Pihakierros

Tänään oli tammikuun viimeinen pihakierros. Samalla suunnittelin omenapuiden leikkaukset. Viime vuonna kävi niin että leikkasin puita vain vähän, osaa en yhtään enkä myöskään taivutellut oksia. Tänä vuonna leikataan enemmän ja muistetaan taivuttaminen. Sitten kesällä.

 Köynnöshortensiasta löysin pienenpienen vihreän alun kun yritin tiirailla onko kasvi vielä hengissä. Istutin hortensian vasta viime vuonna ja tietysti vielä jännitän sen puolesta. Tämä oli yksi yksi 50 kasvista jotka verkotin jänisten takia. Ja heti kun satoi lunta kasasin lumesta kinoksen köynnöshortensian päälle. Nyt suojaava lumikerros on lähes sulanut.

 Tässä yksi omenapuista jossa näkyy viime vuoden laiminlyönnit. Kaikki taivasta kohti kasvavat piiskat on leikattava pois tai taivutettava maan kamaraa kohti. Näistä kasvatetaan matalia puita.

 Lisääntynyt valo ja lämpö on saanut Alman nauttimaan uudestaan ulkoiluista. Luulenpa että pientä hormonien hyrräystäkin on ilmassa. Pihakierroksella Alma sinnitteli mukana, mutta aina tilaisuuden tullen tassut piti viedä kivien päälle turvaan lumesta.

 Puutarhaan on ilmestynyt polku. Tämä menee keskeltä luumulehtoa joten en ole polusta järin riemuissani. Epäilen syyllisiksi jäniksiä ja Kaapoa. Voi olla että siitä on kettukin juossut, pellolla niitä on nähty.

Viime kesänä tehty risuaita on vajunut puoleen siitä mitä se oli tehdessä. Aika nopeasti meni. Sen takia ensi kesänä on luvassa risusavottaa kun täytän aidan uudelleen. Onneksi ihan näistä omista nurkista pitää kaataa pari vaaralliseksi luokiteltua koivua pois. Ei tarvitse tuoda oksia kovin kaukaa. ja ihan kiitettävästi näyttää pihakoivut tiputtaneen oksiaan talven tuulissa. Nekin kaikki oksat päätyvät tähän aitaan.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa. Meillä pääsee kohta saunaan. Näin lauhoilla keleillä selvitään lämmittämisestä tunnissa. Talven kovimmilla pakkasilla meni kolmekin tuntia ja silti vesisaavit oli hileessä.

Kuume nousee

Varma kevään merkki on nähty, remonttikuume iski ja nousee pahaenteisesti. Siihen kaveriksi puutarhakuume niin tämä nainen ei malta odottaa kevään saapumista.

Puutarhatöitä voin tehdä yksin ja miten huvittaa mutta remonttia meillä tekee aina kaksi henkilöä, mies ja minä. Ja koska remontit on miehen päävastuulla, saa hän päättää mitä tehdään ja milloin. Mutta sehän ei estä minua haaveilemasta ja kuumeilemasta.

Talon sisäpuolelta on enää kaksi huonetta remontoimatta, vanhempien valtakunta ja isännänhuone. Niistä jälkimmäinen on kipeämmin remontin tarpeessa.

 Kylppärin oven kittasin tällä viikolla. Nyt se on enää hiontaa ja maalausta vailla. Kissatalouden näkee oven vierestä, mokomat terottavat kynsiään vanhaan huokolevyyn. Ja lisäksi tapettia on revitty ympäriltä muutenkin. Suoraan sanoen en enää oikein jaksa tuijotella seitsemän vuotta sitten tilapäiseksi maalattua seinää. Vihreä maali on paikoin todella likainen eikä sitä voi pestä. Aikoinaan tilapäiseksi tarkoitettu maali valittiin täysin hinnan perusteella, kaupan halvinta.

 Tuvan oviaukossa häiritsee karmilistat joita jouduttiin siirtämään, oikealta pilkistää vanhaa tapettia joka maalattiin tilapäisesti yli sillä kaupan halvimmalla maalilla. Sähköjohto on puoliksi irti ja oikeastaan listatkin on ihan turhaa, ovi karmeineen on poistettu tuvan remontissa. Lattialistoja ei ole.

 Takan edessä kulkevat vesijohdot viettivät viime syksynä 10-vuotis synttäreitään. En haluaisi että ne näkevät tuossa 11. syntymäpäivänsä. Siitäkin huolimatta, että kymmeneen vuoteen meillä ei ole vesiputket jäätyneet. Remontissa kun menisi eristeet lattiassa uusiksi ja putket saa sen jälkeen lankkujen alle piiloon.

 Yhdessä nurkassa kököttää remonttiarsenaalia. On maalia, ruuveja ja kaikkea muuta mikä odottaa käyttöä. Ja tuo muovimatto, haluan siitä eroon. Kulunut, likainen ja ruma.

 Tämä kohta kylppärin ja vanhempien valtakunnan ovien välissä, se se on huoneen kaunistus. Lattiaa avattiin pätkä kun vesiputket jäätyivät silloin 10 vuotta sitten. Putket nostettiin pintaan ja samalla jouduttiin tuhoamaan lastulevyä ja muovimattoa jotka peittävät alkuperäisen lankkulattian. Tahtoisin niin saada lankkulattian esiin, sillä kuka oikeasti haluaa elää tämän näköisen sisustuksen kanssa?

Katto, se revitään ensi tilassa alas kun remontti joskus alkaa. Pahvikaton alla on kaunis panelikatto, eikä se tarvitse kuin pestä ja maalata puhtaaksi. Remontti on suunniteltu mielessäni ja budjetoitukin. Aloitetaan katosta, purkaminen ei maksa mitään, kittiä ja maalia löytyy edellisistä remonteista jääneinä. Seinät, niistä puretaan vanhat levytykset pois. Yläosaan uusi huokolevy ja tapetti joka on jo ostettu. Alaosaan tulee panelointi ja joko maali tai petsi. Sen kustannus on arviolta 300e.
 Suurin ja kallein on lattia. Siitä puretaan pois muovimattokerrokset ja lastulevy. Lankut nostetaan pois, hionta ja maalaus sen jälkeen. Kustannus n. 100e. Eristeet nähdään vasta lankkujen poiston jälkeen mutta jo nyt tiedämme, että sieltä löytyy alkuperäistä eristettä ja myöhemmin lisättyä lasivillaa. Toivomme selviävämme vain uuden eristeen lisäämisellä ja lasivillan poistolla, kustannus n. 500e. Eli koko huoneen remonttibudjetti on n. 1 000e. Jos tulee yllätyksiä voi hinta tuplaantua.

Huoneen kalustus on sitten asia erikseen. Kirjahyllyt menee uusiksi, ja kuvista pois rajatut kolme kiinteää lastulevykomeroa pitää uusia. Ne joudutaan jokatapauksessa purkamaan lattiaremontin tieltä pois. Uusia komeroita varten etsin jo nyt kolmea samanlaista vanhaa kaapinovea karmeineen ja yläkaappeineen.

Haaveita, haaveita, niitä pitää aina olla vaikka eiväthän ne yhtään kuumetta helpota.

Lasitusta vailla

Siskon tuolit valmistuvat ihan pian. Siitä syystä on entisöintikurssille tarvittu oheen toinen työ. Valinta oli selvä, kärkeen meni kirkkaasti aitan ikkunat vaikka varsinaisesta entisöintityöstä ei olekaan kyse uusien ikkunoiden kohdalla. Mutta kun työtapa on täysin perinteinen  niin tämä sallittakoot.

 Olen pohjamaalannut ikkunat kahteen kertaan pellavaöljymaalilla. En ohenna, maalasin suoraan purkista. Sävy ei ole täysin valkoinen vaan sama vaaleanharmaa kuin talon ulkovuorissa. Samalla sävyllä on maalattu aitan ikkunakarmit ja vuorilistat.

 Aitan alkuperäisissä ikkunoissa ei ollut minkäänlaisia kulmarautoja. Uusiin pokiin päätin laittaa. Ylemmät kulmaraudat tulevat ikkunoiden alakulmiin. Ne on kierrätetty navetan poltetuista ikkunaraadoista. Raudoista tuli hyvät kun ensin poistin niistä maalin (viemärinavaajalla) ja ruosteen (sitruunahapolla). Alemmat raudat tulivat ystävältä. Nekin taitaa olla käytettyjä, siis kierrätystä parhaimmillaan. Käsittelin kaikki kulmaraudat ruostesuojalla molemmilta puolilta.

Ikkunalasien kanssa pääsin helpolla. Kaivelin ylisiltä lisää navetan ikkunaraatoja ja otin niistä lasit pois. Käyvät suoraan aitan ikkunoihin. Mistä päästäänkin kysymykseen miksi en käyttänyt navetan ikkunoita suoraan aitan ikkunoiksi kun kerran koko oli tismalleen oikea. Syitä on kaksi.

Ensimmäinen on pokien huono kunto, kuvassa näkyvillä ei tee enää mitään eikä niitä pysty järkevästi kunnostamaan. Niissä on enemmän huono puuta kuin hyvää. Hyvää ei ole yhtään. Toinen syy on tuoksu. Raatoikkunat ovat navetan sisäpokia ja kaikki tietää mille ne ovat tällöin altistuneet. Voitte kuvitella mikä haju niistä irtosi kun kuumensin kittilampulla pokia jotta saan lasit ehjänä irti. Ei, ei todellakaan enää käyttöön. Laseista lannan tuoksu lähti kun pesin niistä liat pois.

Seuraavalla kerralla ruuvaan kulmaraudat kiinni ja aloitan pokien lasituksen. Perinteisesti teen taas kitin itse vernissasta ja liitujauhosta. Tavoite on saada ikkunat valmiiksi huhtikuuksi kun kurssi loppuu. Jos kevät etenee suotuisasti niin voi olla että ikkunat saa kiinnittää heti kurssin loputtua paikoilleen. Voisikohan sitten aitassa jo yöpyä?

Ristiäislahja

Tänä vuonna on valmistunut ainakin yksi tilkkupeitto, ristiäislahja pienen pienelle tyttövauvalle. Vauvoille tekemieni peittojen värit valitsen intuition mukaan. Tällä kertaa vaaleanpunaista ja hentoa liilaa, juuri saajalleen sopivat värit.

 Vaaleanpunaisen ja liilan sidosväriksi valikoitui vadelmanpunaista. Peitossa on pari kangasta jotka ovat seuranneet mukanani pitkään, niillä on jokaisella oma merkitys, kuten tuolla numero ykkösellä joka näkyy vasemmassa reunassa. Tyttövauva on vanhemmilleen ensimmäinen. Tykkään laittaa peittoihin piilomerkityksiä tai saajalleen tärkeitä asioita jos se suinkin vain onnistuu valittujen kankaiden myötä.

 Oli ihana päästä kuvaamaan peitto talviseen maisemaan, pakkasen lauhtuminen mahdollisti kuvauksen. Kerran jo yritin aiemmin mutta kamera jäätyi samantein.

 Tämänkin peiton kanssa kävi niin että kaikki kankaat löytyivät omista varastoista. Välipehmusteen, flanellin ostin jo edellistä peittoa varten niin että riittää tähänkin. Nyt kyllä alkaa olla vaaleanpunaiset, liilat ja muut punaiset kankaat vähissä.

Ristiäiset olivat eilen, peiton lisäksi vauva sai lahjaksi niiskuneitimukin, kulhon ja lautasen. 

Voittajat

Arvonta on suoritettu. Jokainen kotona oleva miespuolinen perheenjäsen sai sanoa yhden numeron, se taas vastasi järjestyksessä laskettuna tiettyä kommenttia. Lisäksi arvoin vielä yhden pussin pioniunikkoa koska kävi sattumalta niin, että kaikki voittajat olivat toivoneet sulkaunikkoa ja valkoista akileijaa. Voittajat ovat Jeskamandeera, Piri ja Hippo Hiiri. Pioniunikoita saa Outi Vartiainen. Laittakaa Piri ja Outi viestiä sivupalkin sähköpostiin niin saan siemenet postiin.

 Isot kiitokset kaikille osallistuneille!

 Postauksen kuvitukseksi muutama kuva viime keväältä. Ensin luonnon taidonnäyte, ruudutettu kukka eli kirjopikarililja. Yksi lempikasvejani. Yllä tulppaaneja ja helmililjoja talon seinustalta. Tuohon laitoin syksyllä valtavasti lisää pinkkejä tulppaaneja, toivottavasti nousevat ja kukkivat hyvin. Pkaika on tulppaaneille loistokas. Keväällä kostea mutta pysyy kesän todella kuivana.

Siirsin pyykkikallion istutusalueelta tuohon tammen ympärille monta kymmentä keltaisen tulppaanin sipulia toissavuonna. Viime keväänä osa niistä kukki ekaa kertaa. Ja hauskasti seassa näkyy olevan yksi lilanpunainen tulppaanikin. Sellaista ei pyykkikalliolla ollut. Ehkä tämä yksilö erityisesti tykkää uudesta paikasta ja kukki sen takia.

Mutta tiedättekös mitä. Kun selasin viime vuoden kuvia niin huomasin, että ekat kevätkukkijat ovat kukkineet maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa. Eikä siihen ole enää kuin kaksi kuukautta aikaa! Sitä odotellessa.

Vuorokausi aikaa arvontaan

Vielä ehtii osallistua. Sivupalkissa ohjeet.

Eipä mulla muuta. Kuviksi kolme kuvaa puutarhan kauneimmista kukista. Ekassa kuvassa tuntematon akileija, siementaimi luululehdosta. Tokassa Arvilan alkuperäisen pionin kauneutta. Kolmannessa Virosta tuotu salkoruusu, ensimmäinen lajiaan jonka olen saanut kukkimaan.

Estetiikka unohtuu -29 asteessa

Tänä talvena ei olla hifistelty sievillä puunkantokoreilla, tai tasamittaan sahatuilla toistensa klooneksi uskotuilla koivuklapeilla. Ihan sama mitä puuta sisälle kantaa, kunhan puuta on. Kantovälineissä on siirrytty siihen vaihtoehtoon joka on helpoin ja kevyin.

 Tupaa koristaa joka päivä Ikean siniset kassit ja harmaat muuttolaatikot. Ei, emme ole muuttamassa, ovatpahan vain täynnä polttopuuta. Sitä kuluu, kun joka päivä on tulet jokaisessa tulisijassa.

 Tänään kannoin liiteristä sisätiloihin neljä kassillista koivua avotakkaan, kaksi erää pientä puuta puuhellaa varten ja neljä laatikollista havupuuta muiden uunien täytteeksi. Ihan vain siksi että olen laiska enkä jaksa herätä lauantaiaamuna seitsemältä puun kantoon. Toin kerralla viikonlopun puut sisään. Mittari näyttää aina vain -29 astetta, nyt lämmittelen takan ääressä ja vieressä on kuppi kuumaa teetä.

 Rumien puunkantovälineiden vastapainoksi on oltava kaunista. Vein salista joulukukat kompostiin ja ostin tilalle tulppaaneja. Raikasta valkoista ja keväistä pinkkiä. Tuli heti parempi mieli ja usko siihen ettei tämä jääkausi ole kuin hetkellinen. Ellei sitten lopu puut liiteristä liian aikaisin.

Eteisen pöydälle laitoin pesuvadin ja vesikannun tilalle kesällä pihamullista löytyneitä pulloja ja lasiesineitä. Osa on vanhempia löydöksiä, mutta kaikki kuitenkin ehjänä Arvilan pihasta esiin kaivettuja. Alla oleva liina on mummoni jäämistöstä, taitaa olla jopa mummon itsensä tekemä.

Kunhan vähän lämpenen, on taas mentävä pihalle. Jostain kumman syystä tuhkaämpäri on taas laitoja myöten täynnä ja lintulauta kenottaa siihen malliin että se kaipaa täytettä. Kotitöitä riittää.

Tyttövauvalle

Tämä peitto on ollut valmiina jo muutaman viikon. En laittanut kuvia blogiin ennen kuin tämä oli perillä pienellä veljentyttärellä. Väritoiveita ei ollut ja sain vapaat kädet tilkkupeiton toteuttamiseen.

 Punainen on luonnossa punaisempi kuin kuvassa. Punainen reunakangas on itsevärjäämääni kangasta. Samaa on ruutuina peiton keskelläkin. Oli tuossa joku muukin itse värjätty kangas. Taitaa olla yksi punaisen kirjava kangas. Joskus on hauska värjätä jo valmiiksi kirjavaa kangasta, sellaista joka sellaisenaan ei ole ehkä niin kaunis, mutta kun antaa kankaan  pohjavärille uuden värin niin lopputulos voi olla täydellinen.

 Harmaat kirjavat on muumikangasta. Tähän peittoon meni melkein kaikki ja on harmillista ettei sitä saa enää lisää mistään. Tämäkin pala oli löytö Finlaysonin tehtaanmyymälän palakorista. Oli moneen paikkaan soveltuvaa. Tässä on linkki peittoon jossa käytin samaa muumi-kangasta mummin mussukan tilkkupeittoon, *klik*. Muut kankaat on nekin omien varastojen aarteita. Yhtään kangasta en ostanut, paitsi väliin tulleen flanellin.

Seuraavakin tyttövauvan tilkkupeitto on jo ommeltu ja valmis. Se pitää vielä kuvata ja antaa lahjaksi viikonlopun ristiäisissä, sitten saan kuvat blogiin ja kaiken kansan nähtäväksi.

Tilkkutöitä suuremmassa mittakaavassa on nähtävissä Lahdessa 19.-20.3.2016 jolloin järjestetään valtakunnalliset tilkkupäivät Sibeliustalolla. Minunkin töitä on tulossa sinne esille ja katsottavaksi. Perinteisesti tapahtuma on ollut auki yleisölle sunnuntaina. Olen siellä töissä koko viikonlopun, infoan tapahtumasta lisää lähempänä.

Kanssaeläjiä

Kaupunkilaisen näkökulmasta tonttimme on suuri, mutta omasta näkökulmasta se on pieni, ei minua yhtään haittaisi, että muutama hehtaari meitä ympäröivää maata olisi omaa. Toisaalta, jos ympäröivä maa olisi omaa, en minä keksisi peltomaalle muuta käyttöä kuin että istuttaisin siihen puita, paljon puita. Puiden ja metsän myötä saisimme lisää kanssaeläjiä.

Viime vuonna tontillamme näkyi paljon elämää, osa ikuistui kuvaan, osa harmikseni ei, kuten esimerkiksi mahtava kanahaukan vierailu varisparvessa. Kanahaukka lensi komeasti variksen kanssa ohitseni eikä minulla tietenkään ollut kameraa käsillä. Toisen kerran onnistui ikuistamaan varpushaukan vierailun ikkunan läpi, sen takia tavallista huonompi kuva.

 Haukka oli maassa todella pitkään, niin pitkään että ajattelin sen olevan loukkaantunut. Aikani seurailin sitä ikkunasta ja sitten menin katsomaan. Haukka pääti siinä sekunnissa olevansa terve ja nälkäkin meni ohi. Sillä kertaa maassa oleva pikkutirppa säästi henkensä. Haukka nimittäin etsi lintua jonka oli ahdistanut maahan mutta ei löytänyt sitä, pikkulintu maastoutui niin hyvin.

Erilaisiin perhosiin olen törmännyt usein. Aina en tiedä niiden nimiä, kuten tämän vihreän kaunokaisen joka kerran eksyi eteiseen. Ehkä joku teistä lukijoista tämän tunnistaa. edit. Perhonen on jaspisyökkönen.

 Aina kanssaeläjät eivät ole kauniita ja söpöjä. Eivätkä mitenkään hyödyllisiä minun mielestä. Siihen kategoriaan uppoaa tämä otus jonka nimi on yksinkertaisesti puuntuhooja. Näin kivasta toukasta se kehittyy mitäänsanomattomaksi yötä ja hämärää suosivaksi harmaaksi perhoseksi. Ei ikinä uskoisi. Viime kesänä löysin näitä tontiltamme kaksi kappaletta. Molemmat jätin eloon ja toivoin että joku lintu ne nappaisi sen päivän juhla-ateriaksi. Tulitikkuaski kuvassa kertoo toukan muhkean koon.

 Sammakoilla oli viime vuonna hyvä kesä vaikka meillä oli kesäkuussa todella kuivaa. Kurnuttajia näkyi ennätysmäärä, niin isoja kuin pieniäkin. Sammakot ovat yksi syy jonka takia haluan suojella tonttimme läpi virtaavaa puroa ja pitää osan tontista ns. luonnontilaisena. Sammakot ovat lihansyöjinä mitä parhaimpia puutarhan tuholaistorjujia.

 Näiden 10 maalaisvuoden aikana olen oppinut miten hämmästyttävä väristy joillain eläimillä ja ötököillä voi olla. Tämäkin jonkun, minä lie toukka on juuri niin kirkkaan vihreä kuin olla ja voi. Oikea hälytysmerkki sammalenvihreän ja ruskean keskellä. Luulisi että tällaista väriä ei olisi luonto kehittänyt, mutta niin vain on. Tämänkin nimen jos joku tietää niin kiitollisen sen kuulisin. Tai mikä tästä lopulta kehittyy.

Tämän päivän lehdessä oli artikkeli ilmaston lämpenemisestä ja sen aiheuttamista muutoksista luontoon. Artikkelissa kerrottiin muun muassa se, että neitoperhonen tulee yleistymään ja nokkosperhonen väistymään. Meidän tontilla muutos on jo nähtävissä. Kun muutimme tänne, oli puutarhassa jopa runsaasti nokkosperhosia. Viime kesänä en nähnyt yhtään. Mutta. Neitoperhosia oli ja riitti. Ja niitä en nähnyt lainkaan kun tänne muutimme. Syy on se, että vielä joku aika sitten neitoperhonen ei pystynyt talvehtimaan massamme, nyt se pystyy, kiitos leutojen talvien. Kaunis vieras pihassa, mutta nokkosperhosia kaipaan.

Ja se mitä kaipaan eniten, on kirja eläinten talvijäljistä. Etenkin nuorimman pojan kanssa tutkimme paljon minkälaisia vipeltäjien jälkiä lumisessa pihassa näkyy. Jäniksen, oravan ja kissanjäljet tunnistamme, mutta emme oikein muuta. Osaisitko vinkata kirjaa mistä olisi apua tunnistamisessa.

Raidoitettujen kuningas

Onko se krookus vai Otto, saatte päätellä itse.

 Otto?

 Vai krookus?

 Minä en osaa päättää, olkoot molemmat, krookus virallisesti ja Otto epävirallisesti. Krookukset nappasin ruokakaupasta mukaani, en edes katsonut niiden nimikylttejä ja vasta kotona huomasin että toinen onkin raidallinen. Eikä se todellakaan haittaa jos vaan saan pidettyä krookukset siihen asti hengissä että voin istuttaa ne jonkin pensaan juurelle. Raitakukkaisia krookuksia minulla ei ennestään ole.

 Toinen krookuspurkki on netin mukaan isokukkainen kevätkrookus, puutarhaan sopii nekin, ikinä ei voi olla liikaa kevätkukkijoita tai krookuksia. Itsestäni olen huomannut että saan krookukset kasvamaan kaikkein huonoiten sipulikukista. Enkä tiedä missä vika.

Raitakuninkaassa on huikeat 22 vartta, toisessa vähän vähemmän. En malta odottaa näiden kukintaa, ihan kuin kevät olisi tullut kotiin.

Lumi, huviksi ja hyödyksi

Lumi on melkoisen monipuolinen aine. Ehkä yksi sen parhaista puolista on eristävyys. Kotiloiden kohdalla se on huono juttu, mutta talon kivijalalle hyvä. Parina päivänä on satanut lunta niin paljon että sitä saatiin kolattu nurmikolta kivijalan päälle. Vielä ei ole koko talo valmis, mutta pahin kohta eli etelän pääty on nyt suljettu pellolta puhaltavilta talven viimoilta.

 Lumen eristävä vaikutus on ihan uskomaton. Tänä aamuna sen jo huomasi että salissa ja vanhemman pojan huoneessa on vedon suhteen ihan eri fiilis. Vetoa ei ole. Lisää lunta saa sadella niin saisimme vielä paksumman kerroksen talon viereen. Lumella yritän suojella myös kuvan oikeassa alakulmassa näkyvän hevoskastanjan joka sinnikkäästi luulee olevansa pensas eikä puu. Tänä vuonna jätin sen rohkeasti ilman jänisverkkoa, tarkoitus on kietoa puu kokonaan lumeen.

 Maisemat alkavat olla talviset. Aitta siirrettiin syksyllä syreenipuskasta taas kukkapenkin laitaan. Syreenipuska sai ihan omat pihavalot, aitan valot eivät olisi sieltä enää erottuneet. Syreeniin laitettiin ihan tavalliset ledvalot, siellä ne tuikkii jos tarkkaan katsotte. Aitassa on kaksi hautakynttilää ajastimella. Edelliset patterit pitivät kynttilät loisteessa kaksi vuotta, ei siis talvea vaan vuotta. Soisin näiden pattereiden olevan yhtä kestävät.

 Lumeen on tarkoitus peitellä kaikki pihan hortensiatkin. Ne jäivät syksyn suojaverkkoarvonnassa ilman verkkoja ihan siitä syystä, että kestävät hyvin jänisten puraisuleikit. Tuppaavat vain haaroittumaan paremmin ja kukkivat kauniimmin kun niitä näin harvennetaan.

Arboretumin ulkonäkö on tällä hetkellä kuin avaruudesta. Siellä täällä tönöttää pystyssä mitä erilaisempia verkkovirityksiä. Ei pitäisi jänisten täältä syödä mitään ei sallittua. Rosariossa olivat käyneet vähän maistelemassa, mutta ruusujen kanssa on vähän sama juttu kuin hortensioiden, ei ne pienistä pätkäisyistä hätkähdä.

Mutta nyt lumitöihin ja viemään linnuille lisää ruokaa. Harakan ketaleet on taas heittäneet puoli ruokintaa maahan ja minä joudun korjaamaan jäljet.

Arvonta

Puutarhablogeissa kuhistaan jo siemenluetteloista ja siementilauksista. Minä itse taidan pysyä poissa luetteloiden äärestä, tämä kesä mennään puutarhan suhteen mahdollisimman pienellä budjetilla. Joten parempi pysyä pois kiusausten ääreltä.

Oman maan satoa kuitenkin riittää yksivuotisten kukkien suhteen niin paljon, että ajattelin ilahduttaa niillä lukijoitakin. Eli arvotaan siemeniä. Vaihtoehdot ovat:

a. aurankukka

b. pioniunikko

c. sulkaunikko 

d. valkoinen akileija

Aurankukka on kaunis yksivuotinen kukka. Se ilmestyi luumulehtoon sattumalta. Tosin päättelin että minä sen olin kylvänyt koska sitä löytyi molemmilta puolilta istutuksia. Loppukesästä keräsin osan siemenistä talteen ja toivon niiden olevan itämiskykyisiä.

Pioniunikko, siitä kuva kertoo kaiken. Nämä kuvan kukat kasvoivat arboretumin perennapenkissä. Puoliraaka hevosenlanta jota laitoin penkkiin reilulla kädellä taisi olla unikoiden mieleen. Unikot saattavat risteytyä joten en voi olla 100% varma että siemenistä kasvaa vaaleanpunaisia pioniunikoita siitäkin huolimatta että arvottavat siemenet ovat paikasta jossa ei ihan vieressä kasva muita unikoita. 

 Sulkaunikot. Niitä ostin viime vuonna monta pussia, kaikki samanlaisia. Yllätys kukinta-aikaan oli suuri sillä kukista tuli kaikennnäköisiä. Olivat ristetyneiden jälkeläisten siemeniä. Sain valkoisia, kerrottuja ja yksinkertaisia kaksivärisiä sulkaunikoita. Nyt arvottavat siemenet ovat näiden kaikkien jälkeläisiä.

Valkoinen akileija. Yksi lempikasveistani. Tämäkin on herkkä risteytymään, mutta toistaiseksi olen saanut valkoisen pidettyä valkoisena.

Arvonnan säännöt ovat yksinkertaiset. Kaikille tähän postaukseen kommentin jättäneille on tasapuolisesti yksi arpa. Valitsen kolme voittajaa ja jokainen voittaja voi valita ylläolevista vaihtoehdoista kahden eri kasvin siemeniä. Myös anonyymit voivat osallistua jättämällä kommenttiin sähköpostin tai tunnisteen.

Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 24.1.2016 klo 18 asti.

 Arpaonnea!