Talvinen lasikuisti

Lasikuisti on ehdottomasti kauneimmillaan talvivalossa. Hetki jolloin se on sävyiltään yhtä ulkopuolisen maailman kanssa on se kaikkein kaunein, mutta minulle turhan vaikea kuvattava. Joten kuvat aiemmin päivällä otettuina, myös omalla tavalla kauniissa valossa.

 Kunhan saan rapsutettua kaikki valkoiset maalit pois, päätän maalataanko tuo kaunis sininen listojen sävy kunnolla esiin, vai jätänkö alkuperäisen kuluneen lopulliseksi pinnaksi. Turkoosi maali on vaikea rapsutettava, sen alla on myös kaunis siniharmaa sävy. Harmi että kauniit siniset ja harmaat sävyt on piilotettu uuden maalin alle.

 Rakastan lasikuistin ikkunoita. Jopa niin, että ne jouduttivat aikoinaan talon ostopäätöstä. Ja olen minä niistä hivenen ylpeäkin, ne on ihan itse kunnostetut.

 Äitini virkkaamat pitsiverhot tekevät kuistille loppusilauksen. Verhoja on kolme, mutta kaksi muuta on otettu pois maalinposton tieltä. Tuo viimeinen verho pitää siirtää pois keväällä. Tuleepahan samalla pestyksi.

 Lasikuistilla on yksi ehkä talon rumimmista asioista, pariovet eteiseen. Ihan järkyttävällä käsialalla petsatut ja lakatut. Ehdottomasti työlistalla raaputtaa lakka pois ja maalata ovet uusiksi. Pikkasen vielä mietin sävyä. Helmenharmaa tai vaaleansininen houkuttaisi sillä ovista pitää tulla ainakin eteisen puolelta vaaleat eteisen pimeyden takia. Muutoin tekisin samalla Uulan sävyllä myrsky kuin ulko-ovetkin.

Maalin rapsutuksen seinistä aloitan kuitenkin heti kunhan ilman vielä hieman lämpenee. Mietitään sitten lisää sävyjä oviin ja muuallekin kuistilla.