Perimmäisten kysymysten äärellä

Reilun parin viikon loma on tullut hyvään saumaan. Joko sen ansioista, tai muusta innostuksesta johtuen, olen taas tutkinut sitä kuka olen, ja mistä tulen. Sukututkimus on sellaista kun siihen innostuu, vie se mukanaan täysin. Selkä jumissa olen kyhjöttänyt koneella kun en ole malttanut lopettaa digitoitujen kirkonkirjojen lukemista. Vielä yksi sivu ja vielä yksi. Kunnes huomaan että kello on kaksi yöllä ja nukkumaankin voisi käydä. 

Mutta on tälle kaikelle saanut palkkansa. Pääsin ison alkeleen eteenpäin, ja nyt tiedän mistä yksi osa minua on lähtöisin. Ei sen kauempaa kuin Asikkalasta, ihan tuosta naapurista. Tätä askelta on ollut helppo seurata kun sain vinkin, että Asikkala on ollut kirkollisesti osa Hollolaa vuoteen 1848 saakka. No tietysti, sanon näin jälkikäteen. Hollolan kirkonkirjat ovat ihan mukavasti tallessa ja kirjoitettu osin niin, että aloittelija saa edes jotain selvää ruotsinkielisestä kirjoituksesta mustetahroineen ja epäselvine käsialoineen. On tullut tutuksi sanat bonde, pigan, kikhosta ja rödsot. Ei noita opetettu peruskoulun oppimäärässä vaikka siitä ruotsinkielestä jäi tuskin mitään päähän. Kaksi jälkimmäistä on kuolinsyitä, hinkuyskä ja punakuume. Yksi yö melkein itkin kun luin kuolleiden luetteloa. Useamman kerran toistui sama kohtalo, samasta perheestä oli kuollut jopa kolmena peräkkäisenä päivänä lapsi, milloin epidemiana oli ollut hinkuyskä, milloin isorokko tai punakuume. Miltä se oli tuntunut vanhemmista, menettää niin monta pientä, jäikö yhtään lasta henkiin? 

Toistaiseksi tiedoista joita olen löytänyt on ehkä sykähdyttävin se tilanne missä nuori vaimo jää leskeksi, siitä parin viikon kuluttua synnyttää kolmannen lapsensa (joka kuolee muutaman vuoden ikäisenä). Eikä mene kuin reilu vuosi, niin sama vaimo, nyt leski, menee naimisiin kuolleen miehensä nuorimman veljen kanssa. Kun tietää mitä vuosia eletään, niin kuvio on luonnollinen kuin mikä. Talo joka on omistettu itse, on pysynyt näin tiukemmin suvussa, ja tulevat lapset ovat olleet taloon täysin sukua. Minä olen tuon jälkimmäisen sarjan lasten jälkeläisiä muutaman sukupolven jälkeen. Tuo vaimo sai kaikkiaan 7 lasta joista 6 oli poikaa ja yksi tyttö. Tytär kuoli reilun vuodenvanhana, syy oli kirjoitettu niin epäselvästi etten saanut selvää. Mutta sukulaislapsi samasta talosta oli kuollut saman syyn takia vuorokautta aiemmin. Kaikkiaan noista seitsemästä lapsesta kuolee pienenä kolme. Mutta luulen, että neljä elossa olevaa aikuiseksi ehtivää poikaa on ollut paljon.

Seuraavaksi lähden selvittämään tuon eloon jääneen veljessarjan (äidin puolelta veljiä, isän puolelta serkkuja) eloa. Vaimoja, lapsia, syntymiä ja kuolemia. 

Ja nuo alimman kuvan kolme kirjaa pitäisi lukea jotta hahmotan paremmin paikallista historiaa.

Onneksi loma jatkuu vielä yli viikon.