Kevät on uuden aikaa. Jaloista löytyy uusia lihaksia päivän pihatouhujen jälkeen. Talven yli maanneet työkalut tuntuvat kuin uusilta kun ne ottaa keväällä käyttöön. Kottikärryt on kuin tuntemattomat, ihan varmasti joku on tuonut painavemmat vanhojen tilalle.
Uusia kasveja löytyy, tänään kitkin morsiusleinikin pois ja vasta sitten tajusin mitä tein. Lykkäsin juurakon nopeasti takaisin multiin vuolaiden anteeksipyyntöjen kera. Muitakin mysteerikasveja on, aikanaan ehkä selviää mitä ovat. Ja onneksi on olemassa te, lukijat joilta voin aina kysyä kun kohtaan puutarhassa jotain uutta.
Valkoiset krookukset eivät kukkineet viime keväänä näin komeasti. Ovat kuin uusia krookuksia. Nämä ovat jotain isokokoista lajiketta, kovin kauniitakin.
Viime syksynä laitoin rinnepuutarhaan pihan uusimman sinivuokon. Omassa metsässä kun ei kasva sinivuokkoja luonnostaan niin olen joutunut turvautumaan ostotaimiin. Hyvin näkyy sellainenkin kukkivan. Toivottavasti ovat nopeita leviämään.
Puutarhan alaosassa, luumulehdossa ja kivimuurien ympärillä ei ole tehty vielä mitään kevättöitä. Pitää odotella kuivumista vaikka en tiedä onko siitä mitään toivoa, sääennuste näyttää sadetta, sadetta, vielä vähän sadetta. Mutta siinä ei ole mitään uutta, tavallista suomalaista kesää.
Posliinihyasintit aloittelevat kukintaansa. Näitä pitää muistaa laittaa syksyllä lisää, minulla näköjään taantuvat jonkin verran. Tai sitten viime kesä oli näille erityisen märkä ja huono.
Kivimuurilla Jalo ja Iines kohtasivat toisensa, pieni nuuskuttelu ja tervehdys, sitten istuttiin kivillä hetki vierekkäin. Minusta näytti siltä kuin Iines olisi opastanut Jalolle mistä löytyy makoisimmat myyrät. Jalo on vielä niin nuori, vajaa kaksivuotias että kaikki keväällä on uutta ja ihmeellistä.
Aamulla löysin Iinekseltä kevään ensimmäisen punkin. Nekin pirulaiset ovat jo heränneet kotiloiden lisäksi.