Piilopirtti

Täällä sitä ollaan ja elellään, omassa rauhassa. Lähimpään kaupunkiin on matkaa miltei 30 kilometriä, lähimpään kauppaan n. 10 kilometriä ja oman kunnan keskustaan, kirkolle myös 10 kilometriä. Joskus on vaikea kuvitella, että muutimme tähän kodista, josta oli matkaa Lahden torille alle 2 kilometriä, asuimme miltei keskustassa, omakotitalossa.

Usein kysytty kysymys on, kaipaatko takaisin kaupunkiin, tai tuntuuko matkat pitkiltä. Vastaukset on helppoja, en kaipaa eikä tunnu. Oikean asenteen, ja muutaman maalla asumiseen sopivan tavan kun oppii, niin elämä täällä korvessa on miellyttävää.

Nautin omasta rauhasta, hiljaisuudesta, ikkunasta avautuvasta luonnosta ja siitä, että täällä koen olevani kuin Niskavuoren vanha emäntä tiluksillaan. Oma tupa ja oma lupa.

Se joka valitsi tämän kallion Arvilan paikaksi, teki loistavan päätöksen. Edelleen, miltei sadan vuoden jälkeen, on tämä upea paikka asua, kuin piilopirtissä olisi.

Kun pihaan kääntyy pieneltä hiekkatieltämme, on vastassa ensimmäisenä navetta. Ei tietoakaan muista rakennuksista.

 Kivenheitto eteenpäin, ja siellä mäntyjen ja katajien katveessa pilkistää ikkunoita, taitaa siellä olla kokonainen talokin.

 Toinen kivenheitto, ollaan jo melkein pihassa ja nyt näkyy jo koko eteläpääty.

 Kunnes saavutaan pihaan ja tuntuu että, eihän tässä ole mitään muuta kuin avaraa tilaa. Ja se talo. Hämäävän erilaista edellisiin kuviin verrattuna.

 Hiekkatietä jos kurvailee toisesta suunnasta piilopirtillemme päin, tunnelma lähes yhtä metsäinen. Ensin silmiin osuu liiterinraiska, mikä lie ryysyranta tuokin piha.

 Linnunpyrähdys lähemmän, ja toisen pihatien edestä paljastuu karmiva elintasopahka. Paha, paha laajennus jota ei saisi vanhaan taloon tehdä. Tosin ensin siitä purettiin miltei samanlainen laho pahka pois joka oli tehty jälkikäteen, mutta kymmeniä vuosia sitten. Siis tässähän vain tehtiin vanhan mukaan, ei mitään hätää.

 Koivikon ohi ajaessa näkee koko talon pitkän sivun ja ikkunarivistön. Enää ei ole piilopirtistä tietoakaan.

Näin talvisin huomaan, että havupuita saisi kasvaa enemmänkin. Tuossa tien vieressä niitä on, mutta voisipa sitä muutaman kuusipuun siirtää tai laittaa pihaankin. Tai jopa jonkun jalohavupuun. Nyt on hyvä aika suunnitella. Jos hyvin käy, on parissa kukkapurkissa selvinnyt talven yli hengissä muutama kuusentaimi jotka pelastin pois kukkapenkeistä viime kesän kitkentätalkoissa. Luonto kun ei anna periksi laittaa puun tainta kompostiin. Maahan se kuuluu lykätä, ja mieluiten omalle kalliolle, piilopirtin peitoksi.