Oivan kuulumisia

 Oiva on yksi vilkkaimmista kissanpennuista joita olen tavannut. Virtaa ja energiaa riittää. Vastapainoksi yöt nukutaan hyvin ja ensimmäinen herätys on vasta aamukuudelta. Silloin Oiva tulee tassulla painelemaan nenääni ja näin ilmoittaa, että nälkä on yltynyt liian kovaksi. 

Ensin otetaan puolikas herkkutikku, sen jälkeen lipaisu jogurttia ja syöksytään märkäruuan kimppuun. Vasta sen jälkeen malttaa syödä jogurtin loppuun.

Oivan suuret korvat ovat olleet ongelmana. Niihin tulee hiiva josta on käyty lääkärissä. Korvapunkkeja epäilin, mutta kyseessä olikin hiiva. Nyt on käytössä täysin viljaton ruokavalio ja se on auttanut, hiivan määrä on vähentynyt huomattavasti eivätkä korvat enää kutise jatkuvasti. Hiekkalaatikon tuotokset ovat kiinteämpää joten oikeilla jäljillä ollaan. Matokuurin annoin varuiksi vähän tiuhemmin, emonsa kun söi jyrsijöitä. Kuvassa kerjätään Jalon kanssa herkkutikun pätkää.

Kaiken vilkkauden vastapainona Oiva on melkoinen sylikissa, tässä ollaan liki koko ilta kun olin ollut pari yötä pois kotoa. Oli ollut kova ikävä omaa syliä.

Sohvaperuna kun väsähtää leikin jälkeen, niin väsähtäminen on totaalista. Kun nukutaan, niin nukutaan. Painoa Oivalla on jo yli 3kg, ikää viisi kuukautta joten kasvu on ollut hyvää.

Jalon kanssa makoillaan vierekkäin. Jalo pesisi mielellään Oivaa, mutta pieni ei oikein sellaisesta piittaa. Menee aina painiksi ja riehumiseksi.

Sanoinko jo, että Oiva rakastaa ruokaa ja herkkuja. Tässä odottaa josko tipahtaisi makkaraa lattialle. Ei tipahtanut. Sai vain haistella.

Kunhan käydään uudestaan lääkärissä ja hoidetaan kastraatio pois alta, voidaan aloitella ulkoiluharjoitukset. Oven raosta Oiva haistelee ulkoilmaa, mutta jo lasikuistille meno on toistaiseksi liian jännittävää. Jaloa haistellaan kovasti sen jälkeen kun Jalo tulee ulkoa sisälle, outoja ja erilaisia tuoksuja on paljon. Eiköhän Oivastakin saada oiva myyräkissa, kaikki merkit ovat sen puolella.