Hattu ukolle

Toinen Virosta tuoduista köynnösukonhatuista on aukaissut kukkansa. Viininpunainen on sekin sopiva väri ukonhattuun, vaihtelua siniselle tai kirjavalle, tai valkoiselle. Soisin edes toisen näistä pysyvän hengissä, viime kesänä tapoin yhden kuivuuteen.

 Tälle kertaa valikoin kasvupaikan tarkemmin ja ainakin tämä yksilö viihtyy paremmin kuin hyvin.

 Nuokkulaukka teki kolme kukkavanaa ja hauskat nuokkuvat kukkansa. Toinen köynnösukonhattu kasvaa nuokkulaukan vieressä mutta ei vielä kuki.

 Ja lisää Virosta tuotuja kasveja, tässä kukassa jaloängelmä "Elin". Tuuli taivutti ängelmän varren ja kukinto on hassusti vinossa. Ei mitään, kaunis se on silti.

 Arboretumiin istutettu tervaleppäaidanne on unohtunut kuvata tyystin tänne blogiin. Siinäpä se kasvaa ihan omissa oloissaan, kuvassa näkyy vaaleampana nauhana. Kaikki taimet hengissä vaikka näistäkin muutama meinasi kuolla kesäkuun kuivuuteen. Tervaleppä on kuitenkin sitkeä ja kasvatti uuden varren kuivuneen tilalle. Seuraavan kerran tätä kannattanee kuvata kymmenen vuoden päästä kun on kasvanut edes jonkinlaiseen korkeuteen.

Ja kun Viron kasveista ei päästä eroon niin tässä pensaskärhöksi tunnistettu mysteerikasvi joka kukki arboretumissa. Kukat ovat pienet ja vaatimattomat mutta silti pidin niitä kauniina. Ja valkoinen on hyvä väri tummia lehtiä vasten. Nyt pensaskärhön kukinta on jo ohi, tällä hetkellä jännitän vieressä kasvavaa tiikerililjaa onko luvattu keltainen. Kaksi muutakin liljaa pitää minua jännityksessä, toisen pitäisi olla purppuranpunaienn tiikerililja ja toinen tunnistamaton liljalajike mutta väriltään pitäisi olla liilavalkoinen. 

Se niistä parsakaaleista

Aiemmin kesällä hehkutin miten tänä vuonna saattaa parsakaalit onnistua. No, siltä osin onnistui että kirpat eivät niitä syöneet, tehokas suojaus auttoi. Mutta. Eivät ne tehneet kunnon kukintoa vaan kukinnan. Voihan sanonko mikä.

 Parsakaalissa on kuulkaas ihan kiva keltainen kukka ja pölyttäjätkin siitä tykkää. Saisikohan siemenistä ensi kesänä uudet kukat? Rehellisyyden nimissä en ihan tyhjin käsin parsakaalipenkistä lähtenyt, kaksi munan kokoista kukintoa nappasin tänään sosekeiton sekaan. Edes jotain.

 Arboretumiin istutin puolet Lidlistä hankituista hollanninkurjenmiekoista. Joka taimi on kukassa, olenpas näistä vaan niin onnellinen ettei parsakaalitappio tunnu paljon miltään.

 Ja ne luumulehdon Türista tuodut laukat ovat avanneet nuppunsa. Molempien istutusalueiden kulmaukset on täynnä hennon laventelin liilan värisiä pallukoita. Ai että tykkään.

 Ja tässä vielä lähikuvaa. Tämäkin laukka on ilmeisen syötävää, siinä on lehdissä kovin valkosipulimainen tuoksu.

 Ostin Virosta myös sekoituspussin pioniunikoita, valkoista ja tumman liilaa. Tässä on tumma liila, oikeasti tummempi kuin kuvassa. Sopii niin mainiosti luumulehdon muuhun värimaailmaan. Saapa nähdä onko valkoisia pioniunikoita lainkaan, yksikään ei ole vielä auennut sen värisenä.

 Sulkaunikoista osa on sitä mitä luvattiin, kerrottuja. Yksinkertaiset saavat olemassaolonsa anteeksi sillä taustan valkoisiakin on runsaasti. Niitä ei pitänyt olla mutta kelpaa minulle.

Ja kuten näette, on taustan sulkaunikoissa värit aika yksiin tämän aitasta löytyneen vanhan puutarhatuolin kanssa, täydellinen sattuma. Minulle tulee aina lapsuus mieleen näistä tuoleista ja jostain syystä asuntovaunut. Tuoli otettiin käyttöön, mutta istuminen on omalla vastuulla. Sitä näkyy olevan myös moni asia puutarhassa, kuten siemenpussien sisältö.

Ne ovat täällä

Vihdoin ja viimein! Olen odotellut Alman pentuja syntyväksi jo monta päivää. Tiineys tuntui venyvän ja venyvän, mutta ihan normaaliin aikaan nuo syntyivät. Painosta tosin huomaa ettei mitään keskosia olla, kevyin painoi syntyessään 106g ja painavin 122g.

 Pennut syntyivät eilen illalla terveenä ja hyvinvoivina. Yksi on punainen, yksi kilppari ja yksi ilmeisesti mustavalkoinen jolla ihanasti valkoiset sukat.

Pentulaatikon onnea. Alma on vielä vähän hermostunut, kuten Iineskin oli ekalla kerralla. Minun piti istua koko eilinen ilta pentulaatikon vieressä, muuten ei ollut hyvä. Yönkin nukuin sohvalla ihan lähellä jos joku hätä olisi tullut. Nyt Alma vaatii samaa vieressä istumista, mutta yritän heti totuttaa sitä siihen että kyllä tässä voi tehdä normaaleja kotitöitä ja silti pennut ovat turvassa. Ulosmenoakin yritän jossain kohtaa. Mutta voi olla että aitan 120 kaidepuun homeenestokäsittely siirtyy nyt myöhemmäksi. Enhän minä malta vaikka Alma ei läsnäoloa edes vaatisi.

Sydän sulatettu

Kun vajaa kaksivuotias lapsenlapsi ottaa kasvoistani kiinni, katsoo silmiin ja sanoo: mum-mi! Olen aivan myyty, sillä hetkellä sulaa sydän, heltyy mieli ja tippuu kuu taivaalta.

 Pieni mussukka oli viikonloppuna yökylässä. Kaikkea hauskaa tehtiin yhdessä kuten käväistiin kylän uimarannalla. Kohokohta ei ollut vesi vaan viltillä syöty keksi.

 Papan apulaisena on hyvä aloittaa mahdollisimman nuorena. Tässä testataan kuulosuojaimien radiota ja ruohonleikkuria. Himpun verran pitää vielä jalan kasvaa että ylettyy käyttämään. Lippis lainattiin enolta kun omasta kesähatusta tuli kamala huuto. Mummi heltyi ja haki lippiksen kun toinen sellaista vaati.

Sisällä oli ihan mahdoton saada ikiliikkujasta terävää kuvaa. Pallon kanssa meni kuin sähikäinen. Pupuhaalari on mummin tuorein löytö kirpparilta. Hintaa ihan liikaa, mutta mitäpä sitä ei mummi pienelleen ostaisi. Tarvitsee vain sanoa painokkaasti mum-mi, ja katsoa silmiin.

Välipalaa ja omenapuita

Tämän viikon yhdistetty lounas ja välipala on ollut satoa läheltä ja kaukaa. Lautaselta on löytynyt pilkottuna keltaista kiiviä, banaania, mustikoita omasta metsästä ja tuoreita mansikoita. Mansikat päivästä riippuen omista pensaista tai kaupan pihamyynnistä.

 Voi taivas miten herkkua! Tuoreita marjoja ei voita mikään.

 Marjoista omenaan. Viime syksynä haravoin kaikki mahdolliset lehdet kotilottomilta alueilta kasvimaalle, myös ison ikivanhan koristeomenapuun alta. Keväällä kasvimaa muokattiin normaalisti, mutta sitten tapahtui jotain mieluista. Omenapuun hedelmistä tuli kasvimaalle siemeniä ja niistä iti kymmenkunta omenapuun alkua. Kaksi on tällaisia enemmän ja vähemmän punasävyisiä ja loput ihan normiomenapuun näköisiä lehdiltään. Koristeomenapuun lajikkeesta meillä ei ole tietoa, epäilen että voisi olla "Erstaa" tai ainakin hyvin lähellä sitä. Puulla lienee ikää yhtä paljon kuin talolla.

Minulla on tarkoitus antaa siementaimien kasvaa, olen sitä joskus yrittänyt tarkoituksella niitä kasvattaa siemenestä mutta en ole onnistunut. Nyt kaipaan vinkkiä miten ja milloin ja minne siirtää siementaimien alut kasvimaalta pois. Syksyllä maa taas käännetään ja siihen haravoidaan uudet lehdet joten nämä eivät voi jäädä paikoilleen. Mietin istutanko valeeseen muualle, kenties purkkiin jossa pohjassa isot reiät ja upotan purkin maahan. Selviäisivätkö talvesta? Siitä ei tietenkään ole tietoa millaista omenaa tekevät tai millaisiksi puiksi kasvavat, mutta sillä ei ole väliä. Meille mahtuu hyvin muutama tällainen itse kasvatettu omenapuukin.

 Näillä seuduilla päivänkakkarat kukkivat yleensä juhannuksen aikaan. Tänä kesänä kukinta on nyt parhaimmillaan. Ja aika kiva kun osui yhtäaikaa vuohenkellon kanssa. Vuohenkellot tulivat pionintaimen mukana, sain niistä kyllä varoituksen mutta annoin kasvaa. Enkä ole katunut. Tuo istutusalue on niin tiivis että vuohenkello pysynyt siinä hyvin kurissa, jopa niin että sitä on vähemmän kuin viime vuonna.

 Sulkaunikoista ensimmäinen on herännyt kukkaan. Väri ja yksinkertainen muoto ei kyllä ole sitä mitä pussin kyljessä ("Pink Fizz") mutta eipä tänä vuonna ole mikään sitä mitä luvattiin. Ruiskaunokki piti olla "Frosted Queen" mutta eipä ole. Silkkiunikotkin näyttävät ihan eri värisiltä kuin pussissa annettiin ymmärtää enkä voi olla niin sokea etten erottaisi vaaleanpunaista valkoisesta. Mutta eipä ne ole pahoja pettymyksiä, olen värien suhteen puutarhassa lähes kaikkiruokainen.

Arvilan alkuperäinen pioni ei petä koskaan. Tätä kasvaa kasvimaan kyljessä mutta pikkuisen olen alanut miettiä sille muutakin paikkaa.

Nyt on lounastauko ohi ja taidan palata takaisin pihatöihin kun kerran ei sada.

Säästetään ensi vuoteen

Vielä keväällä suunnittelin, että tänä kesänä maalaan lasikuistin ikkunakarmit jotka piti maalata jo viime kesänä. Viime kesänä homma ei lähtenyt käyntiin eteisen remontin takia. Lasikuisti oli niin täynnä rakennusrompetta ettei siinä voinut alkaa irroitella ikkunoita ja aloittaa karmien rapsutusta.

Kesäkuussa en viitsinyt työhön ryhtyä koska en ollut lomalla, ajattelin että parempi tehtä työ kun tulee heinäkuu ja hyvät säät, voi olla ikkunat pois paikoiltaan rauhassa ja maalit kuivuu nopsaan auringossa. Nyt lähinnä kysyn että missä ihmeen auringossa?

 Totuus on että ei tässä säässä aleta irroittaa kymmentä ikkunaa ja rapsutella karmeja jos on sattuu olemaan sateetonta. Karmit on vielä tarkoitus maalata pellavaöljymaalilla joka kuivuu todella hitaasti, lämpö ja valo edistää kuivumista mutta muutama päivä menee joka tapauksessa yhden kerroksen kuivumiseen.

 Maali on jo ostettu, pellavaöljymaali kyllä säilyy ensi kesään, ei hätää. Itseäni vain harmittaa katsella ruskeita karmeja kun tiedän että ne voisivat jo olla ulko-oven väriset.

Keväällä ostetun puutarhakaluston tuolit ovat aika usein nojallaan seinää vasten, sateelta suojassa räystään alla. Pöytä reppana saa olla oman onnensa nojasssa. Muutaman kerran on saatu nauttia ateria ulkona ja istuskeltu tuoleissa mutta ei mitään normikesän tahtiin.

Viikonloppuna on sitten sateesta viis, maalaan silti aitan kaidepuut jos mies vain ehtii tehdä niihin koristelut valmiiksi. Onneksi on navetan yliset jonne on ennenkin viritelty maalaustelineitä sateen takia.

Narsissilehtinen laukka Türistä ja muita luumulehdon kukkivia

Viime kesänä Türin kukkamarkkinoilta tuotu laukka on kasvanut komeaksi pehkoksi molemmin puolin luumulehtoa. Tänä vuonna laukka on saanut kukatkin, mutta eipä olleet kummoiset. Tai en minä tiedä mitä odotin, ihan hauskat nämä ovat. Nuo liilat pienet pallukat eivät ilmeisesti tuosta aukea.

 Siinä se, mysteerilaukan kukinto. Ei aavistustakaan mikä on lajikkeensa, mutta minun puutarhaan tämä sopii ihan värinkin puolesta, onpa laukkaa jo jaettukin muiden iloksi.

 Monen pallukan joukkona vielä kivemman näköinen. Kaiken lisäksi ilmeisesti sietää paremmin kosteaa maata kuin muut laukat, on luumulehdon kosteimmassa nurkassa missä keväällä tuppasi vesi seisomaan.

 Kaikki kasvit mitä kylvää olisi hyvä laittaa ylös. Joku yksivuotinen tämä luumulehtoon kylvetty kukka on, mikä lie? Kukka on aika samanvärinen tausta verikurjenpolven kukkien kanssa, mätsää ihan täydellisesti, mutta sehän oli tarkotuksenakin, heh heh. Verikurjenpolvi muuten kukkii edelleen ja tekee vielä nuppuja. Kuinkahan mones viikko jo menossa.

 Ystävältä saatu ukonkello on kivasti kukassa. Tämä saisi suosiolla levitä ja täyttää aukkopaikkoja.

 Keväällä ajattelin että ukonkello on jo levinnyt mutta eipä nämä näytä ukonkellon lehdiltä. Mutta ei ole aavistustakaan olenko heitellyt tähän muita siemeniä. Kenties jotakin malvaa? Arvatkaa mikä pettymys jos nyt tunnistattekin tämän rikkaruohoksi. Saan kitkeä kaiken pois.

 Loistojasmike Philadelphus lewisii "Tähtisilmä" teki yllätyskukan, nuppuja en huomannut.

Jasmike joutui viime talvena jänöjen hampaiden kouriin ja sai vaurioita. Keväällä se kuitenkin teki tuollaisen pehkon uusia versoja ja seillä kaikkien niiden keskellä on ylemmän kuvan kukat, kolme kappaletta. Kovan onnen aletaimi (oli rääkätty veden puutteella myymälässä), mutta sieltä se vain ponnistaa. Ensi talveksi pitää muistaa suojata.

Aletaimia on tarkoitus löytää tänäkin loppukesänä/syksynä, etenkin näitä pensaita mahtuu kivimuurien läheisyyteen vaikka kuinka paljon. Ja tietysti puitakin mutta niissä pitäydyn tällä puolen puutarhaa perinteisissä koivuissa, kuusissa ja männyissä. Tai ainakin yritän. Muuten pitää neuvotella miehen kanssa nurmikot uusiksi. Tällä hetkellä hänen toive on ruohonleikkurin kuskina, että uusille nurmikoille ei yhtäkkiä ilmesty yhtään läikkää pensaan tahi muun kasvin muodossa. Kummallinen toive sanon minä.

edit. vuohenkello korjattu ukonkelloksi

Osta ilmakuva

Meillä käy pihassa lähes joka kesä ilmakuvien myyjä. Toistaiseksi emme ole ostaneet, tekosyitä on riittänyt, kuten keskeneräinen talon ulkovuori, maalaamaton talon katto tai repsottava aitan katto. Kuva olisi ehkä jo hankittu mutta minua vähän häiritsee ettei meillä ole sellaista vanhaa ilmakuvaa mikä löytyy lähes joka vanhan maalaistalon seinältä. En tiedä onko sellaista edes koskaan otettu. Mitä tekee uudella jos ei ole vanhaa vertailupohjaksi.

Vaan nyt on yhdenlaiset ilmakuvat, mies napsi kännykällään yhtenä päivänä kuvia aitan katolta. Olkaa hyvät, näin linnut näkevät Arvilan puutarhan.

Luumulehto, risuaita ja sen päädyssä salainen puutarha. Vasemmalla pilkottaa kasvimaata.

Vanhan kaivon pumppuhuone, uusi nurmikko ja toinen kivimuuri. Uusi, isompi kasvihuone tulee kivimuurin jatkeeksi sitten joskus. Nurmikolla näkyvä hevosenkenkä on syreenimajan alku jota ei sittenkään tullut.

Aitan harjan yli talolle ja saunalle päin. Vasemmalla näkyy hedelmä- ja marjatarhaa.

Hedelmä- ja marjatarha. Uudet omenapuuni näyttää ihan onnettomilta, mutta pieniähän ne vielä ovat. Laatikoissa on pensasmustikka, kaaret on verkkoja varten, ne pitäisi jo viritellä paikoilleen. Isot pöheiköt on keltainen ja punainen vadelma.

Palataan vähän oikealle josta löytyy kasvimaa. Tyrin penkki on istutus tuossa alhaalla, eipä ole koolla pilattu, sanoisin näin linnun silmin.

Viimeisessä kuvassa koko kasvimaa. Oikeassa reunassa pilkottaa risuaita ja luumulehto. Pihan korkeuseroista johtuen, ja suurista puista, ei aitalta näe yläpihalle tai arboretumiin. Jos ne haluaisi kuvata, pitäisi kiivetä navetan katolle. Navetan päädyssä on ikkunat, mutta niiden läpi ei kuvia oteta, niissä on ikilika.

Kuvat näytti sen, että äkkiä lisää puita tänne alapihalle. Huomenna aion heti siirtää kivijalan vierestä muutaman koivun ja kuusentaimen nurmikon reunoille kasvamaan. Kymmenen vuoden päästää saadaan siten jo ihan erilaiset kuvat.

edit. Toivottavasti kuvat nyt näkyvät. Poistettu ja lisätty uudestaan.

Omalta tontilta

Yksi puutarhan ja kasvimaan kesän merkkipaalu on se hetki kun syömme ensi kertaa oman maan perunaa. Tänä vuonna se hetki oli tänään. Samalla aterialla oli eka kurkku kasvihuoneesta, kasvimaalta salaattia ja sipuliakin.

 Aiemmin tällä viikolla keitin tuoreesta itse kasvatetusta pinaatista pinaattikeiton. Onneksi lapset eivät välitä tästä herkusta niin jäi enemmän miehelle ja minulle.

 Yrttejä on kuivumassa. Puulieden päällä killuu piparminttua, lipstikkaa ja oreganoa. Salviat on vielä keräämättä mutta tuoreena olen sitäkin jo käyttänyt. Piparminttua täytyy kuivata tänä vuonna rutkasti enemmän kuin viime vuonna. Talvella loppui piparmintut kesken. Juomme koko perhe paljon teetä ja tykkäämme laittaa teekannuun kuivattua piparminttua teelehtien kaveriksi.

Aamuni ovat taas yhtä juhlaa mustikoiden takia. Niitä löytyy omasta koivikosta niin läheltä että haen sitä aamulla suoraan lautaselle jos ei sada. Tällä kertaa mukaan tuli muutama metsämansikkakin. Oman maan mansikkaa tulee niin vähän, että se syödään suoraan puskista.

Porkkanat, herneet, tomaatit ja kesäkurpitsat antavat vielä odottaa itseään, mutta toiveikas olen että niistäkin satoa saadaan. Herneissä on jo litteät palot, tomaateissa komeita raakileita ja porkkanaa on maistettu harvennuksen yhteydessä.

Paljonko on riittävästi?

Tähän kesään asti olen ostanut kaikki puutarhassa tarvittavat lannoitteet kaupan säkeissä. Ja kuten tiedätte, ne maksaa. Puutarhan pinta-alaa on nyt niin paljon, että entinen systeemi ei enää toiminut eikä minun lompakkoni kestänyt. Hevosen lantaa ostin keväällä pienen erän edullisesti mutta eihän se mihinkään riittänyt. Syksyllä pitää parantaa reilusti kasvimaata, edelleen vaikka osa tehtiin jo tänä vuonna. Eikä maan parantaminen tekisi hullumpaa muuallakaan puutarhassa.

 Keskiviikkona lannan puute korjattiin ja sitä haettiin siskoni (kiitos sisko, 2 litraa kanttarelleja oli aivan liian pieni korvaus) autolla ja ystävän peräkärryllä meille kolme kuormaa. Yhden kuorman toimitti talli. Kuormat kipattiin arboretumin laajennusosaan odottamaan jatkokäsittelyä.

 Lanta on turpeen sekaista ja palanutta, ollut katetussa lantalassa ja saanut palaa rauhassa. Olin hurrata kun sain ekan kuorman pihaan, ei tämän parempaa maanparannusainetta ja lannoitetta ole!

 Kasa on suuri, mutta epäilen että onko tätä siltikään tarpeeksi. Kuten sanottu, puutarhakin on suuri. Luulen että hoidettu alue kaikki nurmikot mukaan lukien alkaa olla kohta hehtaarin luokkaa. Lannoitetta menee ja kuluu, mutta onneksi tiedän nyt mistä tätä saa hankkia lisää.

Onneksi tavara on kevyttä, arboretumista on matkaa satoja metrejä puutarhan toiseen äärilaitaan. Saan tehdä aikas monta kottikärrykuormaan ennen kuin lanta on siellä minne se on ajateltu. Mutta on se vaivan väärti, ruusut ja muut kasvit kiittää.

Tunnistamaton ruusu

Olen kertonut teille aiemminkin löytäneeni Arvilan puutarhasta, ison syreenipuskan takaa talon eteläpuolelta ruusun jota en tunnista. Siitä on oma postaus tässä *klik*.
Löysin ruusun heinäkuussa 2013 ja viime vuonna siirsin sen viime vuonna luumulehdon kupeeseen. Tänä kesänä sain ruusuun muutaman kukan vaikkakin tosin sateen rumentamat.

 Epäilen ruusua joksikin tarhakurtturuusuksi. Kurtturuusuja en niin puutarhaani halaja, mutta tämä sai nyt tulla.

                     
 Sade ei ole tehnyt kukinnoille hyvää, mutta silti tässä on mielestäni kaunis kukka.

Eikä tämän tunnistamisellakaan ole niin väliä, ruusu kuin ruusu. Salaisen puutarhan rosarioon mahtuu vielä hyvä määrä ruusuja, mietin jo että laitanko tätä myös sinne, syreenipuskan takana on vielä yksi palanen juurakkoa joka teki tänä kesänä varren. Luulenpa kuitenkin, että parempi odotella pari vuotta ja katsoa kuinka tämä kaunotar lähtee leviämään, juurivesoja näyttää jo tulleen.

Kotimuseo

Joitain vuosia sitten mieleeni hiipi ajatus tehdä aittaan oma pieni kotimuseo. Täältä Arvilan nurkista on löynyt kaikenlaista tavaraa, ja niin runsaasti että niistä saisi yhden pienen museon koottua. Nyt museolle on mahdollisuus kun aittaa laitetaan kuntoon.

 Museolle on nyt varattu aitan alahuoneista suurin. Ovi on toistaiseksi pöngätty puun karahkalla, mutta eiköhän saada viikonloppuna ostettu hakanenkin joskus vielä paikoilleen. Aitan oven lukko olisi ihan toimiva jos siihen vain olisi avain tallessa.

 Aitassa on vielä kaikenlaista tavaraa sekä kaikki matot jotka eivät ole tällä hetkellä aktiivikäytössä. Tämä onkin ollut mattoaittamme, mutta nyt matot saavat väistyä. Kuten myös tuo vanha sohva ja koronapeli jonka päälle on kissa pissannut. Miten ja missä, en tiedä, nuo siirtyivät meille talokaupan myötä. Ja aikamoinen siivous tuonne täytyy tehdä lattian kiinnityksen ohella.

 Kun siivosin aitan ylähuoneita, tein löytöjä tulevaan museoon. Yhteen pahvilaatikkoon muun roinan kanssa oli laitettu vanhoja metallitölkkejä. Viri-kaakaopurkki on minulle tuttu lapsuudesta, mutta enpä ole nähnyt purkkia missä on vielä hintalappu ja tekstitarra tallessa. Purkki on hyvässä kunnossa muutenkin, pohjalla jopa kaakaon jämät.

 Muitakin purkkeja löytyi. Pauligin teepurkki on huonokuntoisin, mutta ei niin paha ettei sitä kannata heittää pois. Museosta löytyy paikkansa sillekin.

Erikoisin purkki on tässä. Taloon on syntynyt 1950-luvulla kehitysvammainen lapsi. Nämä purkit liittyvät todennäköisesti hänen ravintoonsa. Eiköhän museossa ole paikka näillekin, sen 1950-luvun kävelytuolin kanssa joka löytyi talon vintiltä. Kävelytuoli taitaa olla vielä kuvaamatta blogiin, muistelisin että puuttuvan rautaputken takia.

Eiköhän näistä purkeista ja kaikista muista aarteista synny museo ajan kanssa. Kutsun sitten vaikka teidät lukijat avajaisiin!