloa lämmittäessä. Kohta ollaan taas kuvan tilanteessa.

Joskus kyllä mietin millainen hulluus saa ihmisen haluamaan kuuden uunin ja puuhellan päivittäistä lämmittämistä. Siinä on nimittäin ihan oikeasti työtä että sen puun saa pieniksi, liiteriin ja lopulta uuniin. Ja kun ei se lompakko sisällä suuria rahoja, ei niitä puita mistään voi valmiina tilata.

Ai niin, nyt mittarissa +20,3 astetta.

Alkaa olla jo mukavan lämmin aamuiseen verrattuna.

Loistavaa palvelua!

Ei kuitenkaan Lahden Gigantissa, vaan Mielen asiakaspalvelussa. Gigantissa ihmeteltiin kuin kummajaista. Kehtaa tuoda kolme vuotta vanhan imurin ja vielä valittaa sen hajoamisesta, parempi kun ei edes puhu sellaiselle asiakkaalle. Mielen asiakaspalvelun numeron sain sieltä vaivoin nyhtämällä. No mitäpä sitä palvelemaan, ilmeisesti kauppa käy muutenkin.

Aamusta sitten soitin saamaani numeroon. Ystävällinen nainen kuunteli asiani ja lupasi kuluttajapalvelun ottavan minuun yhteyttä. Ajattelin, että no menee varmana ensi viikkoon.

Ehei, tunnin päästä sain puhelun ja selitin imurin rikkoontumisen uudelleen. Nainen sanoi kysyvänsä asiaa vielä toiselta taholta, sillä hänellä ei ollut valtuuksia tehdä mitään päätöksiä.

Meni hetki ja sain uuden puhelun. Huollosta tuli vihreä valo ja saan imuriini ihkauuden kahvan, maahantuojan kustannuksella. Näiden kolmen puhelun aikana koin kyllä saaneeni täydellistä palvelua. Minua kuunneltiin, kysymyksiini vastattiin ja asia päättyi minun edukseni. Ehkei imurimme sittenkään ole tämän talouden viimeinen Miele.

Näin hyvällä mielellä onkin sitten hyvä tehdä asioita joista en pidä. Kuten vaatteiden nimikoinnista. Työ päiväkodissa on tuottanut tulosta ja meidän lasten vaatteissa on nimi. Tavalla tai toisella.

Tämä on vähän kuin käänteistä asiakaspalvelua päiväkodeille, kerhoille ja kouluille, tarkoitettu helpottamaan heidän työtään.

Sillä eihän kukaan voi muistaa mikä lapanen tai villasukka kuuluu kenellekin. Eikä muista aina lapsetkaan niitä omiaan. Tarvikkeet ovat onneksi yksinkertaisia. Vaateliikestä saatu merkkauskynä, pätkä puuvillanauhaa ja ompelukone. Ilman konettakin pärjää. Nauhan saa kiinni muutamalla silmäneulan pistollakin.

Hetki aikaa, muutama koneen surautus ja valmiina on nippu nimikoituja sukkia ja lapasia.

Voi ne pätkät ommella sisäpuolellekin. Meidän tuntoherkkä poika vain ei tykkää, että nauha osuu ihoon. Vähemmän häiritsevää on nimi siinä ulkopuolella.

Nyt saa tulla pakkanen ja talvi. Tämä asia on kunnossa.

Yksi juttu vaatisi kunnostautumista, yhdelläkään lapsella ei ole sopivia talvikenkiä.

Pitäisiköhän ostaa?

Oi miksi aina minä! (tai minun imuri)

Miten minulle sattuu aina se imuri joka on täysi maanantaikappale. Edellisen kanssa vehdattiin huollossa monen monituista kertaa, eikä tämä nykyinenkään imuri taida jäädä pahasti jälkeen. Vekotin on ostettu tasan kolme vuotta sitten. Suulake kesti vuoden, meni vielä takuuseen ja sain uuden. Nyt se uusikin suulake on rikki. Samalla lailla kuin entinen, metalli vääntyi??!! Tänään sitten hajosi kahva. Niin, siis koko kahva murtui kun työnsin sitä matolla. Eikä kyseessä ollut edes apinan raivolla tapahtunut siivous, vaan ihan sellainen normaali. Huomenna Gigantti saa tiskilleen yhden vihaisen naisen. Kyllä Mielen  imurin tulee kestää pitempään kuin kolme vuotta, etenkään kun kyseessä ei ole mikään halpismalli.

Näillä tuvan kuvilla onkin sitten hyvä lohduttaa itseään. Keskenhän se vieläkin on ja pahasti, mutta etenee ja se on tärkeintä.
Kuvassa näkyy jotain todella harvinaista. Varmaan jokainen remppaaja ja rakentaja tunnistaa jo paikoillaan olevan jalkalistan! Meillä ainakin ne tuppaa olemaan viimeisenä laitettavat, paitsi nyt. Jalkalistat piti olla paikoillaan ja maalattuna ennen paneleiden asentamista.
Kerrankin näin.

Entäs se katto? Suhde siihen taitaa olla minun puolelta silkkaa rakkautta. Jos tämä talo joskus joutuu meiltä pois, niin kiitos katto minun mukaani. Vielähän siitä uupuu toinen kerros maalia, mutta ei vähennä ihastustani laisinkaan. Älkääkä antako roikkuvan sähköjohdon häiritä esteettistä nautintoanne. Se lähtee pois kunhan mies ehtii olemaan sähkäri kotonakin.

Lisää kuvia tulee kunhan saadaan lisää listaa ja maalia niihin. Työtä riittää vaikka siivoamiset voikin nyt unohtaa. Tai ainakaan niitä ei tehdä imurilla.

Mukavaa viikkoa, täällä paistaa aurinko eikä viime öisestä myrskystä ole enää tietoakaan!

Voihan käry ja katku!

Tämä ei nyt kyllä liity otsikkoon, mutta pitänee mainita. Perjantaina oli ekaluokkalaisen poikamme kaverisynttärit. Paikalla 9 vierasta tyttöä ja poikaa, sekä 3 omaa poikaa. Täytyy myöntää että jopa nautin illasta vaikka sitä etukäteen hiukan jännitinkin.

Nämä olivat hitti vatsan täytteenä,

ja tämä taas ajanvietteenä. Ilmakiekkopeli pääsi taas vaihteeksi sisätiloihin navetan nurkasta.

Käry ja katku taasen liittyy tuvan tämän hetkiseen olemukseen ja yleistilaan. Mies suti tänään kerroksen vaaleaa maalia katon lankkuihin ja piristää lätkäytti kokonaisilmettä ripauksella kaakaota. Nyt odotellaan kuivumista ja eteeristen höyryjen haihtumista. Minun osuus oli hoitaa väriä lattialistoihin. Kaakao tuntuu edelleen sävyltään oivalta valinnalta, tosin Betoluxin katku ei ole ihan lempituoksujani. Pellavaöljymaalinkin vielä sietää.

Sunnuntaiksi on suunnitelmissa paneleiden seinään vääntöä ja lisää maalausta.

Hmm, tässähän voi alkaa jo miettiä operaatio tapetointia!

Mukavaa lepopäivää!

Kaakaot lattialla

Ette kyllä saa siitä ihan vielä kuvaa. Vasta viikonloppuna päästään sutimaan sillä tuo katon korjaaminen ihan ministikin on sikahidasta. Himo maalaamiseen olisi kyllä jo kova, se on ihan lempipuuhiani.

 Lattiaan siis valittiin maaliksi Betolux kaikkien hengittävyys sääntöjen vastaisesti. Vaihtoehtona oli Uulan lattiamaali terästettynä venelakalla. Sitä ei nyt sitten lähdetty testailemaan ja sekin olisi tainnut olla ihan yhtä hengittämätön ratkaisu. Ehkä tästä nyt ei kuitenkaan seuraa hometaloa.

Pöntön pienen ikkunan kautta kaakao näyttää kovin hyvältä sävyltä.

Kattomaalin ostaminen olikin sitten ihan oma juttunsa. Miehen kanssa sovittiin Uulan Into-maalista jota on jo vanhimman pojan huoneen katossa. Terrassa kävi sitten toisin. Uulan himmeä sisäöljymaali (munamatta)  oli poistotarjouksessa. Pikainen soitto miehelle ja lupa maalin vaihtamiselle heltisi.  Sävyksi olimme ajatelleet valkoista sävytettynä hitusella ruskeaa. Vaan toisin kävi tässäkin.

Myyjä nappasikin käteensä epähuomiossa vihreän sävypastan ja ehti laittaa sitä pönttöön 5g. No eihän tuollainen määrä haittaa mitään 10 litran pönikässä. Sitten vain lisättiin umbraa perään ja myyjä lykkäsi maalille lisää alennusta. Alunperinkin omasta sävystä taisi tulla nyt ihan oma sävy. Eiköhän se ole ihan ok, ainakin ennen näistä vahinkosävyistä on tullut ihan parhaita.

Säästyneet maalirahat törsäsin samantien siemeniin.

Olivat kaikki Lahden Terrassa -70%. Aiempien kokemusten perusteella itävät ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin tuoreemmatkin siemenet.

Taidan olla keväällä pulassa noiden pussien kanssa.

Tuli hamstrattua enemmän kuin muutama.



Tök tök

Sitä voisi sanoa bloggerin tämän hetkisestä tilasta minun kohdalla. Kaikki tökkii.

Blogeihin kommentointi onnistuu vaivalloisesti vain otsikkoa klikkaamalla. Jotkut ei avaudu koskaan. Jopa oman blogin avaaminen takkuaa. Ei sillä, ei minulla ole ollut pariin päivään mitään asiaa. Päivät on olleet aika hektisiä ja läppärille en ole ehtinyt kovinkaan paljoa. Kamerakin on hautautuneena ties minne. Tänään on kuitenkin hankittu tuvan loput maalit. Joten jos minusta ei edelleenkään kuulu mitään, olen sutimassa 20 litraa omaa sekoitusta ja kaakaota tuvan kattoon ja lattiaan!

Kuulemisiin!

Sen isä teki puusta

Kunnon remonttireiska tekee kaiken mahdollisen itse. Täydellisen kunnollinen kasvattaisi puun itse (tai isänsä), kaataisi sen, kuivattaisi takapihan taapelissa, sahaisi ja tekisi listoiksi. Koska turha täydellisyys on tylsää, meidän reiska kävi naapurissa, tuli kotiin muutaman puun kanssa ja väsäsi ne tuossa etupihalla listoiksi.

Kyllä meidän iskä osaa.

Remppa on muutenkin edennyt huimasti viikonlopun aikana. Lattia on hiottu ja kitattu, periaatteessa on maalausta vaille valmis. Katto on vielä vaiheessa. Pellavalla on tilkitty suurempia koloja.

Katto korjaillaan nyt sillä metodilla, että mennään sieltä mistä aita on matalin. Kattolankkujen rakosten peitoksi liimatuista pahveista poistetaan vain revenneet. Muut saa jäädä ja vedetään vain maali päälle. Tarkempi kunnostus kun vaatisi ihan oman kolmen kuukauden remppansa.

Siihen ei ole nyt aikaa.

Eli homma etenee. Rouvan pitäisi ehtiä jossain välissä maaliostoksille. Kattoon Uulan Intoa ja lattiaan joko betoluxia, permoa tai Uulan lattiamaalia.

Vaikea päättää.

Kaikista kolmesta on jo kokemusta tässä talossa.

Ehkä se lamppu vielä kirkastuu.

Pölyliinoja

Postilaatikossa oli tänään muutakin kuin laskuja. Nanna oli penkonut nurkkiaan ja löytänyt jotain meidän tupaan sopivaa. Ei kuitenkaan pölyliinoja, vaan niille tehdyn pussukan.

Eipä tämän sopivampaa löytöä olisi voinut tehdä!

Värit ovat juuri matsaavat tuvan tulevan tapetin kanssa. Kiitos Nanna! Tämä tulee ihan taatusti tuvan seinälle, jospa tulisi niitä pölyjäkin pyyhittyä sitten useammin :D

Vaan ei siinä kaikki. Tapetin vielä olisi voinut jättää sattuman varaan, mutta ei näitä työpöydälläni päärmäämistä odottelevia pölyliinoja.

Siinä ne ovat nököttäneet, sievä pino mummon vanhasta pyyheliinasta leikattuja pikkuliinoja.

Sanoisin että täydellisen sopivat tulevaan piiloonsa.

Ihan silkkaa henkimaailman tiedettä nämä täydelliset osumat.

Postista oli iloa vielä kuopuksellekin. Höh, sanoi, kun ei ollutkaan postia hänelle. Kauan ei murehtia ehtinyt, kun kirjekuoresta oli jo askarreltu merirosvon hattu. Ja täysin ilman äidin apua. Aika hieno, vai mitä.

Kuopuksesta onkin kehkeytynyt melkoisen mestari piirtäjä ja askartelija. Meillä ei mene hukkaan mikään paperin tai kartongin pala. Pienikin hetki sisällä oloa, niin kädessä on sakset tai tussit. Liimaa kuluu ja silppua syntyy, mutta luovuus kehittyy. Ihana seurata lapsen ylpeyttä oman käden tuotoksista. Ja on äitikin ylpeä. Töitä ripustellaan esille sinne ja tänne missä vaan vapaata tilaa on.

Taidankin tehdä joku päivä askartelusta ja paskartelusta ihan oman postauksen!

Mukavaa viikonloppua älkääkä siivotko liikaa. Minä aion ihan vähän, sillä sunnuntaina juhlitaan jo syyskuussa 7-vuotta täyttäneen ekaluokkalaisen synttäreitä.

(Ilman keittiötä.)