Ei tullut farkkua eikä villaa

Jossain vaiheessa suunnittelin tuvan sohvan peitoksi farkkukankaista peittoa. Tai sitten villakankaasta ommeltua pakaranlämmitintä. Tuvan remontti muutti materiaalivalintoja ja lopulta tulikin jotain ihan muuta.

Uuden peiton värit ovat tapetista, tilkut ovat osin siskon häälahjapeiton ylijäämää ja osin kaappien kätköistä.

Mitään en ostanut.

En edes vanua ja nauhoja.

Uusi peitto kun on ommeltu suoraan vanhan sinisen päälle.

Miksipä heittää vanha ja toimiva pois vain siksi, että on väärää väriä.

Oli vielä suhteellisen ehjäkin,

eikä pienet virheet haittaa nurjalla puolella.

 Nyt jos valitsisin kankaita, jättäisin vihreät kokonaan pois ja tekisin peiton vain ruskeasävyisistä tilkuista.

Mutta kelpaa tämä näinkin.

Kulutustavaraa kun on, niin jossain vaiheessa on taas tehtävä uusi ja kirjavuus peittää tahrat hyvin.

 Sohvalla on yksi suurkuluttaja, Iines-kissa.

Sohvan selkänojassa on vielä juuri Iineksen kokoinen väli jossa voi olla kuin piilossa.

Piilo on oivallinen paikka tarkastella lintulaudalla vierailevia lintuja.

Ihmeen pitkään pentu jaksaakin siivekkäitä kytätä vaikka lasia lähemmäksi ei pääse.

Sohvan peitto oli taas hetken pois paikoiltaan pesua varten.

Heti muistui mieleen miksi se siinä sohvalla on.

Aamulla puusohvan pinta tuntui ilman peittoa jääkylmältä ja kovalta.

Pientä arjen luksusta kylmiin aamuihin tuvassa = peitto puusohvalla.

keski-ikä, se on se keski-ikä

Peilipiparkakut

Täähän on jo perinne!

Eikö olekin, kun kerran peilissä roikkui piparikoristeet jo viime vuonna.

Ja taas ne killuu siellä.

Piparit on kyllä uudet, vanhat taitaa olla jo maan multaa.

Nauhatkin on uudet, en löytänyt viime vuoden ruudullisia mistään ja muutenkin tykkäsin, että nyt ei väreillä juhlita. Tupaan sitten punaruudullista nauhaa salinkin edestä.

 Piparit on tehty ensin pyöreällä muotilla joka on oikeasti tarkoitettu pannulle pyöreän kananmunan paistoa varten. Minä tosiaan käytän sitä piparimuottina. Keskustan tähti on oikeasti Prismasta juuri ostettu uusi muotti, malliltaan lumihiutale. Harmi kun niitä oli vain ihan pieniä, isompi olisi ollut parempi mutta saahan niitä netistä.

 Nauhat on liimattu kuumaliimalla suoraan pipareihin, näitä kun ei syödä ollenkaan. Sen verta meillä tulee pölyä ja muuta, että koristeet menee suosiolla roskiin joulun jälkeen. Tänään tein 3kg lisää taikinaa, joten eiköhän niitä piparkakkuja syömiseenkin riitä.

Tähän saan varmaan kertoa, että hoikemman olon yksi välitavoite on saavutettu.

Kihla- ja vihkisormukset mahtuvat taas sormeen,

mahtuminen tapahtui -14 kilon kohdalla.

Tässä kohtaa lienee saa taas olla luvallisesti vähän ylpeä itsestään, ja toivoa ettei vanha allergia estä sormusten käyttöä nyt kun niitä on taas koon puolesta mahdollista pitää.

Ja ehkä haukkaan kaiken kunniaksi palan tai kaksi piparitaikinaa.

Se taikina kun on mun heikkous, ei ne leivotut lopputuotteet.

Kalliolle kukkulalle...

Jatketaan samalla kuvateemalla kuin aiemmin. Kamera on ihan ok, uusiakin kuvia voisi ottaa jos joku vain viitsisi. Täällä Arvilassa äiti on ollut viime aikoina vähän väsy. Nyt tekisi poikaa yksi viikonloppu ilman lapsia, arkipäiväkin kävisi. Tai edes puolipäivää.

Viikon päästä pääsen sentään siskolle ihan ilman lapsia.

Tai ilman ja ilman, liki täysi-ikäinen tytär lähtee mukaan mutta ei tuota nyt enää voi lapseksi laskea.

Siskon lapset taas on ihan eri juttu kuin omat.

Sitten siihen kalliolle.

Joskus joku pyysi minua kertomaan salaojasysteemeistämme.

En muista olenko koskaan niistä kirjoittanut, jos olen, niin pahoittelen toistoa.

Koko salaojahomma on tässä talossa hyvin yksinkertainen.

Niitä ei ole, eikä tule.

Ja ennen kuin joku kauhistuu, niin otsikko jo paljastaa syyn.

Arvila on rakennettu kiviperustalle, reilulle rossipohjalle suoraan kalliolle.

Jotensakin näin:

 Talo on saatu rakennettua vieläpä niin, että kallio viettää joka suunnasta talosta pois päin. Kovimmillakaan sateilla vesi ei ole noussut perustusten sisälle.

 Tälle talon itäiselle seinälle emme aio hankkia edes räystäskouruja. Vesi valuu katolta ihan nätisti sotkematta julkisivua, tippuu kalliolle ja jatkaa siitä matkaa koivikkoon.

Tuo seinä on pärjännyt näin jo 90 vuotta joten pärjää varmasti edelleen. Seinästä ei tarvitse vaihtaa edes yhtään ulkovuorauspaneelia, vain alakierto menee vaihtoon.

 Tällä hetkellä minua ärsyttää kovasti, että talo rumin seinä, etelän puoli, näkyy pihaan tulijoille ensimmäisenä. Jotain hyvää on tässä pimeässä vuodenajassa kun pitkä valoton aika peittää kaiken eikä seinien erot näy.

 Sillä onhan tuossa ja tämän kuvan seinässä aika ero.

Sanomattakin selvää, että en malta odottaa ensi kevättä ja maalaussäitä.

Etupihan puolella talon alla oleva kallio ei ole näkyvissä. Se laskee jyrkästi ja jossain kohtaa taas nousee. Salaojia tähän ei kuitenkaan uskalla laittaa jotta ne ei riko mahdollista perustuskivien pohjaa.

Maan muokkasimme mahdollisimman viettäväksi ja tälle seinustalle laitamme räystäskourut viemään vedet pois liian läheltä seinää.

Sellaiset puolipyöreät, vanhan malliset jotka maalataan talon väreillä.

Puisia emme sentään ala väsätä.

24.12.2006

Toinen jouluaatto uudessa kodissa.

Ei kovin jouluista jos sattui katsomaan ikkunasta ulos.

Kuvat on otettu matkalla joulusaunaan sillä pitihän se ikuistaa,

jouluaatto kun nurmikko vihersi ja aurinkokin pilkahti.

 Aiemmin syksyllä aloitettiin laajennuspatin rakentaminen. Pitkä projekti jonka voi sanoa valmistuneen vasta tänä vuonna. Tuossa samssa kohtaa oli kuisti joka purettiin alta pois.

Kuistia ei voinut säästää, oli laho ja olisi ajan myötä lahottanut terveen talonkin.

 Talo vielä täysin keltaisessa kuosissaan. Samanlaisen kuvan otan kunhan koko talo on harmaa.

 Navetan pääty auringon kilossa. Etualalla näkyy mistä kasvimaa lähti liikkeelle, pienestä raparperipenkistä.

 Aitta on kuvassa aina yhtä vinossa. Kattohuopa on lähtenyt rullautumaan viimeisen vuoden aikana. Lukeutuu tällä hetkellä luokkaan melko kiireiset työt. Eilen saimme ilmaiseksi kattohuovan korjausta varten.

Mies oli taas oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

 Sauna, rakennus jota todennäköisemmin ei saa korjattua. Se harmittaa.

Tämän vuoden jouluksi toivon lunta, oikeastaan se voisi tulla jo vaikka huomenna.

Kuvien talvena pysyvä lumi tuli näille seuduille vasta tammikuun puolessa välissä.

Oli se vaan omituinen talvi.

Sika

Tai kuin kaksi marjaa, osa 2.

Ensin mummolan laatikoista löytynyt sievä saparohäntä,

liekö ihan emakko.

 Toinen kuopuksen tekemä suloinen pieni porsas.

 Hyvin hoidettuja, kauniita eläimiä molemmat.

Lehtiuutisten mukaan samaa ei voi sanoa suomalaisten sikatilojen asukeista.

Järkyttäviä kuvia, järkyttävää kohtelua.

Taas.

Äänestääkö sillä sikojen puolesta ettei enää syö niitä,

vai syödäkö entistä enemmän.

Vai jättäytyisikö peräti luomukinkun varaan.

Mikä sitten on oikea tapa, niin jokainen noudattaa omaatuntoaan.

Minun ei anna syödä sikaa.

Käsikirja

Yksi tarpeellisin ja tärkeimmistä remonttikirjoistani on Rakennusapteekin käsikirja.

Siitä ilmestyi osa 3. tänä vuonna ja päätin heti, että se minun on saatava.

Kirjaa en tosin enää tarvitse niin paljoa kuin aluksi, mutta kyllä se kuuluu alan kirjastoni yhdeksi teokseksi ihan ehdottomasti.

Ja toinen syy oman ostoon on se, että kirjastosta tätä ei saa aina juuri silloin lainaksi kun halu ja tarve olisi.

Joten, keskiviikkona tein tilauksen, ja perjantaina oli kirja ja muuta tilpehööriä matkahuollossa.

 Kirjassa on paljon kuvia tarvikkeista, työvälineista ja -vaiheista. Jos ei tilaa, niin ainakin voi katsastaa millaisella pensselillä tulisi maalata pellavaöljymaali, lakka tai petsi.

 Uunit ja kaminat ovat kuin pieniä koruja.

 Ja tietenkin kirjassa on selkeästi kuvitetut ohjeet ikkunoiden entisöintiin. Ne täytyy nyt lukea tarkkaan jotta saan ikkunoista ja päällikitistä siistit. Se on se minulle hankalin vaihe ikkunoiden kunnostuksessa.

 Se muu paketin mukana tullut tilpehööri on tässä. Lasikuistin ikkunat on tehty säästömallilla ja jokatoisesta pokasta puuttuu kaksi kulmarautaa. Korjauksen edistyessä jokainen tyhjänä oleva puunaulalla tehty nurkka saa vahvistuksekseen kulmaraudan.

Ja prikulleen saman mallisen kuin vanha alkuperäinen rauta on.

Käsikirjan mukana tätä rautaa on käytetty 1850-1920. Sopii hyvin Arvilan talon ikään.

Kirja oli syntymäpäivälahja isältäni.

Lahjoo aikuista tytärtään, miten mukavaa!

Valmista ja puolivalmista

Joulu tulee kuten joka vuosi.

Tänä(kin) jouluna lahjat on osin itse tehtyjä.

Villasukkia valmistuu hitaasti mutta varmasti.

Siniset pienelle pojalle, mustaraitaiset siskolle Saksan maalle.

Punaisten saajaa en paljasta,

lanka oli vähän pettymys ja sen takia voi olla että sukat jääkin omaan käyttöön.

Huonoja ei kehtaa lahjaksi antaa.

 Siniset sukat on Dropsin lankaa, samaa josta tein aiemminkin sukat. Ne löytyy täältä ylimmästä kuvasta. Mukavaa lankaa neuloa ja jälki on hyvännäköistä. Enpä osaisi päättää kumman värin valitsisin paremmaksi, sinisen vai punavihreän.

Mustaraitaisten sukkien langan sain lahjaksi. Sitä en tiedä mistä se on, mutta tykkäsin! Lankaa jäi, ja riittää hyvin vielä omiin sukkiin. Värikin on juuri minulle sopiva.

Huomenna lupaan kertoa teille yhdestä syntymäpäivälahjastani.

Sen parissa menee tovi jos toinenkin.

Arjen askareita

Arvilan talossa ja täällä maalla moni kotityö menee vuodenaikojen mukaan.

Kesällä ajan vie puutarha,

 talvella lämmitys ja muut sisäpuuhat.

Puukorien täyttö pitää tehdä päivittäin,

missään uunillisessa huoneessa ei ole vielä sähkölämpö päällä.

Puuta menee päivittäin useampi korillinen.

 Leivinuunin metriset halot on miehen vastuulla, mutta muiden uunien puut tuo sisälle se joka ehtii.

 Kylmään aikaan kuuluu olennaisesti leivän leipominen, mieluiten viikoittain.

Tämän päiväiseen taikinaan tuli mm. hunajaa, ohrahiutaleita ja venäläistä jogurttia.

Hyvää!

 Sytytyskävyt joita tein viime talveksi ison tölkillisen, alkavat olla lopussa. Käpyjä on valmiiksi kerättynä kunhan vain ehtisin kastella niitä sulatettuihin kynttilänjämiin.

Näitä kun kuluu 7 tulipesän kanssa.

 Samoin kuluu tätä, omatekoista mehua. Tällä hetkellä nurkissa lojuu vain tyhjiä pulloja, lauantaiksi suunnittelinkin mehun keittoa.

Siihen saa hyvin tärvättyä muutaman tunnin puulieden kanssa mutta on kaiken sen vaivan arvoista.

Mukavia kotipuuhia, niin maaseudulle kuin kaupunkiin!

Näin siinä taas kävi

Muistaakseni vähän aika sitten sanoin, että tähän astiakaapin päälle ei tule mitään ylimääräistä tavaraa.

Eipä se lupaus kauaa pitänyt.

Nimittäin jos olen heikkona astioihin, niin Kastehelmeen olen erityisen heikkona.

Turkoosia kerrostarjotinta olen etsiskellyt jo vuosia.

Onhan niitä ollut, mutta joko viallisia tai sitten liian kovalla hinnalla.

Nyt meiltä löytyy täydellinen yksilö, täydellisellä hinnalla.

Kaiken kukkuraksi ostin tuon himoitsemani esineen antiikkiliikkestä!

Eipä voi väittää etteikö niistäkin tekisi edullisia löytöjä.

Lupaan etten vähään aikaan hanki yhtään mitään!

Ihailen vain tätä yhtä.

Tai ehkä ostan vielä nämä uudet punaiset kulhot.

Sitten loppu.

Lasipurkkeja

Vihdoin ja viimein näitä säilöntätölkkejä osui kirpparilta omalle kohdalle kohtuuhintaan.

Ja niin että kannet ovat tallessa.

Tiivisteet ja metallipainikkeet tosin puuttuu,

mutta niitä en kaipaa kun en ole umpioimassa mitään.

 Purkkeja on kuvasta poiketen neljä. Kolme vain näytti kuvassa paljon paremmalta kuin neljä. Kahden kannessa lukee iittala, yhden kumela ja yhdessä riihimäki. Ilmeisesti kaikki kolme tehdasta tekivät näitä samanlaisia tölkkejä entisajan emännille.

 Minun ruokakaapissa kaikki kuiva-aineet on yleensä purkeissa tai tölkeissä. Vanha talo ja pelkään että ötököitä tulee herkemmin vaikka ei niitä ole koskaan ollut. Lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti epämääräiset ja kenties repeilevätkin pussukat. Näihin tölkkeihin saan nyt auringonkukan, pellavan ja sesamin siemenet. Suurimpaan taitaa mahtua juuri ja juuri isompi pussillinen mantelijauhetta. Kaikki tarvikkeita joita meillä tarvitaan viikoittain ja nyt ovat omissa pussukoissaan mahdollisimman epäkäytännöllisesti.

Neljä purkkia maksoi yhteensä 8e.

Ei ollenkaan paha.

Kittiä ikkunaan

Tiistaina muistin vihdoinkin ottaa kameran mukaan entisöintikurssille. Paljon muuta tärkeämpää jäikin sen myötä kotiin. Muistissani taitaa olla rajallinen määrä tilaa, tai sitten ikä alkaa tehdä kepposia.

Kittiä aloin tehdä jo kotona.

Tarvikkeethan on hyvin yksinkertaiset.

Liitujauhoa, vernissaa ja astia.

 Sotketaan keskenään sopivaksi "taikinaksi" astiassa. Taikinaa saa jonkun aikaa veivata käsissään lopuksi, mutta muuten helppoa ja nopeaa. Tähän en nyt laita sen tarkempia ohjeita, niitä löytyy kyllä netistä.

Tai jos joku kaipailee, voin laittaa linkkiä.

 Sitten kitti mukaan kurssille ja ikkunoiden kimppuun. Tai oikeasti vasta toisen ruudun kimppuun. Molemmat pohjamaalasin edellisellä kerralla ja maali oli kuivunut mukavasti. Ensin tuli lasitukseen parempikuntoinen poka. Pohjoisen puolen pokat ovat paljon paremmassa kunnossa kuin etelän puolen. Ne jätinkin suosiolla viimeiseksi. Harjoittelen ensin näillä pohjoisen ikkunoilla kun jäävät sellaiseen nurkkaan joka on katseilta piilossa.

 Toisesta pokasta puuttuu kaksi kulmarautaa. Tuurilla löysin sopivat omista nurkista, vähän vielä kaipaavat teräsvillaa, mutta ovat juuri passelit ja tärkeintä ettei niitä tarvinnut tilata mistään.

 En muistanut ottaa kitille pussia mukaan, mutta toinen hyvä konsti aluskitin laittamiseen on muotoilla kitti madoksi ja laittaa mato kittiuraan. Tässä yksi kohta vain ruutua vailla. Ruutu sitten vain painetaan kitin päälle, varovasti mutta napakasti. Seuraava vaihe olisi laittaa lasitusnaulat pitämään ruutua, mutta arvatkaa oliko niitä minulla mukana, ei tietenkään. Nyt vain elän toivossa ettei kitti kuivu viikossa liikaa ja saan tasattua sen tuolta toiselta puolelta.

 Naulojen puutteesta huolimatta lasitin koko ikkunan. Ensi kerralla saan toivottavasti laitettua ainakin osaan ruutuja päällikitin. Se onkin sitten hitaampaa hommaa. Lopuksi ikkunat maalataan samalla harmaan sävyllä kuin talokin. Itse talo on maalattu petrooliöljymaalilla, mutta ikkunat maalaan pellavaöljymaalilla.

Näin joutusaan kun saan valmiiksi, niin saadaan uudistetut ikkunat paikoilleen jouluksi.

Kevääksi sitten toiset kaksi ikkunaa työn alle.

Kuin kaksi marjaa

Joskus elämässä on ihan ihmeellistä tuuria.

Olin eilen viikoittaiseen tapaani entisöintikurssilla.

Opettaja oli tuonut sinne pinon antiikkikirjoja selailtavaksi.

Olihan muuten ihana sarja. Jos olisin rikas, niin ostaisin itsellenikin.

Yksi sarjan kirjoista oli tämä, kertaustyylit

 Ja sitten se kaikkein paras! Muutaman sivun jälkeen kirjassa on kauniin ja siron tuolin kuva. Näyttää kovin tutulta. Eikä ihme, sillä...

 ... hupsankeikkaa, kotoa löytyy tämä. Täysin sama tuoli, omastani puuttuu vain kultaukset ja istuinosa on joskus korjattu toisenlaiseksi. Jokaikinen sorvaus, kulma ja kaarre on täysin sama.

 Ja kun kirjan kuvateksti tuolista kuuluu näin, voitte arvata ettei tällä tuolilla enää istuta.

Ei edes allekirjoittanut vaikka täyttääkin tänään 40 vuotta.

Tekisi mieli ottaa selvää vielä tarkemmin tuolin alkuperästä jos se enää on mahdollista.

Tietäisiköhän Porvoon museo jossa tuo kullattu versio kuvatekstin mukaan on.

Tässä vielä linkki postaukseen joka kertoo kuinka tuoli tuli meille syyskuussa

mummolasta.

Onneksi olin paikalla eikä tuoli päätynyt roskikseen.

Katkenneen pinnan kun sai helposti korjattua liiman avulla.

Star Wars faneille

Kuten moni muukin poika, niin meilläkin pojat fanittaa ihan täysillä Star Wars-juttuja.

Jopa niin paljon, että olin valmis rynnimään kauppakeskus Karisman avajaisiin saadakseni

BR-lelujen legoja.

Ai miksi juuri niitä legoja?

No siksi että avajaispäivänä kaikki legot olivat -50%.

Se oli jo sellainen tarjous johon kannatti tarttua.

Karismaan päästiin onnellisesti (minä, kuopus ja esikoinen), ja ilman tuskia kun tajusimme että moottoritien kautta ei kannata mennä. Parkkipaikka löytyi helposti ja sitten kaupoille.

Ensin Stadiumiin sillä onhan pari rättiä tärkeämpiä kuin Legot.

Puoli tuntia jonotusta ja huikkia kaupan tarjoamasta jonotusvesipullosta, ja olimme suoriutuneet onnistuneesti ulos rättikaupasta.

Sitten Legojen pariin.

Lelukauppaan pääsi sisään, mutta tungosta oli, kassajono kiemurteli ties missä. Tunnelma oli, no oli se kokemisen arvoinen.

Kasa Legoja syliin ja ei kun jonottamaan 100m kaupan ulkopuolelle.

Ja sitä jonotusta sitten kesti reilun tunnin verran.

Tietysti jos laskee tuntipalkan jonotukselleen niin kyllä se kannatti.

Muuten ihan hullun hommaa!

Mutta nyt näitä on ja muuta ei tarvitse joululahjaksi miettiä.

 BR-leluista löytyi tässä taannoin muutakin kivaa faneille. Kun osallistui Legon kilpailuun, sai vastineeksi hienon julisteen.

 Näitä meillä nyt luetaan ja mietitään kuka on kukin. Ja kaikki tietysti pitäisi saada. Jotenkin ne alukset jää vähemmälle huomiolle ja itse hahmoilla tapahtuu se varsinainen leikki. Siksipä ostin useamman pienen paketin kuin yhden suuren. Saa pojat enemmän hahmoja leikkeihinsä.

Voi pojat, kun tietäisivät mitä äidin vaatekaapissa on piilossa!

Vauhdin hurmaa

Nyt se sitten kävi.

Sain elämäni ensimmäiset ylinopeussakot, tai sakot ylipäätään.

Tai teknisesti itse sakko ei vielä tullut, vaan pääsin poliisin kamera-auton kuvaan.

Nyt vain jäädään odottelemaan tuomiota.

Kyllä kuulkaas ketuttaa!!

Ja etenkin siitä syystä että ihan omaa tyhmyyttä, kevyempi kaasujalka olisi säästänyt tältäkin.

Taidan muuten sittenkin olla hiukan turhamainen vaikka en kyllä myönnä.

(tai vain tyypillinen nainen)

Mutta eka ajatus kameran välähdyksen jälkeen oli, että olikohan edes tukka hyvin ja ihmisen ilme naamalla.

Viis siitä että rikkoi sallittua ajonopeutta ja kohta on laskupinkassa yksi täysin turha maksu.

Ehkäpä siis otan opikseni enkä anna enää vauhdin hurmata.

Loppuillan vietän tasan näin, Iineksen kanssa.

Ja viereisellä pöydällä on suklaata (81%:ta) ja teetä.

Jospa alkaisi vauhtikettu väistyä.