Melkoinen vuosi

On aika miettiä taakse jäävää vuotta, Suomen juhlavuotta, vuotta 2017. Minulle vuosi oli taas kerran uuden aikaa ja kovin tapahtumarikas.

 Alkuvuosi vaihteli vihreän ja valkoisen maan merkeissä. Lunta oli kaiken kaikkiaan todella vähän. Meillä ei taidettu aurata lumia kertaakaan traktorilla. Välillä pelotti hurjasti miten kasvit selviävät moisesta märästä talvesta. Tammikuussa vietettiin tuoreimman kummilapsen, pienen pojan ristiäisiä.

 Mutta hyvin selvisivät. Kevät koitti pitkä odotuksen jälkeen. Minä sain tietää että työpisteeni missä olin aloittanut uutena elokuussa tullaan lakkauttamaan kesäkuussa. Ei sentään irtisanottu, työpiste ja työ vain muuttuisi.

 Kevät oli kiireistä aikaa. Toukokuussa saimme toisen lapsenlapsen, pienen mummin kirppusen. Juhlimme helmikuussa valmistuneen pojan valmistujaisia, olimme ajatelleet että juhlat pidetään koulujen päättyessä kesäkuun alussa niin voidaan juhlia pihalla. Osin ajatus toteutui, sää oli silti kylmää. Ja juhlia aikaistimme hieman että pääsimme ystäväperheen häihin.

 Kesäkuussa oli aikaa keskittyä puutarhaan. Kasvukausi oli noin kolme viikkoa myöhässä. Meillä kukki yhtäaikaa tulppaanit ja syreenit.

 Alkukesän vihreys on sitä aikaa vuodesta josta pidän erityisen paljon. Kaiken peittävä rehevyys ei vielä ole vallannut istutuksia. Iso koristeomenapuu kukki tänä vuonna hienosti, ehkä saan ensi kesänä sen siemenistä uusia tummalehtisiä taimia.

 Heinäkuussa piha osallistui ensi kertaa Avoimiin puutarhohin. Meillä kävi yli 70 vierasta mikä on paljon siihen nähden miten syrjässä asumme. Aitan museo oli auki ja esillä oli materiaalia myös miehisempään makuun.

 Viikko avoimien jälkeen vietettiin täällä Arvilassa toisen lapsenlapsen ristiäisiä. Sen kunniaksi istutettiin juhlassa kaksi kuusta tontin rajalle, molemmille lapsenlapsille omat. Puut ilmoitin myös Suomi 100 vuotta-puiksi. Tässä vanhempi lapsenlapsi auttaa istuttamisessa. Kastevesi kaadettiin molemman uuden kuusen juurelle. Ristiäisten jälkeen oli vuorossa siskon esikoisen rippijuhlat. Miten se aika hurahtaa, vastahan tuo nuori mies oli pieni vauva.

 Heinäkuun juhlat eivät päättyneet siihen. Loppukuusta suuntasimme isommalla porukalla siskopuoleni häihin Ukrainaan, pieneen Krasnopilkan kylään. Sitä ennen vietettiin pari päivää tutustumassa Kiovan nähtävyyksiin. Tässä olen toisen siskoni kanssa Itsenäisyyden aukiolla Kiovan keskustan tuntumassa.

 Elokuussa aloitin uudessa työssä, tai oikeastaan kahdessa uudessa työssä. Työpäivien jälkeen oli silti puhtia puutarhalle, se on mitä parhaista vastapainoa työelämälle. Niin täysin erilaista. Sadonkorjuuta aloiteltiin pikku hiljaa ja mustikkametsäänkin pääsi.

 Syyskuussa jatkui verhoilukurssi työväenopistossa. Pikkuhiljaa tuolini valmistuvat mutta siltä näyttää että niiden parissa vierähtää kolmaskin vuosi. Ei siinä mitään, mikään kiire ei ole.

 Syyskukkijoista salkoruusu ilahdutti todella pitkään. Vasta ensimmäiset pakkaset lannistivat kukinnot. Jätin kukkaverret maahan josko saisin siemenistä jatkossa salkoruusuja. Aiemmin en ole onnistunut siementen kanssa, nämäkin ovat juurakosta kasvatettuja.

Marraskuussa Arvilan pääpuutarhurista harrastuksineen oli juttu oman ammattiliiton lehdessä. Tässä linkki *klik* nettiversioon. Tottumattomana kyllä niin jännitti olla haastateltavana ja kuvattavana. Paljon suurempi juttu kuin blogin kautta elämästään kertominen.

 Joulukuussa pääsin pienelle irtiotolle Berliiniin äidin ja siskon kanssa.  Matkalta palattiin hivenen kiireellä, samana iltana oli 100-vuotiaan Suomen kunniaksi oman kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotto. Jouduin, tai saako sanoa pääsin ostamaan pitkästä aikaa itselleni pitkän juhlapuvun. Tummansininen puku, laukussa ja koruissa hopeaa, halusin että asuni väritkin toistavat juhlavuoden värejä.

Vuonna 2017 tapahtui paljon ihania, iloisia ja ikimuistoisia asioita. Ilman varjoja vuodesta ei selviydytty, varjot jatkuvat tulevaisuuteen. Nuorin poikamme on menossa tutkimuksiin mielen ongelmien vuoksi. Odotamme kutsua sairaalaan mahdollisimman pian. Tällä hetkellä emme edes tiedä voiko poika mennä loman jälkeen kouluun vaikka loman onkin voinut paremmin. Vanhempina olemme saaneet kokea lasten kanssa paljon ja kaikenlaista, niistä olen kertonut mm. tässä *klik*. Positiivisin ajatuksin kuitenkin mennään eteenpäin. Surulle ja murheelle on turha antaa jalansijaa, iloittavaa on paljon. Vuosi 2018 saa tulla, oli sitten millainen tahansa.

Hyvää ja antoisaa vuotta 2018!

Kirjaston poistomyynnistä

Lähikirjastomme on karsinut aineistoaan urakalla kuntaliitoksen jälkeen. Taas on menossa yksi vaihe karsintaa kun kirjastorakennus tullaan purkamaan ja uusi kirjasto tulee uuden monitoimitalon yhteyteen. Minä osuin kultasuoneen ennen joulua kun kävin etsimässä lomalukemista. Kirjoja sai muovikassillisen vitosella, ja minähän sitten ostin kassillisen kirjoja.

 Puutarhakirjat ovat tässä. Lisäksi ostin lapsille Mauri Kunnasta ja sarjakuvakirjoja. Kassin sai ottaa niin täyteen kuin suinkin sai.

 Näitä kaikkia olen joskus lainannut, paitsi kärhökirjaa. Se on hyvä lukea sillä kärhöjen kanssa on ollut enemmän epäonnistumisia kuin onnistumisia. Havuja on tarkoitus lisätä puutarhassa, ikivihreät-kirja on siihen hyvä opas.

 Suomalaisia puulajipuistoja, minulle ihan uusi kirja joka on mennyt ohi puutarhakirjojen valikoimissa. Sen sijaan Pentti Alangon Koristepuut- ja pensaat kirjaa olen lainannut useasti. Oikein sydän läikähti että juuri se oli hyllyssä ostettavissa.

Bonuksena otin Elias Lönnrotin Flora Fennica-kirjasarjan, ihan vain kuvien takia. Vaikka näitä tuskin raaskin silputa muuhun käyttöön, on tuo ollut uutena sen verran hintava sarja. Niin on hyväkuntoinen ettei taida olla lainattu kovin montaa kertaa.

Nyt on luettavaa uutta kasvukautta odotellessa.

Talven säitä

Aika taitaa kullata muistoja, mutta luulen silti etten ole ihan väärässä kun sanon ettei säät ennen vaihdelleet päivittäin. Yhtenä päivänä paistaa aurinko huurteisen kauniisti. Seuraavana päivänä pakastaa ilman aurinkoa ja kolmantena päivänä vesi tippuu räystäiltä. Ja seuraavana päivänä on taas erilainen sää.

 Joulupäivänä kimmelsi aurinko ja viereinen pelto oli saanut kauniin päiväusvan yllensä.

 Istutukset, kasvimaa ja nurmikot ovat lumen alla. Kasvihuoneen viiniköynnöstä en suojannut tänä vuonna mitenkään, luotan sen selviämiseen lasien suojassa.

 Joulukuun kovat tuulet ovat tiputtaneet koivuista ja salavasta ison määrän oksia. Sormet syyhyten odotan kevättä ja että pääsen haravoimaan oksat pois.

 Kunhan saadaan lunta vähän enemmän alkaa operaatio kivijalan peittäminen lumella. Pysyy talon lattiat vähän inhimillisemmän lämpöisinä jalalle. Oma traktori on taas kerran osoittanut tarpeensa, sillä on tehty kaikki lumityöt, vain jotain pientä on näperretty kolalla ja lapiolla.

Lasikuisti on kauneimmillaan talvella kun pakkanen kirjoo ikkunat kuuraisiksi. Itse toivon pakkassään jatkuvan, ei mitään kahtakymmentä astetta mutta sen verran että vesi ja loska pysyy poissa.

Lomailua

Jouluaatto oli Arvilassa pienten juhlaa. Pienimmät saavat aina suurimmat ja komeimmat paketit. Minun tärkein lahja oli saada katsella lastenlasten riemua pakettien avaamisesta. Siskoltani sain lahjaksi kierrätetyn lahjan, meillä suositaan myös niitä. Arabian Malva vati on juuri kuin minulle tehty.

 Sininen reunakuvio sopii hyvin minulla jo ennestään olevien sinisten Arabian Ali ja Laila astiastojen kaveriksi.

 Malva on netin mukaan Esteri Tomulan käsialaa. Ja kyllähän tuon tyylistä tunnistaa Tomulan suunnittelemaksi.

 Tämä pieni mummin kirppunen, ikää 7 kuukautta oppi jouluaattona konttaamaan mummin salin lattialla. Nyt kotona mennään kuulemma hirmuista vauhtia eteenpäin eikä mikään isoveljen tavara saa olla rauhassa.

Joulun pyhät ovat menneet aika lailla pyjamassa sisällä hengaillen. On katsottu Ylpeys ja Ennakkoluulo-dvd läpi ja luettu kirjoja ja tehty yksi 1000 palan palapeli. Eilen näyttäytyi myös salaperäinen valoilmiö aurinko, silloin oli ihan pakko lähteä ulos hyvästä säästä nauttimaan. Tänään haettiin yksi lasten serkku yökylään ja vietiin yksi oma poika toisen serkun kaveriksi. Huomenna lomailut jatkuu, mitään ohjelmaa ei ole, tehdään sitä mitä lystätään.

Valmista on

Imelletyn perunalaatikon perunat on keitetty, viimeinen kauppareissu hoidettu, kaikki lahjat on paketoitu, pellavaliinat silitetty ja joulutortut leivottu. Joulun juhla voi tulla.

 Koristeita on niukasti. Iso olkipukki pitää olla salin lattialla joka vuosi. Se muistuttaa edesmenneestä ystävästäni jonka kanssa teimme aikoinaan hulvattoman hauskoja ostosmatkoja ennen joulua kolmannen ystävän kanssa.

 Amarylliksia ilman ei joulua tule, leikkoja ostin pari lisää.

 Lahjat ovat jo kuusen alla, isot lapsen kun tietävät ettei niitä tonttu tuo.

 Päivällä koettiin pienoinen lumimyräkkä. Nyt on sade tauonnut, tuuli on vielä kohtalaisen voimakas. Tuli valkoinen joulu.

Joulutorttuja en tee joka vuosi. Nyt tein itse rahkavoitaikinan, siitä syntyy parhaimmat tortut. Puolikuun muotoisissa on täytteenä mansikkamarmeladia ja tähdissä sekä enkeleissä nutellaa. Maistoin yhden nutellatortun ja olin hitusen yllättynyt miten hyviä olivat. Saattaa tulla uusi perinne mansikkamarmeladin rinnalle.

Hyvää ja rauhaisaa joulua!

Metsikköön tuli uusia asukkaita

Lasikuistin satumetsä sai uusia asukkaita. Tontut kömpivät koloistaan joulua viettämään, ja kauriit saapuivat nuotion ääreen lämmittelemään. Lensipä paikalle pari punatulkkuakin mutta ujoina pysyttelevät tonttujen takana.

 Kaurisemo vasoineen eksyi paikalle Berliinin joulutorilta. Nuorin poika teki eläimille nuotion.

 Tontut ovat lasten tekemiä jo vuosien takaa. Osa tontuista on ehkä nauttinut liikaa glögiä ja kinkkua, taitaa vaivata pieni ähky.

Jännittävää joulun odotusta, ei ole enää montaa yötä aattoon.

Valkoinen jouluviikko

Tällä hetkellä olo ja maisema on sellainen, että luvassa saattaa olla valkoinen joulu. 

 Koristeomenapuu pitää sinnikkäästi kiinni viimeisistä omenoistaan. En ole kiinnittänyt huomiota syökö linnut omenat pois talven mittaan.

 Kuvat on otettu päivän valoisimman hetken kohdalla. Hämärää on, vaikka toisaalta kauniin sinistä. Lumiset puut ovat nyt erityisen kauniit talon taustalla.

 Luminen puutarha nukkuu ruususen unta. Maisema on petolliset talvinen. Tuonne alapihalle kun menee kävelemään niin lumen alta tirskahtaa heti esiin märkää mutaa. Maa ei ole vielä jäässä vaan umpimärkää lumen alla. Kasveille se voi olla kohtalokasta, ehkä lumi kuitenkin myös suojaa.

 Arboretumissa on kuivempaa. Talvella näkee paremmin minne on istutettu mitäkin. Ja samalla huomaa sen että parissa vuodessa taimet ovat saaneet kivasti lisää kokoa. Ehkä täällä olla viiden vuoden päästä jo miehen mitoissa. On muuten yhdenlaista talven kauneutta kun taivas ja maa ovat samanväriset.

Jalo ei oikein lumesta perusta. Käy pikaisesti pihalla eli lymyilee auton alla tai huseeraa liiterissä. ja sitten nopeasti sisälle ettei tassut kylmene liikaa. En minäkään täysin ole lumen ystävä mutta on lumella monta hyvää puolta. Kaunistaa maisemaa, suojaa taimia ja kasattuna talon kivijalkaa vasten pitää talon lämpimämpänä. Ja tuo hitusen joulumieltä pimeyden keskelle.

Suomi 100 väreissä

Joulukuusemme koristeiden väritys on tänä vuonna kovin trendikäs. Sinistä, valkoista ja hopeaa, satavuotiaan Suomen värit. Yleensä kuusemme ei seuraa trendejä, värit koristeissa ovat aina samat, sinistä, valkoista ja hopeaa. Olen keräillyt sen värisiä koristeita jo melkein 20 vuotta. Tällä hetkellä etsin lisää sinisiä lasipalloja, niitä ei tahdo löytyä mistään.  Pallot lasisina ovat ehdoton vaatimus, muovisia en huoli.

 Kuusi on harvennustaimi omasta metsästä. Toispuoleinen ja vähän vänkkyrä, ei siis tukiksi kasvamaan kelpaava mutta joulukuuseksi loistava valinta.

 Koristeluapuna olivat molemmat kotona asuvat lapset, kuuseen laitettiin kaikki koristeet mitä koristelaatikosta löytyi. Sekin jokavuotinen perinne.

 Kuten myös suklaapallot joita saa syödä luvan kanssa joulun aikaan jälkiruuaksi. Smarties-pallot on laitettu kuuseen ihan mummin mussukka varten, ovat hänen lempikarkkejaan. Ja väriltään sopivat muuhun koristeluun, yksi valintasyy sekin.

Omat lapset ovat jo niin isoja että lahjat saattavat ilmestyä kuusen alle jo ennen aattoa. Viime vuonna teimme samoin ja siinähän kävi niin että Kaapo viimeisen joulunsa kunniaksi söi kuusen alta pari suklaata sisältävää pakettia. Nyt asiaa voi jo muistella nauraen. Vuosi sitten kun yöllä heräsin suklaan syömiseen ja paketin repimisen ääniin ei naurattanut yhtään. Tänä vuonna vastaavia kommelluksia ei toivottavasti synny.

Joko teillä on kuusi koristeltuna?

Amarylliksia ja hyasintteja

Minun joulukukkani on amaryllis ja hyasintti. No jouluruusun voi lisätä mukaan, mutta sen kanssa en oikein ole sinut, tai kukka ei ole minun hoidon kanssa sinut, jouluruusut nuupahtavat käsissäni ennätysnopeasti.

 Sain lahjaksi lahjakortin kukkakauppaan. En miettinyt hetkeäkään mitä valitsen. Tietysti vaaleanpunaisen amarylliksen leikkona.

 Saksalaisesta kaupasta löytyi kaveriksi korallinpunainen amaryllis, nyt vähän harmittaa etten ottanut tuohon kolmattakin.

 Lahjakortti riitti myös ruukkuamaryllikseen. Se tuskin ehtii kukkia jouluksi, on sitten iloa kukista joulun jälkeenkin. Hyasinttien kanssa on sama juttu. Nämä ovat marketista ostetut ja ärsyttävästi niissä ei ollut mitään ilmoitusta kukan väristä, ostamani arvuutin vaaleanpunaisiksi. Annoin hyasinttien olla omassa muovipurkissaan, siirsin sen vain vintiltä löytyneeseen päreruukkuun. Amarylliksen ruukun olen ostanut joskus Lahden sataman kirppikseltä.

Taustalla Iines päivittelee lumen tuloa. Kissojen mielestä saisi jo riittää.

Joulun kukat ovat nyt sitten tässä ellei tule yllätyksenä lisää lahjaksi. Tai voi olla että amaryllisiä ostan vielä leikkona yhden tai kahden, ovat aika kestäviä maljakossa ja kauniita sellaisenaan vaikka nyt niiden mukana tulikin vihreää.

Perintötonttu

Tänä vuonna talossa on erityisen vähän varsinaisia joulukoristeita. Valoja sen sijaan on paljon, ne palavat meillä puolet vuodesta pimeyden takia, ei siis pelkästään joulun takia, osa palaa jopa ympäri vuoden. Salin katossa roikkuu himmeli läpi vuoden, tuvan himmeli pääsee joulun jälkeen takaisin säilytyslaatikkoonsa. Kukkia on ostettu mutta niitäkin kohtuudella. Uusi seimi on kunniapaikalla salin suuren peilin alla.

Yksi joulukoriste meillä on esillä aina, ympäri vuoden. Koriste tuli isovanhemmilta perityn seinäkellon mukana. Tonttu asui jo mummolla seinäkellon kyljessä ympäri vuoden ja minä jatkan samaa perinnettä. Tonttu on meidän kotitonttu.

 Pienen kaarnan päällä istuva tonttu on ikivanha. Luulisin tämän olevan kotimaisen Weisten tekemä koriste. Olemus on hieman pölyinen mutta niin se vanhalla tontulla saattaa olla.

 Kellossa on juuri sopiva tasanne tonttua varten. Ennen osattiin tehdä ilmeikkäitä koristeita ja jotenkin hellyyttäviä. Vai onko se sitten nostalgiaa mikä liikuttaa mieltä vanhojen koristeiden kohdalla.

Tarkkasilmäiset voivat nähdä seinäkellon oikeassa alakulmassa jotain punaista. Siellä tonttu katselee ja ihmettelee nykymaailman menoa.

Miesväki haki tänään kuusen omasta metsästä. Nyt kuusi on sulamassa autotallissa ja huomenna se tuodaan sisään. Yksi joulun tärkeimmistä tehtävistä on edessä, kuusen koristelu.