Ostosmatka Berliiniin

Terveiset jouluisesta Berliinistä. Vietin siellä muutaman päivän siskon ja äidin kanssa jouluostoksia tehden. Ostosten lomassa oli myös nähtävyyksiä ja hyvää ruokaa. Joulutoreja ja pieniä kahviloita.

 Hotellimme sijaitsi Berliinin itäpuolella aivan keisari Wilhelmin muistokirkon vieressä. Suurin osa kirkosta tuhoutui sotien pommituksissa. Viereen on rakennettu uusi kirkko ja remontissa oleva kellotapuli. Kirkon sisällä on pieni museo.

 Historian havina alkoi oikeastaan jo hotellilta joka oli itsessään yksi nähtävyys. Pieni talo muiden talojen puserruksessa ei kertonut ulkoa kuinka upeaa sisätiloissa oli. Tämä on kattoa hotellin porrasaulasta.

 Kävelymatkan päässä sijaitsi kuuluisa tavaratalo KaDeWe joka tietysti piti kiertää läpi, erityisesti joulukoristeosasta ja herkkupuoli. Ostoksia teimme ihan pienesti sillä varsinaiset ostoskohteemme olivat hieman edullisempia hintatasoltaan.

 Lähin joulutori oli ihan hotellin vieressä, Keisari Wilhelmin muistokirkon juurella. Tori tuli ikävällä tavalla kuuluisaksi vuosi sitten kun kuorma-auto ajettiin tarkoituksella torille väkijoukkoon. Ihmisten mielissä se näkyi pienen muistoalueen silmin.

Joulutorit olivat iltaisin upea näky runsaine valoineen. Muutenkin Berliinissä oli selvästi panostettu jouluvaloihin. Niitä oli valtavasti, isoja ja pieniä.

Jouluihmisen paratiisi oli Käthe Wohlfahrtin myymälä. Hinnat onneksi estivät sen ettei homma lähtenyt ihan lapasesta. Paljastan myöhemmin mitä ostin itselleni, mutta alla on kuva lastenlasten tuliaisista.

Molemmat pojat saivat tuliaisina pienet puiset käsintehdyt lumiukot kuuseen ripustettavaksi.

Primarkilla kävi toisin kuin koristekaupassa. Homma lähti lapasesta ihan tyystin. Nuo kaikki ei sentään ole minun ostoksia, mutta on siinä kiitettävä määrä kolmelle naiselle. Myymälästä poistuimme neljän suuren paperikassin kanssa. No, onpahan joululahjat hankittu.

Itselleni en ostanut yhtään vaatetta. Keskityin muihin tuliaisiin kuten piparkakkumuotteihin. Löytyi kaksi ihanaa joita minulla ei vielä ole, bambi ja hiiri. Tikkuaski kertoo muottien koon.

 Joka päivä herkuteltiin erilaisissa kahviloissa, raskaat ostosreissut vaativat taukoja ja jalkojen lepuuttamista. Tämä pieni jäätelökahvila löytyi yhden tavaratalon alakerrasta. Saimme taivaallisen hyvää jäätelöä, ehkä parasta mitä olen koskaan syönyt. Pähkäilin pitkään pistaasin ja appelsiinin välillä mutta appelsiini voitti.

 Nähtävyyksille oli tarkoitus pyhittää reissun viimeinen päivä. Kävi kuitenkin niin että silloin Berliinissä satoi vettä ihan kunnolla. Niinpä hyppäsimme parin tunnin kiertoajelulle jolla näimme kaikki tärkeimmät Berliinin kohteet. Brandenburgin portti oli yksi niistä.

 Kotiin palasimme itsenäisyyspäivänä. Väsyneinä mutta tyytyväisinä onnistuneesta matkasta. Finnair tarjosi vielä kuoharit kaikille matkustajille 100 vuotta täyttäneen Suomen kunniaksi. Mikäpä sen parempi lopetus pienelle lomalle arjen keskeltä.

Sydän sulatettu

Kun vajaa kaksivuotias lapsenlapsi ottaa kasvoistani kiinni, katsoo silmiin ja sanoo: mum-mi! Olen aivan myyty, sillä hetkellä sulaa sydän, heltyy mieli ja tippuu kuu taivaalta.

 Pieni mussukka oli viikonloppuna yökylässä. Kaikkea hauskaa tehtiin yhdessä kuten käväistiin kylän uimarannalla. Kohokohta ei ollut vesi vaan viltillä syöty keksi.

 Papan apulaisena on hyvä aloittaa mahdollisimman nuorena. Tässä testataan kuulosuojaimien radiota ja ruohonleikkuria. Himpun verran pitää vielä jalan kasvaa että ylettyy käyttämään. Lippis lainattiin enolta kun omasta kesähatusta tuli kamala huuto. Mummi heltyi ja haki lippiksen kun toinen sellaista vaati.

Sisällä oli ihan mahdoton saada ikiliikkujasta terävää kuvaa. Pallon kanssa meni kuin sähikäinen. Pupuhaalari on mummin tuorein löytö kirpparilta. Hintaa ihan liikaa, mutta mitäpä sitä ei mummi pienelleen ostaisi. Tarvitsee vain sanoa painokkaasti mum-mi, ja katsoa silmiin.

Fiskars ja Billnäs

Lapsivapaa sadepäivä oli hyvä viettää pienellä retkellä. Eilen lauantaina ajettiin vaatimattomat 750km jotta päästiin katsomaan kummitytön teatteriesitys. No, oli kaiken vaivan väärti, tytössä on ihan selvää näyttelijän ainesta. Tänään tehtiin toinen ajoreissu jolla mittariin kertyi noin 500km. Mutta se johtui vain siitä että nuorin lapsi halusi jo tänään mökiltä kotiin. Ja mehän haimme kun kerran luvattiin.

 Retkemme ensimmäinen kohde oli Fiskarsin antiikkimarkkinat jonne sain blogin kautta liput. Vanhasta veitsitehtaasta löytyi myyjä jos toinenkin ja myös ihana esine ja toinenkin. Tässä kohtaa me vain ihastelimme ja jatkoimme matkaa ulkokojuille. Ja tietysti silloin alkoi sataa vettä vähän enemmän. Pressujen alta oli hankala tutkia myytäviä aarteita joten siirryimme suosiolla Bilnäsiin antiikkimarkkinoille jossa oli myyjiä maneesissa ja ulkoteltoissa.

 Sade oli niin pientä ripsutusta, että totesimme voivamme tutkia ulkokojujen aarrelaatikot. Ja kyllähän se kannatti. Eräältä myyjältä löytyi sopuhintaan laatikollinen messinkisiä verhotangon nipsuja ja päätynuppeja. Päätynuppeja tarvitaan kunhan vanhempien valtakunta on remontoitu, nipsuja otan jo nyt käyttöön ja lisään niitä tankoihin joihin on riittänyt vain vähän nipsuja.

Toiselta myyjältä ostin ylimmän hakasen, hinta oli kohtuulliset 3 euroa. Loput hakaset ovat Rakennusapteekin varaosamyymälästä. Näitä lähdettiin hakemaan markkinoiden ohessa. Aitan ovista aika monesta puuttuu hakanen ja ne ovat tähän asti olleet kiinni kaiken maailman naruvirityksillä ja pöngillä. Nyt toivottavasti päästään siitä eroon. Hakaset on pieni osa aitan remonttia, mutta tärkeä yksityiskohta. Ei vanhan lukon vieressä näyttäisi kovin kummoiselta pieni sinkitty uudenaikainen hakanen.

Kävimme kummillakin antiikkimarkkinoilla ensi kertaa, mutta luulenpa että saattaa tuosta tulla jokavuotinen kohde. Suosittelen käymään, ihan vain ihastelun takia vaikka mitään ei ostaisi.

Tänään tai ei koskaan

Olisin niin paljon mieluummin tämän kuvan maisemissa:

(kuva on aitan alapäädyn ikkunasta luumulehtoon päin)

Mutta aina ei voi tehdä sitä mitä haluaa. Alemmat kuvat kertovat minkä parissa menee aikani tänään, ja ehkä huomennakin. Pölyä, roskaa, hiiren papanaa, yäk, ihan kaikkea.

                                                  

 Vaan huomaattekos mikä pilkistää kuvan yläkulmassa. Aitta on saanut päällensä aluskatteen. Aitasta katsoessa on kuin siellä olisi paneelikatto. Tuli paljon valoisampaakin kuin ennen.

Ei auta, pakko lähteä jatkamaan...

Yksi projekti lisää

Arboretumin kakkosvaihe nytkähti pienen askeleen eteenpäin. Kaivinkoneen kaivamaa ojaa oli pakko alkaa pikkuhiljaa kivettämään ennen kuin se ehti kasvaa umpeen heinää ja rikkaa.

 Ensimmäiset 10 metriä alkaa olla kivettynä. Sitten onkin oman pihan kivet lähestulkoon lopussa. Ja kivetystä pitää tehdä vielä vähintään 20 metriä jotta oja on koko matkalta kivetty.

Ojan yli tehtiin pieni silta jotta nurmen pääsee leikkaamaan vaivattomasti myös ojan toiselta puolelta. Tälle puolelle siltaa tulee jonkinlainen köynnöskaari ja kaaren molemmalle puolelle köynnösruusu "Pohjantähti".  Arboretumin kakkososa tulee sillasta alkavalle alueelle. Alue tarvitsee vielä hyvän kerroksen maata päällensä ennen kuin siihen voi istuttaa mitään. Se taas ei ole vielä tämän kesän projekti, tuskin edes ensi kesän. Pitäähän sitä olla puuhattavaa tulevinakin vuosina.

Puutarhakissa

Iineksestä sukeutui tänä kesänä ulkoileva kissa, siis ihan kunnolla ulkoileva. Sisällä käydään nukkumassa hetki, ehkä syömässä ja taas ollaan pihalla. Ja jos minä menen pihaan, on Iines heti jaloissa. Ja sitten kierretään puutarhaa yhdessä. Jos menen kävelyllä, tulee Iines mukana. Jos ulkoilutetaan Kaapo-koiraa, seuraa Iines meitä vähän matkan päässä.

Varsinainen puutarhakissa.

 Luumulehdon kivimuurista on tullut yksi Iineksen lempipaikka. Sieltä on hyvä seurata liikkuuko ojassa tai pellolla sopivia myyriä naposteltavaksi.

Kasassa on sopivasti suuri tasainen kivi päällimmäisenä. Kuin luotu puutarhakissan tähystyspaikaksi. Taustalla puutarhan uusin nurmikko, ja se vihertää. Kostea sää teki nurmen kasvuunlähdölle todella hyvää.

Iines saavutti tänä kesänä isomummon arvon. Täällä kotona kutsumme Iinestä joskus muoriksi sillä tyttärensä Alma on nyt todistettavissa tiineenä. Laskettu aika on n. kolmen viikon päästä. Vähän jännittää mitä tämä muorimme pennuista sanoo, luuleeko omikseen vai antaako olla.

Yllätyksiä

Kyllästyttää tai ei, niin saatte taas puutarhan kukkakuvia. Viime vuonna ostin eräältä pihakirpparilta muutaman ängelmän taimen. Kaikki piti olla liilaa, mutta toisin kävi.

 Neljästä taimesta yksi avautuu tällaisena keltaisena muiden kukkiessa liilana. No, täytyy taas kerran sanoa että yllätys ei haittaa, tämä kellertävä on tervetullut lisä luumulehdon tarjontaan.

 Toinen melkein yllätys on tässä. Sain keväällä entisöintikurssikaverilta ämpärillisen (!!) kurjenmiekan taimia, niitä piti kuulemma taas jakaa. Otin taimet kiitollisena vastaan ja nyt taimista on jo yksi kurjenmiekka kukassa. Väri on vähän sellainen wau-efektin aiheuttaja. Osasin odottaa jotain sinikeltaista, mutta hei, tämähän on liilakeltainen, yksi kaunemmista mitä tiedän. Ja se on paljon keltaisesta kukasta minun sanomaksi.

 En tiedä onko kurjenmiekan ulomman terälehden nielulla mitään omaa nimeä, mutta hauskasti siinä kasvaa keltaiset karvat. Niitä piti ihastella lähempääkin tänään.

 Luumulehtoon itsestään ilmestyneet sormustinkukat ovat auenneet kukkaan. Väri on sattumalta ihan sama kuin taustan tuoksukurjenpolvissa. Ne muuten kukkivat aivan äärettömän runsaasti tänä kesänä. Tuoksu tuossa tuoksukurjenpolven puskan vieressä on melkoisen raskas.

 Valkoista kerrottua akileijaa luulin jo menetetyksi sillä se sai keväällä juurellensa seisovaa vettä. Yksi kukka sieltä kuitenkin tuli ja lehtipehko vahvistuu viikko viikolta. Lisäsin juurelle multaa jotta sama ei toistuisi.

Loppuun ihana kuva miten puutarha ja luonto tekee taidetta. Ilmasipulin käppyrä, miten kaunis itsessään näin. Ei tarvita shokeeraavaa väriä, tuimaa tuoksua tai mitään vastaavaa. Vähäeleinen kiekura on itsessään ihan riittävä. Kiitos M tästäkin taimesta.

Dandys Hornpipe

Kirjanpitoni mukaan kolmesta Türista tuodusta Iris sibericasta avautui lajike Dandys Hornpipe.

                  
 Väri melkoisen kaunis, juuri ja juuri liila, kuin häivähdys laventelia. Bonuksena varteen on tulossa toinenkin kukka. Päivän puutarhakierroksellä tämä on tämän hetken ykköskohde.

 Kakkoskohde on tämä pioni jonka toin Türista kuolanpionina. En tiedä onko, mutta voiko fantastisemman pinkkiä kukkaa olla. Ja vielä kerrottuna. Niin ihana, että tekisi mieli syödä. Ei kuitenkaan, kaunein se on juuri näin. Pioni kasvoi ennen pihassa toisessa kohtaa, Türin penkissä mutta se osoittautui liian varjoisaksi. Nyt tämä on täydessä auringossa ja voi paljon paremmin.

 Kolmas puutarhakierroksen kohde ja se puutarhan eniten nuuskutelluin on tämä ruusu jonka nimi on todennäköisesti Ruuhijärvi. Tuoksu on niin ruusuinen kuin olla ja voi, jopa juhannusruusua parempi. Viime vuonna istutettu ruusu teki ilokseni kymmenisen kukkaa. Olen aina ajatellut, että ei ole juhannusruusun voittanutta, mutta enää en tiedä, tässä saattaa olla haastaja ja voittaja.

Lopuksi kuva valkoista akeileijoista jotka kasvavat ukonhatturivistön etuosassa. Ensi kertaa ovat näin runsaassa kukassa ja voi miten hyvältä näytävät kun kukintaa on paljon. Taustalla näkyvät liilat illakot vielä korostavat valkoisia kukkia kun oikeasta suunnasta katsoo. Olenpa vaan tähänkin kukkaan ja ratkaisuun niin tyytyväinen, nyt löytyi oikea kukka ukonhattujen eteen.

Se olis nyt heinäkuu ja kesäloma. Kyllä kelpaa.

Vatsanpohja kovilla

Sunnuntain puutarhakierroksella selvisi, että jokavuotinen retkikohteemme Mankalan vesivoimalaitos juoksuttaa vettä. Ja se taas tarkoitti vierailua voimalaitokselle.

Minä korkeanpaikankammoinen pysyin kaukana reunoista. Mutta silti huimasi, otti vatsanpohjasta ja oli huono olo. Ihan mielettömän upea paikka, mutta en voi mitään, pahaa teki kävellä padon päällä.

 Juoksutuksen kohdalla pauhu oli niin mahtava että vieressä seisovan puhetta ei kuullut. Veden voimaa ei voi sanoin kuvata.

 Retkellä oli mukana myös heitä joilla ei tuntunut missään.

 Ja siksi äitikin pakotettiin kulkemaan tämän kulkusillan yli padon alle. 

 Padon alla pääsi kulkemaan vähän matkaa kaunista kaarikäytävää pitkin. Vettä oli molemmilla puolilla. Kieli keskellä suuta, hyvin selvisin. Kunhan en vilkuillut sivuille.

 Ja lopuksi mysteeri jota en tunnistanut. Kännykän kamera otti siitä kovin epätarkan kuvan, mutta tunnistaako joku teistä mikä kasvi tämä on? Tälläinen kasvoi padon vieressä. Onko se oikeasti tuon värinen, vai sairastaako jotain?

Valtatieltä 12, Iitin kohdalla ei ole kuin yksi harppaus voimalaitokselle. Käykää ihmeessä tutustumassa jos ajelette ohi.

Kiitos

Kiitos kaikille tänään avoimina olleille puutarhoille. Pääsin tutustumaan ystävän kanssa kolmeen erilaiseen pihaan. Saimme ihastella, nähdä paljon, tallettaa muistiin hyviä ideoita ja viettää laatuaikaa hyvän harrastuksen parissa.

Oma piha voisi osallistua tapahtumaan muutaman vuoden päästä, on muutama kohta ja asia jotka pitää olla kunnossa. Niitä sitten kun asioita.

 Luumulehdon kukinta on ihan näillä hilkuilla parhaimmillaan. Vasemmalla kukkii tuntematon vuokko, itse oman paikkansa valinnut sormustinkukka on nupuilla. Keskellä olevan tulikellukan kukat kannattaa leikata kukinnan jälkeen niin kasvi kukkii pidempään, sen opin tänään puutarhavierailulla.

 Siperiankurjenmiekka on komeassa kukassa, etenkin kun nämä ovat tässä vasta toista kesää. Nuppuja on vielä hurjan paljon aukeamatta.

 Tähtiputki, perennojen aatelia aloittaa kukintaansa. Nämä ovat ystävältä saatuja taimia ja kukkivat väriskaalalla hennon vaaleanpunaisesta tumman punaiseen. Niin lemppareitani kaiken sävyisinä.

 Luumulehdon kasvivalinnat on kaikki syntyneet ilman sen suurempaa etukäteissuunnittelua. On käytetty sitä mitä on omassa pihassa ja ystävien pihassa ylimääräistä. On muutama alennustaimi, muutama ihan ehdottomasti haluan kasvi. Voisi kuulostaa kamalalta sekasotkulta, mutta itse tykkään lopputuloksesta.

Ainut mistä en tykkää on tämä keskiympyrä. Keskellä kasvava ruusuomena on liian pensasmainen. Pionit on kivat, mutta vielä kovin hennot. Ne ehkä vahvistuvat, vastahan vuosi sitten laitoin ne. Unikot saa olla, niistä tykkään. Pionien väleihin istutetut akileijat, niiden kanssa kävi kehnosti ja kaksi kuoli talven aikana. En tiedä poistanko kaksi muutakin ja laitan jotain muuta tilalle. Ruusuomenapuunkin poistoa olen miettinyt. Tilalle olisi toinen koristeomenapuu, kapea ja korkea. Ruusuomenalle löytyi hyvä paikka tulevasta ruusutarhasta, nimessäkin olisi sen verran ruusua että siellä saisi kasvaa kivimuurin suojassa ja lämmössä.

Huomiselle onkin luvassa sellaista säätä, että taidan olla koko päivän pihan kimpussa. Ellen sitten innostu siivoamaan aitan alahuoneita kaikesta niihin ajautuneesta romusta.

Puutarha 2005 ja 2015

Olemme asuneet Arvilassa tänä vuonna 10 vuotta. Toukokuussa 2005 kävimme katsomassa tilaa ensimmäisen kerran ja heti tiesimme, että viisi vuotta jatkunut etsintä on tässä jos vain hinnasta päästään sopuun. Kesäkuussa tulimme katsomaan paikkoja toiseen kertaan, siitä vierailusta on kuviakin. Nämä kuvat on joululta 2006 ja kesältä 2006, ne ensimmäinen kesän kuvat näette myöhemmin. Niiden kanssa on taas kerran pieni löytymisongelma. Ja nämä nytkin nähtävät kuvat on otettu kuva kuvasta sillä en saanut niitä skannattua koneelleni. Olen aika tumpelo tietokoneen kanssa.

 Yllä sauna juuri äsken kuvattuna, alempana jouluna 2006. Joulukuva on tietysti talvelta milloin ei kasva mitään, mutta ei tuo eroa sen ajan kesäkuvasta. Ei kasva mitään. Pyykkikalliokin on vielä esiin kaivamatta.

 Kasvimaa ja rinne kesäkuun 2015 lopulla. Ja alhaalla sama kesällä 2006. Trampoliinin yllä ihan vasemassa reunassa näkyy ensimmäinen istutus, raparperi mikä löytyy myös ylemmästä kuvasta aika samasta kohtaa. Kaikki muu onkin muuttunut. Joutomaa on otettu hyötykäyttöön ja trampoliini viety toiseen paikkaan. Oikean reunan koivu on kasvanut, samoin kuusien edessä kasvavat syreenit. Koiranheisi on kasvanut isoksi peittäen vesisäiliön navetan kulmalla. Koiranheisi leikattiin ekana kesänä ihan matalaksi, siksi sitä ei näy vanhemmassa kuvassa.

 Kasvimaan alalohko on sekin tehty samanlaiselle joutomaalle kuin ylälohko. Ylempänä eletään tätä päivää, alempana kevättä 2006. Yläkuvan kolmesta koivusta kaksi oikeanpuoleista ovat ne jotka näkyvät alakuvassa. Kuvan vanhin poikamme on jo 17-vuotias eikä suostu enää samanlaisiin kuviin.

Kuvien myötä sitä tajuaa mikä työ tässä on tehty. Kun ajatellaan, että eihän tässä ole kulunut kuin 10 kesää ja tunnetusti Suomen kesä on lyhyt. Parina ekana kesänä ei edes tehty paljon, silloin oli helmoissa pieni vauva joka rajoitti puutarha-aikaa paljon. Nyt sama vauva on 9-vuotias ja äiti voi tehdä muutakin kuin laittaa ruokaa ja hoivata. Sen myötä vuonna 2025 otetut kuvat tulee olemaan ihan erilaiset kuin tämän päivän kuvat. Jos ei muuta, niin puut ainakin kasvavat.