On jotenkin niin lopullista kun omasta elämästä häviää mummola pois. Toinen meni kaksi vuotta sitten mummon kuoltua, ja eilen kävin toisessa mummolassa viimeisen kerran elämässäni. Haikeaa oli, mutta niin se vaan elämä jatkuu mummolan myymisestä huolimatta. Mummo sentään porskuttaa dementia kaverinaan vanhainkodissa.
Mummolasta meille saapui lasti kaikenlaista, isompaa ja pienempää. Se kaikkein suurin asia sai paikan salista. Se on kyllä isäni, mutta ei mahdu hänen kotiinsa. Eikä se ihan olisi mahtunut meillekään, mutta tiivistettiin vähän. Komistus on koivua, ja leimasta päätellen Askon valmistama. Luultavasti 1930-1940-luvulta pappani lapsuudenkodista.
Sitä pienempää laitoin esille lipaston päälle. Kuten tämän yksivuotiskuvani. Kehyksen lasi on halki, mutta eiköhän siihen saada uusi. Hyvä kaksoisleuka muuten jo yksivuotiaana!
Toinen pieni on tämä kirjeteline. Sekin on vanha, luultavasti mummoni lapsuudenkodista joka oli sellainen vähän parempi koti. Porvareiksi kai siihen aikaan heitä olisi kutsuttu. Kultaseppää, vaimoaan ja ainutta tytärtään. Moni mummolani hienompi esine onkin peräisin noilta ajoilta. Tiedä sitten miten tuohon sopii nykyajan sähkölaskut ja muut vastaavat kirjeet, minusta kun siinä pitäisi olla vain käsinkirjoitettuja kirjeitä.
Itse lipaston otin heti käyttöön. Läppärini sai siitä lepopaikan ja teenkin tästä oman kirjoituslipastoni. Isännän huoneen kirjoituspöytä kun on nykyään miehen toimisto. Kirjoituslipastoni tarvitsi tuolin, ja sellaisenkin sain mummolasta. Ei sitä kukaan muu edes halunnut. Mies haukkui sen vietävän rumaksi ja minä taasen olen rakastunut siihen jo lapsena.
Ehkä minun onni oli tuolin rikkinäisyys. Tuo puuttuva reunapinna on kyllä tallessa ja se tullaan liimaamaan paikoilleen. Oikeasti tuoli ei kestä ronskimpaa istumista tai selkänojaan nojaamista. Mutta on se kaunis tuossa lipaston edessä.
Edelliseen vielä ISO kiitos kaikille kommentoineille. Tästä jatketaan eteenpäin seuraavaan välitavoitteeseen. On mukava tietää että muitakin samalla menetelmällä eteenpäin matkaavia on. Tsemppiä teillekin! Siellä myös toivottiin kertomaan syömisistä ja sellaisista. Lupaan kertoilla niistäkin jossain vaiheessa. Vhh-ruokavalio ei onneksi ole mitään rakettitiedettä!
Voi miten hieno lipasto ja tuo kuvasi kehys...iahnat...ja soma olet sinäkin kuvassa...☺☺
VastaaPoistaHei, ihanan kaapin olet kotiisi saanut. Ihana on myös lapsuuskuvasi, sen "kauneusvirheen" huomaat muuten vain sinä itse :)
VastaaPoistaJa tsemppiä projektiisi!!
Jäin miettimään sanojasi mummolakäynnistäsi. Omista kokemuksista pysäyttävä oli oman lapsuudenkodin tyhjennys ja myynti, mummula vielä onnekseni on olemassa, tosin ilman isovanhempia, sedillä ja tädillä varustettuna vielä.
Irmastiina: Soma juu, se kommentti kaksoisleuasta nyt vaan oli semmoinen! Pienet saakin olla pyöreitä :)
VastaaPoista-tarjah-: Lapsuudenkodin tyhjentämistä en pääse kokemaan, sellaisia ei ollut oikeastaan koskaan kun muutimme tiuhaan. Mummolat, etenkin tämä viimeinen edusti sellaista pysyvyyttä elämässäni. Onneksi on vielä kesämökit joissa fiilistellä menneitä :)
Ei se yksivuotiskuvan pulleus kyllä oikeasti häiritse, pulleat vauvat on suloisia :)
Näinhän se elämänpyörä pyörii eteenpäin...
VastaaPoistaIhastuttavia aarteita mummolasta sait, lipasto on tajuttoman kaunis!
Onneksi olkoon upeasta painonpudotuksesta! Minua kiinnostaisi jos haluat kertoa, oletko mahdollisesti tuntenut olosi reippaammaksi tai dynaamisemmaksi uuden ruokavalion myötä? Oma painoni on yllättäen 10 kg enemmän kuin 10 vuotta sitten, eikä tätä tahtia oikein haluaisi jatkaa kovin pitkälle. Olokin on väsynyt.
VastaaPoistaHienoja kalusteita, ja valtavan ihanaa että sinulla on nyt lapsena ihailemasi tuoli!
Minäkin olen miettinyt lapsuuden paikkoja ja niiden menettämisen merkitystä. Suvun kesähuvila myytiin yli 10 vuotta sitten ja siitä olimme serkkujeni kanssa pitkään murheissamme, eikä se paikka tietenkään koskaan unohdu. Moni meistä näkee säännöllisesti unia paikasta. Lapsuudenkotini myytiin 3 vuotta sitten kun isäni kuoli. Rakkaita esineitä on kummastakin talosta, ja tuntuu tärkeältä että ne ovat nyt kotonani jota en aio koskaan myydä.
Asioihin ei voi vaikuttaa eikä niistä pidä katkeroitua, ja kai luopumista on aina ja kai sitä pitääkin olla. Mutta silti kadehdin vanhoilla sukutiloilla asustavia, vaikka voihan se olla kauhea rasitekin.
Saila: Olo on huomattavasti parempi nykyisellä ruokavaliolla!! Jaksan paremmin, herään aamuisin paremmin ja tuntuu muutenkin hyvältä. Mitään huonoa en ole vielä huomannut. Siinäkin jo riittävästi syytä jatkaa eteenpäin.
VastaaPoistaTaitaa olla vähän nämä kerrostalomummolat sellaisia että ne menee myyntiin. Me aikoinamme yritimme ostaa miehen suvun sukutilaa, mutta perikunta ei myynyt vaan mieluummin ulkopuoliselle!! Vieläkään emme oikein käsitä asiaa vaikka siitä on jo vuosia. Onneksi sitten löytyi Arvila :)
Ihana lipasto!
VastaaPoista