Sunnuntaina olo oli kuin lottovoittajalla.
Ei kuitenkaan heti aamusta, vaan myöhemmin aamupäivällä kun olimme vieneet peräkärryn lainaksi.
Lainatalon naapurissa oli peräkärry jossa oli kuin kuorma odottamassa vientiä kaatopaikalle.
Mies huomasi kärryssä valaisimen.
Sitten kun oli ajettu ohi, sanoi, että ajetaas uudestaas.
Ja mehän ajoimme uudestaan peräkärryn ohi.
Ja kyllä ne silmät oli oikeassa, lavalla oli mitä upein valaisin.
Sitten mietimme kehtaammeko mennä kysymään talosta onko valaisin tosiaan menossa kaatopaikalle.
Ei tarvinnut miettiä kuin hetki, sillä talosta tuli ulos mies roskapussin kera.
Mieheni ystävällisesti tiedustelee onko peräkärryn tavarat päätymässä kaatopaikalle.
Roskapussimies vastaa kyllä.
Sitten mieheni kysyy, onko valaisinkin menossa.
Kyllä, vastaa roskapussimies.
Mieheni kysyy, voiko valaisimen ostaa, ja mitä se maksaa.
Roskapussimiehen mukaan ei mitään, kunhan vain viemme pois.
Ja mehän veimme.
Voi taivas, että minäkin saan kokea roskalavalta löytämisen ihmeen!
Vai mitä sanotte, onko tämä kaatopaikkatavaraa??
Ei haittaa vaikka kaksi pientä lasikupua puuttuu. Kolme + suurin on kuitenkin tallessa ja aivan ehjät. Kuvissa yksi kupu puuttuu, sillä se jätettiin malliksi kun etsitään uusia puuttuvien tilalle.
Valaisin on täyttä metallia, suuri ja painaa mielettömästi.
Materiaali taitaa olla messinkiä.
Vanha se on, en tiedä kuinka vanha, mutta ei mikään nykytuotantoa.
Kaiken huipuksi, valaisin toimii!
Ensin kokeiltiin sitä saliin, mutta ei käynyt.
Isännänhuoneeseen valaisin on kuin tehty, remontin jälkeen sen saa keskelle huonetta ja vähän korkeammalla kun saamme alkuperäisen paneelikaton esiin.
Tuskin maltan odottaa!
Joten, kulkekaahan silmät auki, lottovoitto voi olla hyvinkin lähellä!