Hyllyt

Nyt on uudet hyllyt paikoillaan. Sininen ja keltainen hylly olikin juuri meidän tarpeille mitoitetut. Kaikki kirjat mahtuivat, ja jäi vähän tilaakin tuleville kirjoille.

 Muumi-juliste jää vähän kurjasti piiloon uuden järjestyksen myötä, ajattelin siirtää julisteen koristamaan seuraavaksi leikkihuoneen seinää. Omat pojat alkaa muutenkin olla jo muumi-iän ohittaneita. Poikien huone on kuvissa täysin stailaamaton. Kirjahyllyn päällä on legorakennelmat joita ei saa siivota pois. Hyllyn edessä on rivissä joululahjaksi saatujen legojen laatikot, niitä ei saa hävittää. Ja liinavaatekaapin alla on keskimmäisen pojan koulussa tekemä kaupunki. Sekin tärkeä kapistus jota ei saa hävittää. Kerää ainakin tehokkasti pölyt itseensä.

 Tällä hetkellä kirjojen edustakin on täynnä legorakennelmia kuvasta poiketen. Valtasin vanhempien valtakunnan kirpparitavaran lajitteluun ja hinnoitteluun joten legot sai väistyä. Kirjoissa on paljon kirjoja joita pojat ei lue, kuten Pieni runotyttö, mutta en raaski niitä hävittää. Ehkä noita tyttömäisempiäkin kirjoja joku vielä joskus lukee.

Kierätyskeskus tarjosi taas oivat hyllyt pieneen rahaan ihan kuin tietäen että juuri näitä meillä tarvittiin.

Välityö

Vein entisöintikurssille uuden välityön. Syksyn välityö aitta on valmis ja nököttää pihassa hauskana pihavalona. Kevään työ on pieni pöytä joka löytyi mummon ja papan jäämistöstä.

 Pöytä kaipaa ainakin hiontaa, petsiä ja lakkausta. Siis varsin siisti ja helppo työ sille ajalle kun ikkunan kitit kuivuvat maalausta varten. Hyvällä mallilla se kittaus onkin, ei puutu enää kuin kolme ikkunaruutua, ja sitten kittihommat on tehty. Jee!

 Pöytä muistuttaa kovasti pöytää jonka tein kolme vuotta sitten. Sen näet tästä *klik*. Tuo aiemmin tehty pöytä on tälläkin hetkellä käytössä salissa.

Uudelle pöydälle ei ole vielä paikkaa, mutta eiköhän sille jostain sija löydy.

Täkki

Pikainen käynti kierrätyskeskuksessa, ja jo kohta istun autossa takapenkki täynnä tavaraa. Siinä jo autoa käynnistäessä ihmettelin mitä oikein ostin. Väri ei sykähdytä, en pidä keltaista ja oranssia kovin minun näköisinä väreinä. Eikä kyseiselle ostokselle ole muutenkaan tarvetta, saatikka tilaa sitä säilyttää. Mutta kun...

se oli niin halpa (vaivaiset 3e)! Ja priimassa kunnossa (okei, yksi tussiviiru toisella puolella). Ja kyllähän se mahtuu vanhempien valtakunnan kaappiin ja sitä paitsi nykyinen uimarantaviltti on aika huonossa hapessa. Keltaoranssihan on loistava väri helteiselle hiekkarannalle. Joten kai tämä meille jää.

 Pihaviltiksi tätä en kuitenkaan raaski laittaa mutaisten nurmikoittemme takia. Kuiva hiekka ei ehkä tuhoa ihan niin nopeasti tätä menneitten aikojen aarretta.

 Kuvatessa silmiin osui valmistajan lappu, Familon.

 Aurinkoinen täkki ei ollut ainut ostokseni, nämä vanerihyllyt maksoi euron kipale. Poikien huone sai heti kaivattuja kirjahyllyjä lisää. Luulen, ettei näitä naputella edes seinään kiinni vaan laitan vain sievästi liinavaatekaapin päälle ja kirjat sisään. Keltainen ja sininen sävyinä saa nyt ihan rauhassa riidellä muuten vihreässä huoneessa. Hyllyt on sen verran hyvässä maalissa, etten aio niitä maalata.

Että ei ihan hukkareissu vaikka ostoksiani epäilinkin.

Iskän vuoro laittaa ruokaa

Klassinen mäkkärireissu iskän ruuanlaittovuorolla olikin tällä kertaa nakinpaistoa omassa takassa. 

Hoituu se perjantain päivällinen näinkin.

Oikeasti mieheni tekee paljon ruokaa, ja parempaa kuin minä. Viikonloppua varten on jo naudanpaisti jääkaapissa. Mies saa taikoa siitä jotain herkkua koko perheelle. Nokisten nakkien jälkeen maistuu vielä tavallistakin paremmalle.

Punnitus

Haluatteko kuulla yhden omituisuuteni? No, kerron vaikka ette haluaisi. Olen aina inhonnut matematiikkaa, se nyt vaan ei ole mun juttu, ei mitenkään. Tästä huolimatta rakastan lukuja. Tykkään laskea montako askelmaa portaissa on, montako ikkunaa on kerrostalossa jonka ohi kuljen, paljonko näyttää auton mittari ajomatkan jälkeen. Lisäksi tykkään punnita. Itseäni punnitsen joka aamu, mutta punnitsen minä muutakin. Kuten leivottaessa kaikki ainekset, tai kuten tänään, parsakaalin syötäväksi kelpaamattomat osat.

Kukapa olisi uskonut, että 500 gramman parsakaalista oli syötäväksi kelpaamatonta osaa peräti 235 grammaa, eli (lähes) puolet.

 Oli se ilmeisesti ihan hullu idea, kun Iines-kissa tuli asiaa viereeni ihmettelemään. Ilme kertoi, että nyt sä emäntä puuhaat ihan hulluja, punnitse mieluummin kinkkua!

 Hullua tai ei, mutta kattilaan tuli 265g parsakaalia. Puolet päivän puolen kilon kasvis- ja marja-annoksesta. Lopputavoite täytettiin aamun mustikoilla ja parsakaalin seuraksi kuorituilla ja paistetuilla porkkanoilla. Ihan herkkua lohen kanssa.

Jos uskallat, kerro oma omituisuutesi!

Mitä kasvattaa tänä vuonna?

Oletteko huomanneet, että siemenpussit ovat saapuneet kauppoihin? Minä olen, ja tein jo ekat ostoksetkin. Prismasta löytyi pari pussia heräteostoksena, muiden kauppojen tämän vuoden valikoimia en ole vielä katsastanut ja jotain ostoslistaakin on tehtävä kunhan jo olemassaolevat siemenet on käyty läpi.

Ostoslistan tekoon kaivoin pussilaatikon esiin. Kuvan perusteella mitään ei tarvita lisää, mutta ei laatikosta silti ihan kaikkea löydy.

 Prismasta nappasin tosiaan hetken ajatuksesta pari porkkanapussia ja jäävuorisalaattia. Salaattia laitan kasvamaan joka vuosi, ja joka vuosi niistä syödään vain murto-osa. Yleensä ovat enimmäkseen etenan ruokaa. Viime vuonna keltainen porkkana onnistui tosi hyvin, toivottavasti nämä siemenet itää yhtä hyvin. Huomasin vasta kotona, että tuo porkkanapussi maksoi 3,70e! Sikahinta vaikka ei nyt ihan tavallista lajiketta olekaan. Jos olisin huomannut hinnan jo kaupassa, tuskin olisin ostanut ainakaan kahta pussia.

 Uutuutena on myös viime kesänä Tallinnasta ostetut keltaisen mansikan siemenet. Kasvihuonekurkun olen aina ostanut taimena, mutta nyt kokeilen kasvattaa taimetkin itse. Kirjavien porkkanoiden pussi on alesta, hinta ihan toinen kuin edellä, 0,10e.

 Kiinankaalipussi oli myös niin halpa, että kokeilen ensi kertaa kasvattaa itse vaikka viime vuodet ei ole olleet mun kaaleille suosiolliset. Jos ei syö kirpat, niin sitten syö etanat. Kukkapuolelle löytyi samaisella halvalla hinnalla posliinikukkaa ja auringonkukkaa.

Joitain istutusssuunitelmia olin ajatellut sen mukaan, että vanhimman pojan rippijuhlat on elokuun alussa. Seurakunnalla heitti kaikki ajat häränpyllyä, ja nyt konfirmaatio onkin jo heinäkuun puolessavälissä. Todennäköisesti emme saa siihen vielä oman maan satoa tarjolle mikä on harmi. Toivottavasti edes kukkia saadaan puutarhaan ja maljakoihin.

Kotona

pitää olla tuoreita leikkokukkia.

 Kotona pitää olla lankkulattia, pitkät ja kuperat, koiran kynsien kuluttamat.

 Kotona pitää olla koreja, paljon erilaisia koreja. Uusia ja vanhoja, kuluneita ja priimoja.

 Kotona pitää olla tilaa ja itse korjattuja huonekaluja. Kiiltävä lankkulattia jossa on ihana liukua villasukilla.

 No niitä leikkokukkia pitää olla, eikä niiden aina tarvitse olla tuoreita. Nahistumattomatkin käy.

 Kotona saa olla hirsiseinät ja tuoli joka ei kestä istumista. Kynttilöitä, mieluiten niin paljon ettei niitä yhdessä talvessa polteta.

 Kotona myös mies saa sisustaa, kuten elektroniikalla ja Kekkosen kuvalla. Toinen haalii kirjoja, ja vielä vähän lisää kirjoja.

 Kotona pitää olla hassuja kirpparilöytöjä.

 Ja vielä hassumpia matkamuistoja. Ja tietysti kirjoja.

 Kotona pitää olla merkkejä siitä, että täällä tehdään remonttia. Jos ei ihan juuri nyt, niin tulevaisuudessa.

 Kotona pitää näkyä, että siellä asutaan ja eletään.

Ja pitää siellä olla muutama legokin.

Jugendlumpeita

Vietin eilen mukavan vapaapäivän. Ensin pisteltiin kättä labrassa, sitten otettiin hammaslääkärissä muottia hampaista. Terveydenhoitopläjäyksen jälkeen oli vuorossa sielunhoitoa hyvän ystävän seurassa kaupungilla. Teetä ja marjapiirakkaa kahvilassa, ja sen jälkeen kierros kirpparilla. Täydellinen vapaapäivä täyden työviikon jälkeen.

Kirpparilla tein mukavan löydön, ei tietenkään mitenkään tarpeellinen, mutta ihana. Pieni pellavainen liina on kirjottu kauniilla jugend kuviolla. Lumpeita, ja lumpeen kukkia.

 Vaikea kuvata vaaleaa kuviota valkoisessa liinassa. Lumpeet on hyvin tyypillinen jugendin kuvio, sekä nuo joutsenen kaulaa muistuttavat kaarteet. Liina ei ole ihan täydellisessä kunnossa, mutta puolentoista euron hinta oli niin halpa, ettei pienet kulumat haittaa

 Liinan lisäksi löysin luettavaa viikonlopuksi. Siitä onkin aikaa yli 20 vuotta kun olen viimeksi lukenut Emily Brontën Humisevan harjun. Kirja löytyi kirpparilta 0,5 eurolla.

 Eikä siinä vielä kaikki. Olen Lontoon matkan jälkeen etsinyt meille uuttaa pienempää teekannua. Löytyi eilen niinkin läheltä kuin Prismasta ja oli vieläpä puoleen hintaan. Testauksen perusteella oikein toimiva kannu jolla saa juuri sen 2-3 mukillista teetä mitä olin ajatellutkin.

Pakkaspäivästä tuli siten aika mukava, hyvä kirja, kuumaa teetä ja vähän minttusuklaata. Ja tietenkin tulet takassa (ja kuudessa muussa tulisijassa).

Tökkii

Ikkunaentisöinnissäni alkoi vaihe jonka tekemistä inhoan yli kaiken. Tähän asti olen vetkutellut, tehnyt muita töitä, hidastellut ja vitkutellut, eli tehnyt kaikkeni ettei kittaaminen vielä alkaisi. Eilen pokat kuitenkin olivat siinä pisteessä, että niille ei voi tehdä enää mitään muuta kuin kitata lasit paikoilleen.

Kitin "leipominen" on ihan mukavaa, mutta äärettömän sottaista puuhaa. Vielä en ole keksinyt millaisessa astiassa se olisi aluksi parasta tehdä. Loppukäsittely on helpointa hoitaa ihan käsin leipoen.

 Valmiskittiin en ole vielä raaskinut tyytyä kun olen saanut vernissan niin edullisesti, säästöä se on pienikin säästö. Sinisessä lootassa on aluskitiksi käyvää vähän löysempää kittiä. Päällikitiksi sekoitan siihen vain lisää liitujauhoa.

 Yhden illan aikana sain kolme ruutua paikoilleen. Minä teen ikkunat niin, että kitti tulee pohjamaalin (pellavaöljymaalia) päälle, siihen lasi mahdollisimman tiukasti ja lopuksi tiftilanka joka sivuun pitämään ruutua paikoillaan. Sitten kitin siistiminen ruutujen toiselta puolelta ja lopuksi päällikitti.

 Nurkat on edelleen vaikeita. Etenkin ekan ruudun kanssa alkoi nousta jo hiki pintaan. Onneksi taito karttuu ja seuraavat ruudut meni vähän helpommin.

 Jälki kelpaa vaikka ammattilainen voisi olla toista mieltä. Näissä pokissa haasteellista on vielä se, että kittiurien koko vaihtelee joka ruudun joka sivulla. On mielettömän leveää ja sitten vastaavasti kapeaakin kapeampaa. Kielii vain siitä, että nämä pokat on tehty täysin käsityönä, mutta minun taidoille tasaleveät olisi ehkä vähän helpommat.

En voi kyllä olla myöntämättä, että eilen näitä tekiessäni olin valmis antaman loput kuusi pokaa ammattilaisen tehtäväksi. Olisihan se vaan ihana saada lasikuisti täysin korjatuksi ikkunoita myöten ensi kesän rippijulia varten. Taidan oikeasti vähän tiedustella mitä lysti kustantaisi, ja siitä riippuen miettiä onko järkevää tehdä kaikki itse.

Astiat on käyttöä varten

ja jos hajoaa, niin sitten hajoaa.

Nyt päästiin sitten kokeilemaan käytännössä tuon sanontani paikkaansa pitävyys. Minä kun käytän kaikkia meidän vanhoja astioita, on ne sitten Arabiaa tai vastaavaa suomalaiselle pyhää keittiöesineistöä. Eilen päätin tekaista iltapalaksi kevyen pinaattifetajuustopiirakan. Ja sen kerran kun teen piirakan (onnistuneesti!) ilman minkäänlaista ohjetta ja vieläpä ekstrana, että kaikkia aineksia on kaapissa, niin eikös vuokani mallia Ali sano sopimuksen irti. Ja vieläpä perin metkalla tavalla.

Aluksi kaikki sujui hyvin, ja uunista nostettiin esiin täydellinen piirakka.

 Vuokaa on käytetty meillä piirakoiden paistamiseen jo kymmenen vuotta. Ja sitä varten se on olemassakin, uunipadan kuva pohjassa, siis täysin uununkestävää tavaraa. Eilinen kerta ei sitten ollutkaan enää uuninkestävä.

 Vuoka olikin siististi kolmessa osassa. Kaksi lähes täydellisen identtistä lohkeamaa, eikä mitään pieniä.

 Vaikka vuoka on vanha, niin ajattelin silti tiedustella valmistajalta, mikä saa vuuan hajoamaan tuolla tavoin ilman kolausta tai muunlaista väkivaltaa. Tämän yksilön liimaan takaisin ja otan muuhun käyttöön.

Mutta jo eilen päätin, että jossain kohtaa saan uuden samanlaisen vuuan. Mun piirakoita ei voi paistaa ilman Alia ja sen täydellisen ihanaa kuviointia. Ja sitä paitsi, haluan pinaattifetajuustopiirakkaa lisää, ilman pelkoa höysteenä olevista posliininsiruista. Tuolle piirakalle kävi niin, että siitä syötiin puolet ennen kuin huomasin vuuan olevan halki. Onneksi ei ollut rahinaa hampaissa.

Kääty

Minulla on hyvin vähän koruja, ja niistäkin vähistä on ne yhdet lempparit joita pidän lähestulkoon aina. Pikkuhiljaa olen opetellut pitämään muitakin korviksia kuin Liisa Vitalin suunnittelemia pallokorviksia, ne tuntuu olevan jo kasvaneet korviini kiinni. Toinen opettelun aihe on kaulakorut. Niitäkin on muutama, ja ihan turhaahan niitä on piirongin laatikossa hautoa.

Loppuvuodesta siivoilin salin senkin kaappia ja tein löydän jonka olin liki unohtanut. Olen joskus teininä saanut äidiltäni lahjaksi korun josta äitini ei pitänyt. No en minäkään pitänyt siitä teininä, mutta onneksi en tullut sitä hävittäneeksi. Nyt alan olla sopivan ikäinen käyttämään tätä Kalevala Korun käätyäni.

 Kääty nimeltään Setukaisten kääty. Sen tiedon sain ongittua itse netistä, mutta loppuun piti olla yhteydessä Kalevala Koruun. Heidän mukaansa käätyni on jostain 1940-1950-lukujen vaihteesta. Mikä todennäköisesti pitääkin paikkaansa kun ajattelen käätyni alkuperää. Se ei ole rahallisesti arvokas, materiaalikin on metallia, ei jalometallia. Mutta silti pidän käädystä, ja olen alkanut pitää sitä ihan arkenakin. Ihan se ei ole sopiva kuvan paidan kanssa, mutta laiskana en alkanut vaihtaa vaatetusta vain yhtä kuvaa varten.

Seuraavaksi kääty joutuu sopivan kultasepän käsittelyyn. Siitä pitää korjata joskus aikoinaan väärin korjattu punonta. Toivon että sen voi tehdä ihan Lahdessa. Samalla vien toisenkin korun korjattavaksi. Tein nimittäin kesällä hauskan löydön kirpparilta. Aluksi ajattelin, että ostan kaulakorun ajatuksella että silppuan sen muita koruja varten osiin. Satuin kuitenkin kokeilemaan sitä kaulaani, ja vitsit, sehän olikin täydellinen kaulakoru pikkujouluja ajatellen, silkkaa blingblingiä.

Esittelen sen teille kunhan saa poikki mennen korun korjautettua.

Pikkujoulut oli vanhalle lasikorulle liikaa.

Fruttini

Jos on kiva saada Milka-suklaa kunnolla Suomen markkinoille, niin kyllä ottaisin tämänkin tuotemerkin, Fruttini suihkusaippuat.

 Ensimmäisen kerran törmäsin näihin muutama vuosi sitten Tallinnassa. Ensi-ihastuksen jälkeen olen tuonut pari kolme putelia joka reissulta. Joulukuun reissulta on kaksi reunimmaista, viime kesältä keskellä oleva persikkapäärynä.

 No onko näissä sitten jotain kummempaa kuin lähellä myydyissä suihkusaippuoissa. On niissä. Tuoksu on jotain aivan omaa luokkaansa. Lähtee huuhdeltaessa hyvin iholta pois,  mikä on minulle tärkeä ominaisuus, sillä en inhoa mitään niin paljon kuin iholle limaiseksi kerrokseksi jäävää suihkusaippuaa joka ei lähde millään hankauksella pois. Lisäksi tykkään että tuoksu ei tartu ihoon liikaa.

Suosikkituoksuni on mansikka. Vadelmakin on hyvä, persikkapäärynässä aivan mahtava päärynän tuoksu. Inkivääripassion on uusi tuttavuus, hyvältä tuoksulta vaikuttaa sekin. Sarjaan kuuluu myös vartalovoiteita ja huulirasvoja yms. Fruttinilla on omat nettisivut josta toimitus Suomeenkin, mutta pikavilkauksella kun katsoin, näytti postikulut melkoisen korkeilta. Joten jos poikkeatte Tallinnaan, kokeilkaa Fruttinia.

Ja tämä ei ollut maksettu mainos.

Ilta ukkojen parissa

Tätä virhettä ei pitäisi tässä huushollissa tehdä. En sitten opi mitään edellisistä kerroista. Tein taas ison virheen  ja kumosin kaikki lasten legot lattialle ajatuksena pyyhkiä pölyt laatikoista. No, eihän se siihen jäänyt...

Ensin otin erilliseen laatikkoon eskarilaisen toivomuksesta kaiken pikkusälän. Ne millin palat joita tälläinen nakkisormi hyvä kun hyppysiinsä sai siitä lattialta. Siinä puuhassa menikin näppärästi alkuilta.

Loppuilta meni ukkojen kanssa. Kuvassa niistä noin yksi kolmasosa.

 Ihan järkyttävä palapeli löytää oikeille jaloille oikea ylävartalo. Sen jälkeen pitää löytää vartalolle oikea pää. Ja päähän oikea päähine, tai ilmeeseen sopivat hiukset. Ja olisihan hyvä olla kädetkin, niitäkin löytyy ainakin neljää eri väriä. Kuka ihmeessä voi muistaa kenelle kuuluu keltaiset, tai kenelle harmaat kädet? Ja kuka apina niitä kiskoo irti??

Ei onnistunut ihan yhdessä illassa. Vaan eipä tarvitse miettiä miten viettää viikonlopun. Siinähän se menee legoukkopalapelia kasatessa.

Ja ne muuten on todellakin Ukkoja. Noin sadasta hahmosta on kaksi naisia. Sukupuolisyrjintää jos mikä, ettei edes yksi poliisi tai rosvo voi olla nainen. Tai kokki, tai pilotti. Intiaaneissa sentään on yksi tyttöinkkari.

Mummola

Menetin joulukuussa viimeisen elossa olevan isovanhempani, mummoni. Mummon saattaminen lauantaina viimeiselle matkalleen herätti ajatuksia mummolasta. Oikeastaan vasta mummolan menettyään sitä tajuaa miten mahtavaa oli, kun oli mummola, tai useampikin. Harmi ettei niistä ole kuvadokumetteja enempää kuin pari hassua ajan kalvamaa kuvaa.

Lapsuudessani minulla oli kaksi mummolaa, lisäksi lähes teini-ikäiseksi asti oli vielä elossa äitini isovanhemmat. Mummolani olivat molemmat paikkoja joissa tykkäsin olla, erilaisuudestaan huolimatta.

Maalaismummolassa vietettiin kesät äitini syntymäkodissa nykyaikaan nähden hyvinkin alkeellisissa oloissa. Ei ollut sisävessaa, ei sähköä, ei juoksevaa vettä, jääkaappina toimi maakuoppa. Oli mökki missä kaksi huonetta ja eteinen. Lisää nukkumatilaa oli aitassa ja talon vintillä. Muistiin on jäänyt, että tuolla mökillä oli aina seuraa. Kesät olivat aurinkoisia ja hyttysiä paljon. Sammakoitakin siellä oli kuten kuvasta näkyy. Niin, ja eipä mökille ollut tuolloin edes tietä, vene oli ainut keino päästä perille, tai jalkapatikka Savon umpikorpien läpi. Kauppa-auto oli muuten silloin kova juttu. Joka lauantai lapset pääsi autolle ja sai jäätelön, ehkä limupullonkin.

 Mummon ja vaarin kaupunkiasunto oli vanha rintamamiestalo. Ihan varhaislapsuudessani ei sielläkään ollut kuin ulkohuussi pihasaunan kyljessä. Näiden kuvien aikaan asuin vanhempieni kanssa mummolan yläkerrassa. Siihen aikaan tilaa taisi olla ruhtinaallisesti, nyt huone ja alkovi tuntuisi ylitsepääsemättömän ahtaalta.

 Muistan kun mummola remontoitiin. Tuli vessa, sisäsauna ja ulkoseinän vihreät panelit lyötiin piiloon ruskeiden karaattilevyjen taakse. Ikkunat vaihdettiin nykyaikaisiksi.Siinä vaiheessa mummola olikin enää mummola, eikä sen lisäksi kotini. Mummoni ammatti oli muuten perhepäivähoitaja, olinpa minäkin hänellä hoidossa.

 Toinen mummolani oli selkeä citymummola. Kerrostalo, ei leivinuunissa leivottua ruisleipää, tai sammakoita pihanurmikolla. Sen sijaan paljon muuta lapselle mukavaa ja ihmeellistä. Kuten keltaista jaffaa ohuttakin ohuemmista juomalaseista ja lautasella berliininmunkki, harvinaista ja mieleenpainuvaa herkkua minun lapsuudessa. Paljon retkiä huvipuistoihin, museoihin ja muihin nähtävyyksiin.

 Viimeinen kuva ei liity mummolaan kuin mutkan kautta, mutta se on jotenkin omalla tavallaan helmi valokuva-albumissani. Kuvassa olen noin kaksivuotiaana Heinolan torilla ja syön jäätelöä. Kyseessä ilmeisen kuuma kesäpäivä, autossa ei tietenkään ilmastointia ja minulla päällä vain hiostava muovivaippa, jäätelö toi siihen hetken helpotuksen. Mökille matkasin monesti mummon ja papan kyydissä, sitä en muista pysähdyttiinkö Heinolassa, mutta Vihantasalmen sillan huoltoasemalla nautittiin aina puuro.

Olen aika onnellinen, että mummoloista on jäänyt niin monta ja hyvää muistoa. Kiitos vielä kerran sinne pilven reunalle, mummoille, papalle ja vaarille. Olette edelleen tärkeitä.