Lomapuuhia

Tätä syyslomaa on vietetty pääosin kotona. Alkuviikon tein paljon puutarhassa jotta sain pihan talvikuntoon ja kuten tänä aamuna sai huomata, aika viime tippaan meni. Tosin sulaahan tämä ensilumi vielä pois ja sitten on taas hyvä tehdä puutarhatöitä kuten tyhjentää padat kesäkukista, se jäi vielä tekemättä.

 Salin ikkunoiden talvivalot ajattelin vielä viritellä palamaan. Illat ovat jo todella pimeitä, etenkin täällä maalla. Kynttilöitä on polteltu parina iltana.

 Vaihdoin mehunkeittopäivän kirppareilla kiertelyyn. Saaliina oli mummin mussukalle mummolakumpparit ja minulle 1000 palan palapeli. Yleensä teen palapelin joulun aikaan mutta uusi perinne voisi olla palapeli myös syyslomalla.

 Olen käynyt viimeksi Ateneumissa ehkä noin 15 vuotta sitten. Nuoremmat pojat eivät ole käyneet koskaan. Von Wrightin veljesten näyttelyä emme päässeet näkemään, se alkaa vasta huomenna. Hyvä syy käydä Ateneumissa pikapuoliin uudestaan.

 Tänään kun heräsi niin maisema avautui kovin valkoisena. Koko päivän on satanut hiljalleen lisää lunta, kohta sitä on maassa luvatut 10 senttiä. Kissat ovat aivan hepulissa, eivät tykkää lumesta sitten yhtään. Kuvaa ottaessa ihmettelin mikä jylisee pellolla. Siellä kynnettiin, eikä taida olla ihan normisyksyn menoa, että syyskynnöt tehdään lumisateessa.

Mies totesi että taitaa olla turha tehdä lumitöitä, nämä lumet sulaa luultavammin jo viikonlopun aikana pois.

Kesäeteisestä talvieteiseen

Pakkasten alkaminen tietää muutoksia eteisen sisustukseen. Eteisen ja lasikuistin välillä on puiset peiliovet, ovien yläpeilien tilalla on lasiruudut. Ei eristeitä, ei lämpölaseja.

 Pariovien takana oleva lasikuisti on lämmittämätöntä tilaa, se on yleensä yhtä pakkasella kuin ulkoilma talon ulkopuolella, ehkä parisen astetta lämpimämpi ja tietysti tuuleton. Yhtä kaikki tarkoittaa sitä, että ilman toimenpiteitä eteinen on talvisin makuumme turhan viileä.

 Eteisen korjauksen yhteydessä otin käyttöön mummon vanhan verhotangon ja tein siihen verhot, eteisen talviverhot joita käytetään lämmityskaudella. Verhot ovat kaksinkertaiset. Ovia vasten on harmaa villasekoitekangas ja eteiseen päin on valkoinen paksu puuvillakangas johon olen kirjonut punaiset kuviot. Haaveena on vielä joskus saada tuohon punaiset villakankaiset verhot mutta niin kauan kuin nämä on siistit ja ehjät, niin ajavat asiansa eli pitävät vedon ja kylmän loitolla eteisestä.

Verhojen toimivuuteen olen positiivisesti yllättynyt vaikka niiden myötä menetettiin ikkunoiden valo. Kaksinkertaisena verhojen väliin jää lämmittävää ilmaa ja tuvasta hohkaava leivinuunin lämpö riittää pitämään eteisen lämpöisenä. Eteisessä ei ole mitään varsinaista lämmitystä vaan se lämpenee avoimien ovien kautta muista huoneista.

 Saliin vievä ovi on aina auki. Samoin tupaan vievä ovi. Tuvan oven kanssa teimme kesällä ratkaisun jossa veimme oven kokonaan pois, se oli vain tiellä eikä ovea pidetty koskaan suljettuna. Tuntui, että oven poistamisen myötä eteinen suureni huomattavasti. Pieni huone tuo ei ole, aika tasan 12 m2 mutta oviaukot jokaisella seinällä saa tilankäytön kanssa aikaan harmaita hiuksia.

Kuvaa varten suljin vanhempien valtakunnan oven. Siellä odottaa kasa kirpparille meneviä tavaroita ja hyttysverkot nipussa talvisäilöön viemistä. Eipä ollut juurikaan tänä kesänä hyttysverkoille käyttöä. Niin kylmä kesä, että ensi kertaa täällä asumisen historiassa nukuimme suljetuin ikkunoin koko perhe.

Suuren vaatekaapin eteen on edelleen haussa punainen itämainen matto, en ole ollut etsinnässä mitenkään aktiivinen, tulee vastaan kun tulee. Kenkien alla on sinivalkoinen räsymatto jolla on ikää jo reilusti sata vuotta. Sain maton ystävältäni ja maton on tehnyt hänen anoppinsa äiti. Kun tiedän ystäväni iän niin siitä saatoin päätellä että varovaisestikin arvioiden maton ikä on sata vuotta. Kuteilla saattaa olla ikää enemmänkin.

Viime yönä pakkanen heilahti miinus viidessä asteessa. Ihan on syytäkin tehdä näitä lämmön turvaavia toimenpiteitä sisällä ja ulkona.

Kylmä aamu

Onneksi eilen lämmitettiin kaikki talon uunit, tänään aamulla herätettä ulkomittari näytti -3 astetta. Sytyttelin hellaan tulet ja aloin valmistaa aamupalaa. Samalla tajusin, että kuura ja kaunis aamu on mentävä ikuistamaan kameralla. Teepannu syrjään hellalta ja aamutakki päällä ulos.

 Varjoliljan siemenkotia en raaski leikata pois, ne ovat kauniita ilman kuuraakin, mutta kuuran kanssa erityisesti.

 Neilikkaruusun siskokset ovat hiljentyneet ja nöyrtyneet talven edessä. 

 Aamulla puutarhassa on hiljaista, ei kuulu kuin ruohon rahina jalkineen alla. Tai kuuluupas, viereisellä pellolla majailevat joutsenet availevat äänitorviaan ja kutsuvat lajitovereita. Päivä alkaa valjeta.

 Luumulehdossa on pysähtyneisyyden tuntu. Kakkoskierroksella kukkiva tulikukka on absurdin oranssi kaiken harmaan keskellä.

 Kärhöjen on aika vaipua talvilepoon. Huomenna leikkaan ne alas ja toivotan jälleen näkemistä keväällä. Kasveille on tärkeä jutella, kertoa mitä niiltä odottaa.

Arboretumissa kuura on syvempi, siellä pakkanen vieraili kovemmin. Ruusun lehdet ovat saaneet kuin sokerihunnun yllensä.

Tämän jälkeen olin jo niin jäässä ja sormet kohmeessa, että oli parempi palata sisälle hellatulen ja lämpimän teepannun ääreen. Ensimmäinen lomapäivä alkoi kuitenkin kauniisti, kuuran säestämänä.

600 kukkasipulia

Olen hiukan yllättynyt kuinka monta kukkasipulia on tänä vuonna upotettu puutarhaan. Nimittäin ajattelin että ei läheskään niin paljoa kuin muina vuosina koska keskityin ns. pikkusipuleihin. Ja kuitenkin hups, laskin tänään yhteismäärän ja pääsin muutaman yli 600 sipulin. Määrä hämäsi myös siksi että tänä syksynä en ole kokenut mitään istutusahdistusta sipuleiden kanssa. Olen ostellut niitä pikkuhiljaa ja istuttanut miltei samantien. Tänään viimeiset, pussin kirjopikarililjoja, toisen pussin lumikelloja ja kolmannen pussin kasvitieteellisiä krookuksia, puoleen hintaan kun sai.

 Syksyn ehdoton tavoite oli istuttaa lisää krookuksia. 90 kappaletta istutin, kaikissa väreissä pitkin puutarhaa.

 Lumikellot lisääntyvät niin hitaasti, että parempi laittaa niitäkin lisää. Näitä kerrottuja Galanthus Nivalis 'Flore Pleno' laitoin yhden pussin, samoin puistolumikelloa Galanthus Nivalis ja yhden pussin tähtilumikelloa Galanthus Elwesii.

 Valkoiset balkaninvuokot yllättivät, kestivät talven yli ja kukkivat pitkään ja kauniisti. Näitä laitoin lisää 45 kappaletta, tällä kertaa värisekoituksen, vaaleanpunaista, liilaa ja valkoista.

 Pieniä kevätkurjenmiekkoja ei voi olla liikaa. 'Katharine Hodgkin'-lajiketta laitoin yhden pussin, lisäksi kaksi pussia 'Harmony'-lajiketta. Keltaista jääkurjenmiekkaa piti myös kokeilla yhden pakkauksen verran.

Rinnepuutarhaan olen suunnitellut jo pitkään sinistä scillamereä. Nyt se on aloitettu. Hankin 56 sinistä scillan sipulia ja laitoin kaikki rinnepuutarhaan. Lisäksi istutin sinne 45 vaaleanpunaista kevättähteä ja 10 espanjansinililjaa. Jälkimmäisten suhteen en elättele kovin suurta toivoa talven kestävyyden suhteen.

Näitä pallolaukkoja olisin halunnut lisää mutta en nähnyt myynnissä yhdessäkään myymälässä. Netin kautta olisin saanut mutta en raaskinut vain näiden takia maksaa postimaksuja. Muita laukkoja kyllä löytyi. Pallerolaukkoja istutin 80 kappaletta. Viinilaukkaa kokeilen ensi kertaa viiden sipulin voimin. Lehtolaukka on osoittautunut kauniiksi ja kestäväksi, siksipä niitä tuli laitettua 50 kappaletta lisää. Bonuksena Lidlistä jotain yllätyslaukkaa 'Violet Beauty' yksi pussillinen.

Narsisseja tuli yhden sipulisekoituksen mukana. Joten nyt on 'Minnow' tasetteja lisää. Viime vuonna kukkivat tosi kauniisti rosariossa. Uuden kiven viereen laitoin muutaman 'Orangery' narsissin, pussin kuvassa väri on herkullinen oranssitorvinen. Tulppaaneihin sorruin vain vähän, nekin kasvitieteellisiä tulppaaneja sekä yksi pussillinen herkullisen värisiä 'Peppermin Stick' tulppaaneja jotka ostin ihan nimen perusteella.

Loput onkin sekalaista sakkia. 30 kappaletta Broidiaea jonka talven kestävyys on yllätys. Helmililjaa Muscari Azureum kokeilen myös ensi kertaa. Kirjopiparililjat on jo tuttuja ja samoin hyasintit 'Pink Pearl'.

Nyt on mitä odottaa ensi keväänä. Silloin nähdään kannattiko satsaus pikkusipuleihin ja vähän muihinkin.

Talvivalkosipulit maahan

Muutamasta blogista luin jo kuuraisista aamuista ja yöpakkasista. Täällä niiltä on vielä vältytty mutta silti katsoin viisaammaksi laittaa valkosipulit maahan ennen kuin on liian myöhäistä. Ensin piti kääntää se kasvimaan osa jonne kynnet laitetaan. Sen jälkeen kalkitsin ja lannoitin maan, levitin kalkkia, tuhkaa ja hevosen turvelantaa ja sekoitin ne multaan.

 Kaivoin jokaiselle kynnelle n. 10cm syvän kolon jonka pohjalle heitin vähän kanankakkaa. Tykkään istuttaa valkosipulit syvälle, joidenkin ohjeiden 5cm on minusta liian vähän. Istuttamisen jälkeen tasasin maan ja ripottelin vielä kanankakkaa mullan päällekin.

 Valkosipulit ovat tässä ylälohkon oikeassa reunassa. Mullan päällä on viimeisenä kerros koivunlehtiä. Muualle kasvimaalle käy vaahterankin lehdet mutta valkosipuleille ne saattaisivat olla liikaa. Tänä vuonna kalkitsin koko kasvimaan ennen lehtien kasaamista mullan päälle. Turvelanta mitä käytän lannoitteena on hapanta ja joissain kohdin oli havaittavissa kunnon sammalkasvustoa. Ensi kesänä lannoitellaan vaihteeksi kanankakalla.

 Syyshortensia 'Grandiflora' ei ole enää kauneimmillaan. Ainainen sade ja kosteus tuntuu tuhoavan kaiken vaikka toisaalta sade on tiennyt plussan puolella pysytteleviä öitä.

 Tänään sai onneksi nauttia sateettomasta säästä. Oli mitä parhain keli haravoida syksyn lehtikertymää pois. Tämän alueen sain valmiiksi tänään. Ja koska puissa on enää vain vähän lehtiä niin uusinta haravointia tuskin tarvitsee tehdä ennen kevättä.

Välillä pilkisti aurinko ja lämmitti mukavasti. Silti ei ollut yhtään liioiteltua tehdä hommia toppatakki päällä. Maanantaina alkaa minulla viikon loma. Mitään erityistä lomatekemistä en ole varannut. Aitan museohuone on tarkoitus laittaa talvikuntoon ja samoin nukkumahuoneet. Ja viimeistellä puutarha niin, että seuraavan kerran teen siellä hommia keväämmällä, hyvässä lykyssä jo puolen vuoden päästä.

Myrkynvihreä kaunotar

Olen etsiskellyt kampauspöytäni päälle sopivaa peiliä. Jotain uusrenessanssiin viittaavaa on ollut hakusessa koska sitä aikakautta on kampauspöytäni joka on oikeasti pelipöytä. Pöytä on heräteostos pojan työpöydän yhteydessä. Vaikka pöydän kunnostus piti itse viimeistellä niin en ole katunut pöydän hankintaa, sen sirot jalat ja koko muoto on juuri sitä tyyliä josta pidän. Ja mummolta peritty tuoli on täydellinen kaveri pöydälle.

Pöydällä oleva peili on uustuotantoa. Periaatteessa ihan kiva mutta ei lähelläkään täydellistä. Mutta onneksi minulla on mies joka tietää vaimonsa mietteet.

 Miehelle tarjottiin ostettavaksi tätä myrkynvihreää kaunotarta. Ja jopa osti sen ennen kuin kysyi minulta. Tyyli ei ole uusrenessanssia mutta kyllä minä kelpuutan peilin pelipöytäni päälle. Kunhan siitä on ensin poistettu vihreä väri. Toivon vain että pinta maalinpoiston jälkeen sallii petsin ja lakan. Tämän talven urakka peili ei ole, ensin pitää saada verhoilussa oleva kalusto valmiiksi ja vasta sitten voin siirtyä entisöinnin pariin.

Peilin mukana tuli kulmakaappi (josta ei ole kuin tämä suttuinen kuva)joka ei ole kovinkaan vanha, vaneria on pääosin, runko puuta. Mutta luulen että uudella maalilla ja vanerilla tuosta tulee kiva sekä käyttökelpoinen. Kaappi pääsee entisöintijonon perukoille, aika monta esinettä odottaa korjaajaa ja kunnostajaa ennen tätä.

 Tällaisina hetkiä kaipaan kipeästi omaa talvilämmintä verstasta. Talvi-iltoina olisi aikaa kunnostaa.

Lapsuuden puutarhamuistoja

Sain Puutarhan lumo- blogista haasteen kertoa lapsuuden puutarhamuistoista. Olen sivunnut aihetta aiemminkin, voit lukea postauksen tästä. Linkki lähinnä siksi että postauksen ylimmässä kuvassa olen lapsena puutarhatöissä.

Varsinaisena verenperintönä en ole puutarhaharrastusta saanut. Toisella mummollani oli kyllä puutarha, tai kaksikin. Oli rintamamiestalon puutarha ja kesämökin puutarha. Molemmissa keskityttiin hyötyviljelyyn. Yksi on kuitenkin jäänyt mieleen mummon puutarhasta, kehäkukat. Kehäkukkia pitää olla ihan senkin takia joka kesä omalla kasvimaalla ja osa niistä on mummon siementen jälkeläisiä.

 Vanhemmillani ei puutarhaa ollut, olen kerrostalojen kasvatti. Oman ensimmäisen puutarhan sain 20 vuotta sitten kun rakensimme talon. Puutarha jäi kuitenkin varsinaisesti tekemättä arjen kiireissä ja talon myymisen takia. Seuraavassa talossa tein puutarhasta puutarhan mutta hyvin vaatimattomassa mittakaavassa.

 Varsinaisen puutarhaheräämisen koin täällä Arvilassa. Ja moneen kertaan olen harmitellut etten paremmin kuunnellut mummon ohjeita puutarhanhoidosta, niistä olisi nyt hyötyä. Mummon vielä eläessä kysyin luvan saanko ottaa äitini syntymäkodin kalliolla kasvavasta juhannusruususta taimen omaan puutarhaani. Ja toki sain ottaa. Ruusu on ollut aina Se lapsuuteni ruusu, jo silloin iso ja tuuhea pensas talon läheisen kallion kupeessa. Samaa taloa ei enää ole mutta ruusu on. Ja ruusulla kuvan jälkipolvea Arvilassa. Juhannusruusu on siis Rautalammilta, lapsuuteni kesämaisemista, yhden sukuhaarani juurilta Hanhitaipaleelta.

Mummolta saadut punaiset bellikset vei toissatalven tappokelit. Asia harmittaa vieläkin sillä näitä ei enää mökillä ole. Tädiltäni aion kysyä onko pihassa vielä mummon pionia, jos on niin voisinko saada juurakosta palasen, siinä kasvi jonka vielä haluaisin pelastaa puutarhaani.

Yhden kasvin muistan vielä lapsuudesta, ukkomansikan. Sekin taitaa olla jo mökiltä hävinnyt mutta taimen haluaisin jostain saada. Sitä ei taida olla yleisesti myynnissä. Tiedän kuitenkin tästä muutaman kilometrin päästä paikan jossa kasvaa valtoimenaan ukkomansikkaa, ehkä joku päivä kerään riittävästi rohkeutta ja marssin kysymään ukkomansikan pientä rönsyä omaan puutarhaan. Sitten olisi lapsuuden muistokasvit istutettuina.

Verkkoja veteen

Siltä se on ainakin tuntunut kun olen ryhtynyt verkottamaan taimia talvea vasten, verkkojen veteen heittämiseltä. Nurmikko tirskuu saappaan alla, välillä upotaan melkein nilkkaa myöten. Jos askel lipsahtaa vähänkin, paljastuu nurmen alta mutaa. Onkin pitänyt suunnitella reitit tarkkaan etten pilaa nurmikkoa tilsimällä liikaa oikein märissä kohdissa.

 Koristeomenapuu 'Marjatta' sai ympärilleen lammasverkon jota on tihennetty pihlajan oksilla. Viime talvena nämä toimivat erinomaisesti, jänikset eivät menneet yhdestäkään läpi. Vaikka verkkojen vienti navettaan keväisin ja pois sieltä syksyisin on puutarhatyö jota suorastaan inhoan, niin olen kiitollinen, että on navetta jonne verkot mahtuu yksitellen ja kokonaisina. Helpottaa työtä suunnattoman paljon kun lätkäisen valmiin verkon vain paikoilleen kasvin ympärille. Sen huomion tein, että runkosuojia tarvitsen lisää vaikka myyriä pihalla on vähän.

 Osa kasveista saa suojakseen näitä lankakoreja, ei niin kauniita mutta toimivia. Tuollaisesta ei mene yksikään ristihuuli pitkäkorva talttahampaineen lävitse. Kuvan korin sisällä on 'Prunus Cistena' eli mustaluumu, pieni taimi jonka ostin viime keväänä kahdella eurolla koska se oli paleltunut puutarhamyymälässä. Taimi lähti kotona hienoon kasvuun ja teki jopa pari kukkaa ilokseni. Nyt toivon että se on tuossa kiven kupeessa talven kestävä.

 Huomenna on tiedossa lisää verkottamista, tavoitteeni on saada joka päivä muutama verkko paikoilleen. Tänä vuonna verkkoja tulee noin 70 kappaletta joten yhden päivän aikana työtä ei tee. Jos ja kun verkottamien kyllästyttää voi tarttua haravaan. Suurimman haravoinnin aion tehdä viikon päästä alkavalla syyslomalla, tuskin meillä on silloin vielä lunta.

 Suuri koristeomenapuu on täynnä omenaa, keväällä puu oli valkoisena kukista. Olen näiden pienien hedelmienkin avulla yrittänyt selvittää mikä puu on lajiltaan mutta vielä se ei ole selvinnyt. Epäilen että ainakin toinen vanhemmista on koristeomena 'Erstaa' mutta yksi yhteen puu ei ole sen tuntomerkkien kanssa.

 Hauskan näköistä kun lehdet ovat tippuneet ja omenat ovat vielä puussa. Tämä puu on siitäkin erikoinen että se tekee punertavia siementaimia vaikka itse on tavallinen vihreälehtinen. Kaksi sellaista olen istuttanut puutarhaan, pari tämän vuoden siementaimea jätin kasvimaalle talven yli.

Autotalliin vievä tie on nurmikoitunut jo ennen meidän tänne muuttamista. Nyt mies sai inspiraation korjata tien. Pihassa on kasa soraa ja rulla suodatinkangasta. Saattaa valmistua jo viikolopun aikana. Tuosta kaavitut nurmikot ja mullat otettiin talteen, niille on varmasti käyttöä puutarhassa jonain vuonna. Minä aloin jo haaveilla tien viereen istutettavista pensaista mutta ehkä vielä jäitä hattuun, mies saattaa toivoa hyvinkin avointa väylää jotta työkoneet mahtuvat tuosta kulkemaan.

Ja seuraava

Verhoilukurssille lähtiessä sain napata mukaan uuden tuolin. Olo oli kuin olisin huijannut, ehdin keväällä jousittaa tuolin joten nyt pääsin aloittamaan helpoista hommista.

 Jousien päälle laitettiin kangas. Tähän käy juuttikangaskin mutta koska minulla on ylimääräistä pellavaa niin käytän sitä, samalla hillitsen tuolien kustannuksia eli käytän materiaaleja mitä löytyy omista kaapeista. Kangas naulataan tuolin sarjoihin kiinni nupinauloilla. Naulaamisen jälkeen kangas ommellaan kiinni jousiin, siihen on oma tapa jolla työ tehdään. Kiinnittämisen jälkeen kankaaseen ommellaan lankalenkit täytettä varten. Kummasti olin unohtanut ja piti kysyä opettajalta että miten se taas tehtiinkään. Verhoilussa jokaiseen pieneenkin työvaiheeseen on pikkutarkka ohje.

 Kaivoin meriheinäsäkkini esiin ja aloin täyttää lankalenkkejä. Voi kuulostaa helpolta mutta ei ole, lenkit täytetään tietyssä järjestyksessä ja on hyvä olla jonkinlainen tuntuma paljonko heinää lenkkeihin laitetaan. Vähän jouduin lisäilemään.

 Kun olin jotenkuten heinän määrään tyytyväinen leikkasin juuttikankaasta sopivan palan ja asetin sen heinien päälle. Juuttikangasta kiristetään neuloilla useaan kertaan jokaiselta neljältä sivulta. Ja joka kerta tarkistetaan ettei heinissä ole koloja, jos on, ne täytetään tai pryylataan eli heinää levitetään pitkän neulan avulla kankaan alta. Lopulta olin tyytyväinen ja kiristin juuttikankaan neuloilla vielä kerran.

Seuraavaan vaiheeseen tarvitsen purjelankaa ja pitkän kaksikärkineulan. Heinä ommellaan kaikkien kankaiden läpi ja kiinnitetään tuoliin. Siitä muodostuu ompeleilla iso ja paksu kerros, kuin makkara. Ompelu on tarkkaa puuhaa, takaa ei saa mennä jousien yli ja pistot ovat tietyn pituiset. Mutta ei ollenkaan vaikeaa, mukava vaihe kunhan ei tökkäise neulalla itseensä, se on äärettömän terävä.

Ensi viikolla jatketaan, sitten on syysloman aika.

En tykkää

Syksy ei kuulu vuodenaikojen suhteen suosikkeihin. Pidän kesästä ja keväästä, talvikin menettelee jo mutta syksy ei. En pidä sysipimeästä, ikuisesta vedenpaisumuksesta, märästä, harmaasta ja maatuvan aineksen tuoksusta.

Jos jotain hyvää syksystä haluaa löytää, on olemassa värit. Ilman niitä, niin eihän tätä kestäisi.

 Arboretumia on rakennettu kasvivalintojen suhteen paljon värien perusteella. Ja nimenomaan syysvärien. Mongolianvaahterassa on upea syysasu, vieressä oleva ruusuherukka on väriltään hailea mutta mongolianvaahteran vieressä se saa osansa loistosta.

 Vaahtera jonka nimeä en muista, ostin Mustilasta kaksi vaahteraan ja ne menivät sekaisin. Tämä on joko puna- tai tähkävaahtera Takana pilkistää juhannusruusu pohjoisesta Savosta. Juhannusruusu on syksyisin kauniin värinen, tosin nyt sade on selkeästi haitannut sen ruskaa.

 Arboretumin suurempi mongolianvaahtera on selkeästi punaisempi kuin pienempi. Jos haluat puutarhaasi syysväriä, nopeaa kasvua mutta ei mitään liian suurta niin istuta mongolianvaahtera.

 Ostin syksyllä Mustilasta pienen katsuran. Myyjänä toiminut puiston työntekijä kehoitti katkaisemaan tästä parin vuoden sisällä latvan ja kasvattamaan pensaana, hänen mielestään on kauniimpi niin. En katkaissut vielä, seuraan ensin selviääkö avoimen paikan talvista. Syysväri on mukavan pehmeää hempeyttä.

 Tämäkin puu on Mustilasta, mistäpä muualta. Mustila on erikoilajikkeiden ehtymätön lähde. Puu on marjaomenapuu. Puu on niin pieni ettei se ole vielä kukkinut tai tehnyt omenaa. Syysväri on tänä vuonna kiva, oikein kiva.

Olen ihastellut muiden blogeissa rusokirsikan syysväriä. Oma rusokirsikkani on pieni, sekin on muuten Mustilasta, ostin sen puolimetrisenä piiskana. Tappotalvi vei piiskan mutta juuresta nousi uusi taimi ja koska tämä on omajuurinen en voinut muuta kuin riemuita kasvun jatkumisesta. Nyt puu on parivuotias ja kokoa pensas. Tänä syksynä se on näyttänyt mihin pystyy väreiltään.

Koitetaan kestää, ei tämä sade voi koko talvea jatkua.

Uuden opettelua

Minä, blogia kirjoittava keski-ikäinen nainen olen aina ollut hiukan varauksellinen puhelimen kaikenlaisten somesovellusten suhteen. Mutta niinhän siinä käy että jossain vaiheessa antaa periksi. 

Ensin tuli puhelimeen WhatsApp aikuisten lasten vaatimuksesta. Ja onhan se oikeasti kätevä kun voi yhdellä viestillä välittää asiansa usealle. Miten tulinkaan toimeen ilman. Mitä seuraavaksi, no, se oli Instagram josta minut löytää tästä. Pitkään mietin millä nimimerkillä sivuni teen mutta sitten päätin että omalla nimelläni. Kun kuitenkin kaikki instassani on sellaista minkä voin nimellä esittää. Se on ikäänkuin pikaversio blogista. Blogi ei tule häviämään, pidän siitä edelleen enemmän. Tykkään kirjoittaa kokonaisia lauseita ja enemmän ajatuksia kuin instaan mahtuu. Ja lisäksi kuvaan yleensä muuten kuin puhelimen kameralla.

 Mietin sitäkin laitanko tänne blogiin linkkiä instaan. Siinä se nyt kuitenkin on, onhan useat niistä instoista mitä seuraan tulleet seurattaviksi blogien kautta. Mutta hitusen rohkeutta se vaati.

 Postauksen kuvituksena on maksaruohoja joista napsin kuvia eilen. Ylimpänä iki-ihana Viron tuliainen sedum 'Frosty Morn'. Kaksiväriset lehdet ja kukat. Keskimmäisen kuvan sedum on tuntematon mutta aina yhtä ihana. Otin sen taimipäivien vaihtopisteestä. Kolmas on sedum 'Bertram Andersson', matala ja tumma lajike jonka kukat ovat hienointa purppuraa.

Nyt voisi sanoa että ei kahta ilman kolmatta. Mutta sen näyttää aika, tämä some-elämä riittää toistaiseksi.