Alku

Samalla kun päätin raottaa teille Arvilan tarinaa, päätin aloittaa sen ihan alusta.

Tietoni pohjautuvat hyvin pitkälle kolmiosaiseen opukseen oman kunnan historiasta, osa on kyläläisten kertomia tarinoita talomme aiemmista asukkaista, osa on vintin aineistosta löytynyttä tietoa.

Historian opuksen mukaan kylämme tarina alkaa jo ammoisista ajoista.

Onpa kylältä tehty merkittävä muinaislöytökin,  hopea-aarre.

Aikaa kului ja kylä kasvoi.

1600-luvulla kylällä oli jo 20 savua, eli taloa.

Ja kuten kylät täällä aikoinaan, oli tämäkin kylä ryhmäkylä, siitä kuitenkin merkittävä, että tämä oli selkeästi talonpoikaiskylä kartanon puuttuessa lähiympäristön maisemista. Talot navetoineen sijaitsivat vierekkäin ja pellot kylän ympärillä sarkoihin jaettuna. Isojako muutti tilanteen ja marraskuussa 1860 rekisteröidyssä isojaossa on kylä jaettu 28 talonumeroon. Talomme kuuluu numeroon 26.
Isojako ei kuitenkaan toteutunut täysin, ja jossain vaiheessa herättiin vaatimaan uusjakoa täydentämään ja korjaamaan osin kesken jäänyttä isojakoa.

Uusjako venyi 1900-luvun paremmalle puolelle 1920-luvulle kun Anselmi Arvila teki siitä esityksensä ja siirti oman talonsa, eli tämän talon pois ryhmäkylästä omien maiden laidalle. Tällä hetkellä asumme parin kilometrin päässä talon alkuperäisestä paikasta ympärillämme maat jotka tulivat iso- ja uusjaossa tälle tilalle.

Eri kirjallisista lähteistä tehtyjen päätelmien perusteella, Anselmi Arvila ei ollut alkuperäisiä kyläläisiä vaan tuli kylälle joko vävyksi tai uudisasukkaaksi ostamalla tilan.

Perinteisesti Suomen kylät ovat olleet kovin sisäänpäinlämpeneviä. Suurin osa avioliitoista on solmittu oman kylän sisällä, lähikylästä on vielä saatettu hankkia puoliso, mutta erittäin harvoin sen kauempaa.
1700-luvun loppupuolelta tiedetään jakso jolloin kylässä solmittiin 38 avioliittoa kyläläisten kesken ja vain muutama kylän ulkopuolelle. Muut tulevat ja aiemmat vuodet olivan tuon ajanjakson kaltaisia naimatilastoissa.

Talollisilla naimakaupat oli myös tärkeä osa maapolitiikkaa. Se mistä hankittiin puoliso saattoi olla iso merkitys maiden omistuksen kannalta.

Anselmin (s.1880) puoliso Hilma (s.1886) oli kuitenkin tältä kylältä.

Melkoinen yhteensattuma on, että Hilmalla on sama syntymäpäivä kuin minulla!

Anselmin vanhemmat (s. 1849 ja 1854) on haudattuna sukuhautaan, mutta sitä emme tiedä missä he asuivat tai mistä olivat kotoisin.

Anselmi ja Hilma saivat neljä lasta. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Esikoinen Aimo syntyi 1914 ja loput lapset tasaisesti parin vuoden välein.

Mielenkiintoista on laskea minkä ikäisinä tuolloin saatiin lapsia.

Anselmi syntyi 31-vuotiaalle isälle ja 26-vuotiaalle äidille.

Anselmi taasen oli 34-vuotias esikoisen syntyessä ja puolisonsa 30-vuotias.

Vihkivuosiansa ei ole tiedossani joten sitä en osaa sanoa, syntyivätkö lapset kuinka nopeasti avioliiton solmimisen jälkeen. Ihan nuorina lapsia ei tässä tapauksessa kuitenkaan saatu.

Anselmista olen saanut mielikuvan oppineena miehenä.
Kylällä hänen on mainittu olleen omilla tiluksillaan kuin kartanonherra.
Hänet löytää myös kunnanvaltuustosta vuosilta 1926-1928.

 Vanhimmasta pojasta Aimosta kasvatettiin tilan jatkajaa, ja veljensä Paavon oli tarkoitus asustaa tilasta lohkaistussa torpassa.
Kohtalo kuitenkin puuttui peliin perin surullisella tavalla joskus sotien jälkeen.
Aimon valitsemaa morsianta ei hyväksytty hänelle vaimoksi ja tulevaksi emännäksi tilalle joten Aimo suuttui asiasta niin kovin, että katosi jälkiä jättämättä.
Paavosta tuli tämän myötä tilan jatkaja, vanhapiikasiskot Maila ja Elli muuttivat torppaan.
Aimosta kuultiin seuraavan kerran 90-luvulla kun hän palasi oman seurakunnan multiin vain vuosi veljensä jälkeen. Samalla selvisi hänen viettäneen nämä kaikki vuodet Australiassa perheellisenä miehenä. Oli palannut vanhuudenpäivillä Helsinkiläiseen vanhainkotiin, mutta ei kertonut paluustaan kenellekään.
Sellainen kohtalo meidän karhun tekijällä.
Perinnönjaossa talon irtaimisto karhuineen jaettiin halukkaille sukulaisille.
Karhu onneksi jäi ihan lähelle tähän kylällä ja palasi reissultansa kotiin.

Paavo on tilan toinen ja viimeinen Arvila-niminen isäntä. Vaimo Helvi löytyi täältä omalta kylältä.
He saivat yhden lapsen joka suruksi ja murheeksi syntyi kehitysvammaisena.
Piti tehdä järjestelyjä miten turvata hänen elonsa vanhempien kuoleman jälkeen ja mihin menevät maat ja mannut rakennuksineen.
Metsät ja pellot pilkottiin pikkuhiljaa erilleen kantatilasta.
Siihen jäi vielä pieni pläntti maata ja rakennukset jotka päätettiin Helvin kuoleman jälkeen myydä pois.
Arvilan osti ensin eräs lapsiperhe. Tekivät vähän remppaa ja sitten totesivat että myyntiin.
Toukokuisena viikonloppuna taloesittelyyn saapui sitten eräs Katja puolisoineen. Vanhaa maatilaa oli etsitty jo viitisen vuotta, epätoivokin paino välillä niskassa.
Kunnes tultiin Arvilaan ja todettiin, olisko se nyt sitten tässä.
Ja olihan se.
Arvilan tarina sai uuden alun ja jatkuu taas.