Ohi on

Niin sitä sai ensimmäinen lapsenlapsi kasteensa ja suuret juhlansa. Toimituksen alussa vauvaa vähän harmitti, mutta lopulta olo oli niin hyvä, että välillä piti jutellakin papille. Loppujuhla menikin pienellä päätähdellä nukkuessa juhlakansan sylissä. Rankkaa oli.

Juhlavalmistelut menivät ihan nappiin, kerrankin aikataulu piti ja vadelmatäytekakku oli jumalaisen hyvää. Juhlan kukitus hoidettiin valkoisin ruusuin joita oli pöydillä kimppuina ja asetelmina .

 Kattausta tehdessäni tajusin etten ollut muistanut pyytää äitini hopealusikoita lainaksi. Eikä onneksi kukaan lähtenyt niitä hakemaan, sillä lisää lusikoitahan löytyi ihan omasta kaapista. Olen joskus ostanut kirpparilta kasan hopea- ja alpakkalusikoita. Nämä yhdistettynä omiin hopealusikoihin saatiin kattaus hoidettua kunnialla.

 Koska lusikoilla ei ole omaa koteloa, ompelin kerran niille pellavasta kangaspussin. Joka lusikalle on oma kolo jotta eivät naarmuta toisiaan.

 Alpakkalusikoissa on kaunis nimikointi NS.

 Hopealusikat ovat taasen kaikki palkintolusikoita, mutta niissäkin on kaiverrus ja nimikointi, mutta se on tuolla lusikan taustapuolella, TAS on joskus 1930-luvulla voittanut liudan lusikoita.

 Kääriessäni lusikkanyyttiä kasaan seuraavia juhlia varten tuli Otto-katti kaveriksi. Otto ei juhlista perusta ellei niissä tarjoilla kinkkua jossain muodossa. Ja kun eilen ei tarjoiltu, vietti Otto juhlat ulkotiloissa. Tänään on vastapainoksi vietetty sisäpäivää.

Juhlista on muuten aina se hyöty, että koti on pitkään siisti, tosin osa tavaroista on hukassa koska ainakin meillä juhlasiivous pitää sisällään sen, että osa romuista tungetaan lähimpään paikkaan missä ne on poissa silmistä. Valkoiset liinat olisi ollut kiva pitää pöydillä pidempäänkin, mutta repäisin kaikki aamulla pois kun odottelin työpäivän alkua. Pientä ennltaehkäisyä ennen kuin kissat olisi saaneet liinat kukkavaaseineen alas.