Kirpparilta

Pitkästä aikaa olen saanut nauttia useampana päivänä kirpparien kiertelystä. Sekä hyvän ystävän kanssa että ihan yksin. Tärkein löytö oli tietenkin tämä vitosen musta kesäkassi joka kantaa merkkiä the SAK. Ilmeisesti sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Kassi pääsee mukaani kun muutaman viikon päästä lennämme etelän lämpöön. Vetoketjullinen kassi on mukavampi kuin avoimena heiluva, eikä kassitangoltani aiemmin löytynyt vetoketjullista kesäkassia.

 Kierrätyskeskuksesta löysin edullisesti vanhahkoja kehyksiä. Osalle ei ole vielä mitään käyttöä, mutta tykkään että laatikossa lojuu aina muutama ylimääräinen kehys lasten koulu yms. kuvia varten.

 Ihania, patinoituneita eikä ollenkaan hinnalla pilattuja.

Viimeinen kirpparilöytö oli etenkin poikien mieleen. 11kpl isoja alustoja yhteensä 12 euroa. En kahteen kertaan miettinyt otanko vai enkö.Näihin saa jo ihan kivan kaupungin rakennetuksi.

Lauantaina taas kirpparille, toivottavasti tulee kohdalle jotain muutakin yhtä kivaa ja tarpeellista.

Kaappi vanhoista ikkunoista

Vuorossa lukijan toivepostaus tuvan ikkunakaapista joka toimittaa meillä astiakaapin virkaa. Tuvassahan suurin osa keittiön säilytystiloista ja tasoista on vanhoissa kalusteissa. Uusia varsinaisia keittiökalusteita löytyy vain pisteestä jossa on lavuaari, sähköliesi ja astianpesukone. Eikä enempää uutta ole suunnitelmissa hankkia.

Kaappiin joutuneet ikkunat tulivat meille miehen sukulaiselta. Sitä en tiedä mistä ikkunat tulivat hänelle. Ikkunoita on kolme, eli yksi odottelee vielä kunnostusta navetan ylisillä. Lisäksi nämä ovat elämäni ensimmäiset ikkunat jotka kunnostin, jälki on osin sen mukaista, mutta niin se saa ollakin, käsityönä tehtyä.

 Ikkunat kunnostettiin kuten taloon tulevat, saranoiksi laitettiin kuitenkin huonekalusaranat jotka löysin kirpparilta, saranoita oli muuten juuri sopiva määrä, viimeiset menivät nyt kunnostuksen alla olevan klahvipöydän klahviin. Lisää vanhanajan saranoita saisikin tulla taas myyntiin ja minun ostettavaksi.

 Itse kaappi on tehty liimapuulevystä, leveys oli juuri toivomani, eli ei liian syvä. Osat on vain ruuvattu toisiinsa kiinni, hyllyt ovat kiinteät ja ne toivoin ikkunapuitteiden kohdalle esteettisistä syistä.

Kunnostaessani ikkunoita sain rikki suurimman osan laseista. Silloin apunani ei vielä ollut Speedheateria kuten lasikuistin ikkunoiden kanssa. Vanhaa aaltoilevaa lasia saimme navetan lahonneista puitteista. Kaapin kasausvaiheessa mies hajoitti vielä yhden ruudun enkä ole tarkoituksella sitä korjannut. Lasten on helppo napata kaakaomuki tuosta aukosta kaappia avaamatta. Kaapin tausta on tehty samasta helmiponttipanelista kuin tuvan rintapanelointi.

 Yhdestä kulmaraudasta puuttui kiinnitysruuvi, jätin laittamatta tilalle uuden koska ikkunat eivät ole ulkona säiden armoilla, ja jotenkin näissäkin saa ikä ja aika näkyä.

Blogini yksi suosituimpia hakusanoja ja halulauseita on otsikon mukaisesti kaappi vanhoista ikkunoista. Nytpä on sillekin ihan oma postaus sen lisäksi jonka tein silloin kun kaappi muutti vastavalmistuneeseen tupaan. Sen voit lukea tästä *klik*.

Villasukkaruletti

Esittelen teille puuhan jota olen vetkutellut jo pitkään, viime talvesta saakka. Ei ole oikein iskenyt kudinpuuhat, mutta nyt siihen tuli pikkuinen pakko, kun ei näitä arkivillasukkia ole ehjinä kuin enää yhdet.

 Kävin kaikki risat läpi, ne joihin ei tarvitse tehdä kuin uudet terät, ja ne kurjemmat jotka täytyy korjata nilkasta saakka. Niinpä otin sunnuntaina kiltisti esiin sakset, lankaa ja puikot ja aloin töihin. Ensimmäiset on korjattu, ja tietysti sellaiset joihin piti uusia vain pieni pala kärkeä.

Tästä se lähtee, innostus iski heti kun sain ekat valmiiksi. Se töihin tarttuminen on aina vaikein osuus. Eikä anna sielu periksi heittää hyvin sukanvarsia pois. Joukossa on jo edesmenneen mummoni tekemät sukat, omatekoiset, ja niin äitini kuin naapurin käsialaa olevat sukat. Paljon muistoja jotka saa säästettyä pienellä vaivalla, kuten uudella kantapäällä.

Von Wright: linnut

Siitä se ajatus lähti, eurolla kierrätyskeskuksesta löytyneestä parikymmentävuotta vanhasta lintukalenterista. Ostettu jo muutama vuosi sitten, mutta ei kai kaikelle tarvitse olla käyttöä heti, joskus on hyvä unohtaa löytönsä varaston perukoille.

 Tähän aamuun asti tuvassa on ollut kansakoulun kuvaamataidon opeuskuvakansion lehtiä. Kauniita, ja niin tupaan sopivia, mutta vaihtelu virkistää.

 Asetelmakuvien tilalle lensi linnut. Valitettavasti viis kuvaa jäi pois, mutta esille pääsi monta lempilintuani, silkkiuikku, kalatiira, laulujoutsen ja sinisorsa.

 Vaatii ehkä vähän totuttelua, mutta kivat on nämäkin kuvat. Jäin kyllä miettimään, että huonekorkeutta olisi lisätä kalenterin viimeiset viisi kuvaa tuonne ylärivin päälle. Mutta onko sitten jo vähän liikaa?

 Ja onhan näistä hauska opetella lajitunnistusta kun linnut taas keväämmällä saapuvat lähistön järviin. Merimetsoon tuskin törmäämme vaikka se kuviin pääsikin. Ihan tavismetsoon törmäsimme kerran hiljaisella hiekkatiellä tuossa lähellä. Uhitteli hetken autolle ja sitten poistui metsään.

Edellisessä postauksessa toivottiin ikkunakaapin tarkempaa esittelyä. Siitä tulossa ihan oma postaus.

Ei ihan vielä

Jonkun muun mielestä kyse on jouluvaloista, mutta minulle nämä on pimeänajanvalot. Ja koska pimeä vielä jatkuu, ainakin iltaisin ja aamulla varhain, en ole laittanut valoja pois. On ihana laittaa illalla talon rauhoituttua kaikki kattovalot pois, takkaan tulet, ja nauttia näistä tunnelman luojista.

 Muuten alkaa jokavuotinen keväällä nouseva sisustuskuume nostaa päätään. Ja koska mitään uutta en ole hankkimassa, enkä hanki ellei tavara tule vastaan käytettynä kohtuulliseen hintaan, yritän hyödyntää jo olemassa olevaa. Tuvan seinällä näkyvät vanhat kansakoulun kuvaamataidon opetuslehdet ajattelin laittaa hetkeksi varastoon ja laittaa toiset opetustaulut tilalle. Mutta sitten muistin, että kätköissä on jotain mikä voisi soveltua näihin kehyksiin. Idea on vielä hautuma-asteella, katsotaan syntyykö siitä mitään.

 Salissa on tullut oleiltua hyvin vähän joten myös kynttilöiden poltto on jo jäämässä kesätauolle. Oikeastaan enkelin ja muut vastaavat voisi siivota jo kaappien uumeniin ja vaihtaa keväisempää tilalle. Ja kai tässä pitäsii alkaa tosissaan miettiä kevään esikasvatuksia. Mitään suuria hinkuja ei ole, peruslinjalla mennään, eli kurkkua, tomaattia ja kesäkurpitsaa.

 Kodinhoitohuoneen punaisia emaleita en kätke kaappeihin, ne saavat olla esillä ympäri vuoden. Ja saa muuten olla tähtivalokin.

Ensi viikolla tällä seudulla koululaiset viettää talvilomaansa. Sain minäkin siihen muutaman tasoitusvapaan. Sen jälkeen jysähtääkin arki isolla A:lla, mies aloittaa uudessa työpaikassa. Tänään allekirjoitti työsopimuksen. Kaikkialla kuuluvien yt-neuvotteluiden keskellä tuntuu kuin lottovoitto olisi kopsahtanut meille työpaikan myötä.

Hössöpää,

höntti, koiruus, rotta,

 karvaaja, kapsu, rontti, ulohaisu, höpsäke, hurtta tai jätemylly.

 Kaapo

Rakkaalla karvatassulla on monta nimeä. 

p.s. Viimeisessä kuvassa ahmatti noudattaa käskyä kieri. Palkintona viimeinen pala pannukakusta.

Vastaisku luonnonvoimille

Taistelussa minä vastaan luonto, osa 8. Tällä kertaa aiheena pitkäkorvat eli jänikset, ne puutarhani ikituholaiset. On ollut taas useampi hetki jolloin olisin ollut valmis käyttämään kaikki maailman  rahat kaksimetrisen sähköaidan rakentamiseksi tämän tiluksen ympärille. Vielä kun syksyllä säikäytti peuralauma lounastamalla 100 metrin päässä arboretumistani. Ja viikko sitten lompsi kaksi hirveä keskellä kirkkainta päivää navetan takana! Ensimmäistä kertaa ajattelen, että luonto voisi pysyä siellä metsässään eikä hiippailla tontillani.

Torjuntataistelussa käytän viime keväänä toimivaksi havaittua hajuasetta, tuomen oksia. Menkää ja haistakaa, jo pienenkin oksan haju on tuomimaisen tyrmäävä. En yhtään ihmettele jos tätä jänöt kaihtaa.

 Vaihe kaksi sisältää suojattavien taimipoloisten etsinnät. Minä poloinen kun luulin, että kyllä se lumi peittää nämä talvella eikä rusakoista ole haittaa. No, eipä tarvitse miettiä miten leikkaan tämän syyshortensian, luonto hoiti homman.

 Ja minä yritän pelastaa loput. Mutta uskokaa tai älkää, tämä toimi viime keväänä. Yhtään puskaa jonne laitoin sirosti sojottamaan tuomen oksia ei viime keväänä purtu ja syöty jänisten toimesta.

 Taisin ihmetellä jo viime vuonna miten otukset syövät jopa ruusun piikikkäitä oksia. Ei niille kelpaa nämä talveen jääneet ruusunkiulukat, vaan syövät tuholaiset pelkät edellisen kesän oksat. Nyt on tiuha tuomirisukko tämän punalehtiruusunkin ympärille. Ähäkutti!

 Omenapuut on suojattu verkoin, mutta tämä vanhin meidän istuttamista omenapuista, Pirja, alkaa olla jo niin leveä, että ei mahdu verkkoonsa. Senkin oksille laitoin tuomet, sekä yhden kuusesta lentäneen oksan. Ensi kesänä jatkan Pirjan oksien taivuttelua, muutama oksa on onnistuneesti saatu kasvamaan vaakatasoon.

 Äitini syntymäkodista tuotu juhannusruusu on sekin syöty kunnolla joka talvi. Nyt löysin vielä yhden lammasverkon navetasta ja kiedoin sen ruusun suojaksi. Ja tänä vuonna on puutarhabudjetista lohkaistava lisää rahaa verkkojen hankintaan. Näköjään ei auta jättää pienintäkään tainta ilman verkkoa sillä perusteella, että kyllä lumi peittää.

Mutta ei mitään niin pahaa, jotta ei jotain hyvääkin. Onhan tämä hyvä syy ostaa lisää taimia Türin kukkamarkkinoilta jonne lähden taas toukokuussa.

Suklaaleivoksia

Hyvää Ystävänpäivää kaikki blogiystävät, tutummat ja tuntemattomammat. Tarjolla suklaaleivoksia virtuaalisesti tasapuolisesti kaikille.

Palataan vielä vähän ristiäistarjoiluihin. Tytär toivoi, että pöydästä löytyisi myös jotain suklaista. Ensin mietimme mutakakkua, mutta sitten tuli helmikuun Yhteishyvä ja siitä löytyi kokeilemisen arvoinen suklaaleivosten ohje. Ensin tietysi kokeilin kuinka moiset väkerretään. Ihan eivät ole ulkomuodoltaan kuten Yhteishyvän kuvissa, mutta maku oli herkullinen ja sai juhlissa paljon kiitosta.

 Pienen muutoksen tein ohjeeseen. Kannattaa levittää suklaapohja kuten kääretorttutaikina kokonaiselle uunipellille. Ja leikata veitsellä sitten vain kahtia. Näin säästyy suklaapohjan leikkaamiselta kuten täytekakku leikataan. Ja minulla ainakin oli se ongelma, etten omista puolikkaan uunipellin kokoista uunivuokaa jossa olisin voinut paistaa pohjan.

Leivosten leikkaaminen meni täydellisesti pieleen vaikka leikkasin ne kylmänä. Jäin epäilemään onko ohjekuvan leivokset leikattu jäisenä vai onko olemassa joku minun tietämätön konsti jolla leivoksen sivupinnasta saa siistin. Jos tiedät vinkin, jaa se tässä ja nyt.

Talvinen lasikuisti

Lasikuisti on ehdottomasti kauneimmillaan talvivalossa. Hetki jolloin se on sävyiltään yhtä ulkopuolisen maailman kanssa on se kaikkein kaunein, mutta minulle turhan vaikea kuvattava. Joten kuvat aiemmin päivällä otettuina, myös omalla tavalla kauniissa valossa.

 Kunhan saan rapsutettua kaikki valkoiset maalit pois, päätän maalataanko tuo kaunis sininen listojen sävy kunnolla esiin, vai jätänkö alkuperäisen kuluneen lopulliseksi pinnaksi. Turkoosi maali on vaikea rapsutettava, sen alla on myös kaunis siniharmaa sävy. Harmi että kauniit siniset ja harmaat sävyt on piilotettu uuden maalin alle.

 Rakastan lasikuistin ikkunoita. Jopa niin, että ne jouduttivat aikoinaan talon ostopäätöstä. Ja olen minä niistä hivenen ylpeäkin, ne on ihan itse kunnostetut.

 Äitini virkkaamat pitsiverhot tekevät kuistille loppusilauksen. Verhoja on kolme, mutta kaksi muuta on otettu pois maalinposton tieltä. Tuo viimeinen verho pitää siirtää pois keväällä. Tuleepahan samalla pestyksi.

 Lasikuistilla on yksi ehkä talon rumimmista asioista, pariovet eteiseen. Ihan järkyttävällä käsialalla petsatut ja lakatut. Ehdottomasti työlistalla raaputtaa lakka pois ja maalata ovet uusiksi. Pikkasen vielä mietin sävyä. Helmenharmaa tai vaaleansininen houkuttaisi sillä ovista pitää tulla ainakin eteisen puolelta vaaleat eteisen pimeyden takia. Muutoin tekisin samalla Uulan sävyllä myrsky kuin ulko-ovetkin.

Maalin rapsutuksen seinistä aloitan kuitenkin heti kunhan ilman vielä hieman lämpenee. Mietitään sitten lisää sävyjä oviin ja muuallekin kuistilla.

Herkkua ja ei niin herkkua

Taitaakin olla pitkä aika edellisestä ruokapostauksesta. Mutta sillä rintamalla ei ole mitään uutta, edelleen vältän parhaan kykyni mukana viljoja ja syön niukasti hiilareita. Viikonloppu kyllä teki taas kakkuineen ja herkkuineen ison poikkeuksen, vielä tänään herkuttelin pois viimeisen palan mustikkapiirakkaa.

 Lounaaksi olen viime aikoina nauttinut salaatin, niihin on suorastaan himo. Salaatti on nopea tehdä ja yhtä nopea syödä, vain mielikuvitus on rajana mitä salaattiin laittaa. Itse pidän yksinkertaisesta kuten tämän päiväinen versio oli.

 Tomaattia, kurkkua, paprikaa, salaattia, kermajuustoa ja keitetty kananmuna. Munien kanssa kävi vähän köpelösti ja unohdin ne hellalle. Nyt ovat sitten erittäin kypsiä mistä muistuttaa keltuaisen harmaa reunus. Ei se mitään, hyvin menee alas muun ohessa.

 Mutta yksi asia ei minulta mene alas, ei mitenkään. Se on tomatin kanta. Voi armias sitä ravintolaa joka on jättänyt tomaatteihinsa kannan kiinni, jos en muutoin reklamoi, niin jätän kannan sievästi lautaselle viestiksi kokille. Ei tuo puumainen osa ole syötävää muuta kuin kirsikkatomaatissa.

Mikä on sinun suhteesi tomaatin kantaan? Ihan sama vai veitsellä pois?

Ohi on

Niin sitä sai ensimmäinen lapsenlapsi kasteensa ja suuret juhlansa. Toimituksen alussa vauvaa vähän harmitti, mutta lopulta olo oli niin hyvä, että välillä piti jutellakin papille. Loppujuhla menikin pienellä päätähdellä nukkuessa juhlakansan sylissä. Rankkaa oli.

Juhlavalmistelut menivät ihan nappiin, kerrankin aikataulu piti ja vadelmatäytekakku oli jumalaisen hyvää. Juhlan kukitus hoidettiin valkoisin ruusuin joita oli pöydillä kimppuina ja asetelmina .

 Kattausta tehdessäni tajusin etten ollut muistanut pyytää äitini hopealusikoita lainaksi. Eikä onneksi kukaan lähtenyt niitä hakemaan, sillä lisää lusikoitahan löytyi ihan omasta kaapista. Olen joskus ostanut kirpparilta kasan hopea- ja alpakkalusikoita. Nämä yhdistettynä omiin hopealusikoihin saatiin kattaus hoidettua kunnialla.

 Koska lusikoilla ei ole omaa koteloa, ompelin kerran niille pellavasta kangaspussin. Joka lusikalle on oma kolo jotta eivät naarmuta toisiaan.

 Alpakkalusikoissa on kaunis nimikointi NS.

 Hopealusikat ovat taasen kaikki palkintolusikoita, mutta niissäkin on kaiverrus ja nimikointi, mutta se on tuolla lusikan taustapuolella, TAS on joskus 1930-luvulla voittanut liudan lusikoita.

 Kääriessäni lusikkanyyttiä kasaan seuraavia juhlia varten tuli Otto-katti kaveriksi. Otto ei juhlista perusta ellei niissä tarjoilla kinkkua jossain muodossa. Ja kun eilen ei tarjoiltu, vietti Otto juhlat ulkotiloissa. Tänään on vastapainoksi vietetty sisäpäivää.

Juhlista on muuten aina se hyöty, että koti on pitkään siisti, tosin osa tavaroista on hukassa koska ainakin meillä juhlasiivous pitää sisällään sen, että osa romuista tungetaan lähimpään paikkaan missä ne on poissa silmistä. Valkoiset liinat olisi ollut kiva pitää pöydillä pidempäänkin, mutta repäisin kaikki aamulla pois kun odottelin työpäivän alkua. Pientä ennltaehkäisyä ennen kuin kissat olisi saaneet liinat kukkavaaseineen alas.

Söpö

Te jotka olette lukeneet blogiani alusta saakka, saatatte kentien muistaa tarinan Vanhasta Rouvasta. Jos haluat lukea tarinan, niin klikkaa tästä. Vanha Rouva viettää edelleen vanhainkotipäiviä autotallin nurkassa pölykerroksen alla ja on kohta jo muinaisjäännös. Hivenen Rouvan elämään toi muutosta kun sai talliin uuden naapurin, Söpön. Ja Söpön myötä minä taisin saada vaimosijan 3. Ankeaa on tämä naisen elo.

 Mies haaveili tästä traktorista useita vuosia, niin kauan kun täällä maalla on asuttu. Ja viime syksynä tuli kohdalle sopiva ehdokas, täysveristä Rouva-ainesta.

 Hevosvoimistaan ja muista ominaisuuksistaan en paljoa tiedä, minulle se on traktori josta kenties voi olla hyötyä talon ja pihan ylläpidossa. Mutta miestä on kuulkaas ihan kunnolla ketuttanut tämän talven lumitilanne, Söpön mukana kun tuli ihka-aito lumilinko. Kaksi vaivaista kertaa sen kanssa on päässyt tositoimiin. Ymmärrän että nyppii. Hytittömällä traktorilla on ihan varmasti tosi kiva ajella talvisäässä.

 Tämä perähärveli löytyi ihan omasta pihasta, puoliksi maahan hautautuneena aitan vierestä. Sieltä se kaivettiin esiin ja todettiin juuri tähän traktoriin tehdyksi. Kylän miehet epäilivät, että on vieläpä kyläsepän tekemä. Järeää rautaa se ainakin on ja tässä kohtaa voi sanoa, että olipa taas onni ettei hätäilty perähärveliä metalliromukuormaan.

Keväällä tällä kuulemma möyhennetään perunamaa ja muokataan muutakin puutarhaa jos on tarvis. Öö, siis lisää lisävarusteita pihaan, peltotyöt kun ei taida onnistua lumilingolla tai perälavalla. Onkohan seuraava remontti autotallin laajennus?

Joko riittää?

Suokaa anteeksi harva postaustahti ja tylsät jutut. Olen potenut viimeisen viikon (tai oikemmin jo joulukuulta) kunnon flunssaa. Kilttinä työntekijänä olen sinnitellyt töissä ajatuksena, että vapaapäiviksi helpottaa. Nyt tuntuu että sairausloma olisi saattanut olla ihan hyvä. Tänään nukuin yhteentoista(!) saakka, puhuin maratonipuhelun ystävälle ja sitten laitoin imurin laulamaan. Ihan ilman buranaa ei selvitty, ja silti nyt särkee ja kolottaa. Joten siivoamiset saa riittää, oli siistiä tai ei. Vessan puunaan huomenna kunhan kerään ensin voimia.

Salissa piti vähän vaihtaa järjestystä jotta saadaan kasteelle hyvä paikka. Ja sanonko mitä mieltä olen taas näiden bloggerin lataamien kuvien laadusta. Argh!

 Iines mököttää kun tuolinsa siirtyi tuohon uunin viereen. Siitä ei ole niin hyvä tähystellä kuin tuolin oikeasta paikasta ikkunan alta. Keinutuoli sentään pysyi paikoillaan.

 Kastetta varten tuleva pöytä on vielä ilman liinaa, en viitsi silittää valkoista liinaa liian aikaisin tahmatassujen hypisteltäväksi. Sylikummia varten laitoin valkoisen tuolin. Senkin alla kiemurtelevat johdot lähtevät vielä pois. Ja luulen että jaksan pestä tuosta kohtaa ikkunat vaikka kuinka kolottaisi. Kuitenkin vain sisäpuolelta.

 Tuoli joka ei kestä istumista joutui piiloon nukkekodin ja kukkien katveeseen. Nukkekodin varalle minulla onkin uusia suunnitelmia jos eräs huonekalu päätyy muuttamaan meille tuosta lähimaastosta. Sen itseoikeutettu paikka siinä missä nyt on nukkekoti joka on tyystin unohtunut omaan rauhaansa.

 Olisipa eteinen aina näin tyhjä ylimääräisestä tavarasta! Ja kuten tarkat huomaavat, ei ole oviverho paikoillaan. Jäsensärky on ollut niin kovaa, että en ole ottanut neulaa käteen edes särkylääkkeen voimalla. Hyvä kun on jaksanut kirjaa lukea iltaisin. Mutta kuvasta näkyy mihin verhot on tulossa, noiden tummanruskeiden pariovien eteen. Ja ripustus pitäisi saada aikaan niin, että karmit listoineen on piilossa.

Miten se onkin, että sairaudet iskee juuri silloin kuin ei pitäisi! Ensi viikolla olisi ollut aikaa sairastaa vaikka miten paljon. Toisaalta flunssat iskee minuun tosi harvoin, edellisestä näin rajusta taudista on aikaa 12 vuotta. Olisko peräti influenssa iskenyt?