Kanssaeläjiä

Kaupunkilaisen näkökulmasta tonttimme on suuri, mutta omasta näkökulmasta se on pieni, ei minua yhtään haittaisi, että muutama hehtaari meitä ympäröivää maata olisi omaa. Toisaalta, jos ympäröivä maa olisi omaa, en minä keksisi peltomaalle muuta käyttöä kuin että istuttaisin siihen puita, paljon puita. Puiden ja metsän myötä saisimme lisää kanssaeläjiä.

Viime vuonna tontillamme näkyi paljon elämää, osa ikuistui kuvaan, osa harmikseni ei, kuten esimerkiksi mahtava kanahaukan vierailu varisparvessa. Kanahaukka lensi komeasti variksen kanssa ohitseni eikä minulla tietenkään ollut kameraa käsillä. Toisen kerran onnistui ikuistamaan varpushaukan vierailun ikkunan läpi, sen takia tavallista huonompi kuva.

 Haukka oli maassa todella pitkään, niin pitkään että ajattelin sen olevan loukkaantunut. Aikani seurailin sitä ikkunasta ja sitten menin katsomaan. Haukka pääti siinä sekunnissa olevansa terve ja nälkäkin meni ohi. Sillä kertaa maassa oleva pikkutirppa säästi henkensä. Haukka nimittäin etsi lintua jonka oli ahdistanut maahan mutta ei löytänyt sitä, pikkulintu maastoutui niin hyvin.

Erilaisiin perhosiin olen törmännyt usein. Aina en tiedä niiden nimiä, kuten tämän vihreän kaunokaisen joka kerran eksyi eteiseen. Ehkä joku teistä lukijoista tämän tunnistaa. edit. Perhonen on jaspisyökkönen.

 Aina kanssaeläjät eivät ole kauniita ja söpöjä. Eivätkä mitenkään hyödyllisiä minun mielestä. Siihen kategoriaan uppoaa tämä otus jonka nimi on yksinkertaisesti puuntuhooja. Näin kivasta toukasta se kehittyy mitäänsanomattomaksi yötä ja hämärää suosivaksi harmaaksi perhoseksi. Ei ikinä uskoisi. Viime kesänä löysin näitä tontiltamme kaksi kappaletta. Molemmat jätin eloon ja toivoin että joku lintu ne nappaisi sen päivän juhla-ateriaksi. Tulitikkuaski kuvassa kertoo toukan muhkean koon.

 Sammakoilla oli viime vuonna hyvä kesä vaikka meillä oli kesäkuussa todella kuivaa. Kurnuttajia näkyi ennätysmäärä, niin isoja kuin pieniäkin. Sammakot ovat yksi syy jonka takia haluan suojella tonttimme läpi virtaavaa puroa ja pitää osan tontista ns. luonnontilaisena. Sammakot ovat lihansyöjinä mitä parhaimpia puutarhan tuholaistorjujia.

 Näiden 10 maalaisvuoden aikana olen oppinut miten hämmästyttävä väristy joillain eläimillä ja ötököillä voi olla. Tämäkin jonkun, minä lie toukka on juuri niin kirkkaan vihreä kuin olla ja voi. Oikea hälytysmerkki sammalenvihreän ja ruskean keskellä. Luulisi että tällaista väriä ei olisi luonto kehittänyt, mutta niin vain on. Tämänkin nimen jos joku tietää niin kiitollisen sen kuulisin. Tai mikä tästä lopulta kehittyy.

Tämän päivän lehdessä oli artikkeli ilmaston lämpenemisestä ja sen aiheuttamista muutoksista luontoon. Artikkelissa kerrottiin muun muassa se, että neitoperhonen tulee yleistymään ja nokkosperhonen väistymään. Meidän tontilla muutos on jo nähtävissä. Kun muutimme tänne, oli puutarhassa jopa runsaasti nokkosperhosia. Viime kesänä en nähnyt yhtään. Mutta. Neitoperhosia oli ja riitti. Ja niitä en nähnyt lainkaan kun tänne muutimme. Syy on se, että vielä joku aika sitten neitoperhonen ei pystynyt talvehtimaan massamme, nyt se pystyy, kiitos leutojen talvien. Kaunis vieras pihassa, mutta nokkosperhosia kaipaan.

Ja se mitä kaipaan eniten, on kirja eläinten talvijäljistä. Etenkin nuorimman pojan kanssa tutkimme paljon minkälaisia vipeltäjien jälkiä lumisessa pihassa näkyy. Jäniksen, oravan ja kissanjäljet tunnistamme, mutta emme oikein muuta. Osaisitko vinkata kirjaa mistä olisi apua tunnistamisessa.