Alkuvuosi vaihteli vihreän ja valkoisen maan merkeissä. Lunta oli kaiken kaikkiaan todella vähän. Meillä ei taidettu aurata lumia kertaakaan traktorilla. Välillä pelotti hurjasti miten kasvit selviävät moisesta märästä talvesta. Tammikuussa vietettiin tuoreimman kummilapsen, pienen pojan ristiäisiä.
Mutta hyvin selvisivät. Kevät koitti pitkä odotuksen jälkeen. Minä sain tietää että työpisteeni missä olin aloittanut uutena elokuussa tullaan lakkauttamaan kesäkuussa. Ei sentään irtisanottu, työpiste ja työ vain muuttuisi.
Kevät oli kiireistä aikaa. Toukokuussa saimme toisen lapsenlapsen, pienen mummin kirppusen. Juhlimme helmikuussa valmistuneen pojan valmistujaisia, olimme ajatelleet että juhlat pidetään koulujen päättyessä kesäkuun alussa niin voidaan juhlia pihalla. Osin ajatus toteutui, sää oli silti kylmää. Ja juhlia aikaistimme hieman että pääsimme ystäväperheen häihin.
Kesäkuussa oli aikaa keskittyä puutarhaan. Kasvukausi oli noin kolme viikkoa myöhässä. Meillä kukki yhtäaikaa tulppaanit ja syreenit.
Alkukesän vihreys on sitä aikaa vuodesta josta pidän erityisen paljon. Kaiken peittävä rehevyys ei vielä ole vallannut istutuksia. Iso koristeomenapuu kukki tänä vuonna hienosti, ehkä saan ensi kesänä sen siemenistä uusia tummalehtisiä taimia.
Heinäkuussa piha osallistui ensi kertaa Avoimiin puutarhohin. Meillä kävi yli 70 vierasta mikä on paljon siihen nähden miten syrjässä asumme. Aitan museo oli auki ja esillä oli materiaalia myös miehisempään makuun.
Viikko avoimien jälkeen vietettiin täällä Arvilassa toisen lapsenlapsen ristiäisiä. Sen kunniaksi istutettiin juhlassa kaksi kuusta tontin rajalle, molemmille lapsenlapsille omat. Puut ilmoitin myös Suomi 100 vuotta-puiksi. Tässä vanhempi lapsenlapsi auttaa istuttamisessa. Kastevesi kaadettiin molemman uuden kuusen juurelle. Ristiäisten jälkeen oli vuorossa siskon esikoisen rippijuhlat. Miten se aika hurahtaa, vastahan tuo nuori mies oli pieni vauva.
Heinäkuun juhlat eivät päättyneet siihen. Loppukuusta suuntasimme isommalla porukalla siskopuoleni häihin Ukrainaan, pieneen Krasnopilkan kylään. Sitä ennen vietettiin pari päivää tutustumassa Kiovan nähtävyyksiin. Tässä olen toisen siskoni kanssa Itsenäisyyden aukiolla Kiovan keskustan tuntumassa.
Elokuussa aloitin uudessa työssä, tai oikeastaan kahdessa uudessa työssä. Työpäivien jälkeen oli silti puhtia puutarhalle, se on mitä parhaista vastapainoa työelämälle. Niin täysin erilaista. Sadonkorjuuta aloiteltiin pikku hiljaa ja mustikkametsäänkin pääsi.
Syyskuussa jatkui verhoilukurssi työväenopistossa. Pikkuhiljaa tuolini valmistuvat mutta siltä näyttää että niiden parissa vierähtää kolmaskin vuosi. Ei siinä mitään, mikään kiire ei ole.
Syyskukkijoista salkoruusu ilahdutti todella pitkään. Vasta ensimmäiset pakkaset lannistivat kukinnot. Jätin kukkaverret maahan josko saisin siemenistä jatkossa salkoruusuja. Aiemmin en ole onnistunut siementen kanssa, nämäkin ovat juurakosta kasvatettuja.
Joulukuussa pääsin pienelle irtiotolle Berliiniin äidin ja siskon kanssa. Matkalta palattiin hivenen kiireellä, samana iltana oli 100-vuotiaan Suomen kunniaksi oman kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotto. Jouduin, tai saako sanoa pääsin ostamaan pitkästä aikaa itselleni pitkän juhlapuvun. Tummansininen puku, laukussa ja koruissa hopeaa, halusin että asuni väritkin toistavat juhlavuoden värejä.
Vuonna 2017 tapahtui paljon ihania, iloisia ja ikimuistoisia asioita. Ilman varjoja vuodesta ei selviydytty, varjot jatkuvat tulevaisuuteen. Nuorin poikamme on menossa tutkimuksiin mielen ongelmien vuoksi. Odotamme kutsua sairaalaan mahdollisimman pian. Tällä hetkellä emme edes tiedä voiko poika mennä loman jälkeen kouluun vaikka loman onkin voinut paremmin. Vanhempina olemme saaneet kokea lasten kanssa paljon ja kaikenlaista, niistä olen kertonut mm. tässä *klik*. Positiivisin ajatuksin kuitenkin mennään eteenpäin. Surulle ja murheelle on turha antaa jalansijaa, iloittavaa on paljon. Vuosi 2018 saa tulla, oli sitten millainen tahansa.
Hyvää ja antoisaa vuotta 2018!