Jossain vaiheessa suunnittelin tuvan sohvan peitoksi farkkukankaista peittoa. Tai sitten villakankaasta ommeltua pakaranlämmitintä. Tuvan remontti muutti materiaalivalintoja ja lopulta tulikin jotain ihan muuta.
Uuden peiton värit ovat tapetista, tilkut ovat osin siskon häälahjapeiton ylijäämää ja osin kaappien kätköistä.
Mitään en ostanut.
En edes vanua ja nauhoja.
Uusi peitto kun on ommeltu suoraan vanhan sinisen päälle.
Miksipä heittää vanha ja toimiva pois vain siksi, että on väärää väriä.
Oli vielä suhteellisen ehjäkin,
eikä pienet virheet haittaa nurjalla puolella.
Nyt jos valitsisin kankaita, jättäisin vihreät kokonaan pois ja tekisin peiton vain ruskeasävyisistä tilkuista.
Mutta kelpaa tämä näinkin.
Kulutustavaraa kun on, niin jossain vaiheessa on taas tehtävä uusi ja kirjavuus peittää tahrat hyvin.
Sohvalla on yksi suurkuluttaja, Iines-kissa.
Sohvan selkänojassa on vielä juuri Iineksen kokoinen väli jossa voi olla kuin piilossa.
Piilo on oivallinen paikka tarkastella lintulaudalla vierailevia lintuja.
Ihmeen pitkään pentu jaksaakin siivekkäitä kytätä vaikka lasia lähemmäksi ei pääse.
Sohvan peitto oli taas hetken pois paikoiltaan pesua varten.
Heti muistui mieleen miksi se siinä sohvalla on.
Aamulla puusohvan pinta tuntui ilman peittoa jääkylmältä ja kovalta.
Pientä arjen luksusta kylmiin aamuihin tuvassa = peitto puusohvalla.
keski-ikä, se on se keski-ikä