Kuva-albumin aarteita

Maanantaina kun istutin mummin mussukan kanssa viimeisiä alesta hamstrattuja kukkasipuleja maahan niin muistelin että minulla on lapsuudestani yksi aiheeseen liittyvä valokuva. Samalla kuva on niitä harvoja kuvia joissa olen isovanhempieni kanssa.

 Kuvassa istutetaan mökille syreenintaimia. Niitä syreenejä yritettiin monta muutakin kertaa, eivätkä ne koskaan menestyneet. Tänne Arvilaan olen laittanut yhden syreenin näiden istutusten muistoksi. Syreeni Moskovan kaunotar kasvaa hitaasti mutta hengissä on.

 Selasin pitkään kansiosta kuvaa missä olisin toisen mummoni kanssa. Yksi löytyi, jouduin rajaamaan serkkuni pois liian vähäisen vaatetuksen takia. On muuten hauska miten 1970-luvulla lapset olivat todella paljon ilman vaatteita tai vain ylä- tai alaosa vaatetettuna. Sellaisia kuvia riittää, mutta ei niitä oikein voi kaikelle kansalle julkaista. Nykyään taas lapset taitavat olla vaatteissa aina.

Mutta itse kuvaan. Siinä olemme toisella mökillä joka on alunperin äitini syntymäkoti. Minulla on nähdäkseni melkoisen omintakeinen vaatekerta päällä, liekö itse valittu. Keltaiset kumisaappaat olivat tavaramerkkini, huomaattehan että samat saappaat on myös yläkuvassa. Ehkä minulle ostettiin joka vuosi samanlaiset tai sitten pidin monta vuotta samoja joihin oli hankittu kunnolla kasvuvaraa.

Oli han pakko kuvata kansiosta tämäkin kuva. Asuimme mummolani yläkerrassa varhaislapsuuteni. Rintamamiestalossa oli tilaa kaikille. Kuva on joko vuodelta 1972 tai 1973. Olen siinä 1- tai 2-vuotias. Eniten kuvassa tulee kuitenkin katsottua ihanaa 1970-luvun sisustusta. Oranssit pörrömatot, siniset sohvat, syvän punakuvioinen tapetti yhdistettynä siniseen tapettiin. Hieman erilaista värien käyttöä kuin nykyään.

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

edit. Lisätty otsikko

Rautaisannos mummiutta

Mummin mussukka oli koko viikon meillä hoidossa oman hoitajan loman takia. Viimeiset kolme päivää hoitoa oli yötä myöten. Hyvin selvittiin mutta uskallan kyllä sanoa, että ihan mukava kun tiedossa on vapaa viikonloppu. Ei ohjelmaa eikä mitään pakollista puuhaa. Mummi tarvitsee nyt hiukan lepoa.

 Joskus minusta tuntuu että nyt on menossa elämäni ruuhkavuodet osa 3. Ensimmäinen oli siinä vaiheessa kun meillä oli yksi oma lapsi, kävimme molemmat töissä, samaan aikaan oli talon rakennus ja kirsikkana kakun päällä me molemmat miehen kanssa opiskelimme työn ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Ei ollut silloinkaan vapaa-ajan ongelmia.

Ruuhkavuodet osa 2. taisi olla silloin kun lapsia oli jo neljä, tai ehkä ne alkoivat jo kolmosen kohdalla. Ruuhkiin riitti jo tavallinen arkirumba pyykkeineen, harrastuksineen ja kodin hoitamisineen. Oli talon remonttia ja tänne muutettua vielä enemmän remonttia. Tuli sairaudet ja muut elämän ikävämmät asiat kuvioihin. Olin taksikuskina harrastuksiin, sairaalaan ja terapiaan. Välillä koin huonoa omaatuntoa, että nuorin lapsista tuntui asuvan autossa. Onneksi on aina ollut mummot ja papat jotka ovat lapsia hoitaneet ja siten kaikessa auttaneet.

Nyt on minun vuoroni astua siihen hoitoketjuun ja olen niin onnellinen että sen saan kokea. Mukava viikko meillä oli, ulkoiltiin, käytiin kerhossa, auton talvirenkaiden vaihdossa ja ruokakaupassa. Siinä niitä pieniä elämyksiä arkeen. Laitettiin yhdessä ruokaa, sytytettiin uuneihin tulia ja hoidettiin kissoja.

Ensi viikolla sitten keskityn enemmän ystävien tapaamiseen ja muiden asioiden hoitoon. Tällä viikolla pienin oli tärkein. Ehkä ehditn tilata sen puuttuvan verkakankaankin jotta saan pelipöytäni valmiiksi. Ja taidan maalata vihdoin vessankin oven, nyt on maali valmiina.

Kehyksiä

Yksi vakiokohde mitä etsin kirppareilta aina kun niillä käyn, on taulujen ja valokuvien kehykset. Yhtään edullista ja sellaista taulun kehystä jonka haluaisin ostaa ei ole tullut ennen tätä syksyä vastaan. Ja nyt kun vastaan tuli, niin tuli kaksin kappalein. Kummallakin hintaa viisi euroa.

 Suuremmissa kehyksissä on maalauskin, kuva Imatran koskesta. Maalaus saa kuitenkin lähteä sillä tarvitsen kehykset julistettava varten jonka tilasin vihdoinkin kun siihen löytyi sopivat kehykset. Kyseessä on Edelfeltin maalaama kuningatar Blanka. Julistetta myy ainakin Ateneumin nettikauppa.

Ensin ajattelin laittaa maalauksen koskesta kiertoon, mutta kun laitoin harmaat kehykset jotka ostin ilman maalausta, koskimaalauksen päälle sainkin idean, että voisin kehystää maalauksesta pelkästään joenpenkereen osan. Tuon mikä on harmaiden kehysten kohdalla. Sen voisin seinälleni laittaa, muuten en maalauksesta niin välitä.

 Pikkaisen kyllä kuvaan maalattu juna minua häiritsee, vaan jos sen saisi rajattua kokonaan pois niin taidanpa laittaa maalauksen uuteen uskoon.

Viisi euroa puisista kehyksistä ei ole paljon, isommissa kehyksissä on vielä kehysten hinta 82e merkittynä, kotimaisen firman tekemät. Harmaat on kyllä korjattu liimalla melkoisen tökerösti mutta liima on helppo rapsia pois. Ja koska molemmat kehykset ovat puuta voi ne aina tarvittaessa maalata uudestaan. Isommat kehykset luultavasti maalaankin jotta sopivat paremmin kuningatar Blankan värimaailmaan. Kunhan kuningatar saapuu postissa kotiin.

Kuvasin kehykset juuri entisöidyn pelipöydän päällä. Pöydästä puuttuu vielä tilaamaton verka. Kun verka on paikoillaan saatte kuvia pöydästä. Tosin sitten pelipöytä on kampauspöytäni.

Kaappikello

Lomailut on lomailtu ja arki alkoi tänään herätyskellon kilkatuksella 5:20. Ihan järkyttävää vuorotteluvapaalaiselle mutta mitäpä sitä ei tekisi kun mummin mussukka tarvitsee hoitajaa. Ja saihan tässä nukkua viikon niin pitkään kuin halusi. Ja viettää loppuviikon siskolla kaiken mukavan puuhan parissa.

Poissa ollessani kaappikellon maalit olivat kuivuneet. Siirettiin kaappi varovasti eilen takaisin paikoilleen ja todettiin että paikka on huono, kello ei pääse kauneutensa arvoisesti esille salin nurkassa.

 Toistaiseksi kaappikello on kuitenkin tuossa, muuta paikkaa ei ole. Ja mies haluaisi kaapin hirsiseinää vasten, nyt se kuulemma hukkuu tapettiin mikä on totta.

 Kellotaulu on kaunis, samoin yläkoriste. Koristehelmet tulevat nyt maalattuna paremmin esille. Jos haluat niin tästä *klik* voit katsoa miltä kello näytti meille tullessaan.

 Kukkamaalausten kanssa onnistuin varsin hyvin. Kuvan kanssa en niinkään mutta ei se mitään, kyllä te tuosta näette että kuvio säilyi hyvin. Ensin kyllä ajattelin, että huh miltä kirkkaat kukat näyttävät harmaan rinnalla, mutta nyt kun katse on tottunut niin en osaisi kuvitella kelloa ilman kukkamaalauksia.

Halkeamia ja muita kauneusvirheitä en paikkaillut jotta kaappikello näyttäisi ikäistään vanhammalta. Ja olen minä muutenkin sitä mieltä että kalusteissa saa näkyä niiden ikä ja eletty elämä. Uudeksi kalusteeksi kello on muuten todella harmonisen muotoinen ja hyvä mittasuhteiltaan. Tekijällä on ollut selvästi silmää.

Puuhastelua

Syksy on aina se aika kun tekee mieli sisustaa suuremmalla mittakaavalla. Vaan kun siihen suurempaan mittakaavaan ei ole tarvetta eikä budjettia niin puuhastellaan kaikenlaista pientä. Siihen taas tarvitaan muunmuassa maalia.

 Uulan värikartasta ei löytynyt juuri sitä sävyä mitä halusin. Niinpä päädyin ostamaan purkin uutta maalia ja sekoitin siihen vanhempaa maalia toisesta purkista. Uusi sävy on aika lähellä sitä mitä halusinkin, harmaata salin tyyliin.

 Tänään on maalattu ensimmäinen kerros, huomenna toinen. Voi olla että vaatii vielä kolmannenkin kerroksen jotta mäntyinen pinta saadaan piiloon.

Ai mitä maalaan? No tätä, kaappikelloa jonka saimme vajaa vuosi sitten. Kukkakuvioita en maalannut yli vaan pienenpienen siveltimen kanssa maalasin kuvioiden välit niin hyvin kuin taisin. Omasta mielestä onnistuin hyvin. Katsotaan nyt vielä miten menee toisen maalikerroksen kanssa.
Kuvia lisää kunhan on valmista.

Neljä ilmansuuntaa

Tämä Arvilan päärakennus on rakennettu melkoisen viisaasti. Talo seisoo tukevasti peruskallion päällä. Kallion joka viettää joka suunnalta reilusti talosta pois päin. Talosta on ikkunoita neljään ilmansuuntaan.

 Talon lyhimmät sivut antavat etelään ja pohjoiseen. Etelään päin suuntautuu vain yksi ikkuna. Kesäaikaan ihan mukava juttu, ei lämpene nurkat liikaa. Etelän puoleisen ikkunan näkymä on tämä. Tarkat voivat nähdä ison koivun takana kookkaan parven joutsenia. Ne, ja hanhet ovat taas vierainamme. Peltonäkymän peitti ennen iso kuusi mutta se kaadettiin muutama vuosi sitten pois.

 Salin ikkunasta kun katsoo länteen, niin näkymä avautuu aitalle. Isojen puiden taakse jää kasvimaa ja luumulehto. Minua itseäni viehättää suuresti että puutarhaamme ei näe yhdellä silmäyksellä kun saapuu pihaan. Osa on ikäänkuin piilossa. Ja se piilossa oleva puutarha näkyy vasta kun olet siellä puutarhassa. Tämä talon puoleinen piha on haluttu tarkoituksella pitää avarana. Puita on istutettu hyvin maltillisesti jotta länteen päin olevat salit olisivat yhtä valoisia kuin tähänkin saakka.

 Länteen avautuu neljä ikkunaa talon molempien sisäänkäyntien lisäksi, kaksi ikkunaa salille ja kaksi ikkunaa entiselle salille eli nykyiselle vanhempien valtakunnalle. Talon toisesta päädystä, kodinhoitohuoneestä näkee hedelmä- ja marjatarhaan. Tai näkisi jos koivu ei peittäisi maisemaa. Koivu on iäkäs ja nyt jo hivenen suren sitä että koivu on joskus kaadettava. Toistaiseksi se kuitenkin vaikuttaa terveeltä.

 Pohjoisen ainut ikkuna löytyy kodinhoitohuoneesta. Alunperin pohjoiseen on avautunut kaksi ikkunaa. Toinen talon paremmasta salista ja toinen isännänhuoneesta. Me poistimme toisen ikkunan ja toinen on poistettu jo muinoin. Pohjoisen tuulilta taloa suojaa liiteri. Iso kuusiaita päättyy liiterin kulmalle ja muutama iso kuusi löytyy tien vierestä. Alkavat olla jo aika jättimäisiä. Mies hymisee jotain niiden kaatamisesta mutta minulla on siinä kohtaa todella huono kuulo. Polttopuu-urakka on vielä kesken, koivun takaa pitäisi heitellä muutama kuutio koivuklapia liiteriin. Kuvan etuosan epämääräinen syreeniaita on leikkaamatta. Päätin jättää sen tekemättä ja antaa aidan kasvaa tästä eteenpäin vapaasti. Aita muuten on kierrätysaita. Se siirrettiin tuohon talon edestä, salin ikkunoiden alta.

Viimeisenä itä, aamuauringon puoli josta nauttii peräti seitsemän talon ikkunoista. Jokaisesta seitsemästä ikkunasta näkyy rakas koivikkomme. Se josta kerään joka vuosi muutaman litran maailman suurimpia mustikoita ja niitä kanttarelleja joita emme itse syö. Tänä vuonna sato oli kuusi litraa sieniä läheisten ja ystävien riemuksi. Jollain aikavälillä haluaisin laajentaa arboretumin tähän koivikkoon, mutta katsotaan nyt toteutuuko se koskaan. Pidän koivikosta myös tällaisenään. Lampaita tähän tosin kaivataan, pihlaja kasvaa tässä pitkää vesaa joka vuosi. Muutaman vuoden välein kaadamme pihlajat mutta eivät ne siitä tunnu vähenevän. Lampaat tekisivät todennäköisesti tehokkaampaa työtä syöden pihlajaa säännöllisesti pois.

Sellaiset näkymät on Arvilan ikkunoista. Viisaasti vähän ikkunoita etelään, makuuhuoneet visusti aamuauringon puolella ja oleskelu lännen puolella. Aurinko kiertää koko taloa mutta ei lämmitä kesäisin liikaa. Talvella taasen tuiskut ja myräkät eivät pääse kuin lyhyiden sivujen kimppuun ja talo pysyy lämpöisempänä. Ennen osattiin.

Tulen lumo

Säiden puolesta talon lämmityksen voi vielä hoitaa yhdellä kädellä. Tulia pidetään uuneissa joka toinen päivä tai joka päivä huoneesta riippuen. Vanhempainvaltakuntaa ei lämmitetä vielä lainkaan. Iltaisin on kiva istua isännänhuoneessa takkatulen loimotuksessa vaikka siinä vielä kuuma tuleekin. Lämmitys on vielä enemmän tunnelmaa ja kosteuden poistoa kuin varsinaista lämmitystä.

 Lämmitykseen liittyy meillä olennaisesti rutiinit. Minulla yksi niistä on jakkara jolla istuen tuli sytytetään. Jakkaroita on ollut tähän syksyyn asti kaksi. Ne molemmat ovat olleet aina väärässä huoneessa. Nyt salissa on ihan oma jakkara josta tuijotella tulta. Tulessa on sama lumo kun vedessä, sitä voisi katsella vaikka ja kuinka.

 Jakkara on uustuotanto by Lidl. Ostettaessa se oli käsittelemätön, mäntyinen. Minä maalasin jakkaran yhtenä entisöintikurssin välityönä. Maali oli taas kaappien kätköistä purkin pohjia, tuollainen vaalean harmaa. Malli on vanhoista jakkaroista mutta onhan tuo paljon heppoisempaa puuainesta kuin vanhat jakkarat. Eron kyllä huomaa.

 Kissanpentujen lähdettyä kaivoin esiin kynttilät. Illat ovat jo pimeitä, tulen lumo alkaa sopia hämäriin hetkiin paremmin kuin hyvin. Kruunukynttilävarasto näyttää vajaalta, olisikohan tehtävä retki Ikeaan.

Pihasta keräsin salin lasipöntön täyteen männyn käpyjä. Sytykkeeksi ihan sellaisenaan. Ja pienen mummin mussukan riemuksi. Miettikääs kuinka kiva käpyjä on heitellä tuosta lattialle. Pieni on tottunut tulisijoihin hyvin, antaa olla rauhassa.

Mutta nyt saunaan, sitten tuli kynttilöihin ja telkusta Solsidanin uuden kauden eka jakso.

Päivä puutarhassa

Tänään jos koska kannatti tehdä töitä puutarhassa. Aurinko paistoi, oli juuri sopiva lämpötila ruumiilliseen työhön ja ennen kaikkea, oli kuivaa. En muista toista näin kuivaa syksyä kun en ole ensimmäistäkään lehteä joutunut haravoimaan märkänä. Yleensä tuskastelen joka syksy toisiinsa liimaantuneiden märkien lehtiklimppien kanssa.

 Lehdet voisi kai jättää haravoimattakin, mutta minä pidän haravoinnista. Ja meillä tuppaa kertymään lehdet tiettyihin paikkoihin mikä olisi alle jäävälle nurmikolle kestämätön kuorma. Ja tulee näistä lehdistä hyvää multaa kasvimaalle kunhan maatuvat. Kasvimaalle onkin kärrätty eräskin kuutio lehtiä ja turvelantaa ensi kesää ajatellen. Nyt on madoille talveksi töitä.

 Muutenkin puutarhan syystyöt on hyvällä mallilla. Yhdestä luumulehdon laatikosta pitää vielä poistaa salaattien jämät, muut on jo käännetty. Turvelantaa tuotiin alkukesästä niin iso kasa että sitä riittää laatikoidenkin maan parannukseen. Sen puuhan jätin huomiselle.

 Kesäkukkaistutukset ovat kompostissa muratteja lukuunottamatta. Minulla kasvaa murattia jo ainakin viidettä vuotta pyykkikallion ison koivun juurella. Siellä muratti on kestänyt hyvin talvet joten nyt kokeilen murattia myös salaisen puutarhan rosarioon ruusujen väliin. Ei muratteja oikein raaskisi kompostiinkaan laittaa.

 Mansikkamaa on kärsinyt kuivuudesta (joo, meillä on ollut kuiva kesä heinäkuuta lukuunottamatta). Jouduin uusimaan lähes puolet tänä kesänä laitetuista taimista niiden kuivuttua. Kastelua olisi tietysti voinut harrastaa vaan ei kaikea jaksa ja ehdi. Sinänsä uusiminen ei haitannut, omia rönsyjä oli runsaasti. Jos olisin tiennyt kesästä tulevan näin kuiva niin en olisi edes ostanut uusia taimia vaan olisin odottanut syksyyn ja käyttänyt omia taimia. Olisi säästynyt muutama euro.

Aikaansaava puutarhapäivä päättyi upeaan auringonlaskuun. 

Nyt on hyvä nauttia takkatulen loimotuksesta, kupillisesta hyvää teetä ja vadelmajuustopiirakasta.

Trio Riehuset

Huomenna Alman oma trio muuttaa uusiin koteihin. Tänään saivat viimeisen matokuurin, viimeiset keittokinkut ja pulled porkit. Huomenna vuorossa on viimeiset suukot ja halit. Viimeiset paijaukset ja leikit. Kaikki kolme ovat valmiita elämänmuutokseen, kaikki menevät kodeista parhaimpiin.

Tulee minun silti ikävä ja itku tätä trioa.

Tarjotin

Löysin jokunen viikko sitten kirpparilta eurolla tarjottimen. Reunat ehtaa puuta, pohja kovalevyä. Väri ah niin kasari, tummanvihreä petsi. Hyi olkoot olisin voinut sanoa, mutta onneksi en. Ostin tarjottimen ja annoin sille uuden elämän.

 Joo, ei mikään kaunis esine, mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee. Entisöintikurssilla ollaan kuten  huomaatte, mutta nyt ei entisöidä. Välitöinä voi tehdä näitä tuunauksia.

 Kaikki tarjottimen käsittelyyn tarvittavat materiaalit löytyi omista kaapeista. Olen muissakin esineissä yrittänyt hyödyntää jo olemassa olevaa, seuraavakin työ saa yllensä maalinjämiä omista varastoista.

 Maalasin tarjottimen kevyen harmaaksi eteisen vaatekaapin maalauksesta jääneellä maalilla. Maali on Uulan ovi- ja ikkunamaalia. Pelkkä harmaa tarjotin oli kuitenkin jotenkin vaisu. Kaivoin esiin lisää eteisen remontin ylijäämää, kuten sabloonat. Tätä keskuskuviota emme käyttäneet seiniin mutta eipä sekään hukkaan mennyt. Kuvio mahtui juuri ja juuri tarjottimelle. Töpöttelin kuvion sabloonan läpi samoilla akryyliväreillä kuin eteisenkin maalaukset. Sävy on oma sekoitus mustasta ja valkoisesta.

 Nyt sitten taas tarjotin oli täydellinen mutta eihän sitä raaski peittää millään. Eiliseltä kirpparireissulta löytyi vitosella ihan uusi harmaa Iittalan kastehelmi kynttiläkuppi. Se sopii tarjottimelle eikä peitä kuviota liikaa. Ostin kuppeja kolme mutta tytär vei kaksi sinertävää itselleen. Ennestään minulla on näitä punaisena.

Eihän minulla mitään tarvetta ole uusille sisustusesineille mutta onhan se rehellisesti sanottuna kiva saada joskus jotain uuttakin kotiin.

Kummitytön kaappi

Kierrätys, se se vasta on hauskaa puuhaa. Ja hyödyllistä, ja joskus yllättävää. Sain hyvältä ystävältä vanhan kaapin, jos kaappi ei olisi tullut huomaani, olisi se mennyt kaatopaikalle. Meillä kaapille ei ollut välitöntä tarveta vaikka mielelläni hamsteroin sen varastooni. Mutta kun koskaan ei tiedä mille tulee tarvetta.

Sitten siskoni näki kaapin navetassa ja kysyi voisinko kunnostaa kaapin heille. No toki voin ja niin lupasin. Matkan varrella muutin mieltäni ihan hivenen ja tein kaapin kummitytölleni. Siskolle lupasin siihen elinikäisen käyttöoikeuden. Minun mielestä oikein hyvä kauppa.

 Eilen kuskasimme kaapin uuteen kotiinsa. Siellä kaapille löytyi hyvä paikka keittiöstä. Leikkuulaudat minulla on vielä työn alla, ne pitää uusia kokonaan. Maalauskin jäi vähän viime tippaan, maalasin eilen siskon luona viimeiset maalaukset kaappiin. Sävy on Uulan pellava, maali puolikiiltävä ovi- ja ikkunamaali.

 Vetimet olin jättänyt maalaamatta koska en päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen niiden väristä. Onneksi sisko tiesi, nupeista tulee taas punaiset. Minulla ei vain sattunut olemaan punaista maalia mukana, siksi vetimet ovat nyt hetken aikaa maalaamatta.

Siskolla on sisustuksessa paljon punaista, siksikin punaiset vetimet sopii kaappiin kuin piste i:n päälle. Ja onhan niiden alkuperäinenkin väri punainen. Itse kaappi oli vihreä, sen vaiheita voi lukea tästä. Ja vaikka kaapin kunnostamisessa oli oikeasti iso työ niin olenpa onnellinen että sen tein. Kaappi on tänä päivänä kaunis ja käyttökelpoinen huonekalu jolla on palvelusvuosia runsaasti jäljellä. Ei siihen tarvittu kuin hiontaa, maalia ja uutta vaneria. Ja ihan vähän hermoja.

Oma verkosto

Verkostoituminen on tämän päivän trendi joka pätee myös puutarhassa. Ilman kattavaa verkostoa pääsisi puutarhurilta keväisin iso poru.

 Tänään viimeistelin pari viikkoa sitten aloitetun työn. Nyt puutarhassa on kattava suojaverkosto, lähes viisikymmentä yksittäistä verkkoa puiden ja pensaiden suojana. Vieläkään ei verkot riittäneet vaikka ostin yhden rullan uutta verkkoa ja raaskin pätkiä viime kesänä dyykatuista lammasverkkorullista pienemmän verkoiksi. Täksi talveksi jäi ilman verkkoa kaikki ruusut ja hortensiat. Oli pakko priorisoida. Hortensioiden ja ruusujen ajattelin kestävän parhaiten pupujen parturoinnit.

 Pensasmustikat on aina suojauslistalla. Niille laitoin kuusi kappaletta vanhoja vaatekaappien ja pakastimien koreja. Kaarien päällekin voisi viritellä verkot, mutta ne on laitettu lähinnä rastasverkkoja varten. Muuten menee mustikat parempiin nokkiin. Tänä vuonna tosin mustikkasato oli kuivuuden takia todella surkea. Olin julma enkä kastellut mustikoita kuin kerran.

 Täällä kylällämme kasvaa näille leveysasteille harvinainen pähkinälehto, tai jopa kaksi sellaista. Tämä pieni pähkinäpuun alku ei ole sieltä vaan naapurilta. Puu jäi suojaamatta viime talveksi ja jänikset söivät sen todella tehokkaasti. Vaan pähkinä on sinnikäs ja äityi kesällä kunnon kasvuun. Nyt laitoin pähkinälle oman verkon ja toivon sen kasvavan syönnistä huolimatta pensaasta puuksi.

Sama kohtalo oli seljapihlajalla. Siitä jänöt popsivat latvan. Nyt Mustilasta hankittu aarre on tiukasti verkon sisällä. Seljapihlaja on kasvanut todella hitaasti, en tiedä onko paikka liian varjoinen. Mutta muutamaan lehteen tuli upea syysväri. Miten komea onkaan sitten kun taimi on kasvanut ja vahvistunut.

 Se vain ärsyttää suunnattomasti, että nämä kaikki kauniit syysvärit, kuten myös punatammella ja mongolianvaahteralla on, pitää haudata verkkojen sisään. Ei silmän nautinto ole läheskään sama kuin ilman verkkoja. Kyllä taas kärsivällisyys kasvaa kun odottaa 10-15 vuotta jota voi pitää puunsa ja pensaansa ilman verkkoja.

Alelöytöjä

Olen katsellut puutarhamyymälöissä silmä kaihoten ruusuorapihlajan taimia. Kaihoten koska hinta on ollut aina aivan liian suuri. Yli neljäkymmentä euroa maksava pensas on aivan liikaa. Liikaa koska ruusuorapihlaja on talvenarka, taloudellinen tappio sellaisen paleltuessa harmittaisi turhan paljon.

Mutta, onni on ystävät. Yksi sellainen laittoi minulle viime viikolla tekstiviestin että Multasormessa pensaat ja puut -70%. Ja kuinka ollakaan, olin jo valmiiksi kaupungissa. Ja arvatkaa mikä minua alekaupassa odotti. Puutarhamyymälän viimeinen ruusuorapihlaja. Hintaa enää neljätoista euroa. Pakko saada.

 Ruusuorapihlaja viihtuu kuivassa, jopa paahteessa. Meillä paikka on melko kuiva, autopaikan vieressä, kivimuurin kupeessa. Ennen tuossa kasvoi kamala röyhytatar. Kaivoin sen kesällä pois ja annoin netin välityksellä uuteen kotiin. Jotain halusin tilalle, mutta kannatti jäädä miettimään. Paikka on kuin tehty ruusuorapihlajalle.

 Samasta liikkeestä ostin neljä purppuraheisiangervon "Little Devil" tainta. Siis minä joka en niin angervoista välitä. Mutta se väri, se ratkaisi, ja tietysti hinta. Näille on yksi paikka mietinnässä, jos ei käy niin yritän talvettaa ruukuissaan maahan valeeseen istutettuna.

Tämä esikko ei ole taimimyymälöiden alelaareista vaan toiselta ystävältä. Istutin nämä kesällä, jaoin tuppaat reilusti ja tökkäsin maahan. Nyt ilokseni esikko kukkii muutamin kukin pakkasesta välittämärrä. Vaan en tiedä kuinka kauan. Toissa yönä pakkasta oli muutama aste, viime yönä jo enemmän. Ensi yönä todennäköisesti edellistä reilummin. Onneksi puutarhan syystyöt on hyvällä mallilla.

19x31

Jotta suuremman kasvihuoneen rakentaminen toteutuisi tällä vuosikymmenellä, olen alkanut kuuluttaa siellä sun täällä että tarvitsemme vanhoja tiiliä. Isäni muisti tuon ja hänen kauttaan saimme noutaa sunnuntaina ensimmäiset tiilet kasvihuonetta varten. Omistaja halusi hänen ongelmajätteestä vaivattomasti eroon ja sehän sopi meille.

 Vanhoja, kauniita ja hyvälaatuisia tiiliä. Laastit ei haittaa mitään, niitä on aikaa rapsutella pois.

 Tiiliä tuli lavan päälle 19 kerrokseen, kussakin kerroksessa on 31 tiiltä, päällä muutama puolikas, niillekin on käyttöä eikä tarvitse pätkiä ehjiä. Monta sataa tiiltä, mutta tämä määrä ei riitä lähellekään sitä määrää mitä tarvitaan. Kasvihuoneen koko takaseinä tulee olemaan tiilestä muurattu, lisäksi tiiliä tarvitaan alakiertoon ja ehkä vielä istutuslaatikoidenkin muuraamiseen.

Kasvihuoneen paikan olen suunnitellut vasemmalla näkyvän kivimuurin ja oikealla olevan tiilikasan väliin niin että kasvihuoneen etureuna on kivimuurin kohdalla. Takaseinä on umpinainen tiilestä, kolme muuta seinää on lasia. Lasiseiniä varten olen alkanut haalia myös käytettyjä ikkunoita. Ovi on jo olemassa, kaunis vanha lasi-ikkunallinen ovi vasikalla. Tästä suuremmasta kasvihuoneesta on tarkoitus tehdä järeämpi missä on kunnollinen lattia perustuksineen, ehkä jopa lämmityskin kaminan muodossa. Nykyinen pieni kasvihuone on vain hirsiarinan päällä ja siinä on täysin maapohja. Toimii sekin mainiosti mutta toinen kasvihuone tulee olemaan myös fiilistelyyn, ei pelkkään tomaatin ja kurkun kasvatukseen.

Ekasta tiilikuormasta on hyvä aloittaa, ehkä tässä päästään perustuksia valamaan viiden vuoden sisään.