Kääty

Minulla on hyvin vähän koruja, ja niistäkin vähistä on ne yhdet lempparit joita pidän lähestulkoon aina. Pikkuhiljaa olen opetellut pitämään muitakin korviksia kuin Liisa Vitalin suunnittelemia pallokorviksia, ne tuntuu olevan jo kasvaneet korviini kiinni. Toinen opettelun aihe on kaulakorut. Niitäkin on muutama, ja ihan turhaahan niitä on piirongin laatikossa hautoa.

Loppuvuodesta siivoilin salin senkin kaappia ja tein löydän jonka olin liki unohtanut. Olen joskus teininä saanut äidiltäni lahjaksi korun josta äitini ei pitänyt. No en minäkään pitänyt siitä teininä, mutta onneksi en tullut sitä hävittäneeksi. Nyt alan olla sopivan ikäinen käyttämään tätä Kalevala Korun käätyäni.

 Kääty nimeltään Setukaisten kääty. Sen tiedon sain ongittua itse netistä, mutta loppuun piti olla yhteydessä Kalevala Koruun. Heidän mukaansa käätyni on jostain 1940-1950-lukujen vaihteesta. Mikä todennäköisesti pitääkin paikkaansa kun ajattelen käätyni alkuperää. Se ei ole rahallisesti arvokas, materiaalikin on metallia, ei jalometallia. Mutta silti pidän käädystä, ja olen alkanut pitää sitä ihan arkenakin. Ihan se ei ole sopiva kuvan paidan kanssa, mutta laiskana en alkanut vaihtaa vaatetusta vain yhtä kuvaa varten.

Seuraavaksi kääty joutuu sopivan kultasepän käsittelyyn. Siitä pitää korjata joskus aikoinaan väärin korjattu punonta. Toivon että sen voi tehdä ihan Lahdessa. Samalla vien toisenkin korun korjattavaksi. Tein nimittäin kesällä hauskan löydön kirpparilta. Aluksi ajattelin, että ostan kaulakorun ajatuksella että silppuan sen muita koruja varten osiin. Satuin kuitenkin kokeilemaan sitä kaulaani, ja vitsit, sehän olikin täydellinen kaulakoru pikkujouluja ajatellen, silkkaa blingblingiä.

Esittelen sen teille kunhan saa poikki mennen korun korjautettua.

Pikkujoulut oli vanhalle lasikorulle liikaa.