Sunnuntaisuomalaisessa oli kirjoitus joka kolahti minuun. Artikkelissa käsiteltään arjen ja ajan hallintaa. Kasvatustieteen tohtori Jussi T. Koski puhuu arkiähkystä.
Myönnän, olen kärsinyt arkiähkystä.
On ollut harrastus tai luottamustoimi jokaiselle viikon illalle, jopa pari samalle illalle pahimpina viikkoina.
Jossain kohtaa tajusin karsia.
Koin huonoa omaatuntoa etten ole enää porukassa mukana, mutta siinä arkiähkyssä taasen podin huonoa omaatuntoa siitä etten ole perheeni kanssa.
Kumpi oikeasti tärkeämpi?
Tässä kohtaa elämässäni koen olevani ajan puolesta tasapainossa.
Viikossa yksi säännöllinen harrastus kodin ulkopuolella, pari juttua joissa käyn kerran kuussa.
Sopivasti jotta saan ympärilleni muutakin kuin nämä hirsiseinät, ja sopivasti aikaa perheelle.
En tiedä voiko tuon artikkelin lukea jossain sähköisessä muodossa, mutta itselleni otin sen talteen.
Tässä jutusta muutama lainaus (kursivoidut kohdat):
Luovuustutkimukseen erikoistunut Koski havaitsi, että juuri luovat ja menestyvät ihmiset ovat tietoisia suhteestaan aikaan ja informaatioon. He käyttävät aikaansa ja valitsevat ja torjuvat informaatiovorikkeitä tietoisesti. Heillä on selvä käsitys ajan rajallisuudesta. He karsivat pois kaiken, mitä eivät ehdi tehdä kunnolla. Luovuus on siis ennen kaikkea luopumista. Sama pätee hyvään elämään.
Heureka! sanon minä. Oikealla linjalla olen. Tänä vuonna olen kieltäytynyt kahdesti luottamusmiehen toimesta ja kerran vaaliehdokkuudesta. Kaikissa koin ettei aikani riitä jotta voisin hoitaa tehtävän kunnolla. Koin ettei kumpikaan "työ" voi antaa minulle sen edestä mitä se vie minulta ja perheeltäni. Siis oikea päätös.
Koski puhuu arjen hyvistä rutiineista. Ne eivät ole luovuuden vastakohta vaan sen edellytys. Rutiineilla säästetään aikaa kaikkein tärkeimpiin asioihin. .. Heureka toisenkin kerran.
Meistä on tullut Kosken mukaan ikiteinejä, jotka seilaavat elämän turuilla puolinukuksissa korvaläpät soiden ja älypuhelimet piipaten. Arjen täysinäisyys, informaatiovyöry, jatkuva virikkeiden vastaanotto, vuorovaikutus ja kommunikaatio tuovat mukanana ikiteini-ilmiön. Se on jatkuvaa muka-ajankohtaisten asioiden seuraamista, kaikesta perillä pysymistä, online-elämää ja trendikästä tapaa käyttää teknologiaa.
Olet sitä, mihin aikaasi käytät. Luovu ja karsi. Jos haluaa olla päästä jossain asiassa syvälle, pitää osata luopua.
Jos nyt joku säikähti tai ehti jo kiittää luojaansa, niin en ole karsimassa bloggaamista elämästäni. Naamakirjaan liittymistä olen pohtinut taas kerran, mutta tässä kohtaa karsin enkä paina tykkää nappia. En ole ehdolla kunnallisvaaleissa, enkä ryhdy luottamusmieheksi. Enkä ota vastuulleni mitään muutakaan sellaista mitä ei tämänhetkisessä elämässäni jo ole. Perhe, sen tuomat rutiinit ja tehtävät palkkatyön lisäksi, on asioita jotka haluan hoitaa kunnolla. Vaikka lapset ovatkin jo isoja, on heillä kaikilla oikeus ja tarve äitiin jolla on aikaa heillekin.
Epätäysi arki on se mikä minua parhaiten kantaa. Viikossa vähintään pari, tai jopa muutama ilta ja vapaapäivä jolloin ei ole mitään ohjelmaa, ei edes kaupassa käyntiä. Jos oikein askeettiseksi mene, niin ei edes tietokonetta. Sukkapuikot, kerä lankaa tai kirja mieluummin ja aivot lepoon. Virikettä ja leppoistamista oikeassa suhteessa. Eikä hyvää esimerkkiä tarvitse hakea kaukaa. Mieheni on maailman paras esimerkki siitä, miten jakaa aikansa niin, että siitä riittää sekä perheelle, työlle että vapaalle. On aina osannut sanoa ei, ja vieläpä kauniisti.
Kuvat ei liity mitenkään aiheeseen, mutta oli pakko ottaa pikkukateista päivän otokset, ovat meillä enää reilun viikon! Ikävä noita riiviöitä tulee, mutta tässä kohtaa jätin karsimatta ja Iines on edelleen leikkauttamatta.
Eiköhän sulho vielä pihaan ilmesty ja minä saan taas hetken kuluttua pentuvirikettä.