Blogi 15v, arvonta

 Hups, olin unohtaa blogin suuren juhlapäivän. Tämä rakas blogini täyttää vuosia näin helmikuun lopulla. Ja vuosia on takana jo huimat 15 vuotta. Siitä suuri ja nöyrä kiitos kuuluu kaikille teille jotka käytte lukemassa kirjoituksiani. Olen onnellinen jokaisesta käynnistä ja kommentista.

Haluan taas palkita teitä ja niinpä pistän  pystyyn arvonnan. Jokaisella on yksi arpa ja sen saa kommentoimalla tähän postaukseen. Postauksissa on valvonta, joten älä hätäänny jos kommentti ei näy heti, minun täytyy se hyväksyä, mutta kaikki kommentit jotka on jätetty ennen 10.3.2024 klo 18:00 osallistuvat arvontaan.

Arvonnassa on jotain pientä Arvilasta, ikuinen muisto blogista.

Arvon kolme voittajaa. Jokainen saa kuvassa näkyvän siemensetin. Jos et jotain näistä halua, sen voi jättää pois, mutta halutessaan saa kaikki neljä lajiketta. Alla kuvat kasveista.

Tuoksuherne. Seassa kaunista kirjavaa jonka alkuperä on Saaripalstan Sailan puutarhassa. Mukana myös valkoista ja tummaa punaista 'Beaujolais' lajiketta. Sekoitus joten on sattumaa mitä pussiin on osunut.

Kaurajuuri. Hauska kukka jonka juuri on syötävää. En ole maistanut.

Pioniunikko. Tämänkin alkuperä on Saaripalstan Sailan puutarhassa. Upea röyhelö joka on nimensä veroinen.

Harjaneilikka, lajike 'Newport Pink' jonka siemenet toin joitain vuosia sitten Latviasta.

Jättikarhunputki Angelica gigas. Näyttävä katseenvangitsija. Pölyttäjien rakastama kasvi.

Kaikille yhtä paljon onnea arvontaan. Jos haluat osallistua niin jätä siis kommenttisi 10.3.2024 klo 18:00 mennessä. Myös nimettömät vierailijat voivat osallistua, ei tarvitse olle kirjautunut blogin lukija.

Varovainen kierros puutarhassa

Parin päivän vesisateet on otettu vastaan kahdella mielellä, puolesta ja vastaan. Puolestapuhuja vetoaa lumia sulattavaan vaikutukseen, vastustaja pelkää sulavan ja satavan veden muodostavan kasvien kannalta vahingollisia jääkenttiä ja lätäköitä. Olkoot kevät armollinen kasveille ja meille puutarhureille.

Lunta on paksu kerros. Vaan kyllä se hupenee. Rautapadasta ei näkynyt mitään viikko sitten. Saapa nähdä miten minttu talvehtii padassa, siirsin mintun pataan vasta viime kesänä.

Kasvihuoneen vierestä paljastui yllättäen maata. Kohtaan tippuu vedet kasvihuoneen katolta, osa menee kiven päälle ja osa maahan. Paljaan maan kohdalla kasvaa päivänliljoja, ehkä ne kestävät veden ja jään höykytyksen.

Tästä näystä olen erityisen iloinen ja tulen hehkuttamaan sitä vielä monta kertaa. Siskon keittiön pöydältä viety jouluruusu syötiin viime keväänä sentin tapille. Nyt älysin suojata jouluruusun vanhalla lankakorilla. Kun katsoo tarkasti, niin kasvin keskellä näkyy valkoista joka ei ole lunta. Se on kukan nuppu ja tiedän niitä olevan useampia tuolla lumen alla.

Siirrytään harmaassa säässä vanhalle kasvihuoneelle. Tuleva lavakaulusprojekti on vielä lumen alla, vain yksi kulma on paljaana. Herneverkot unohtuivat paikoilleen, keväällä ne on otettava pois sillä herneiden paikkaa pitää vaihtaa.

Kasvihuoneen vieressä kasvaa tuntematonta pientä maksaruohoa. Olen ostanut yhden taimen jota jaoin rohkeasti moneen palaan. Kivien kolot täyttyvät vähitellen.

Toisella puolella kasvaa ajuruohoa. Sekin näyttää selviävän talvesta ja täyttävän ahkerasti kivien kolot. Olen joskus kylvänyt ajuruohon siemeniä, mutta taitaa valmiit taimet selvitä parhaiten. Tähänkin olen ostanut vain yhden taimen.

Jäätä näkyvissä. Nyt hiukan pelottaa renkaassa kasvavien laukkojen puolesta. Ruohosipuli on kestävä, mutta ei sekään ihan mitä vaan kestä. Ohotanlaukasta en osaa sanoa, toivottavasti en menetä niitä. Jos laukat eivät tuossa kestä, tulee renkaasta kesällä yksivuotisten kasvien paikka eli todennäköisesti laitan siihen tuoksuherneet.

Täällä päin valtakuntaa on ensi viikolla talvilomaviikko. Itse en vietä lomaa, kevät on työssä kiireistä aikaa ja toivon voivani pitää pitkän pitkän kesäloman.

Kauden 2023 esikot

 Varoitus etukäteen, nyt tulee mahtava maratonpostaus viime kesän esikoista. Ne kukkivat runsaasti ja iloisen erilaisina. Moni oli yllätys sillä Barnhavenin esikoista en tiennyt etukäteen mistään minkä värisiä ne ovat. 

Tämän valkoisen olen kasvattanut Latviasta tuoduista siemenistä. Se kukkii keväällä ensimmäisenä ja syksyllä uudemman kerran viimeisenä. Kaverinaan kasvaa myös samoista siemenistä kasvatettuja liiloja ja pinkkejä esikoita.

Tämän liilan olen saanut yhden lapsen kummilta. Sitä on levitetty useampaan kohtaan puutarhassa ja eteenpäin. Tykkää jakamisesta. Sietää kuivuutta, nuupottaa lehtiään, mutta kun saa tipankin vettä, nousee virkeänä pystyyn. Ja sopii hyvin pinkin kiurunkannuksen kaveriksi.

Esikoista ei voi kertoa ilman tätä valkoista palloesikkoa jonka olen myös kasvattanut siemenestä. Kuin rykelmä lumipalloja keväisessä puutarhassa. Palloesikkoa minulla kasvaa myös liilana, tummempana ja vaaleampana, mutta ne eivät nyt päässeet kuviin.

Erään vanhan rouvan puutarhasta hankittu retroesikko on viihtynyt. Tuossa on yksi ainut taimi jaettuna ja ne ovat kasvaneet parissa vuodessa tuuheaksi kasvustoksi. Tykkään myös ärtsystä väristään.

Aivan ihana Barnhavenin mysteeriesikko. Kukat vaihtavat väriä vaaleankeltaisesta vaaleanpunaiseen. Herkkä kaunotar joka toivottavasti selviää tästäkin talvesta.

Kerrottu vaaleankeltainen on sekin kaunis, kuin sitruunasorbettia.

Kirkkaan pinkki oli aika myöhäinen, kuvat eivät siis ole kukkimisjärjestyksessä vaan siinä järjestyksessä missä löysin ne arkistojen kätköistä.

Tämä tummanpunainen on juhlava. Vieressä näkyy toinen valkoinen esikko sekä yksi kerrottu vaaleankeltainen. Barnahavenin taimissa taisi olla lähes jokainen erilainen, osa on istutettu ryhmiin ja lopputuloksena on erilaiset esikot vierekkäin.

Kukkakaupasta ostettu esikko on kukkinut jo monta vuotta. Siemenjälkeläisiä se ei ole tuottanut, ehkä niitäkin nähdään joskus.

Etelänkevätesikko on suosikkini. Kiitollinen kukkija ja leviää mukavasti. Minua ei haittaisi vaikka tätä olisi kaikkialla puutarhassa. On myös pölyttäjien suosikki.

Vielä yksi keltainen kerrottu esikko. Olin ihan varma, että kaikki mysteeriesikot ovat jotain kirkkaan keltaista. Eivät olleet ja kaikki keltaiset ovat kaikki tällaisia kauniin vaaleankeltaisia.

Liukuvärjätty kaunotar jossa persikkaista punerrusta keltaisen lisäksi.

Yksinkertaista kauneutta.

Tästä pinkistä esikosta en tullut ottaneeksi kuvia kuin tämän yhden. Sen olen ostanut tästä omalta kylältä. Leviää mukavan nopeasti ja tuntuu olevan hyvin kestävä hyvinkin erilaisissa kasvupaikoissa. Lisäski tykkään siitä mikä väripilkku se on keväisessä puutarhassa. Kukinta kestää yleensä viikkoja

Tämän esikon kukat ovat todella pienet, sellaiset vanhanajan pennin kokoiset. Oikea miniesikko jonka kukat ovat kuin napit.

Kesän kaunein esikko oli tämä yllä oleva. Barnhavenin siemenistä sekin.

Suurin osa esikoista on esitelty jo viime kesänä, mutta kivahan niitä on katsella kun ulkona on lumen valtakunta. Jännityksellä odotan monta tapaan keväämmällä uudestaan, toivottavasti nämä kaikki.

Oivan kuulumisia

 Oiva on yksi vilkkaimmista kissanpennuista joita olen tavannut. Virtaa ja energiaa riittää. Vastapainoksi yöt nukutaan hyvin ja ensimmäinen herätys on vasta aamukuudelta. Silloin Oiva tulee tassulla painelemaan nenääni ja näin ilmoittaa, että nälkä on yltynyt liian kovaksi. 

Ensin otetaan puolikas herkkutikku, sen jälkeen lipaisu jogurttia ja syöksytään märkäruuan kimppuun. Vasta sen jälkeen malttaa syödä jogurtin loppuun.

Oivan suuret korvat ovat olleet ongelmana. Niihin tulee hiiva josta on käyty lääkärissä. Korvapunkkeja epäilin, mutta kyseessä olikin hiiva. Nyt on käytössä täysin viljaton ruokavalio ja se on auttanut, hiivan määrä on vähentynyt huomattavasti eivätkä korvat enää kutise jatkuvasti. Hiekkalaatikon tuotokset ovat kiinteämpää joten oikeilla jäljillä ollaan. Matokuurin annoin varuiksi vähän tiuhemmin, emonsa kun söi jyrsijöitä. Kuvassa kerjätään Jalon kanssa herkkutikun pätkää.

Kaiken vilkkauden vastapainona Oiva on melkoinen sylikissa, tässä ollaan liki koko ilta kun olin ollut pari yötä pois kotoa. Oli ollut kova ikävä omaa syliä.

Sohvaperuna kun väsähtää leikin jälkeen, niin väsähtäminen on totaalista. Kun nukutaan, niin nukutaan. Painoa Oivalla on jo yli 3kg, ikää viisi kuukautta joten kasvu on ollut hyvää.

Jalon kanssa makoillaan vierekkäin. Jalo pesisi mielellään Oivaa, mutta pieni ei oikein sellaisesta piittaa. Menee aina painiksi ja riehumiseksi.

Sanoinko jo, että Oiva rakastaa ruokaa ja herkkuja. Tässä odottaa josko tipahtaisi makkaraa lattialle. Ei tipahtanut. Sai vain haistella.

Kunhan käydään uudestaan lääkärissä ja hoidetaan kastraatio pois alta, voidaan aloitella ulkoiluharjoitukset. Oven raosta Oiva haistelee ulkoilmaa, mutta jo lasikuistille meno on toistaiseksi liian jännittävää. Jaloa haistellaan kovasti sen jälkeen kun Jalo tulee ulkoa sisälle, outoja ja erilaisia tuoksuja on paljon. Eiköhän Oivastakin saada oiva myyräkissa, kaikki merkit ovat sen puolella.

Kelloköynnösten sielunelämästä

Kirjoitin instaankin kelloköynnöksen ihmeellisestä sielunelämästä. Siinä on kasvi joka elää siemenestä saakka täysin omaa elämäänsä omaan aikatauluunsa, siis jos haluaa elää.

Istutin muutama viikko sitten kolmenlaisia siemeniä. Äidin kasveista kerättyjä valkoisen kelloköynnöksen siemeniä. Liiloja omista kasveista sekä kaupan siemenistä. Kuinka sitten kävikään?

Kylvin äidiltä tulleita valkoisia siemeniä reilusti, sillä uskoin, että itävät huonosti. No, väärässä olin. Nämä ovat hitaudestaan huolimatta itäneet lähes kaikki siemenet. Laskin itävyyden olevan vähintään luokkaa 90%. Viimeiset mattimyöhäiset itävät vasta nyt.

Vihreässä purkissa on omat liilat siemenet ja itämisen tulokset. Tässäkin itävyys huippuluokkaa vaikka hidasta on ollut. Kuva on muutaman päivän takaa, koulin tänään kaikki omiin purkkeihinsa ja sain näistä seitsemän taimea. Kaupan liilat alkavat vasta itää, sieltä on nousemassa kolme alkua yhdeksästä siemenestä.

Tässä valkoisia koulittuina. Seuravaa työ on viritellä kasvuvalot sillä taimia on paljon, ihan liikaa koska itävyys oli niin hyvää. Yhtään taimea en raaski laittaa pois, eiköhän niille löydy keväämmällä uusi koti.

Taimi-ikkunalla alkaa olla tungosta. Tuohon pitää saada kaikki muukin mahtumaan kuten tomaatit joita en ole vielä kylvänyt. Odotan viikon verran ja teen kylvöt sitten. Kaikki kuvassa näkyvät ovat kelloköynnöksiä ja paprikoita.

On ollut hiukan kiireisiä viikkoja. Keskiviikkona ajoin siskolle. Epäonnisesti perääni ajettiin. Onneksi ei käynyt pahasti eikä ketään sattunut, autosta meni takapuskuri rikki. Peräänajajan auto hajosi kokonaan. Keli oli kyllä karmaiseva, mutta ei läheskään niin karmaiseva mitä se oli perjantaina kun ajoin Kuopiosta kotiin. En ole tainnut ikinä ennen ajaa niin huonossa kelissä. Matkakin tuntui kestävän ikuisuuden koska oli ajettava oikeasti todella hiljaa. Nyt on onneksi pitkät matka ohi muutamaksi viikoksi, voi keskittyä kotihommiin ja taimiin.

Suojaustöitä

 Tähän aikaan vuodesta havahtuu varjostusverkkojen tarpeeseen. Joku ihmeellinen ajatus oli käynyt syksyllä ja olin laittanut verkot helposti saataville. Sen lisäksi olin muistanut laittaa valmiit tuet verkkoja varten. Ystävältä sain kasan vanhoja pyykkipoikia ja nekin löytyivät heti karjakeittiön varastosta. Hyvä minä.

Pisin verkko tuli kolmen pallotuijan suojaksi. Verkko on kaksinkerroin, mutta se ei haittaa, tuuletus toimii verkon takaa eli verkko ei tule tuijien päälle vaikka siltä näyttääkin.

Toinen verkko suojaa laakakatajaa joka on rautaverkon alaosan takana. Suunnittelin verkon niin, että varjostusverkko on helppo kiinnittää siihen pyykkipojilla. Varjostusverkko tulee reilusti maahan jotta se suojaa sittenkin kun lumet sulavat.

Sain pojalta ison pussin koirankarvaa. Ripustin sitä puiden oksille jänisten karkottamiseksi. En tiedä toimiiko, mutta eipä tuosta haittaakaan ole. Ja saa linnut pehmeää karvaa pesän rakentamiseen.

Murrrrr. Hurmevaahtera jäi ilman riittävää suojaa ja eikös sen runko oltu nakerrettu kun hankikanto antoi siihen myöten. Onneksi ei oltu syöty ympäri ja tuo oksa voi vielä pelastua.

Verkkoja ei enää ole joten tein vanhan lakanan suikaleesta ensiavun. Hallaharso olisi ollut kauniimpi, mutta harsot ovat jossain liian syvällä karjakeittiön uumenissa. Minua hanki upotti polveen saakka, mutta jäniksiä se näköjään kestää, pinta on kovettunut.

Lopuksi vielä kaksi alppiruusua suojaan. Niillekin olin muistanut virittää perennatuet sulan maan aikana. Suojat kiinni pyykkipojilla ja valmista tuli. Nyt saa aurinko paistaa. Tästä alimmasta kuvasta näkyy, miten vähän lunta alppiruusumetsikössä on, vaikka nyt on runsasluminen talvi. Muualla on puolimetrinen hanki, mutta metsikössä vain hitunen lunta. Alppiruusut ovat kestäneet tämän lumettomuuden yllättävän hyvin, nyt vähän jännittää toiko tammikuun kovat pakkaset jotain vaurioita. Herkin alppiruusu on vanhan untuvatäkin alla, sen kohtalon näkee keväällä. Jäätynyttä täkkiä ei niin vain siirretä alle kurkistamista varten.

Tulehan kevät pian, täällä ollaan siihen valmiita.

Raportti toukokuun unohdetuista

 Saaripalstan Saila julkaisi omat toukokuiset kukkansa jotka unohtuvat esitellä blogissa viime toukokuussa. Saila kehotti meitä muita tekemään saman, ja minä tartuin heti haasteeseen. Tosin olen unohtanut esitellä niin monta kasvia, että niistä tulisi vähintään kolme postausta. Joten tässä vain osa kasveista jotka jäivät esittelemättä viime toukokuussa.

Vaaleanpunainen helmililja on herkän kaunis. Se vain ei oikein viihdy puutarhassani, taantuu rajusti jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Tämän sipulit ovat hinnakkaita, siksi en ole laittanut lisää.

Viime kesä oli kaikenlaisten pikarililjojen juhlaa. Assyrinpikarililja kukki taukovuoden jälkeen. Ja han hassussa paikassa. Liekö tullut tähän siemenestä tai mullan mukana.

Huono kuva, mutta julkaisen silti. Luulin ternivuokkojen hävinneen niiden siirron myötä. Ilmeisesti juurakko lymysi maan sisällä ja viime kesänä päätti ponnistaa maasta ja vieläpä kukkia. Nyt ei saa enää päästää tätä häviämään.

Ruusuherukan kukinta oli taas kerran surkea. Vain alaoksat, ne jotka ovat olleen visusti lumen alla kukkivat. Vain yhden kerran olen saanut nauttia kun koko pensas on ollut kukassa. Tämän talven pakkasten myötä voin heittää haaveet uudesta komeasta kukinnasta.

Käsittämätöntä. Enkö muka muistanut raportoida keisarinpikarililjan ensimmäisestä kukinnasta. Siis ensimmäisestä sitten koskaan. On näitä istutettu, mutta tässä on ensimmäinen kukinta, mainitsinko sen jo? Ostin paketin luujauhoa jonka tyhjensin kaikkien keisareiden juurelle, luulisi kukkivan jatkossakin.

Kaunis, nimetön jouluruusu jäi raportoimatta. Tämä on lemppareita, tuo vihreän ja vaaleanpunaisen yhdistelmä, sitä rakastan. Pilkut raitoina ovat piste iin päälle.

Kolmilehti on niin pieni ja vaatimaton, että se tahtoo unohtua joka vuosi. Viime toukokuu oli sen toinen kukintavuosi. Se ehkä pitäisi siirtää parempaan kasvuympäristöön, mutten tohdi jottei menetä henkeään.

Joku ihanainen orvokki on tullut itsestään puutarhaan. Ei tällaista henno kitkeä pois. Minun puolesta saa olla ja kasvaa esikoiden kaverina.

Viime vuosi oli myös vuokkojen vuosi. Valkoinen kerrottu valkovuokko kukki runsaasti. Taisi tehdä lähes kymmenen kukkaa, yleensä on ollut pari kolme. Kaunis kuin mikä, mutta hankala kuvattava.

Kiitos Saila, kyllähän näitä raportoimattomia riitti ja on vielä edelleen. Julkaiskaahan muutkin bloggarit omanne, tulee hyvä mieli ja niin ikävä toukokuuta.