Työpöytä

Netti on ehtymätön vanhojen huonekalujen lähde. Tai niin sitä luulisi. Muutaman viikon ehdin etsiä keskimmäisen pojan uuteen huoneeseen työpöytää. Vaatimukset oli minun mielestä vaatimattomat. Pieni koko, materiaali puuta ja edullinen hinta. Kunnolla ei väliä. Vaan eipä ollut helppo juttu, lopulta pöytä haettiin ajomatkan takaa kun läheltä ei löytynyt.

 Pöytä oli muuten hyvässä kunnossa, mutta kansilevy vaati uuden pintakäsittelyn. Mies kyllä oli sitä mieltä että raaskiiko jonkun raaputtamaa Irwin-tekstiä ottaa pois, mutta minä raaskin. Tuskin meillä poika tietää kuka Irwin oli. Hionnan jälkeen lakkasin pöydän pinnan kolmeen kertaan ja kun muut osat oli pesty oli pöytä valmis käyttöön.

 Pieni koko oli vaatimuksena sen takia, että kun vanhin poika joskus muuttaa kotoa pois, siirtyy hänen kookkaampi työpöytä tähän huoneeseen ja tämä sirompi vaihtaa nuoremmalle pojalle jolla on pienempi huone. Siis sitten joskus, muutaman vuoden päästä on äidin mielipide. Tuolin hain navetan ylisiltä. Se on ostettu neljän tuolin könttänä kierrätyskeskuksesta. Tuoli on 1970-luvun tuotantoa vaikka omaakin mahtavat uusrenessanssipiirteet. Niihin minä rakastuinkin aikoinaan, sekä hintaan. Neljä tuolia maksoi 20e.

Huone on nyt kalustettu. Kalusteet on hyvinkin sekalaista sakkia ja vähän sieltä täältä haalittua. Mutta se on minun ja tämän talon tyyli, ajan kerrostumat saa näkyä ja hyödyksi käytetään kaikki jo omista nurkista löytyvä. Työpöytä 40 euron panoksella olikin ainoa asia mitä tähän huoneeseen ostettiin kun huone vaihtoi leikkihuoneesta pojan huoneeksi. Ja tietysti tuo telkkari jonka poika osti omilla säästöillään.