Yksi syy miksi pidän vanhoista taloista, on ne tarinat joita talot kertoisivat jos osaisivat puhua.
Kun elämää on nähty yli 100 vuotta, niin siihen on mahtunut kaikenlaista,
kuten sotia.
Arvilan viimeisimmästä sisarussarjasta ainakin toinen pojista oli sodassa.
Hänen elämänvaiheistaan olen kuullut vain yhden tarinan, surullisen.
Sota-ajoistaan on muistona vintiltä löytyneitä kirjeitä ja saunan takaa löydetty sodassa kaiverrettu ammuksen kanta.
Sen lisäksi kuulimme kerran karhusta.
Karhu oli asustellut aina isännän huoneen takan päällä, kunnes Arviloiden aikakausi talossa päättyi ja oli edessä talon tyhjennys.
Karhu jäi kuitenkin kylälle ja viikonloppuna se palasi vuosien jälkeen kotiin.
Minä olin paluusta aivan liikuttunut, karhu palasi sanoilla, siellä takan päällä sen paikka on.
Siellä se on taas, omalla paikallaan. Sodassa puhdetöinä tehty kaunis karhu. Karhun veistänyt poika oli taitava puuseppä. Hänen käden jälkiään löytyy talosta muitakin, kuten keinutuoli ja vintin portaikko.
Karhun jalustassa on teksti, Inkeri 1943. Luulisin siinä olevan tekopaikka ja vuosi. Onkohan joskus sodan hiljaisena hetkenä tullut vastaan karhu ja se on ikuistettu tähän veistokseen.
Ja ajatelkaa, sieltä se on rintamalta kotiin kantautunut, ihan ehjänä, eikä edes ihan pienikokoisena.
Ja niin kauan kuin se on minusta ja miehestä kiinni, ei karhu enää kotia vaihda.
Ihana tarina! Kerro heti kuka ja miten? Eli miten se löysi tiensä takaisin teille?
VastaaPoistaVoi, minäkin ihan liikutuin. Olen paljon isovanhempieni elämää kirjeiden kautta elänyt viime aikoina ja niinpä nuo sodan ajat ovat mielessä. Ja onhan se tuo meidän pikkuinenekin Inkeri! Upea karhu ja arvolleen sopiva paikka.
VastaaPoistaUpea! Hienoa, että se palasi takaisin omalle paikalleen!
VastaaPoistaVoi mikä tarina! Pääasia että kulkuri on palannut kotiinsa jäädäkseen :)
VastaaPoistaOn kyllä nostalginen karhu.
VastaaPoistaVoi sentään.. mitä kaikkea on mahtanut karhu tuosta paikaltaan aikanaan nähdä, taikka heti valmistumisensa jälkeen tai reissullansa.
VastaaPoistaJa kuvista päätellen on kyllä oikeasti ollut todella taitava tekijä.
Upea juttu, että karhu palasi juurilleen! Tällaiset tarinat ovat aina ihania!
VastaaPoistaHieno juttu ja karhullakin alkoi ansaittu "vanhuus" oikeassa kodissa.
VastaaPoistaTavaroiden tarinat ovat niin uskomattomia. Itsekin juuri postasin jutun taulusta, joka löysi kaverinsa vuosikymmenien jälkeen ;)
Upea karhu ja mahtava tarina, todella!!!
VastaaPoistaHei, kiitos ihanasta blogista.
VastaaPoistaInkeri voi olla myös lahjan saajan nimi, eli se, kenelle karhu on osoitettu? Sotilaathan askartelivat puhdetöinä kaikenlaisia koriste-esineitä, joita sitten toivat tuliaisina kotiväelle tai morsiamelleen.
Vau!
VastaaPoistaNanna: Olen jo pitkään pohtinut kertoako vai ei Arvilan tarinoita julkisesti. Elossa olevaa lähisukua ei varsinaisesti ole ja jos sävy olisi kunnioittava niin varmana ne voisi kertoa. Mutta sitten mun pitää kyllä lähteä ihan alusta :D
VastaaPoistaPeurankello: Toivon että minunkin mummo olisi säästäny papan kanssa käymänsä sotapostin. Ihanaa että teillä on tallessa ja Inkeri on minusta todella kaunis nimi!
Vekarus, Anniina, Lumikettu: Se on ihan kuin tuolle takalle tehty, ja todennäköisesti onkin. Tekijästä piti tulla talon isäntä.
Tellihani: Yritin kuvata karhua niin, että näkyisi miten upeasti se on tehty. Hyvä jos onnistui :)
Tiina: Niin on!
wihtori: Kävin lukaisemassa sen, ihana tarina :)
Hyvä Mieli: :)
Anonyymi: Tekijän tarina voisi tukea myös sitä että Inkeri voisi olla rakastetun nimi, toisaalta tekijä oli sodassa juuri tuolla Inkerin alueella.
Sissi: :))
Kiitos taas Katja! Näitä on niin ihana lukea:).
VastaaPoistaKarhu on kingi;-) hieno kirjoitus, mulla meni ihan kylmät väreet selkäpiissä kun ajattelin historiaa tuon veistoken takana... Hienoa että se pääsi takaisin kotiin!
VastaaPoistaTuollaisia kodin esineitä kohtaan varmaan kokee kunnioitusta. Vähän niinkuin seisoisi lipunnostossa.
VastaaPoistaNina: Ole hyvä, jatkoa tarinalle on luvassa :)
VastaaPoistaAamunkukka: En ollut koskaan nähnyt karhua ennen sen palaamista tänne, olin vain kuullut että sellainen on olemassa. Oli kyllä niin paljon upeampi kuin mitä olin uskaltanut edes ajatella.
Sirkku: Hyvin osasit kuvata tunteen, juuri sellainen lipunnostoryhtiolo oli täällä :))
VastaaPoistaTalonne on teissä saanut arvoisensa asujat, kunnioituksenne menneitä asioita ja asujia kohtaan tulee aidosti esiin näissä bloggauksissasi.
VastaaPoistaTavattoman taitavaa käsityötä karhunne on!
Todella hieno karhu ja aika mystistä että hän on löytänyt jälleen kotiinsa.Takan päältä hänen on hyvä siunata ja vartioida kotianne!
VastaaPoistaKikka: Kiitos, näin se meistäkin on :)
VastaaPoistaAnonyymi: Kyllä se aika uskomatonta oli että karhu palasi takaisin.
Itku pääsi täälläkin. :´}
VastaaPoistaIhanaa laskiaissunnuntaita!
oh. aivan sattumalta googlessa näin tämän kuvan ja muistan nuorena pidelleeni kädessäni täysin samanlaista karhua. Väri, muoto, veistotyyli ja teksti. aika hassu sattuma :D
VastaaPoista